kolmas lapsi?

Kertokaa te kolmen lapsen vanhemmat tai äidit, onko kaaottista ja kuinka te pärjäätte vai meneekö kolmas kahden mukana huomaamattomasti?

Olisi ihana kuulla kommentteja teiltä, kun meillä on menossa miehen kanssa pohdinnat että yritetäänkö vielä kolmatta (vähän ajan kuluttua) lasta vai jääkö lapsiluku kahteen. Meillä on tytöt 2,3v ja 2kk. Jos yritetään kolmatta niin tehtäis se siis putkeen jos mahdollista. ;)
3413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaikka lapsia onkin kolme kun kaksi vanhinta ovat jo niin isoja (kohta 13 ja 11) ja sitten on tämä pahnanpohjimmainen puolivuotias :) Eri juttuhan se on jos toiset lapset ovat jo isoja ja heillä on jo omat menonsa ja juttunsa eivätkä ole enää niin passattavia.

Jos silloin aikoinaan olisin tehnyt kolmannen heti putkeen (esikoisella ja keskimmäisellä on tasan 2v. ikäeroa) niin olisi kai sitä aika naatti ollut vaikka kolmas olisi ollut kuinka helppo. Ja entäs sitten jos kolmas olisi ollut kovin itkuinen ja öitä valvottava tapaus, en usko että silloin voisi sanoa että kolmas menisi siinä mukana kovinkaan huomaamattomasti. Tietysti jos siinä on mies mukana auttamassa ja hoitamassa niin mikä ettei, mutta yksin voisi olla melko rankkaa kolmen pienen kanssa.

Naapurilla on alle kolmen vuoden sisään syntynyt kolme lasta, esikoinen kaksoset, ja kyllä välillä on tuntunut että äiti on ihan pystyyn kuollut kun mieskin käy vielä vuorotöissä.

Mutta onhan se ihan yksilöllistä kuinka jaksaa ja ovathan ne lapsetkin erilaisia. Jos vauvakuume vaivaa kovasti niin eikun vaan siemen itämään, se on ainakin varmaa että kyllä se jossain vaiheessa helpottaa vaikka alkuun olisikin rankkaa!

Äänestä
  • löytyy meidänkin lapsilta. Milla.M:n kanssa mennään aikalailla samoilla luvuilla :-) Vanhemmat lapset 13 ja kohta 11 ja nyt on pieni 2 kk nyytti sylissä. Itse minulla oli kyllä tekemistä noiden kahden kanssa aikoinaan. Ja mitä olen kuulostellut niitä, joilla on kolme tullut peräjälkeen, niin melko uuvuksissa ovat olleet. Tosin tuo hankala vaihe kuulemani mukaan kestää vain muutaman vuoden ja sitten onkin tosi kivaa kun on kolme, joista on toisilleen seuraa. Mutta tämä siis välikäden tietoa. Kolme lasta kuitenkin on ja tuntuu tässä vaiheessa, että juuri tämä ikäero näiden välillä sopii meidän perheelle.

    Äänestä

Meil on syntyny 3 aika tiuhaan. Vanhin oli 3v 1kk, keskimmäinen viikon alle 2v, ku nuorin synty.

Nuorimmaisesta sai nauttia täysin siemauksin, vanhin on aina "harjoituskappale" ja niin kai toinenkin, mut kolmannes ei oo enää mitään paineita, homma jotenkin jo rutinoitunutta.

Olihan siinä alussa hommaa, mieskin rakens silloin uutta kotiamme. Nyt, nuorinkin jo 6v, olen tosi tyytyväinen ku lapset tuli hankittua noin tiuhasti, niistä on hirveesti seuraa toisilleen. Kyl ne tappeleekin, mut silti oma veli on paras kaveri maailmassa! Suosittelen!

Ja luulen, et ne on läheisempiä toisilleen myös aikuisena ku ikäero on pieni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöljäkö? kirjoitti:

Kertokaa te kolmen lapsen vanhemmat tai äidit, onko kaaottista ja kuinka te pärjäätte vai meneekö kolmas kahden mukana huomaamattomasti?

Olisi ihana kuulla kommentteja teiltä, kun meillä on menossa miehen kanssa pohdinnat että yritetäänkö vielä kolmatta (vähän ajan kuluttua) lasta vai jääkö lapsiluku kahteen. Meillä on tytöt 2,3v ja 2kk. Jos yritetään kolmatta niin tehtäis se siis putkeen jos mahdollista. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu