Missä vaiheessa kuntotarkastus?

Vanhan ostaja

Harkitaan vanhan okt:n ostoa. Myyjä ei ole taloon kuntotarkastusta teettänyt, vaan haluaa, että kaupat sovitaan ensin ja tehdään kartoitus sitten. Tämä on sinänsä OK, pääseehän siinä ostajanakin vaikuttamaan tarkastajan valintaan ja kuulemaan/kyselemään mitä tarkastajalla on sanottavaa.

Mietittävää aiheuttaa lähinnä tuo kauppojen sopiminen ennen tarkastusta. Toki ostosopimukseen täytyy kirjata tarkastuksen teko ja mahdollisuus kaupan purkamiseen, jos jotain dramaattista löytyy. Mutta mielestäni tuon sopimuksen teko aukottamaksi on jotenkin hankala juttu. Mitä, jos tarkastuksesta ilmenee jotain, mikä ei varsinaisesti aiheuta välittömiä korjaustoimenpiteitä, mutta vaikuttaa esim. asunnon hintaan (eli jotain, mitä tällainen tavan tumpelo ei ole taloa tutkiessaan huomannut). Siis pointtini tässä on, että kuntotarkastus saattaa vaikuttaa hintaan, jonka olen valmis maksamaan eli tässä mielessä olisi helpompaa, jos kuntotarkastus olisi nähtävillä ennen ostotarjouksen jättämistä.

Millaisia pykäliä olette käsirahasopimukseen laittaneet kuntotarkastuksesta. Voiko siihen laittaa veto-pykälän eli pystyisi vielä perumaan kaupan kuntotarkastuksen tuloksesta riippumatta. Vai pitäisikö ottaa se kanta, että tarjousta ei tehdä ilman kuntoraporttia.

10

19994

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Napoleon

      markkinoilla myynnissä oleva talo, niin osta äkkiä.

      Mutta jos vaihtoehtoja on, niin miksi tekisit elämäsi rahallisesti suurimman kaupan silmät sidottuina? Älä kuvittele, että kaupan purku olisi jotenkin yksinkertaista.

      Nyt lyhyt ja selkeä ilmoitus myyjälle, että kaupanteko jatkuu kuntotarkastuksen tulosten näkemisen jälkeen.
      Piste.

      • mieltä kuin

        Napoleon.
        Jos ehdottomasti haluat talon ja myyjäkin pysyy kannassaan kirjaa ehtoihin kaupan peruutusehto, mikäli ostaja havaitsee kuntotarkastuksessa jotain
        mielestään merkittävää.
        Silloin voit itse määritellä mikä on "merkittävää".

        Mutta sinuna alkaisin katsella jotain muuta...


    • peukku68

      tee ostotarjous. hinta voi olla pyynti tai alle tai päälle, mutta kaupan ehdoksi kuntotarkastus jossa ei ilmene laajaa remontin tai korjauksen tarvetta. maksatte sen puoliksi niin kumpikin valkkaa tarkastajan.

      mitä sitä enää tarkastamaan ostamaansa taloa? kaupan purku ja hinnan alennus on raastupa-asioita ja sen varaan voi myyjä laskea. pienistä kun ei kannata alkaa tappelemaan siitä ei hyödy kumpikaan..

    • Ammattilainen

      Nou hätä...kiinteistöstä tehty ostotarjous ei ole millään lailla sitova, niin kuin esim. osakekaupassa. Eli jätä rauhassa tarjous, mene mukaan kuntokartoitukseen ja jatkosta voitte sopia keskenänne. Jos kaikki ok, toimitte sopimuksen mukaan, jos vikoja/puutteita ilmenee, neuvottelette uuden sopimuksen. Mikään ei sido kiinteistön ostajaa, eikä myyjää niin pitkään kun kauppa ei ole vahvistettu laillisella kaupanvahvistajalla.Kumpikin voi perääntyä ilman selityksia milloin tahansa, ilman mitään sakkoja.

