muutan lapsemme kanssa 150km päähän isästä.isälle asia sopii mietityttää tapaamiset kuten myös minulla.yhteiselämä riitelyä eikä löydetä muuta ratkaisua ku erilleen muutto.itse haluan toiselle paikkakunnalle ns.aloittamaan alusta nykyisellä paikkakunnalla ei ole tarjota minulle mitään(ei ystäviä ei sukulaisia jne.)haluan tarjota lapselleni parasta ja ehdottomasti haluan hänen elämässä olevan isäkin mukana.uusia puolisoita ei ole tiedossa vielä kuitenki tunteita toisia kohtaan.kaikki on näin selvää mutta silti epäilyttää millon se pommi tippuu ja alkaa valtapeli lapsesta?(lapsi 8kk)miten voin "etukäteis" viisaana tehdä?kuitenki ratkaisu "ehkä palataan yhteen,aika näyttää" on aika hatara.kilometrejä välissä ja mustasukkaisuuttakin löytyy varmasti sen johdosta.tehdäkö kaikki tarkat sopimukset lastenvalvojan kanssa vai toimiiko asiat vanhempien välillä?siis kokemuksia vanhemmilta kerjäilen miten olette selvinneet???
tällasta täällä
tuleva yhä
3280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitenköhän ajattelet että on lasten edun mukaista, ja parasta lapselle viedä noin kauas isästään?? Tuli vaan mieleen. Ite oon sitä mieltä että eronneiden vanhempien lapset olisivat onnellisempia jos vanhemmat tajuaisivat pysyä samalla paikkakunnalla. Siis siten että lapsilla on molempia koteja lähellä koulut ja ystävät, jotka ovat tärkeä osa lasten elämää. Noh, tää on vaa mun mielipide. Onneks et oo lapseni äiti.
Et sitten lukenut viestiä? Äidin sukulaiset on siellä mihin he ovat muuttamassa. Mielestäni on tärkeää lapsen saada olla molempien vanhempien sukulaisten lähellä ja jos tähän asti on ollut isän niin nyt olisi "vuoro" olla äidin sukulaisten lähellä.
Luehan vielä kerran aloittajan viesti =)
lapsen isän suku on myös lähempänä jos muutan.täällä meillä ei ole ketään miehellä täällä koulu jota käy ei muuta.lapsen isälle olen ehdottanut muuttoa uuteen paikkakuntaan mutta ei ole innostunut asiasta.toisaalta tuo ei ole matka eikä mikään mut joka viikonloppuinen kuskailu ees kahtaalle tuntuu hurjalta.olisi kiva kuulla kokemuksia muilta vanhemmilta asiasta."onneksi et ole lapseni äiti" kommentti oli ihan kiva näihin fiiliksiin.totta kai haluaisin et asuttas samal paikkakunnal mut en kai mä voi lakata tuntemasta ja elämästä kunnes lapseni on 18?totta kai elän jotta lapsellamme on hyvä olla mutta onko hänellä jos minulla ei ole?