En ole aivan samaa mieltä kanssasi noista pointeista.
1) Albus ei uskonut kuolonsyöjien onnistuvan tunkeutumisessaan Tylypahkaan. Myöntäähän hän Malfoylle, ettei tullut ajatelleeksi "Vanishing Cabinet'ia", saati tiennyt, että sille on olemassa pari. -> Dumbledore olisi ollut hyvin typerä paljastaessaan, että tiesi mikä dracon tehtävä oli. Se olisi paljastanut Kalkaroksen Voldemortille.
2) Albus on tehnyt kovasti työtä ja pantannut omaa arvovaltaansa saadakseen Killan jäsenet, edes jotenkin, hyväksymään Severuksen. Albus varmasti ymmärsi, ettei Severusta ikinä hyväksyttäisi Kiltaan, jos hän murhaa Albuksen. Suunnitelma, onnistuessaankin, tuhoaisi Severuksen tulevaisuuden. Vai uskotteko jonkun enää uskovan hänen olevan Albuksen kaveri? ->Dumbledore oli suunnitelma, hänellähän oli vuosi aikaa miettiä strategiaa. Eihänhän voinut tuudittautua siihen, ettei Kuolonsyöjät pääse linnaan, totta kai hän pohti kaikkia vaihtoehtoja. Se taas, hyväksyyko kilta enää Kalkarosta "murhan" jälkeen on aika pieni murhe muiden asioiden keskellä. Tärkein asia oli saada Voldemortin lähelle luotettava mies, johon myös Voldemort valheellin perustein luottaa. Miten muuten Harry voisi tappaa Voltsua? Nyt Kalkaros ansaitsi muidenkin kuolonsyöjien luottamuksen, jota kirjan alussa ei selvästikään ollut.
3) Severuksen vannoi valan, joka määräsi hänet oman henkensä uhalla, tietäen mitä Malfoyn oli tehtävä:
-Valvomaan Malfoyta, kun tämä suorittaa Voldemortin antaman tehtävän.
-Suojelemaan Malfoyta
-Saattamaan Malfoyn tehtävän -Malfoyn epäonnistuessa- loppuun asti.
-> Eli joko Dumbledore tai Kalkaros kuolee. Dumbledore suhtauti aika rauhallisesti kuolemaansa ja mikä oli tämä "please, Snape" anelu? Se oli aika läpinäkyvää noin arvokkaalta vanhalta velholta. Jos dumbledore kuoli lopullisesti, niin ehkä hän ajatteli, hänellä on vuosi aikaa valmistaa Harry ja sanoa hyvästit. Siitä eteenpäin Kalkaros voi paremmin auttaa häntä tuhoamaan Voldemort.

Vastaukset 2
Vanhimmat
En nyt oikein ymmärrä, että kenen viestiin vihjaat, koska aloitit aivan uuden keskustelun. Mutta..
Kun puhutaan tästä tilanteesta, jolloin D ja Harry palasivat linnaan, ja Harry lähti hakemaan Snapea. D:hän käytti Freezing Charmia Harryyn, eli tästä voisi päätellä, että D tiesi, mitä sinä hetkenä tulisi tapahtumaan. Hän tiesi, että Harry tulisi estämään, mitä ikinä tapahtuisi, joten hänen piti estää se ((osaksi, ettei Harry pilaisi kaikkia, jos jonkinlainen suunnitelma oli D:n ja Snapen välillä; osaksi suojellakseen häntä)), käyttämällä Freezing Charmia.
Eikö?
etä tuohon edelliseen..