      • vanhan ostaja

        Kiitos. Tämä oli hyvä tieto. Kiitokset myös muille kommenteista.


      • peukku68

        kyllä ostotarjouksessa lukee että se on sitova mikäli myyjä sen hyväksyy. siinä sitten makselet hyvitysrahoja kun perut tarjoustasi. välittäjä nimittäin lopettaa myynnin siihen kun tarjous hyväksytään ja kun perut kaupat on siitä ollut haittaa ja vaikka ei olisi niin kyllä siellä paperissa on jokin summa huvituksestasi tehdä tarjouksia huvin vuoksi..


      • Ammattilainen
        peukku68 kirjoitti:

        kyllä ostotarjouksessa lukee että se on sitova mikäli myyjä sen hyväksyy. siinä sitten makselet hyvitysrahoja kun perut tarjoustasi. välittäjä nimittäin lopettaa myynnin siihen kun tarjous hyväksytään ja kun perut kaupat on siitä ollut haittaa ja vaikka ei olisi niin kyllä siellä paperissa on jokin summa huvituksestasi tehdä tarjouksia huvin vuoksi..

        Kiinteistön ostotarjous on laillisesti aivan eri asia kuin osakekaupan. Aivan sama mitä paperissa lukee, meillä on maakaari jonka säätelee kiinteistökauppaa.


      • mutta miksi

        en ymmärrä.

        Siis jos teen ostotarjouksen kiinteistöstä niinkaise nyt on sitova, mitä.

        Ainakin välittäjät lienevät sitä mieltä että jos nimi on paperissa (ehkä käsirahakin maksettu), niin sopimusrikkomuksesta tulee sanktioita. Vai tuleeko? Saatko käsirahan takaisin? Mikä on lain tulkinta ja linkit kyseisiin kohtiin, kiitos.


      • Ammattilainen
        mutta miksi kirjoitti:

        en ymmärrä.

        Siis jos teen ostotarjouksen kiinteistöstä niinkaise nyt on sitova, mitä.

        Ainakin välittäjät lienevät sitä mieltä että jos nimi on paperissa (ehkä käsirahakin maksettu), niin sopimusrikkomuksesta tulee sanktioita. Vai tuleeko? Saatko käsirahan takaisin? Mikä on lain tulkinta ja linkit kyseisiin kohtiin, kiitos.

        Et varmaan ole ostanut kiinteistöä. Kiinteistöllä tarkoitetaan maata, ei omakotitaloa. Ostaessasi kiinteistön ro. XXXXX ostat maata ja samalla siihen kuuluvat rakennukset, jos siellä rakennuksia ylipäänsä on.

        Suomessa maakaari säätelee kiinteistökauppa, eivätkä ostotarjoukset ole sitovia, ei edes kirjalliset. Sen takia kannattaa kaupoille mennä nopeasti.
        Osakekauppa aivan eri asia, jota säätelee aivan eri lait.


      • niin kerro vielä
        Ammattilainen kirjoitti:

        Et varmaan ole ostanut kiinteistöä. Kiinteistöllä tarkoitetaan maata, ei omakotitaloa. Ostaessasi kiinteistön ro. XXXXX ostat maata ja samalla siihen kuuluvat rakennukset, jos siellä rakennuksia ylipäänsä on.

        Suomessa maakaari säätelee kiinteistökauppa, eivätkä ostotarjoukset ole sitovia, ei edes kirjalliset. Sen takia kannattaa kaupoille mennä nopeasti.
        Osakekauppa aivan eri asia, jota säätelee aivan eri lait.

        mistä laista löytyy asunto-osakekaupan pykälät ja poikkevatko asunto-osakkeet muista osakkeista jotenkin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1378
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      43
      903
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      827
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      808
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      720
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      711
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      708
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      648
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    11. 66
      633
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      631
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      601
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      568
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe