Profiili merkillinen

Totta. Gussen syylisyyttä puoltaa monta asiaa. Itsekkin lähes uskon siihen. Mutta kuitenkin. Ajatellaanpa tekoa. Nuori ihminen ilmeisesti "nuhteeton" tappaa erittäin julmalla ja raa'alla tavalla kolme ihmistä. Ja nyt on ihan jotain toista murjoa lähietäisyydeltä jonkun kallo halki ja puukottaa, kuin ampua joku. Vaatii ns. munaa tämmöinen. Tämän jälkeen ihmisen on aivan pakko olla valtavan tunnemyllerryksen ja adrenaliini annokksen pökerryttämä. Siinä tilanteessa sitten äkkiä keksiä itselleen alibi ja lähes suunnitelmallisesti piilottaa tavarat. Luulis pään olevan tunnekuohusta erittäin sekaisin ? Mieshän ei koskaan ennen ole tappanut ketään. Mistä tietää mikä on oleellista ? Lisäksi sairaalaan tuotuna Gussen pulssi ja verenpaine täysin normaaleja. Rauhallisen ihmisen arvoaj ymmärtääkseni. Luulis sairaalan, hoitotoimenpiteiden, jännityksen, järkytyksen ym pulssin pistävän hakkaamaan lähes 200. Esitä siinä sitten tajutonta, kun ommellaan haavat. Lisäksi on spekuloitu Gussen olleen teon aikana erittäin kännissä. Eikö muka kukaan hoitava lääkäri, sairaankuljettajat haistaneet vanhan viinan hajua ?
111415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mikäli tekijä on psykopaatti, suhtautuu hän julmaankin tekoon vailla minkäälaista tunnetta, ja pystyy teon jälkeen (ja ennen tekoa) elämään täysin normaalia elämää. Normaalin ihmisen on vaikea ymmärtää tällaista, mutta näitä tapauksia on olemassa, siis sellaisia, joista tekijä on jo tuomittu. Tässä Bodom-tapauksessahan ei syyllistä ole tuomittu (on vasta syylliseksi epäilty), eikä Gustafssoninkaan mielenterveyttä liene tarkemmin tutkittu. Epäillyn rauhallinen käytös ei siis ole välttämättä osoitus syyttömyydestä.

Äänestä
  • Psykopaatteja on harvassa, tosin ovat runsastumaan päin. Suomessa heitä sanotaan narsisteiksi. Huomionkipeitä siis ovat. Olen surukseni joutunut tekemisiin psykopaatin kanssa, hän on johtava viranhaltija. Hän toimi niin manipuloivasti, tunnottomasti, omaa etuaan ajaen, että (luettuani aiemmin R. Haren kirjan psykopatiasta) en oikein voinut tulla muuhun johtopäätökseen. Psykopaatit ovat taitavia huijaamaan melkein ketä vain. Haren mukaan silmät voivat joskus paljastaa psykopaatin : ilmeetön tunteeton tuijotus, ei tee mieli katsoa psykopaattia silmiin. Tuntomerkki sopi minun psykopaattiini!
    Mitä tulee Gustafssonin syyllisyyteen, siihen en oikein usko. Melkoista teatteria koko oikeudenkäynti.

    Äänestä

Oma epäilykseni on, että 99% ihmisistä on kykeneviä tappamaan kun tilanne on otollinen ja olosuhteet sen mukaiset.

Ei sitä nyt niin kauas tarvitse mennä kun alaikäinen poika ilman rikollista taustaa tappoi käsin alaikäisen tytön ja tämän jälkeen kävi koulua aivan normaalisti ilman, että kukaan olisi osannut epäillä. Jäi kiinni vasta kun KRP onnistui tutkinnassa ja sai raskauttavat todisteet häntä vastaan. Tuskin muuten olisi ikinä tunnustanut sillä eihän hän juuri katunut tekoaan eli siis Eveliinan tapaus.

Äänestä

Tietysti tässä voi olla takana merkillinen sattuma. Elikkä, paikalle on kaiken tapahtuneen jälkeen(eli tappelun/murhien)tullut ulkopuolinen laitapuolenkulkija joka on nähnyt tilaisuutensa tulleen ja kerännyt nyt kadoksissa olevat tavarat "parempaan talteen" eli itselleen. Ilman tätä asiahan olisi ollut päivän selvä, eikä mitään mysteeriä olisi koskaan tullutkaan. Tämä voi myös olla henkilö jonka siellä oli eräät nähneet liikkuvan. Ja koska hänkin oli liikkeellä laittomissa puuhissa(varas) niin ei uskaltanut tulla julkisuuteen.
Luonteesta sen verran, että poikkeuksellinen ihmisen pitää olla jotta yleensä tuollaiseen tekoon pystyy. Eli ei normaalia siltäkään kantilta.
Näin nisse olisi saanut ilmaisen alibin, ja huomannut tilaisuutensa "syyttömänä" tulleen.

Äänestä
  • Niin tästä "kulkijasta" olisi tullut myös epäilty mitä suurimmassa määrin joten ei tietenkään tullut esiin tajuttuaan mitä oli poiminut mukaansa.

    Äänestä

  • myöskin poikien lompakot oli viety, ei kai ne nyt sentään ole olleet nätissä rivissä männyn juurella. Todennäköisimmin ne on olleet poikien "perstaskuissa". Elikkä tämän henkilön olisi pitänyt kaivella teltasta mm Boisman esiin ja ottaa perstaskusta lompakko. Samoin NG:ltä ja myöskin tyttöjen lompakot ovat olleet varmasti teltan sisällä." mux Folderia" lainatakseni totean, että "poikkeuksellinen ihminen pitää olla jotta yleensä tuollaiseen tekoon pystyy". Silloin pystyisi varmaan noihin murhiinkin.

    Äänestä

  • miettikääs vähän kirjoitti:

    myöskin poikien lompakot oli viety, ei kai ne nyt sentään ole olleet nätissä rivissä männyn juurella. Todennäköisimmin ne on olleet poikien "perstaskuissa". Elikkä tämän henkilön olisi pitänyt kaivella teltasta mm Boisman esiin ja ottaa perstaskusta lompakko. Samoin NG:ltä ja myöskin tyttöjen lompakot ovat olleet varmasti teltan sisällä." mux Folderia" lainatakseni totean, että "poikkeuksellinen ihminen pitää olla jotta yleensä tuollaiseen tekoon pystyy". Silloin pystyisi varmaan noihin murhiinkin.

    Joidenkin silminnäkijöiden mukaan kaikki makasivat teltan päällä, ei sisällä.

    Äänestä

  • miettikääs vähän kirjoitti:

    myöskin poikien lompakot oli viety, ei kai ne nyt sentään ole olleet nätissä rivissä männyn juurella. Todennäköisimmin ne on olleet poikien "perstaskuissa". Elikkä tämän henkilön olisi pitänyt kaivella teltasta mm Boisman esiin ja ottaa perstaskusta lompakko. Samoin NG:ltä ja myöskin tyttöjen lompakot ovat olleet varmasti teltan sisällä." mux Folderia" lainatakseni totean, että "poikkeuksellinen ihminen pitää olla jotta yleensä tuollaiseen tekoon pystyy". Silloin pystyisi varmaan noihin murhiinkin.

    Joidenkin paikalle tulleiden mukaan kaikki makasivat teltan päällä. Ja siinä on ollut tunti kaupalla aikaa penkoa. Mahdollista siinä kun kaikki muukin spekulaatio.

    Äänestä

  • mahdollista kirjoitti:

    Joidenkin paikalle tulleiden mukaan kaikki makasivat teltan päällä. Ja siinä on ollut tunti kaupalla aikaa penkoa. Mahdollista siinä kun kaikki muukin spekulaatio.

    Tuli kahteen kertaan:( ihmeellisesti hävisi ensin koko viesti.

    Äänestä

  • Kallistuisin itsekin "kolmannen" osapuolen mukanaoloon.
    Esim silminnäkijähavainnot ei sovi mitenkään NG:n kanssa yksiin, ainakaan kun katselee kuulusteluvideon.

    Äänestä

  • miettikääs vähän kirjoitti:

    myöskin poikien lompakot oli viety, ei kai ne nyt sentään ole olleet nätissä rivissä männyn juurella. Todennäköisimmin ne on olleet poikien "perstaskuissa". Elikkä tämän henkilön olisi pitänyt kaivella teltasta mm Boisman esiin ja ottaa perstaskusta lompakko. Samoin NG:ltä ja myöskin tyttöjen lompakot ovat olleet varmasti teltan sisällä." mux Folderia" lainatakseni totean, että "poikkeuksellinen ihminen pitää olla jotta yleensä tuollaiseen tekoon pystyy". Silloin pystyisi varmaan noihin murhiinkin.

    Pitäisitkö sinä lompakon takataskussa jos menisit kahden hengen telttaan kyljelleen makaamaan kolmen muun henkilön kanssa? Entä taskukellon? Ehkä kellot, lompakot ym. olivat teltan ulkopuolella, vaikka jonkin vaatekassin pohjalle työnnettynä. On mahdollista, että ajattelivat ettei kukaan sivullinen sattuis juuri tuona yönä tulemaan paikalle varkaisiin. Tai ehkä arvokkaimmat tavarat olivat pienessä kassissa teltan sisäpuolella, esim. jalkopäässä, josta ne oli jonkun helppo napata mukaansa kun telttakin oli viilletty halki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


CSI-ÅBO kirjoitti:

Totta. Gussen syylisyyttä puoltaa monta asiaa. Itsekkin lähes uskon siihen. Mutta kuitenkin. Ajatellaanpa tekoa. Nuori ihminen ilmeisesti "nuhteeton" tappaa erittäin julmalla ja raa'alla tavalla kolme ihmistä. Ja nyt on ihan jotain toista murjoa lähietäisyydeltä jonkun kallo halki ja puukottaa, kuin ampua joku. Vaatii ns. munaa tämmöinen. Tämän jälkeen ihmisen on aivan pakko olla valtavan tunnemyllerryksen ja adrenaliini annokksen pökerryttämä. Siinä tilanteessa sitten äkkiä keksiä itselleen alibi ja lähes suunnitelmallisesti piilottaa tavarat. Luulis pään olevan tunnekuohusta erittäin sekaisin ? Mieshän ei koskaan ennen ole tappanut ketään. Mistä tietää mikä on oleellista ? Lisäksi sairaalaan tuotuna Gussen pulssi ja verenpaine täysin normaaleja. Rauhallisen ihmisen arvoaj ymmärtääkseni. Luulis sairaalan, hoitotoimenpiteiden, jännityksen, järkytyksen ym pulssin pistävän hakkaamaan lähes 200. Esitä siinä sitten tajutonta, kun ommellaan haavat. Lisäksi on spekuloitu Gussen olleen teon aikana erittäin kännissä. Eikö muka kukaan hoitava lääkäri, sairaankuljettajat haistaneet vanhan viinan hajua ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu