ammattiryhmää, kuin vartijat. Työnantaja maksaa huonoa liksaa, ilman lauantaikorvauksia ja pitää työntekijänsä vakinaistamatta. Sitten otetaan opiskelijoita töihin ja "vakinaisten" tunnit ropsahtavat alas kuin lehmän häntä. Lisäksi asioita hoidetaan miten sattuu...Missä ammattiylpeytenne on?
Enpä tiedä toista yhtä huonosti
järjestäytynyttä
71681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikä vartiointiliike (olemassaoleva tai uusi) tekisi aloitteen: vartijoiden (tunti- ja kuukausi)liksat selkeästi paremmiksi ja lisäkorvaus lauantaityöstä. Asiakasta veloitetaan tämän mukaisesti, ja olisihan se jopa myyntivaltti toimeksiantosopimuksia tehtäessä: firman työntekijät saavat alan parasta palkkaa, ja työn laatu on sen mukaista.
Mikäli firma saisi myyntiä näillä korkeammilla hinnoillaan, voisivat muut seurata perässä, sillä varmasti markkinoilla leviäisi tieto siitä, että firma X veloittaa enemmän nimenomaan siksi, että se maksaa vartijoilleen parempaa palkkaa.
Suurin syy siihen miksi vartiointi alalla on todella huono järjestäytymisprosentii on luultavastikkin juuri se että, alalla työtä tekee hirvittävä määrä opiskelijoita jotka jo luultavasti kuuluvat oman ammattikuntansa ammattiliittoon (opiskelijajäsenenä).
Toinen suuri syy siihen ettei pitkään alalla olleista kuulu liitton on luultavasti seuraava, kun liitto (PAM) ei ole saanut neuvoteltua huomaavia parannuksia Työehtosopimusneuvotteluissa ei työntekijöitä motivoi liittyä liittoon. Näin ollen palkat sekä lisät eivät ole nousseet.
Totuus ikävä kuitenkin on se että, mikäli työntekijät eivät kuulu liittoon (ja jolloin järjestäytymisprosentti on minimaalinen) ei muutoksia saada aikaan.
Myös se että, työnantaja ei arvosta työntekijöitään jotka tekevät hyvin työnsä ei pahemmin kannusta työntekijöitä olemaan alalla pidempään. Työntekijät eivät myöskään usko liiton pystyvän muuttamaan asioita. Nämä ovat ikäviä asioita mutta FAKTOJA.
plussaa, jos palkat kohoaisivat. Varmasti lisäisi alan arvostusta ja työntekijät olisivat pitkäaikaisempia, eivät opiskelijoita suojatyöpaikassa. Ehkä työntekijätkin toimisivat motivoituneemmin. Hämmästyttävää on seurata vartijoita kaupoissa, jotka työskentelevät kärry-,pullo- ja veikkauspoikina. Eikö vartijan tulisikin toimia hävikinestämis ja järjestyksenvalvonnan tehtävissä?
On vidun kovat liksat ilman paskaliittoja, sen kun neuvottelee jos on luontoa
Porukat sanoo, että palkat eivät ole nousseet. No hitto onhan ne nousseet ja aika hyvää vauhtia ovatkin verrattuna muihin aloihin. Tosin onhan palkat olleet paljon alempana kuin muilla mutta silti.
Juuri 2004 tuli yhteensä yli kuuden prosentin palkankorotus ja 2005 muutama prosentti lisää. itselläni nuo molemmat korotukset yhteensä tehneet n.150-200 euroa kokonaispalkassa. Omasta mielestäni tuo kyllä jo tuntuu.
Ja näihin palkankorotusneuvotteluihin ja korotuksiin on kuitenkin liitto pystynyt vaikka järjestäytymisaste on niin huono. Ajatelkaapa jos vielä useammat vahdit liittyisivät liittoon mitä sitten voisi olla mahdollisuus sopia.
Alotin vuonna -96 hommat ja kk palkka oli alle 6000mk, nyt se on melkein tuplat.
Noin "liitonmiehenä" tiedät varmasti, että palkat ovat tulleet ns.normaalitasolle , mutta edelleen sen kaupan(jonka turvallisuutta sinäkin mahd. vartioit)kassa saa enemmän palkkaa kuin sinä. No, kenties vartijat eivät pidä työtään muuna, kuin vetelehtimisenä ja kärrypojan duunina...
Ammattiylpeys on meissä alalle tosissaan jääneissä ja työnsä vakavasti ottavissa. Taas peräänkuulutan järjestäytymistä eli liittoa, joka neuvottelee meidän palkat. Mitä enemmän nuorta porukkaa saataisiin liittymään, niin vahvemmilla oltaisiin ja saataisiin palkatkin nousuun (mitä ne ovat viime vuosina-kiitos kovan työn-tehneetkin). Eli PAM:min lomakkeet lentoon niin on voimaa millä vaatia. Kun liksat nousee, väki vakinaistuu...