On se kumma, että ruvetaan mediavoimin ajamaan Kajaanin UPM:n tehdasta alas! Samaa perätöntä toitotusta jatkavat ajattelemattomat lähitienoon asukkaat. Kannattaa miettiä kahdesti, kenen lauluja laulatte. Senkö, joka haluaa tappaa hyvän lypsylehmän, jollainen UPM Kajaanissa on?
Älkää uskoko kritiikittömästi kaikkea, mitä etelän näkökulmasta toimittajat ennustelevat. Uskotaan paremminkin Nälkämaan sisuun. Kajaanin tehtaalla asiat ovat mallillaan. Jos yksi kone sammuu, kaksi jatkaa!
Älkää uskoko kritiikittömästi kaikkea, mitä etelän näkökulmasta toimittajat ennustelevat. Uskotaan paremminkin Nälkämaan sisuun. Kajaanin tehtaalla asiat ovat mallillaan. Jos yksi kone sammuu, kaksi jatkaa!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ongelmahan taitaa olla just se, että lehmä ei konsernin mielestä lypsä riittävästi. En ole Kajaanin tehtaan tuloslaskelmaa nähnyt, mutta julkisuudessa on annettu ymmärtää, että ei paljon mitään viivan alle jää.
Paperintuotannossa on ylikapasiteettia ja hinnat alhaalla. Kustannukset tuotettua paperitonnia kohti pitäisi saada mahdollisimman alas, jotta tulos olisi taas omistajan hyväksymällä tasolla. Joko tehokkaampi kone eli lisää paperitonneja tai sitten pienemmät työvoima-, energia-, yleis- jne. kustannukset. Kajaanista paperin lähimpään satamaan kuskaaminen on ylimääräinen kuluerä verrattuna meren rannalla oleviin tehtaisiin. Ja koko ajan kallistuva öljy ja sähkö pahentaa logistiikkatilannetta, oli sitten kyseessä rekka tai juna.
UPM ei aivan varmasti pyöritä yhtään tehdasta hyväntekeväisyyden takia. Paperiukot saa (alkaa) tehdä tosissaan töitä tuloksen eteen. Toivotaan että tehdas Kajaanissa säilyy. Jos tehdas lopetetaan, se on lähes kuolinisku hyvälle kylälle, jolla on jo muutenkin liian vähän teollisuuden työpaikkoja.
Hei Pave (ml. muut ajattelevat ihmiset)
Ajattelisivatpa kaikki yhtä viisaasti kuin Sinä, Pave. Lypsylehmällä tarkoitin kuitenkin eri asiaa kuin Sinä: Tyytyväinen lypsäjä onkin maakunta / kunta eli Kainuu/Kajaani. Toki ymmärrän, että UPM tarkkailee omia kantturoitaan ja niiden lypsyennätyksiä.
Mitä nihilistejä ovat ne, jotka koettavat ehdoin tahdoin ampua alas Kajaanin maailmankartalta? Oma eläke tuntuu olevan päällimmäinen haaste. Ei mitään merkitse se, että eläke on karttunut puutavarayhtiöllä / UPM:llä. Antakoot sosialisoida senkin.
Vuorineuvos (ei kylläkään vielä tässä keskustelussa) on ottanut elämäntehtäväkseen ennustella UPM:n tuhoa. Pätemisen tarvetta ilmentävistä teksteistä näkee, että oma elämä on hakusessa.
Se pyörii sittenkin, uskokaa!
Ei se tehdas kauaa Kajaanissa pysy.. et alkakaahan vaan pikku hiljaa etsii uusia työpaikkoja, ne ketkä siellä työskentelee. Onneksi en itse ole sinne eksynyt töihin..
pysy sinä työtön vain kortistossa
Epäilempä minäkin.... Muutaman hassun vuoden ehkä... eli...
Sen asian päättäjät ovat aivan muualla kuin Kainuussa eivät ole tuskin Suomessakaan ja tosiasia on, että sellainen tuotantolaitos johon ei tehdä tänäpäivänä suuria koneinvestointeja ei kauan pilliä huudata, näin on revittävä.
ne Suomessa päätetään vielä toistaiseksi UPM:n investoinnit ja valitettavasti kyllä näyttää siltä että PK3 on kohdannut määrän päänsä. Aiheellisempi kysymys lienee nyt on se että mitä sille vanhalle sanomalehtikoneelle oikein tehdään ?
Eiköhän se ole pk2, joka on mahdollisen lakkautusuhan alla. Kakkosella tehään sitä paperilaatua, jota UPM alkaa tehdä Saksassa, ei kolmosella. Kakkoskone on myös vanhin...
...pakiset, peikkoseni! Eihän se PK3 ole mitenkään tapetilla, vaan kakkonen.
Nyt vaan kaikki työntekijät ja toimihenkilöt tekemään mahdolliseksi PK2:n säilyminen, ja muut runoilijat voivat antaa kynänsä kuivua mustepulloon, mikäli pitää saada vain propagandaa aikaan. Vaikkei Iso-Kari (P.)uskallakaan luvata mitään varmaa kakkosen suhteen (miksiköhän; kannanotto lisää tuntuvasti yrittämistä aitojen ihmisten kohdalla), niin UPM säilyy Kajaanissa.
on että jos ja kun UPM lopettaa Kajaanin tehtaat niin kyllä työpaikka lähtee vähän muiltakin kuin niiltä jotka ovat tehtaalla töissä. Se tarkoittaa koko Kajaanin ja Kainuun lopullista kuolin iskua, sinne ei jää kuin piru ja palokärki ja tämä tarina on tosi
sillä UPM:n mukana kuolee esim. Metso....ei edes uskalla ajatella miten käy, näyttää pahalta, onneksi olen jo eläkkeellä ja hyvällä paperimiehen sellaisella....
Metsolla on kaikkiaan satoja asiakkaita ympäri maailman. Ei Kajaanin UPM ole kuin % jos sitäkään Metson toiminnan liikevaihdosta. Mihin se nyt siitä kaatuisi ja olen aivan varma että se on mukana tekemässä tätä uutta konetta Ranskasa tai Saksassa minne se nyt sitten tuleekin.
olen onneksi jo putkeen pääsemässä joten ei haittaa yhtään.kainuuta käy sääliksi se ei toivu tästä iskusta.
sitten kun UPM lopettaa...tuo oli nyt yksi esimerkki ja sen mukana kuolee se pienikin teollisuus Kainuusta...pelkästään Kajaanin sijainti on jo sellainen ettei ole tulevaisuuttaa, joka paikkaan pitkä matka jne...eikä tulevaisuudessa kukaan edes tule töihin Kainuuseeen....vaikka jotain olisikin ...menisitkö sinä Hyrynsalmelle asumaan, miksi et ? hieno paikka ja tontit ilmaisia...
pääsen eläkkeelle joten eipä haittaa ollenkaan.nuorille tiedoksi kyllä maailmalla on töitä ei se kainuu ole ainut paikka.
Yrittäjät ja sijoittajat huomio, perustakaa Kajaani Oy uudelleen ja ostakaa tuo UPM:n Kajaanin yksikkö pois. Vähän saneerausta ja organisaatioon tarvittavat muutokset, niin työpaikat säilyvät kauas tulevaisuuteen.
Ihan tosi muuten...
Mistäs ostat puuta ja mihin hintaan?
Mihinkä myyt valmiin tuotteen ja millä konstilla?
Poika, mene nyt häpeämään!!