Kuhan savustus ?

"Laiturituttu" sanoi savustavansa kuhiansa. Tästä innostuneena kutkuttaisi osa kesän saalistaan savustaa. Olen tähän mennessä savustellut vain ostolohta.

Miten kuhan savustus tehdään ja ennen kaikkea onko jokin niksi suhteessa lohen sabvsutukseen. Todennäköisesti ohuempana kuhafilettä tulee kypsentää vähemmän aikaa.
424108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tulee savustettuna pirun hyviä, eli ei kai ahvenen sukulainenkaan paha voi olla...

Äänestä
  • on aika paksulihainen,siis saa olla ihan tummaksi asti,että kypsyy kunnolla ja tulee sitä makuakin,koskapa kuha on melko mietomakuinen kala.Isommasta kannattaa viiltää selkä pit.suuntaan auki ja merisuolaa etukäteen sinne muhimaan hetkeksi.Sitten ennen savustusta sormella tonkaset vaan enimmät pois.(Kannattaa sitä suolaa laittaa ympäriinsä jokapulelle).

    Äänestä

Suurin virhe mitä voit tehä kuhalle, ja monelle muullekin kalalle, on vetästä se fileiksi! Paista pienet kuhat kokonaisena, samoin kuin ahvenetkin! Kypsyttyään se aukeaa kuin kirja, ja ruodot saa helposti pois. Fileissä menetetään paljon hyvää lihaa ja ennenkaikkea aromeja.

Jos kuha on suuri, sen voi valmistaa uunissa esim täytettynä. Selkään viillot kuten edellä jo mainittiin.

En ole koskaan savustanut kuhaa, mutta ahvenet savustan useimmiten. Sokeripaloja ei kannata mielestäni käyttää savustuksessa, vaikka siitä tuleekin kaunis väri, se antaa kalalle hivenen kitkerää makua, varsinkin jos lämpötila on korkea. Savustuspöntöstä riippuen lämpötila voi olla vaikea pitää sopivana. Leppäpurut ajavat saman asian, kannattaa kokeilla myös katajanoksaa aromin antajana. Suosittelen kuitenkin kuhan paistamista.

Savustus on tietysti helppoa. Ja terveellistä :D.
Suolaamiseen annan saman vinkin kuin edellä, reiluisti suolaa vain heti kärkeen ja enimmät pois valmistusvaiheessa!

Äänestä
  • Kuha ja muukin kala kannattaa suolata vasta
    savustuksen jälkeen.
    Laita kalat heinän korsien päälle ettei
    tartu ritilään kiinni.
    Kypsästä kalasta käännetään nahka pois ja
    suolat ja kalamauste pintaan ja nahka takaisin
    Toiselle puolelle sama homma.
    Pariksi tunniksi tekeytymään tinapaperiin ja
    sanomalehtien sisään hyvää tulee kannattaa kokeilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ipi kirjoitti:

"Laiturituttu" sanoi savustavansa kuhiansa. Tästä innostuneena kutkuttaisi osa kesän saalistaan savustaa. Olen tähän mennessä savustellut vain ostolohta.

Miten kuhan savustus tehdään ja ennen kaikkea onko jokin niksi suhteessa lohen sabvsutukseen. Todennäköisesti ohuempana kuhafilettä tulee kypsentää vähemmän aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu