Hei!
Olemme uusioperhe ja molempien lapset asuvat kanssamme (mulla kaksi ja miehelläni yksi). Nyt olemme saamassa yhteisen lapsen tammi-helmikuun vaihteessa ja minua on alkanut kalvaa aivan kamalasti tunne, että mieheni ei rakasta tulevaa lastamme yhtä paljon kuin ensimmäistään. Tunne raastaa minua aivan sikana, ja olen puhunut siitä ääneenkin, mutta mieheni sanoo, ettei se ole totta. Tiedän hänen rakastavan minua yli kaiken, mutta en ymmärrä mistä johtuu nyt tämä tunne. Onhan se luonnollisempaa rakastaa omaa lastaan kuin vaikka uutta naista, eikö?
Onko muita samanlaisia tunteita läpi käyneitä uusioperheellisiä? Onko tämä vain tätä raskaudenajan hormooneista johtuvia päähänpistoja?
Olemme uusioperhe ja molempien lapset asuvat kanssamme (mulla kaksi ja miehelläni yksi). Nyt olemme saamassa yhteisen lapsen tammi-helmikuun vaihteessa ja minua on alkanut kalvaa aivan kamalasti tunne, että mieheni ei rakasta tulevaa lastamme yhtä paljon kuin ensimmäistään. Tunne raastaa minua aivan sikana, ja olen puhunut siitä ääneenkin, mutta mieheni sanoo, ettei se ole totta. Tiedän hänen rakastavan minua yli kaiken, mutta en ymmärrä mistä johtuu nyt tämä tunne. Onhan se luonnollisempaa rakastaa omaa lastaan kuin vaikka uutta naista, eikö?
Onko muita samanlaisia tunteita läpi käyneitä uusioperheellisiä? Onko tämä vain tätä raskaudenajan hormooneista johtuvia päähänpistoja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen kokenut saman "tunnemyrskyn" saatuamme mieheni kanssa yhteisen lapsen. Ja olen tänäkin päivänä sitä mieltä, ettei yhteinen lapsemme ole yhtä rakas kuin hänen poikansa aikaisemmista liitoistaan. Se näkyy ajoittain hänen käytöksessään, hänen poikansa saavat kaiken mitä haluavat mutta itseni täytyy aina "pyytää" ja erikseen mainita jos yhteiselle lapsellemme tarvii jotain hankintoja. Olen mieheni joskus kuullut sanovan, että hänen poikansa ovat hänelle kaikkein rakkaimpia. Välillä se ärsyttää suunnattomasti. Olen ottanut asian esille mieheni kanssa joskus, mutta hän kieltää kaiken. Itse pidän kyllä huolen siitä, että kaikkia lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti ja jokainen saa mitä todella tarvitsee. Meidän taloudessa joskus tuntuu, että hänen pojillaan on suurempi sananvalta talossa vaikka olenkin toinen aikuisista. Sittemmin asiasta ei ole enää puhuttu mutta varmasti vielä tulevaisuudessa puhutaan. En tiedä mistä se johtuu että aikaisemmat lapset olisivat isälleen rakkaampia, mutta en sillä nyttemmin ole enää niin paljon päätäni vaivannut. Isän tunteita en voi määrätä enkä suuntailla suuntaan enkä toiseen, mutta epäkohtiin puutun tulevaisuudessakin.
Olisi kiva kuulla toisilta isiltä mietteitä asian tiimoilta. Voimia sinulle PikkuMyy.
Ne ovat ne raskaushormonit, jotaka saavat pääsi pyörälle. Älä edes mieti sellaisia. Tai ainakin yritä työntää ne pois päästäsi. Miehesikin sanoo, että epäilyksesi eivät pidä paikkaansa. Äiti rakastuu lapseensa 9kk:n aikana lapsen ollessa kohdussa. Miehelle lapsi tulee todelliseksi vasta syntymänsä jälkeen, kun mies pääsee itse kokemaan lapsen. Vasta vauvan syntymän jälkeen mies alkaa luomaan suhdetta lapseen ja rakastuu lapseen. Prosessi on pitkä, se ei tapahdu yhdessä yössä. Yksilöllisiä eroja on. Eli murehdi asiaa sitten, kun yhteinen lapsenne on vuoden verran, eikä isä ole rakastunut lapseensa.
Kaikki on oikeasti ihan hyvin. Sinulla on mies jonka kanssa voit keskustella kaikesta, sehän jo kertoo paljon. :) Usko vaan hänen vastauksensa.
Joskus isät (varsinkin etäisät) saattavat oman syyllisyytensä (kun eivät voineet, syystä tai toisesta, onnistua antamaan ehjää perhettä lapsilleen) vuoksi yrittää hyvittää menetettyä aikaa aikaisemmille lapsille. Se on vain vastuullisen ihmisen merkki. Mutta jos kodin säännöt eivät ollenkaan päde aikaisempiin lapsiin, ja yhteinen lapsi puoliso jää täysin sivulliseksi aiempien lasten läsnäollessa, pitää nostaa kissa pöydälle ja puhua asiat halki. Reiluutta vaan jakoon tasapuolisesti. Voimia ja mukavaa syksyn jatkoa!