mikähän

passat tdi -99. kun ovet laittaa lukkoon kaukosäätimellä niin ne menee kyllä lukkoon ja ledi alkaa vilkkua ovessa. mutta ei iske vilkkua merkiksi että ovet lukittu. akku meni tyhjäksi ja ehkä sen jälkeen ilmaantui tommonen oire.
3360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika lailla samoin kävi omalle pasuunalle, mutta vika ei alkanut akun tyhjenemisestä, vaan oire on kehittynyt pikkuhiljaa. Lukitessa siis joskus vilkahtaa ja joskus ei. Ledi kyllä aina alkaa vilkkumaan.
Oma päättelyni on, että vika on kuskin oven tunnistimessa. Kun vika on "päällä", niin sisävalo ei syty kuljettajan oven avauksesta eikä myöskään ajovalosummeri pärähdä soimaan, kun oven avaa ja vaikka valot ovat päällä.
Vika on siis ajoittainen. Huono puoli asiassa lienee se, että jos lukittaessa ei vilkahda, niin kuskin oven murtohälytyskään ei sitten toimi.
Vilkkuledi tarkoittaa, että ajonesto on aktivoitu ja vilkahdus tarkoittaa, että kaikki ovet ja luukut (myös konepelti) on asianmukaisesti suljettu lukitushetkellä.

Jos jollakin on vinkkiä, missä tuo oven valokytkin sijaitsee ja kuinka siihen pääsee käsiksi, olisin minäkin ihan kiitollinen tiedoista.

Äänestä
  • muu toimii. ajovalosummeri ja sisävalo vaikka vika päällä.

    Äänestä

Keskuslukituksen reistailu voi johtua
ohjainyksikön viasta, samanlaiset oireet
oli, ko. osa vaihdettiin, oli muuten aika
kallis, muistaakseni vajaat 200 euroa,
vaihdon jälkeen toiminut ok.
Ohjausyksikön sijainti on kuljettajan ovessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vika kirjoitti:

passat tdi -99. kun ovet laittaa lukkoon kaukosäätimellä niin ne menee kyllä lukkoon ja ledi alkaa vilkkua ovessa. mutta ei iske vilkkua merkiksi että ovet lukittu. akku meni tyhjäksi ja ehkä sen jälkeen ilmaantui tommonen oire.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu