En oikee käsitä

...palstan tarkoitusta, tää on metsästyksen vastustajille ja oikeesti kaikki kirjoitukset taitaa olla ihan provoja teini-ikäisiltä metsästäjiltä... No itse kukin kirjoittaa mitä haluaa, mutta ennemmin keskustelen metsästyksestä metsästys aiheisella palstalla. Ehkä niitä metsästyksen vastustajia oikeesti kuitenkin on aika pieni osuus väestöstä...
191627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mitä tämä palsta yleensäkkään on metsästys aiheita käsittelevässä sivustossa.

Äänestä
  • Kyllähän aihe olla saa. Ihan hyvä on kaikessa asiassa olla kritiikkiä. Mutta eettisen ja loogisen tarkastelun kestävää metsästyksen vastustusta ei tahdo löytyä. Itse koen metsästyksen muiden eräharrastuksen ohella yhtenä oikeimmista ihmisen luontosuhteista. Ruokani ei tule ulkoavaruudesta, kuulun luontoon ja haluan siinä osallisena elää.

    Äänestä

aikanaan oli kaiketi se, että "metsästyssheriffi" halusi eriyttää kaikki kriittiset puheenvuorot metsästyksestä tähän keskustelualueeseen.

Silloinen sheriffi oli pikkusielu, joka ei kestänyt minkäänlaisen poikkipuolisen sanomista metsätyksestä ja sen eettisestä moraalittomudesta.

Tekemäsi havainto kirjoituksista - "kaikki kirjoitukset taitaa olla ihan provoja teini-ikäisiltä metsästäjiltä" - pitää paikkansa ja on ihan todellinen osoitus metsästäjien järjenlahjoista. Siinä tämä palsta tekee hyvin tehtäväänsä.

Jokainen satunnainen lukija ei voi olla hymähtämättä näille seksuaalista nautintoa aseista ja eläinten tappamisesta saaville ressukoille.

Äänestä
  • Onko Simolla ja siilillä suhde? Enhän minä tiedä, mutta nousee aina Simolla eläinseksi mieleen kirjoituksissa. Siitä puhe mistä puute. Mene Simo pois täältä, kauas pois, kukaan ei ole kiinnostunut sössötyksestäsi.

    Äänestä

  • nebulosacoisovonbölsö kirjoitti:

    Onko Simolla ja siilillä suhde? Enhän minä tiedä, mutta nousee aina Simolla eläinseksi mieleen kirjoituksissa. Siitä puhe mistä puute. Mene Simo pois täältä, kauas pois, kukaan ei ole kiinnostunut sössötyksestäsi.

    Kiitos, että vaivauduit todistamaan kirjoittamani todeksi.

    Äänestä

  • Tämä hyyppiö taitaa olla niitä kangaskenkäisiä pitkätukkaisia ,korvarenkaalla varustettuja sivareita, elikkä säälittäviä miehen irvikuvia.
    Eettinen moralittomuus??????
    Luonto ei tunne mitään moralia tai moralittomuutta ,ihminen on osa luontoa ja siihen kykenevät käytävät sieltä saatavaa ravintoa hyväkseen.Vätykset on sitten erikseen.

    Äänestä

  • lihansyöjä kirjoitti:

    Tämä hyyppiö taitaa olla niitä kangaskenkäisiä pitkätukkaisia ,korvarenkaalla varustettuja sivareita, elikkä säälittäviä miehen irvikuvia.
    Eettinen moralittomuus??????
    Luonto ei tunne mitään moralia tai moralittomuutta ,ihminen on osa luontoa ja siihen kykenevät käytävät sieltä saatavaa ravintoa hyväkseen.Vätykset on sitten erikseen.

    En ole mikään kasvis syöjä hippi, ettet sellaista kuvittele. Mutta miks ihmeessä kirjottelet tuollasia? Taidat olla niitä ääliöitä jotka ajaa tahallaan siilin/oravan yli kun tiellä sattuu sellasen näkemään. Ainakin sellasen kuvan itsestäsi annat.

    "ihminen on osa luontoa ja siihen kykenevät käytävät sieltä saatavaa ravintoa hyväkseen"

    No jos tuota mieltä olet niin sittenhän sulla ei oo mitään valittamista jos vaikka karhu hyökkäis sun kimppuun, sillä sehän vaan etsii ravintoa johon sillä on oikeus. Eikö niin? Älä nyt sitten ala väittämään että tuo koskisi vain ja ainoastaan ihmisiä.

    Aina sitä elokuvissa näkee sellaisia "worst case scenario" tyyppisiä juttuja jossa pahat avaruusoliot hyökkää maahan koska ovat jo kuluttaneet oman planeettansa varat loppuun. Ihmisistä on tullut juuri tuollaisia, paitsi että emme pahemmin pääse toisille planeetoille, joten kuolemme sukupuuttoon jonka itse aiheutamme.

    Älä nyt tee itsestäsi naurettavaa junttia sanomalla että "ei se minun ongelmani ole"

    ... se mua haittaa vaikka joku karhu vetäisee yhden meikäläisen, samaa ravintoketjuahan me kaiki ollaan.
    Niillä vaan on tapana tappaa lisää kun ihmiset on niin hitaita.

    Äänestä

  • Erämies kirjoitti:

    ... se mua haittaa vaikka joku karhu vetäisee yhden meikäläisen, samaa ravintoketjuahan me kaiki ollaan.
    Niillä vaan on tapana tappaa lisää kun ihmiset on niin hitaita.

    Nii no.. Kaikilla eläimillä, kuten ihmisilläkin on itsesuojeluvaisto eli halu selvitä hengissä mahdollisilta hyökkääjiltä. Eli ei ole samantekevää, syökö karhu ihmisen!! Karhun pääasiallinen ravinto ei ole ihmisliha. Karhu ei syö ihmistä, vaan jossain tapauksissa on puolustanut pentujaan ihmisen jouduttua pentujen ja emon väliin! Ihmisen perusravintoa taas on LIHA sekä kasviskunnan tuotteet. Luonnollisin tapa mielestäni on metsästää itse vapaana olevia riistaeläimiä ja poimia luonnosta myös marjat ja sienet! Kukaan metsästäjä ei aamu esimerkiksi metsoja sen takia, että saisi ne tapettua sukupuuttoon, vaan riistanhoitopiirien, valtion sekä luonnonsuojelioiden kesken kontrolloidaan riisteläimien metsästystä KESTÄVÄN KEHITYKSEN periaatteella! Pienpetojen metsästys on vähitäänkin tarpeellista johtuen metsätyyppien muutoksista.Hakkuuaukkojen heinittyminen, jolloin myyräkannat lisääntyvät ja niiden perässä myös kettukannat nousevat. Myyräkantojen vuosittaisten kannanvaihteluiden takia runsaat kettukannat rupeavat käyttämään ravinnokseen esim. vesi-että metsäkanalintuja sekä jäniksiä. Vanhojen metsien häviäminen eli metsäkanalintujen elinpiirin häviäminen ja suo ojitukset taapavat myös metsäkanalintujen poikasia. Tällöin pienpetojen saalistuspaine ilman niiden metsästystä on niinsanotulle hyötyriistalle liikaa! Metsätyyppien vaihtelu ei ole metsästäjien vika.. Myös uudet pienpetotulokkaat, kuten supikoira ja minkki eivät kuulu Suomen luontoon ja tällöin ekosysteemi järkkyy. Niidenkään tulo ei ole metsästäjien vika!! Minkit esimerkiksi ovat mestarimetsästäjiä, joiden luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu yli tarpeidensa tappaminen. Petoeläimet eivät myöskään seuraa riistakantojen kokoa, eikä näin ollen "rauhoita" uhanalaisiakaan eläimiä, mihinkä taas ihminen pystyy.

    Kun Disney piirsi puhuvan bambin ja inhimillisti eläimet hämärtyi monien käsitys eläimistä vituralleen!! Ei tarhoista irtipäästetyt minkit tai ketut tule kyynelsilmin kiittämään "vapauttajiansa" vaan kuolevat tai sitten selviävät aiheuttaen tuhoa ympäristölleen. Elämä on julmaa! Jos ammut sorsan tai leikkaat pellolta salaatin ravinnoksesi, olet molemmissa tapauksissa lopettanut jonkun elävän elämän.

    Äänestä

  • markus kirjoitti:

    Ïtse en Bambista tai samankaltaisista eläinkuvista perusta, mutta silti pidän eläinten tappamista ravinnoksi täysin turhana elämän haaskauksena kun kerran me immeiset selviämme ihan yhtä hyvin kasvisravinnolla!

    Et kai tosissasi rinnasta kasvin ja eläimen elämää toisiinsa? On vähän eri asia tappaa kasvi kuin päästää päiviltään olento jolla on kehittyneet aivot-tunteita ja ajatuksia!

    Elämä on julmaa, mutta miksi tehdä siitä julmempaa?

    Äänestä

  • markus kirjoitti:

    Nii no.. Kaikilla eläimillä, kuten ihmisilläkin on itsesuojeluvaisto eli halu selvitä hengissä mahdollisilta hyökkääjiltä. Eli ei ole samantekevää, syökö karhu ihmisen!! Karhun pääasiallinen ravinto ei ole ihmisliha. Karhu ei syö ihmistä, vaan jossain tapauksissa on puolustanut pentujaan ihmisen jouduttua pentujen ja emon väliin! Ihmisen perusravintoa taas on LIHA sekä kasviskunnan tuotteet. Luonnollisin tapa mielestäni on metsästää itse vapaana olevia riistaeläimiä ja poimia luonnosta myös marjat ja sienet! Kukaan metsästäjä ei aamu esimerkiksi metsoja sen takia, että saisi ne tapettua sukupuuttoon, vaan riistanhoitopiirien, valtion sekä luonnonsuojelioiden kesken kontrolloidaan riisteläimien metsästystä KESTÄVÄN KEHITYKSEN periaatteella! Pienpetojen metsästys on vähitäänkin tarpeellista johtuen metsätyyppien muutoksista.Hakkuuaukkojen heinittyminen, jolloin myyräkannat lisääntyvät ja niiden perässä myös kettukannat nousevat. Myyräkantojen vuosittaisten kannanvaihteluiden takia runsaat kettukannat rupeavat käyttämään ravinnokseen esim. vesi-että metsäkanalintuja sekä jäniksiä. Vanhojen metsien häviäminen eli metsäkanalintujen elinpiirin häviäminen ja suo ojitukset taapavat myös metsäkanalintujen poikasia. Tällöin pienpetojen saalistuspaine ilman niiden metsästystä on niinsanotulle hyötyriistalle liikaa! Metsätyyppien vaihtelu ei ole metsästäjien vika.. Myös uudet pienpetotulokkaat, kuten supikoira ja minkki eivät kuulu Suomen luontoon ja tällöin ekosysteemi järkkyy. Niidenkään tulo ei ole metsästäjien vika!! Minkit esimerkiksi ovat mestarimetsästäjiä, joiden luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu yli tarpeidensa tappaminen. Petoeläimet eivät myöskään seuraa riistakantojen kokoa, eikä näin ollen "rauhoita" uhanalaisiakaan eläimiä, mihinkä taas ihminen pystyy.

    Kun Disney piirsi puhuvan bambin ja inhimillisti eläimet hämärtyi monien käsitys eläimistä vituralleen!! Ei tarhoista irtipäästetyt minkit tai ketut tule kyynelsilmin kiittämään "vapauttajiansa" vaan kuolevat tai sitten selviävät aiheuttaen tuhoa ympäristölleen. Elämä on julmaa! Jos ammut sorsan tai leikkaat pellolta salaatin ravinnoksesi, olet molemmissa tapauksissa lopettanut jonkun elävän elämän.

    "Karhu ei syö ihmistä, vaan jossain tapauksissa on puolustanut pentujaan ihmisen jouduttua pentujen ja emon väliin!"

    Mistä olet saanut tuollaisen käsityksen? Karhu syö ihmisen lihaa aivan samoin kuin muutakin liharavintoa. Suomessa karhun tappamaksi joutuneen lenkkeilijän liha kelpasi karhulle, joten ei puhuta puppua täällä.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Karhu ei todellakaan syönyt sitä lenkkeilijää, vaan tappoi sen!! Mistä olet tommosen harhatiedon saanut?!! Sudelle kyllä ihmislihakin maistuu, kunhan susi on tarpeeksi vanha saalistaakseen muuta ravintoa.Ja kun sen luontainen ihmispelko on hävinnyt. Kyllä suurpedot Suomen luontoon kuuluvat, jos tarpeeksi suuria erämaita niille vaan löytyisi, mutta asutusten levitessä näin ei enää ole!Ja se on kaikkien ihmisten syytä!! Ja kasvin ja eläimen elämän lopettaminen on sama asia! Ravintoketju nyt vain menee sillä tavalla, että toinen syö toisen. Ja tuolla pelkällä kasvisruokavaliolla ei pärjää jos tekee esimerkiksi fyysisesti raskasta työtä. Jo tarvittavan energiamäärän takia! Ja ihmisruumis tarvitsee eläinperäisiä rasvoja koska on osaksi lihansyöjä.

    "Kasvin ja eläimen elämän lopettaminen on sama asia!-Oletko psykopaatti?

    Ja kasvisravinnolla tarkoitetaan muutakin kuin salaattia-syö papuja ja sano ettet tule täyteen!

    Ja selitä mihin ihminen muka tarvitsee juuri eläinrasvoja?

    Äänestä

metsästyksen vastustajia on suomessa enemmän kuin metsästäjiä, jos lähdetään kadulla kyselemään. Ja vielä suuremmalla joukolla ihmisistä ei ole asiaan mitään kantaa, metsästys ei kiinnosta pätkääkään.

Metsästäjät kuolevat suomessa sukupuuttoon kun metsästysseurat ukkoutuvat hurjaa vauhtia. Ei nykynuoria metsästys kiinnosta.

Äänestä
  • ...että metsästäjien määrä on päinvastoin kasvussa koko ajan. Ja se riippuu aivan siitä, missä päin Suomea lähtee kyselemään kadulla. On aivan eri asia tehdä tuollainen "kalluppi" Helsingissä kuin esimerkiksi Rovaniemellä.

    Äänestä

  • metsästysseurat ovat nykyään horisevien ja tutisevien ukkojen sisäpiirin kerhoja. Nitropurkki kourassa kärvistelevät puolisokeat ukkopahat hirvitorneissaan, nuorimmat ovat isomahaisia nelikymppisiä joka eivät sataa metriä jaksa maastossa kävellä.
    Menneen maaiman jäänteitä, valitettavasti.

    Äänestä

Hei, pellet maalaiset, eiköhän 80 % väestöstä ainakin nk. sivistyneillä seuduilla ole metsästystä vastaan. Mitä järkeä on ampua esim. sorsia ? Miksette mene ampumaradalle jos se ampuminen on niin tärkeää ? Vai onko kiva ampua eläimiä, nehän eivät ammu takaisin. Pestautukaa johonkin palkka - armeijaan, niin pääsette ampumaan tositilanteessa, ja lyijyä tulee myös takaisin. Mutta ettehän te uskalla, te metsästäjät ootte semmoisia sissyjä ettei pahempaa ole nähty. Herätkää ja hankkikaa se elämä, helvetin ämmät !!

Äänestä
  • just näin. Kerro mitä aineita käytät?

    Äänestä

  • on varmaan kirjoitti:

    just näin. Kerro mitä aineita käytät?

    En mä tarvi mitään aineita, mutta en saa myöskään kicksejä eläinten ampumisesta, niin kuin eräät. Kannattaisko teidän kokeilla jotain aineita, että voisitte kanavoida energianne vaikka metsässä liikkumiseen ilman aseita? Vai eikö kondis kestä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiina kirjoitti:

...palstan tarkoitusta, tää on metsästyksen vastustajille ja oikeesti kaikki kirjoitukset taitaa olla ihan provoja teini-ikäisiltä metsästäjiltä... No itse kukin kirjoittaa mitä haluaa, mutta ennemmin keskustelen metsästyksestä metsästys aiheisella palstalla. Ehkä niitä metsästyksen vastustajia oikeesti kuitenkin on aika pieni osuus väestöstä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu