Oletteko miettineet tapauksen luonteen vaikutusta tutkintaan?
Mitenkähän olisi tapauksen tutkinta mennyt jos retkellä ei olisi ollut mukana tyttöjä, eli olisi löydetty teltta, jonka lähellä oli viinapulloja, kaksi nuorta poikaa: toinen puukotettu kuoliaaksi, toinen tokkurassa päähänlyötynä, eikä kukaan nähnyt tekoa/tekijää. Luultavasti olisi tutkittu tappeluna ja eloonjäännyt olisi ollut ensimmäinen epäilty. Tyttöjen mukanaolo ja tuona aikana poikkeuksellisen raaka surmatapa on varmasti vaikuttanut tutkintaan ja kansalaisten reaktioihin ja todistajalausuntoihin.
Pitää muistaa vielä, että tuohon aikaan tiedonkulku on ollut hankalampaa ja poliisin tiedotuskin on toiminut käsinkirjoitettujen paperien paperien avulla, jolloin kokonaiskuvan muodostaminen laajasta tietomäärästä on erittäin vaikeaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.