olemme

päättäneet antaa esikoisellemme nimen Emmi Aleksiina.Mitä mieltä siitä??Toisena vaihtoehtona olisi ollut emmi Aleksandra,mutta päädyimme kuitenkin siksi Aleksiinan,koska se on jotenkin lapsenkin helpompi kirjoittaa,kun ei tarvitse maistella että mites se nyt kirjoitetaan"Aleksantra vai Alelkssandra vai miten".Ja muutenkin se kuulostaa kauniimmalta ja pehmeämmältä kuin Aleksandra...Mielipiteitä!
12592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Aleksandran kannalle

Äänestä

Taas on tullut uusiokäyttöön eräs nimi, kastettuja palstoilla nykyisin niin usein nähty keisarillinen Aleksandra.
Joten Aleksiina olisi parempi, pirteämpi ja suomalaisempi vaihtoehto.

Äänestä
  • Aleksiina kuulostaa hieman teennäiseltä minusta, kuten suuri osa näistä muistakin uusista -iina nimistä. Aleksandra on vanha ja kaunis nimi, ja ihan suomalainen tuossa kirjoitusasussa (toisin kuin Alexandra). Mutta päätös on toki vanhempien.

    Äänestä

Itse en pidä noista johdetuista -iina nimistä, varsinkin kun ne on johdettu miesten nimistä. Aleksiina, Petriina, Mikkoliina, Johannesiina.

Ne ovat mielestäni sukupuolettomia nimiä ja itse haluan ehdottomasti antaa lapselle nimen, joka on selvästi tytön tai pojan nimi.

Ei silti, en Aleksandrastakaan kovin paljon pidä, mutta olisi se parempi ollut. Minun mielestäni.

Äänestä
  • on melkein sama asia kuin esim.Pauliina,poijan nimi Pauli ja sitten ina..Minusta Aleksiina on todella kaunis nimi ja eikä mikään yleinen:)Aleksandra on rumempi ja yleisempi!!Emmi on aivan loistava etunimi valinta:)

    Äänestä

On hyvä nimi. Aleksiina aluksi tuntui erikoiselta, mutta ei se ole sen kummempi sittenkään kuin vaikka Pauliina, joka tuntuu ihan tavalliselta nimeltä.

Emmi Aleksiina on tosi nätti nimi ja sopii varmasti hyvin teidän tytölle. :)

Äänestä

on ihan kaunis nimi Emmi Aleksiina.

Äänestä

kaunis nimi:)Antakaa ihmeessä!

Äänestä

Aleksi on miehen nimi, joka siitä nyt lähinnä
tulee mieleen!

Äänestä

Ehdotan Emmi Akiliinaa

Äänestä

ei ei akiliinaa vaan akuliina...=)

Äänestä
  • en missään nimessä antaisi nimeä Akiliina,hyi mikä hirvitys onkaan!Eli Aleksiina pysyy.Sitä paitsi kyllähän Aku ja Akikin ovat pojan nimiä siinä missä Aleksikin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oona kirjoitti:

päättäneet antaa esikoisellemme nimen Emmi Aleksiina.Mitä mieltä siitä??Toisena vaihtoehtona olisi ollut emmi Aleksandra,mutta päädyimme kuitenkin siksi Aleksiinan,koska se on jotenkin lapsenkin helpompi kirjoittaa,kun ei tarvitse maistella että mites se nyt kirjoitetaan"Aleksantra vai Alelkssandra vai miten".Ja muutenkin se kuulostaa kauniimmalta ja pehmeämmältä kuin Aleksandra...Mielipiteitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu