Sossu prkl!

No niin, yleinen tarina varmaan, mutta sossun kanssa vähän asioineena opiskelijana ei kyllä ensin tullut mieleen, että tämä olisi mahdollista!

Eli, opiskelen täyspäiväisesti ja kesän aikana olen tehnyt graduani, joten olen saanut normaalin 404 e opintotukea kuussa. Mieheni aloitti opiskelut viime vuonna, mutta kesätöitä hän ei millään ole löytänyt koko kesänä. Paniikki alkoi jo iskeä, kunnes tajusimme, että kyllähän sossun pitäisi meitä auttaa. Tai niin luulimme.

Kesätyö-/toimeentulotukihakemus lähetettiin kesäkuussa ja mukana olivat kaikki tarvittavat liitteet mitä he siellä kaipasivat. No, heinäkuun puolessa välissä paperit tulivat takaisin, sillä minä en itse ollut erikseen täyttänyt kesätyö-/toimeentulohakemusta. Mutta enhän minä edes hae sossun kesätöitä, sillä teen graduani! No, tarvittavat hakemukset postitettiin ja jäimme odottelemaan.

Heinäkuun viimeisenä keskiviikkona sossun täti soitteli tiuhaan, ja koska en ollut puhelimeni lähettyvillä (graduntekovaiheessa ihan oikeesti tehdään töitä päivällä!), viidennnen soittokerran jälkeen puhelimeni oli tippunut pöydältä ja haljennut. No, sain kuitenkin vastattua kuudenteen soittoon kun koko muu henkilökunta täällä oli jo huolissaan, mitä on tapahtunut ja oli hakenut minut puhelimeen (joka hädin tuskin toimi).

"Ai, et ole ottanut opintolainaa viime vuonna? No, sitten vain äkkiä pankkiin, saat vielä tässä kuussa hakea koko viime vuoden lainan." Siis arkipäiviä oli jäljellä kaksi. En voinut uskoa. Minä, joka olen kituuttanut koko viime vuoden ilman lainaa avomieheni tuhlatessa omansa jo tammikuussa, joudun ottamaan monen tuhannen euron lainan elättääkseni "puolisoni". Toisekseen pankista ei saa lainaa yhden päivän aikana. Enkä ollut edes niin lähellä pankkiani, että sinne heti seuraavaksi päiväksi olisin ehtinyt. Sanoivat vain pankissa, että en ehdi ottamaan lainaa ennen elokuuta. Ja silloinhan olisi liian myöhäistä.

Nyt sitten on koko kesän vuokrat maksamatta, ja häätö varmasti ovella, sillä millä ihmeellä ne myöhemminkään maksamme, kun yhteiseen käyttöön jää vuokran jälkeen 308 e/kk, josta tuskin 1500 e velkaa maksetaan.

Mieheni vanhempien yritys meni keväällä konkurssiin ja oma äitini on yksinhuoltaja, joten suvustakaan ei ole tässä asiassa apua. Miten tämä on mahdollista? Mitä olemme tehneet väärin, kun yhteiskunta ei voi edes kolmea kuukautta meitä auttaa? Nyt on oikeasti hätä, mutta ei, kaiken maailman alkoholistit elävät leveästi sossun maksamissa kämpissä, kun ihan oikeasti ja nopeasti opiskelevat (teen siis gradua jo kahden opiskeluvuoden jälkeen) saavat kärsiä kiltteydessään.

Jos joku tietää mitään mahdollisuutta tähän tilanteeseen, kertokaa ihmeessä. Ovatko opiskelijat lainsuojattomia vai mitä...

Itkettää jo.
182973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Näinhän aloittelevalle sossun asioijalle usein käy. Jatkossa jos vielä sossun palvelua tulet tarvitsemaan niin ota hyvissä ajoin selvää millä perusteilla tukia jaetaan. Mielellään kuukausia ennempää, että ehtii tilit tyhjentää. Itse asiassa opintolainakin pitää olla nostettuna jo useita kuukausia takaperin että sitä ei laskettaisi tuloksi . Jos esim olisit tammikuussa nostanut lainat ja tuhlannut ne silloin niin saisit nyt sossusta samat rahat uudestaan. Moni ei varmaan tiedä sitäkään että opintotuen, asumislisän ja opintolainan lisäksi on opiskellessa mahdollista saada toimeentulotukea, jos vuokran jälkeen ei jää 380euroa käteen.

Äänestä
  • "Moni ei varmaan tiedä sitäkään että opintotuen, asumislisän ja opintolainan lisäksi on opiskellessa mahdollista saada toimeentulotukea, jos vuokran jälkeen ei jää 380euroa käteen."

    Johtuiskohan siitä, ettei tuo ole totta.

    Äänestä

  • valtias. kirjoitti:

    "Moni ei varmaan tiedä sitäkään että opintotuen, asumislisän ja opintolainan lisäksi on opiskellessa mahdollista saada toimeentulotukea, jos vuokran jälkeen ei jää 380euroa käteen."

    Johtuiskohan siitä, ettei tuo ole totta.

    Siinä tapauksessa sossun täti ei tiedä mistä puhuu. Itse en sitä keksinyt. Yksi tapa saada sieltä extrarahaa on hankkia luottohäiriömerkintä. Sitten ei saa lainatakausta eikä opintolainaa ja sossun on pakko antaa nekin. Mutta niitäpä ei tarvii valmistuttua maksaa takaisin.

    Äänestä

Vittu!

Sossun mielestä:

kaikkien ihmisten vanhemmat avustaa heitä rahallisesti. Ja mitenkään et voi todistaa, että isäsi on pennitön juoppo ja äitisi ei auta koska isä kieltää.

Jos olet nainen, poikakaverisi elättää sinua ihan varmasti. Sitävarten poikakaverit ovat. Sossuntätikin ilmeisesti on tienannut opiskelijana ruokansa antamalla miehelleen persettä.

Jos vuokrasi on yli 250 e, on kaikkiin rahaongelmiisi ratkaisuna muuttaa halvempaan asuntoon. Sossun täti ei ole poistunut sieltä kopista siksi aikaa, että olisi huomannut tällaisten asuntojen olemassaolon puuttumisen. Sossuntäti ilmeisesti asuu itse 100 neliön luksuslukaalissa, jossa on vuokra 150 euroa.

Takuuvuokraa ei korvata, koska sinähän saat sen edellisestä asunnosta, E-HEi ei sillä ole mikään pakko maksaa rästivuokraa pois.
Mitäs et ole maksanut vuokraa olemattomilla rahoillasi, vaan olet jättänyt takuuvuokran sisälle maksuksi.

Muuttolaatikot voi kantaa käsineen uuteen, hienoon asuntoon, jossa on vuokra 150 euroa.

1."Emme voi korvata sinulle muuttoa tai ensimmäistä vuokraa, ennen kuin on näyttää kuitti, että se on maksettu"

2. "Emme voi korvata sinulle ensimmäistä vuokraa tai muuttoa, koska tästä kuitistahan näkee, että sinä olet maksanut sen, joten olet ilmeisesti rikas."

"Emme voi antaa tukea, ennenkuin opintolaina on nostettu"

Sossu kesämielellä: ´"Ei me voida korvata sinulle kesäkuun toimeentuloa, koska sinähän olet ottanut viime joulukuussa opintolainan. Mihinkäs sinä sen olet hassannut?"

Äänestä
  • Ei se sossun täti niitä juttuja päätä. Koska te uskotte, että eduskunta ja ministeriöt ne lait ja asetukset säätää, joita se sossun täti (tai joskus jopa setä) soveltaa. Revi niistä sitten.
    Talousasioita pitää aina miettiä pitkällä tähtäimellä eikä vasta sitten, kun on jo vetelät housussa... Ottakaa asioista selvää !!!!

    Äänestä

  • täti (vaan ei sossun) kirjoitti:

    Ei se sossun täti niitä juttuja päätä. Koska te uskotte, että eduskunta ja ministeriöt ne lait ja asetukset säätää, joita se sossun täti (tai joskus jopa setä) soveltaa. Revi niistä sitten.
    Talousasioita pitää aina miettiä pitkällä tähtäimellä eikä vasta sitten, kun on jo vetelät housussa... Ottakaa asioista selvää !!!!

    Tädin päätöksiin pystyy usein vaikuttamaan sillä miten asiansa esittää. Varsinkin epäselvissä tapauksissa. Etukäteissuunnittelu taas ei aina onnistu jos tulee jotain yllättävää kuten potkut tai sairastuminen.

    Äänestä

mulle kävi sama juttu... eipä sille kai mitään voi.
Perseestä olla opiskelija, jos olisit joku juoppo ja ryyppäisit kaikki päivät puistossa, niin kyllä sieltä sitten rahaa saa.

PRKL!!!!

Äänestä

Ei tullu toimeentulotukea kesäkuukausiksi vaikka opintolainaa hain toukokuussa ja kielteisen päätöksen sain, koska opintotukikuukaudet oli loppu. Kunpa vain olisin tämän tiennyt ja hakenut lainaa jo aikasemmin ja pistänyt rahattyynyn alle ja mennyt tyytyväisenä sitten hakemaan tukea.

Tuhlata pitäisi kaikki niin sossukin olisi tyytyväinen.

Äänestä
  • Kela ei saa laskea opintolainaa tuloiksi, jos sen nostoon ei ole oikeuttakaan...

    Äänestä

  • neiti X kirjoitti:

    Kela ei saa laskea opintolainaa tuloiksi, jos sen nostoon ei ole oikeuttakaan...

    Ei kela toimeentulotukea anna vaan sossu.

    Sossun mukaan mun olisi pitänyt hakea opintolainaa jo tammikuussa, niin olisin saanut sitä toukokuuhun mennessä 1980 euroa. Näillä rahoilla olisin sitten voinut elää kesän. Nyt kun en opintolainaa saanut, olen joutunut antamaan vuokrasuntoni pois ja elämään suurimman osan ajasta teltassa. Ruokaan olen saanut rahaa myymällä tavaroitani. En kyllä tarpeeksi kun olen laihtunut 10 kg kesän aikana.

    On se ihme kun elää säästäväisesti niin siitä rangaistaan...

    Äänestä

  • Tietämätön hyypiö kirjoitti:

    No niinpä tietenkin, sossuhan sen toimeentulotuen myöntää eikä Kela. Kyllähän mä nyt sen tiedän. Kuinkakohan mä sen noin olin kirjoittanut...

    Äänestä

Onneksi itsellä ei vieläole tullut pahempia rahahuolia. Kertaalleen olen sossusta apua kysynyt mutta nauroivat vain päin naamaa, että et sä mitään täältä saa. Samassa tilanteessa oleva kaveri kyllä sai... tai kaverilla oli oikeastaan perempi tilanne (kummatkin vanhemmat töissä, mulla äiti yh ja isältä ei rahaa saanut). Tapaukset kaveripiiristä osaittavat, että avun saanti riippuu paljolti siitä miten asian esität, kuinka surkealta saat tilanteesi näyttämään ja kuinka hyvin tunnet sossun tätien ja setien päätösten taustalla olevat lait ja asetukset.

Kelan kanssa tahtoo olla sama juttu. Millään eivät meinanneet maksaa asumislisää siskolleni. Sisko piskeli ammattikoulussa, koululla ilmainen asuntola, jossa ei tosin voinut viettää viikonloppuja. Vanhemmat asuivat niin kaukana, että sinne ei ollut viikonlopuksi mahdollista mennä. Kelan mukaan olisi kai pitänyt asua taivasalla. Kelassa meinasivat että pitäis olla tositus siitä, että asuntolassa ei voi olla viikonloppuja. Mainitsivat tosin, että et tule ko. todistusta saamaan. Ei muuta kuin asuntolatoiminnansta vastaavan puheille. Hän ei ollut halukas ko. todistusta kirjoittamaan. Väitti että ei voi kirjoittaa. Asuntolassa ei käytännössä voi olla viikonloppuja mutta kosko valtion tuet tms. tulee myös viikonlopulta, ei voi antaa todistusta siitä, että asuntolassa ei saa olla viikonloppuna. Pitkän tinkauksen ja uhkaamalla jäädä asuntolaan viikonlopuksi todistus heltisi. Vaan ei sekään Kelaan riittänyt. Hylkäävä päätös tuli. Tämän jälkeen minä aloin selvitteleen asiaa. Otin yhteyttä sähköpostitse ko. asioista vastaavaan henkilöön helsinginpäässä. Oli sitä mieltä, että tuki kuuluu ja nauvoi tekemään valituksen, joka sitten käsitellään muutoksenhakulautakunnassa ei siis siellä paikkakunnan kelassa. Valitus sitten tehtiin, liitteeksi mm. sähköpostiviestit ja viittaukset opintotukilain kohtiin, joiden perusteella tuli kuuluisi siskolleni. Melko pian valiotuksen lähettämisestä tuli ilmoitus tuen maksamisesta. Valitus ei siis tainnut mennä edes sinne muutoksenhalulaitakuntaan. Moni siskoni opiskelukaveri oli samassa tilanteessa, tukia ei ollut tullut ja lainalla ym. piti elää ja maksaa asunnon vuokraa.

Samanlaisiin tilanteisiin voi joutua sossun kanssa. Täytyy hyvin tarkkaan tietää tukien maksun perusteet, jotta voi mitään saada. Tuo lainannostovelvoite on mielestäni väärin. Toisaalta käytännöt vaihtelevat sossuittain. Tiedän tapauksia joissa opiskelija on saanut toimeentulotukea vaikka ei ole lainaa nostanut ja vaikka ei ole esteitä lainan saannille.

Tsemppiä nyt vaan sulle... tilanteesi kuulostaa melko tukalalta. Ehdottaisin varaamaan uuden ajan sossuun. Voisit siellä selvittää tilanteesi vielä kerran ja yksinkertaisesti kysyä, että miten pääsen tästä yli? Missä asun/millä maksan vuokran? Mitä syön? jne. Ehkä he havahtuvat huomaamaan tilanteesi ja auttavat jollain tapaa. Älä yhtää kaunistele tilannettasi vaan kerro rehellisesti taloudellisista ongelmistasi. Yritä saada ne tajuamaan, ett nyt todellakin on hätä isolla H:lla!

Äänestä
  • Soskuhan laskee kuukauden normin aina siten että KAIKKI käytettävissä olevat tulot ja omaisuus lasketaan tuloksi (yhdessä asuvien puolisoiden lasketaan yhteen könttäsummaksi). Siitä sitten aletaan vähentämään kohtuullinen vuokra (93% todellisesta vuokrasta, koska se 7% katetaan perusosalla...). Ja mikä on kohtuullinen vuokra, nämä asiat kai on soskukohtaisia ja tietysti riippuu asunnon koosta ja asukkaiden lukumäärästä.
    Perusosa on sitten taulukoitu kuntaryhmittäin, täälläpäin taitaa olla avopuolisot (muu 18v. täyttänyt henkilö) n. 321 € / hlö eli kahdelta yhteensä sen 642 €. Tämä summa ja vuokra vähennetään käytettävissä olevista tuloistasi, jos jää erotusta niin soskusta saa sitten sen verran rahaa. Ja jos plussaa niin sitten ei rahaa tipu.

    Tässä yksi soskukokemus köyhältä opiskelijalta vielä... Minulle on sanottu joskus (vaikka olin yli 18v.) sossussa että vanhempien tulee maksaa elatusta jos opiskelen, aina 21v. asti :O Noh, näin kun ei käynyt niin en saanut soskusta mitään, koska he katsoivat että vanhemmat elättää. Vanhempani eivät kuitenkaan tukeneet minua rahallisesti joten soskulle tämä tuli kalliiksi. Nyt joudun hakemaan sieltä kokoajan lisätukea, sillä luottotiedot on menneet ja opintolainaa ei heru.
    Toisaalta, nythän sen "opintolainan" osuuden saa sitten ilmaiseksi... Eli kannattaa jättää joku pikku lasku maksamatta, opiskelujen aikana se merkintäkin kerkeää jo pyyhkiytyä pois. Ehkä huono neuvo mutta jotenkin tuntuu että tähän meitä onnettomia välillä ihan jopa pakotetaan ja ajetaan...

    Niin ja yleensä sosku ei tue opiskelijaa, jos hänellä on jo ammatti pohjalla, sillä ensisijainen toimeentulovaihtoehto on mennä töihin...

    Äänestä

  • köyhä opiskelija kirjoitti:

    Soskuhan laskee kuukauden normin aina siten että KAIKKI käytettävissä olevat tulot ja omaisuus lasketaan tuloksi (yhdessä asuvien puolisoiden lasketaan yhteen könttäsummaksi). Siitä sitten aletaan vähentämään kohtuullinen vuokra (93% todellisesta vuokrasta, koska se 7% katetaan perusosalla...). Ja mikä on kohtuullinen vuokra, nämä asiat kai on soskukohtaisia ja tietysti riippuu asunnon koosta ja asukkaiden lukumäärästä.
    Perusosa on sitten taulukoitu kuntaryhmittäin, täälläpäin taitaa olla avopuolisot (muu 18v. täyttänyt henkilö) n. 321 € / hlö eli kahdelta yhteensä sen 642 €. Tämä summa ja vuokra vähennetään käytettävissä olevista tuloistasi, jos jää erotusta niin soskusta saa sitten sen verran rahaa. Ja jos plussaa niin sitten ei rahaa tipu.

    Tässä yksi soskukokemus köyhältä opiskelijalta vielä... Minulle on sanottu joskus (vaikka olin yli 18v.) sossussa että vanhempien tulee maksaa elatusta jos opiskelen, aina 21v. asti :O Noh, näin kun ei käynyt niin en saanut soskusta mitään, koska he katsoivat että vanhemmat elättää. Vanhempani eivät kuitenkaan tukeneet minua rahallisesti joten soskulle tämä tuli kalliiksi. Nyt joudun hakemaan sieltä kokoajan lisätukea, sillä luottotiedot on menneet ja opintolainaa ei heru.
    Toisaalta, nythän sen "opintolainan" osuuden saa sitten ilmaiseksi... Eli kannattaa jättää joku pikku lasku maksamatta, opiskelujen aikana se merkintäkin kerkeää jo pyyhkiytyä pois. Ehkä huono neuvo mutta jotenkin tuntuu että tähän meitä onnettomia välillä ihan jopa pakotetaan ja ajetaan...

    Niin ja yleensä sosku ei tue opiskelijaa, jos hänellä on jo ammatti pohjalla, sillä ensisijainen toimeentulovaihtoehto on mennä töihin...

    Ja tosiaan, soskun päätöksestä voi valittaa (en muista mikä se määräaika oli, 14pv vai 30pv) kunnan sosiaali ja terveyslautakunnalle. Tässä asiassa kannattaa vedota harkinnanvaraisuuteen ja siihen että olette jäämässä asunnottomiksi tämän päätöksen vuoksi ja ylivelkaannutte. Tuntuisi vähän siltä että ei ne noin voi tehdä. Eri asia on sitten se että jos teillä olisi tulot riittäneet vuokrien maksuun sun muuta.

    Mutta kyllä muakin opiskelijana pistää mietityttämään että sosku kyllä antaa anteeksi kaikenmaailman pultsareille sen että ne ryyppää kaiken ja rästivuokrat maksetaan mukisematta... Muutenkin niitä hyysätään ja sitten kun opiskelija (tuleva veronmaksaja, tuesta ehkä ei-niin-pitkään-rippuvainen, tulevaisuutensa eteen töitätekevä) pyytää apua todelliseen ahdinkoon, niin haistatetaan paskat.

    Opintotuella ei todellakaan elä... Kannattaa kai sitten jäädä työttömäksi että saa voita leivän päälle, sekin on näemmä kannattavampaa... :P

    mielenkiinnosta kyselen, että sitten kun keskustelun aloittaja saa jotakin selvyyttä raha-asioihinsa, niin jakaisitko tiedon meidän kanssa?

    Luin tuota teidän tilannetta ja rupes v*tuttaa sossun toiminta. Olis mukava tietää kuinka saatte asianne selvitettyä. =)

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Juu, eipä ole asiat vielä ainakaan sossun puolelta muuttuneet, mutta onneksi mieheni sai viikoksi töitä, eli jotain tulee kuitenkin. Eihän tuo tilannetta paljoa muuta, mutta on se tyhjää parempi...

    Äänestä

Mielestäni sinun kannattaa jonottaa sinne sossun luukulle ja kertoa tuo koko tarina, RAUHALLISESTI:) Sitten kysyä, että onko mahdollista saada mitään apua, ottaa myös puoliso mukaan ja pyytää virkailijaa tarkistamaan täyttämänne hakemuspaperi. Muistaakseni päätöksistä voi myös valittaa kirjallisesti. Sinun olisi ehkä pitänyt kirjautua kesätyön hakijaksi TYÖVOIMATOIMISTOON siitä huolimatta että opiskelet. Siihenkin voi rajata niin pienen työalueen, ettei luultavasti saa töitä. Saat kai kelalta kesän ajalle kuitenkin opintorahaa? Sen jälkeen PUOLISOSI (laskujeni mukaan) pitäisi saada sossusta kelan opintorahaa vastaava määrä, jos hän on ainakin21v. Kai myös puolisosi ilmoittautui Työvoimatoimistoon kesätyön hakijaksi? Tositteen siitä sossu ainakin meillä vaatii..

Minä en ole koskaan nostanut opintolainaa, ei myöskään avopuolisoni. Minä valmistuin 2.asteelta ja puolison opiskelut jatkuvat ensi vuonna, minäkin hain opiskelemaan. Saimme sossusta tukea. Ja saimme ihan hyvät rahat.Siihen vaikutti myös kelan työmarkkinatuki. Jos en olisi vielä ollut "onnellisesti työtön" niin emme olisi saaneet niin paljon. Se pisti vihaksi. Työtön, joka ei teoriassa tee mitään, ainakaan enempää kuin opiskelija (ainakin minä raadoin niska limassa klo8-21 täysillä), saa paljon paremmin rahaa vaikka kokemukseni mukaan opiskelijaperheillä on suunnilleen samat kulut joihin voi lisätä vielä opiskelukulut (kirjat, kynät, laskimet, koulumatkat, tms.)

Ja eilen uutisia syrjäkorvalla seuratessani kuulin että työttömien toimeentulotukea/vast. saatetaan nostaa. Hävytöntä! Eihän työttämän enää kannata mennä töihin kun paremmin tienaa työttömänä! Entäs opiskelijat?! Meiltä vaan kynitään viimeisetkin rahat pois kun "ei ennen ollut koko opintotukea.. kummasti silloin pärjättiin" Niin ei ollut myöskään työttömyystukea!! Silloin vain rikkaiden perheiden lapset saivat käydä koulua. Siihenkö tässä ollaan menossa?! No, asumislisän rajaa nostetaan, mutta me olemme etsineet niin edullisen asunnon, ettei se vaikuta tuloihimme mitenkään.
Pistää tuo raha-asia muuillakin vihaksi.. Kansanedustajien palkkaa kyllä voi aina nostaa opintotuen verran..

Äänestä

Eli tilannekatsausta vielä. Ei onnistunut, ei saatu mitään, ei tietoa tulevasta.

Poikaystäväni sairastui masennukseen ja yritti itsemurhaa. Itse en tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun voimat eivät itsellänikään riitä tarpeeksi auttamaan... Reseptin hän sai masennuslääkkeisiin ja nyt vähät opintotuet menevät niihin.

Kesältä ollaan edelleen velassa. Opinnot etenevät poikaystävälläni hitaasti, jos ollenkaan. Ehkä lähdetään tästä molemmat, ratkaisua ei tunnu löytyvän.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten on mahdollista? kirjoitti:

No niin, yleinen tarina varmaan, mutta sossun kanssa vähän asioineena opiskelijana ei kyllä ensin tullut mieleen, että tämä olisi mahdollista!

Eli, opiskelen täyspäiväisesti ja kesän aikana olen tehnyt graduani, joten olen saanut normaalin 404 e opintotukea kuussa. Mieheni aloitti opiskelut viime vuonna, mutta kesätöitä hän ei millään ole löytänyt koko kesänä. Paniikki alkoi jo iskeä, kunnes tajusimme, että kyllähän sossun pitäisi meitä auttaa. Tai niin luulimme.

Kesätyö-/toimeentulotukihakemus lähetettiin kesäkuussa ja mukana olivat kaikki tarvittavat liitteet mitä he siellä kaipasivat. No, heinäkuun puolessa välissä paperit tulivat takaisin, sillä minä en itse ollut erikseen täyttänyt kesätyö-/toimeentulohakemusta. Mutta enhän minä edes hae sossun kesätöitä, sillä teen graduani! No, tarvittavat hakemukset postitettiin ja jäimme odottelemaan.

Heinäkuun viimeisenä keskiviikkona sossun täti soitteli tiuhaan, ja koska en ollut puhelimeni lähettyvillä (graduntekovaiheessa ihan oikeesti tehdään töitä päivällä!), viidennnen soittokerran jälkeen puhelimeni oli tippunut pöydältä ja haljennut. No, sain kuitenkin vastattua kuudenteen soittoon kun koko muu henkilökunta täällä oli jo huolissaan, mitä on tapahtunut ja oli hakenut minut puhelimeen (joka hädin tuskin toimi).

"Ai, et ole ottanut opintolainaa viime vuonna? No, sitten vain äkkiä pankkiin, saat vielä tässä kuussa hakea koko viime vuoden lainan." Siis arkipäiviä oli jäljellä kaksi. En voinut uskoa. Minä, joka olen kituuttanut koko viime vuoden ilman lainaa avomieheni tuhlatessa omansa jo tammikuussa, joudun ottamaan monen tuhannen euron lainan elättääkseni "puolisoni". Toisekseen pankista ei saa lainaa yhden päivän aikana. Enkä ollut edes niin lähellä pankkiani, että sinne heti seuraavaksi päiväksi olisin ehtinyt. Sanoivat vain pankissa, että en ehdi ottamaan lainaa ennen elokuuta. Ja silloinhan olisi liian myöhäistä.

Nyt sitten on koko kesän vuokrat maksamatta, ja häätö varmasti ovella, sillä millä ihmeellä ne myöhemminkään maksamme, kun yhteiseen käyttöön jää vuokran jälkeen 308 e/kk, josta tuskin 1500 e velkaa maksetaan.

Mieheni vanhempien yritys meni keväällä konkurssiin ja oma äitini on yksinhuoltaja, joten suvustakaan ei ole tässä asiassa apua. Miten tämä on mahdollista? Mitä olemme tehneet väärin, kun yhteiskunta ei voi edes kolmea kuukautta meitä auttaa? Nyt on oikeasti hätä, mutta ei, kaiken maailman alkoholistit elävät leveästi sossun maksamissa kämpissä, kun ihan oikeasti ja nopeasti opiskelevat (teen siis gradua jo kahden opiskeluvuoden jälkeen) saavat kärsiä kiltteydessään.

Jos joku tietää mitään mahdollisuutta tähän tilanteeseen, kertokaa ihmeessä. Ovatko opiskelijat lainsuojattomia vai mitä...

Itkettää jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu