kihloista vielä sen verran että kun menen tyttöystäväni kanssa kihloihin niin ostanko minä molemmat sormukset vai mikä on homman nimi?
Kihlaus
joonas84
201335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kihlaus on sitä kun toinen (perinteisesti mies) kosii, ja toinen (nainen) vastaa myöntävästi. Ei kihlauksessa edes tarvita sormuksia. Kihlaus on sopimus avioliiton solmimisesta.
selvä sitten :) kyllä me ajateltiin sormuksetkin hankkia.. kiitoksia vastauksesta
Voiko kihloihin mennä ennen kosintaa. Käsittääkseni kosinta koskee juuri avioliittonmenemistä? Eli jos haluaa olla pari vuotta ensin kihloissa jne.
Kosinta on siis se kun kysytään, että mennäänkö naimisiin. Jos toinen vastaa myöntävästi, niin voidaan vaihtaa kihlasormukset, sillä kihlaus on merkki siitä, että ollaan menossa naimisiin, ollaan lupauduttu. Perinteisesti on häät järjestetty puolen vuoden sisällä kosinnasta.
Nykyään mikään harvemmin menee perinteisesti, niinpä usein parit sopivat yhdessä menevänsä kihloihin, ilman varsinaista kosintaa ja ovat kihloissa monia vuosia.
Eli valitsee haluaako tehdä perinteisesti vai meneekö kihloihin ennen kosintaa. Yleensä nykyaikaista kihlautumista ei tosin yhtä arvossa kuin perinteistä, joka on yleensä vakavammin otettava lupaus.
tietäisit ees ensin mitä kihlaus meinaa, ennen kuin kihloihin oot menossa!! >:(
Nii just horo, osta sit kans helevetin kallis rinkula sen sun huoras sormee et se voi sit juosta karkuu sen kanssa ! Koska tää niin kutsuttu """"avioliittonne" menee vituiks enne ku alakaakaa. Syy: olette liian nuoria. Ai mistä tiedän? no koska et helevetti tiiä ees mitä kihlaus meinaa hahahahaha vittu sä oot nooob, mee takas sinne naabiservulle!
sä muualle heitteleen noita asiattomuuksias, senkin kakara
TÄS on kyllä hei mies mun makuun.
Ihanan fiksu
aikuismainen
mukava
ystävällinen
ja varmasti helvetin komea.
Nam, tänne vaan!
Muistakaamme, että kihlaus on vasta lupaus mennä naimisiin. Ei se tarkoita, että viikon tai vuoden päästä on PAKKO mennä naimisiin. Sitä voi odottaa vaikka parikymmentä vuotta, jos helvetti huvittaa.
Kyllä minä ainakin mielelläni menisin kihloihin rakastamani miehen kanssa. Siinä vaan kävi niin, että en aikoinani suostunut ja nykyään hän ei uskalla koska pelkää tulleensa taas petetyksi.
... ketjun aloittaja sanoi, ettei tiedä, mitä kihlaus merkitsee? Ellei minulla ole paha lukihäiriö ymmärtäisin hänen kysyneen, kuuluuko hänen ostaa molemmille sormukset vai ei.
Kummallista, ettei osata asiallisesti vastata asiallisiin kysymyksiin, vaan pitää alkaa heti haukkua muita :P
Ja kuten joku tuossa jo sanoikin, vaikka on kihloissa, se ei tarkoita, että pitäisi saman tien mennä naimisiin. Hyvin sitä voi sen kihlauksen jälkeen odottaa useamman vuodenkin ennen naimisiin menoa.
Todellakin perinteisesti kihlauksen ja naimisiinmenon välissä on ollut se puolisen vuotta korkeintaan. Eihän ole sattumaa, etä tuo lupauksien kulta-aika sattuu puolivuotta ennen juhannusta, jolloin yleensä tanssitaan häitä.
Perinteet ovat yleensä näissä hääjutuissa aika kova sana. Sellaiset vain lupaus naimisiinmenosta kihlaukset, joissa ollaan kymmeniä vuosia, tai toisessa päässä vain muutamia päiviä, ei ollenkaan vakavalla asenteella, syövät ikävä kyllä tavan kaunista alkuperäistä merkitystä. Alentavat avioliiton merkitystä ihmisten silmissä. Vakavilla asioilla ei saisi leikkiä, liian moni tekee sen, siksi kukaan ei enää arvosta perinteitä eikä kihloihin menoa, siihen arvoon, mihin se kuuluisi. Sääli...
Nyt kun aloin perinteitä puolustamaan, niin kysäisen; miksi? Miksi mennään kihloihin jos sitten vielä kumminkin mietitään halutaanko naimisiin? Miksi ollaan jo lupauduttu mennä naimisiin, jos vielä halutaan varmistella, että ihminen on varmasti oikea, elämällä vielä vuosia susparina? Eikö noiden varmistelujen aika ole ennen lupautumista? Kihlautumisaika on vain jotta keretään järjestää kunnolliset häät ja valmistelut tehdä, ei silloin enää mietitä... Vai mitä varten nuo vuodet vietetään? Odotetaan mitä?
Et sitten millään hiffannut tätä pointtia.
En suinkaan tarkoittanut että kihloihin pitäisi mennä "kun ei ole muutakaan tekemistä" tai "kun me raksutetaan toisii nii paljo"- meiningeillä.
Mutta tiedäthän että naimisiin meno on monelle hyvin kova paikka. Naimisiin saa mennä vain kerran elämässä. Naimisiin meno on pyhää.
Miksei saisi olla kihloissa enemmänkin, kuin puoli vuotta?
Jos kokee rakastavansa toista niin paljon että haluaa jakaa oman elämänsä toisen kanssa; ei se tarkoita että on pakko mennä naimisiin aivan heti.
Ehtiihän sitä myöhemminkin.
Enkä väitä että nyt jokaisen täytyy mennäheti kihloihin jos on tosissaan rakastunut.
Jokaisen oma päätöshän se loppujen lopuksi on, haluaako sitoutua vai ei.
Miksihän perinteitä ei arvosteta? Jaa-a.
Kuinka moni perinne onkaan huono? Hmm. Suurin osa. Me eletään tätä 2000-lukua. Perinteet kuolee ja uusia syntyy.
Alaikäisillä on hyvin vaikeaa päästä naimisiin.
(Nyt varmasti sanot että he ovat aivan liian nuoria rakastamaan.)
Ei se odottaminen tarkoita että mietitään, onko tämä se oikea mulle. Tilannekin voi olla sellainen, ettei naimisiin meno tulisi kysymykseenkään.
Naimisiin meno... Tiedäthän, että nykyään yli puolet aviopareista päätyy eroon.
Se pelottaa, ainakin mua pelottaisi. Tosin itselle ei tulisi mieleenkään mennä vielä naimisiin. Se on liian voimakasta. Naimisiin mennään sitten kun kummatkin on valmiita.
Jos pelkää naimisiin menoa, niin miksi lupautuu menemään naimisiin? Koska mennään kerran elämässä naimisiin, niin tarkoittaahan se luonnollisestikin, että kihloihinkin mennään vain kerran, ennen sitä naimisiin menoa.
Tuollainen on vääristynyt kuva, että kihloihin mennään heppoisimmin parustein kuin naimisiin, sillä nämä kaksi asiaa liittyy tiukasti yhteen.
Kihloihin mennään siksi, kun on kosittu ja myönnytty, ei siinä enää tarvita aikaa kuin häiden järjestämiseen. Kun ollaan lupauduttu naimisiin mennä, ei siinä ole enää aikaa pohtia ja varmistella, haluaako naimisiin oikeasti.
Mutta totta, en hiffaa tätä nyky kihlautumista, sillä ei ole mitään tekemistä tämän kauniin perinteen kanssa. Ja se toden totta on syönyt arvostuksen avioliitolta instituutiona ja perheen perustana. Tämä on meno nyky aikana, ikävä kyllä on myös ihmisiä, jotka arvostavat asioita yhä ja heidän kannaltaan on sääli, että arvostusta tätä elämän yhtä suurinta asiaa kohtaan ei enää ole.
Siksi leikkiminen niin vakavalla asialla, kun naimisiin meneminen, ei ole alaikäisten juttu. Onhan syy miksi alaikäinen ei voi avioitua ja se koskee voimakkaasti kykyä tehdä sitovia päätöksiä. Jos se ikuinen rakkaus on löytynyt jo alaikäisenä, niin tottahan se on olemassa vielä silloinkin kun ollaan täysi-ikäisiä.
Täytyisi ola jako; leikkikihlat ja oikea lupautuminen, voisiko merkkinä olla vaikka eriväriset sormukset; tavanvuoksi kihloissa kultainen sormus, oikeasti kihloissa, naimisiin menossa valkokultainen sormus?
Jos yli puolet aviopareista eroaa nykyään, niin oletko koskaan miettinyt moniko kihlaus päättyy eroon? Ja joka tapauksessa kihlaus on perinteisesti täysin yhtä vakava sitoutuminen kuin mitä on avioliitto, paperisota jää vain pienemmäksi erossa.
Seurustella voi muutenkin ja kyllä kaikki sen tietävät mikä kihlautumisen arvo on nykyisin, se on sama asia kun, että ollaan seurusteltu jo ehkä vuosi, eli seurustelumme on vakavaa. Se on harmi, sillä mikäli aloittajakin tarkoitti kihlautumisella oikeaa kihlautumista, eikä tätä vakavampaa seurustelua, ei mikään kerro ulkopuolisille heidän sormuksistaan, että me olemme tosissamme, eikä meillä ole tälläinen tusinakihlaus, jolla ei ole mitään arvoa.
Itse olen kasvanut ydinperheessä, kuten varmasti huomaa, siitä että mielestäni perinteinen avioliitto on kestävä. Aiempi seurustelusuhteeni kesti yli viisi vuotta, nykyisessä on menossa nyt viides vuosi. Koskaan mieleeni ei ole tullut kihlautua, menen naimisiin vasta kun ihminen on täysin varmistettu. Nyt on ollut puhetta, mahdollisesti kihlaudumme talvella 2006 ja kesällä 2007 naimisiin, molempien juhlien suunnitteluun jää aikaa. Olemme asuneet yhdessä yli neljä vuotta, muutimme yhteen kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Meitä ei ole koskaan sormukset pakottaneet olemaan yhdessä, vaan olemme koska nautimme toistemme seurasta.
Monet ystäväni ovat olleet kihloissa monia kertoja, yksi ikäiseni on jo toista kertaa naimisissakin, olen siis kasvanut suht normaalissa ympäristössä. Mutta olen perinyt niin voimakkaan arvostuksen perhettä kohtaan, että minä en ole alkanut leikkimään elämän perusasioilla. Minusta olisi hyvä jos muutkaan eivät leikkisi, siksi yritän vaikuttaa asenne kasvatuksella. Perusasioiden tietäminen, kuten se mitä kihlautuminen tarkoittaa, jo toivottavasti auttaa nuoriakin miettimään tekojaan ja niiden seurauksia uudelleen.
En minä ainakaan arvosta asiaa, joka koituu niin monen onnellisen parin tuhoksi, avioliittoa. Mutta sitoutumista kannatan kyllä.
...että viestin aloittaja kyllä tietää, mitä se kihlaus merkitsee. Kuten meistä moni muukin.
Ja hei
Ei kovinkaan moni mene kihloihin, ainakaan minun lähelläni ei ole kukaan mennyt ilman naimisiin menoa.
Ei kihlat ole mikään leikki. Sinä et edes yritä ymmärtää toisen näkemystä asiasta.
Noh, ole sinä yhdessä vaikka kymmenen vuotta ja sittenehkä menet kihloihin ja naimisiin.
Minä ainakaan en odota koko elämääni onnea.
Asiat on tehtävä silloin kuin siltä tuntuu.
Miksi odottaa vuosia jos on varma että haluaa sitoutua ?
En ymmärrä.
Leikkikihlat, ajatteletko sinä ollenkaan mitä kirjotat? Täysin järjetöntä, sinähän annat luvan vakavalla asialla leikkimiseen.
Puhut ikäänkuin ristiin itsesi kanssa. Huvittavaa.
Rakkauskin loppuu joskus. Ei mikään ole ikuista.
Se avioliittoon johtava rakkaus ei lopu, sitoumus on lopullinen, lupaus on pitävä. Jos ajattelet rakkauden loppuvan joskus, ei sinun todella kannata kihlautua sen kumppanin kanssa, vaan odottaa ja etsiä sellainen, jonka kanssa voit uskoa tunteen olevan ikuinen.
Asiahan oli niin, ettet esimerkiksi sinä tiennyt, mitä kahlaus tarkoittaa. Kihlausaika on siis vain ja ainoastaan aikaa jolloin kosinnan jälkeen valmistellaan häitä. Harvemman häiden valmistelut kestävät monia vuosia ja perinteisesti sopiva aika on ollut maksimissaan se puolivuotta. Suosittelit menemään kihloihin ja olemaan siinä kymmeniäkin vuosia jos siltä tuntuu ja mielestäsi se ei ole leikkimistä vakavalla asialla? Kauniin perinteen raiskaamista raaimmillaan?
En todella siis ymmärrä tätä nykyistä raiskattua versiota. Anteeksi siitä, en todella yritäkään. Toivoisin vain, että joskus kun itse menen kihloihin ihmiset eivät suhtautuisi asiaan; vai niin hieno homma -tyyliin. Mutta niin nykyään kihlautumiseen suhtaudutaan, sääli, ennen se oli elämän suurimpia asioita ja joillekin ihmisille yhä...
Minä en kyllä ymmärtänyt missä vaiheessa sinä pidit kihlautumista vakavana asiana, sillä kovin heppoisesti, suosittelit menemään vaikka alaikäisenä. Joten anteeksi siitäkin jos leikin mielestäsi vakavalla asialla...
Mitä parempaa tekemistä sinulla muuten on elämässäsi kuin odottaa onnea? Eikö se suurimpaan onneen pääseminen ja siitä nauttiminen ole se elämän tarkoitus, varsinkin kun elämälle ei muuta tarkoitusta ole osoitettu? Sinä siis aiot tyytyä vähempään, jos et aio odottaa koko elämääsi onnea, vai mitä tarkoitit?
Tuo ilmeisesti tarkoitti, että olet vielä alaikäinen, kun et aio odottaa enää vuosia, vaikka olet varma, että haluat sitoutua... Mitäpä tuohon voisi sanoa? Mieti uudelleen, etkö todellakaan tunne ketään alaikäistä jonka kihlaus on päättynyt muuhun kuin avioliittoon? Varmasti nekin ovat olleet varmoja sitoutumisestaan.
Mutta totta, eihän alaikäisellä ole muuta keinoa, kun naimisiin ei voi mennä, mikäli haluaa esittää aikuismaista parisuhdetta. Ikävä kyllä vanhemmat harvemmin ottavat kihlausta myöskään tosissaan ja päästävät parin omilleen, yhteiseen talouteen. Toinen vaihtoehto olisi tehdä lapsia, jolloin saisi luvan avioituakin alaikäisenä. Mutta todellakin se kihloihinmeno on parempi vaihtoehto, mikäli tuntuu, että muille pitää todistella liittoaan ja sen vakavuutta.
Lähinnä tarkoitin, että en rupea odottamaan onnea, kun se on aivan siinä nenän edessä.
Ei minulla ole kiirekään.
Eikä rakkaus ole ikuista, vaikka kuinka niin toivoisi. Lopulta se muuttuu vaan riippuvuudeksi.
Vaikka kyllähän monesta tuntuu, että tätä mä rakastan kyllä ikuisesti. Ikuisuuskin on niin suhteettoman pitkä aika ja koko sana pitäisi kieltää lailla.
Mutta niin. Maailma muuttuu, parasta pysyä mukana.
Sinähän toistat itseäsi.
Eikä myöskään kannattaisi käyttää sanaa RAISKATA aivan väärässä olosuhteessa.
Sitä unohtaa aivan tuon kauhean sanan oikean merkityksen.
Kihlautuminen on sitova
mutta ei ikuinen, helvetti. Avioliiton pitäisi olla, eikä sekään enää ole. Joten minkäs teet.
Alaikäisyys ei liity rakkauteen, kihloihin mennään rakkaudesta ja kypsyydestä jakaa oma elämä vain tämän yhden kanssa.
Ja kyllähän monet teinit menevät kihloihin ihan muuten vaan, tai koska se on niin hienon näköstä,
sormukset ja kaikki! Mutta en minä ole tuollaista kannattanutkaan.
Jai, sun mielestä siis se varmuus kasvaa vuosien mittaan. Mun mielestä ei.
Sinä et arvosta toisten näkemyksiä etkä arvosta alaikäisten rakkaussuhteita. Eli onko se niin, että kun täyttää sen 18vuotta, on automaattisesti tarpeeksi kypsä ja valmis menemään naimisiin? Ei taida ei
Jokainen on oma persoona ja tietää mihin on valmis ja mihin ei
Enkä tiedä ketään alaikäistä, joka edes olisi mennyt kihloihin. Varmasti tuomitsisin sen parin, joka menisi.
Mutta enemmän tuomitsisin, jos menisivät jo naimisiin.
Niin kai se on, että kihlojen merkitys haalistuu,
tai sitten se vain muuttuu.
En todellakaan aio tyytyä vähempään. Mutta olen onnellinen juuri nyt, ehkä en enää kymmenen vuoden päästä. Mitä tahansa voi sattua joka päivä.
Ohi laukkaa ajatuksesi. Siis minäpä kerroin mitä kihlautuminen tarkoittaa ja sinä olet kertonut siitä omaa näkemystäsi. Siinä on se ero, että toinen on tietoa ja toinen jonkun oma näkemys. Ota käteesi sanakirja tai vastaava, josta löydät kihlautumisen merkityksen. Siellä ei lue mitään sellaista avioeroista tai muista, vaan jotain suunnilleen näin; kihlaus on merkki tulevasta aviotumisesta. Kosintaan on vastattu myöntävästi jne, jne...
Raiskaus on normaali sana käytettäessä jonkin tavan tai asian, esimerkiksi laulukappaleen pahoinpitelystä, sen polkemisesta maanrakoon ja häpäisemisestä. Anteeksi jos se sanana jotakin loukkasi, ei ole tarkoitettu loukkaavaksi, vaan kuvaavaksi, niinkuin se normaalikielessä on.
Riippuvuus on sairaus, rakkaus on tunne, ne eivät korvaa koskaan toisiaan, sillä ovat aivan eri katekoreoihin kuuluvia. Siis rakkaastaan voi tulla riippuvaiseksi, mutta kyky rakastaa ei katoa silti, se ei muutu rakkaudeksi.
Totta, alaikäisyys ei liity rakkauteen, kaiken ikäiset pystyvät rakastamaan. Mutta sitoutuminen ei onnistu alaikäiseltä, siitä huolehtii lainsäädäntömme. Alaikäinen ei saa allekirjoittaa virallisia papereita ilman holhoojan vahvistusta, alaikäinen ei itse saa sitoutua esim. tatuointiin, ilman holhoojan vahvistusta. Tunteisiin asia ei liity mitenkään, vaan kylmään lainsäädäntöön.
Liikaa mielikuvitusta; en arvosta alaikäisten rakkaussuhteita? No häh???
Parisuhteessa, kuten kaikessa muussakin tuppaa olemaan, aivan kaikilla, että se varmuus kasvaa vuosien mittaan. Vuosien mittaan varmistuu haluanko olla tämän ihmisen kanssa vai en, haluanko tehdä tätä työtä, asua tällä paikkakunnalla... Haaleneehan se rakkauskin, muttei se korvaannu sijaistoiminnoilla, kuten riippuvuus. Niiden vuosien myötä varmistuu se, että vaikka elämä ei ole rakkauden ilotulitusta, niin tämän ihmisen kanssa voi turvallisesti ja pysyvästi perustaa tulevaisuutta, pyörittää arkea, jota elämä oikeasti on. Aina ei ole rakkauden juhlaa, vaan mukaan mahtuu kuolemaa ja paskan hajuisia vaippoja, rakkaus voisi olla vaikka sitä kumppanuutta jonka kanssa tuon jaat...
Kaikkea on hyvä kyseenalaistaa ja siinä olet hyvä. Ihmisellä täytyy olla kykyä ajatella myös omin aivoin. En väitä olevani oikeammassa kuin sinä, sillä monet tämänkin viestin aiheet ovat mielipiteitä, ja ne ovat jokaisella omansa. (mutta muista, että on myös fakta; mitä kihlautuminen on, siihen on yksi-nolla selitys, sen muuttaminen menee sen raiskauksen puolelle), se arvostaako mitäkin minkäkin verran on mielipide kysymys. Mielipiteitä on hyvä vaihtaa ja ennenkaikkea niitä vaihtamalla saa omaa arvomaailmaansa jäsennettyä, siksi mielipiteistä keskusteleminen ei ole turhaa. Siis ei vaihtaa niinkuin vaatteita, vaan keskustella, tuoda julki näkemyksiään, ajatusten vaihtoa.