Valon Paljastama (16.08.05)

Mitä sanoisin vielä, kesäisen, hempeän
illan yöksi vaihduttua, ja läheisyytemme
sillan katkettua katkeruuden tummiin vesiin?
Sanonko että näin pitikin käydä, ja jotain kait opimme
kaikesta tästä, kuin pääomaksi
tulevia päiviä varten?
Saimme punnukset hentoihin jalkoihimme, ettemme unien mukana
lentäisi tunteiden turhiin tuuliin -

Ja taas kätkenkö virheeni
hurskaisiin lauselmiin - kun ilta on vaihtunut yöksi, vai
kohtaanko kasvoni vihdoinkin, annan särkyä
sieluni suojamuurin?

Olisi helpompaa unohtaa kaikki ja aloittaa alusta jossain,
jollain tavalla selviytyä, hymähtää tyhmille toiveilleen ja antaa
uusien tulla -
helpompaa kuin pudota polvilleen, kohdata kasvonsa
rajusti, peittelemättä!

Näin pitikin käydä? Kaikki on siis kohtalon leikkiä, ja minä
ihminen, en ole vastuussa virheistäni, eikä niin ollen
kukaan muukaan - olemme lastuja sattuman laineilla:
älkäämme pyytäkö anteeksi Luojalta tai toisiltamme!
Näin pitikin käydä että oppisimme, että saisimme
liian keveisiin sieluihimme
kokemuksen tervettä painoa, niinhän se on?

Ja voisimme sanoa toisille:
kyllä minäkin elämästä jotain jo tiedän!
Niin, vaikka en tiedä mitään -

Sillä kuinka voin tietää, käsitellä tietoa, kuinka ymmärtää
oikein - jos en kohtaa sieluni rumuutta, en suostu
elämän vastuullisuuteen?

Siksi käännän katseeni sinusta pois, näiden sillanrippeiden alla, nostan
katseeni pölystä, nousen
ja ojentelen kylmän kohmettamia jäseniäni -
nyt vasta huomaan kuinka kohmeessa olen, kuinka onkaan
sieluni jäykistynyt tympeisiin kuvioihin
ja elämän katkeriin pettymyksiin, jo odottaen seuraavaa
iskua -
kas, aamu alkaa sarastaa!
Kuin ensimmäistä kertaa tai ainakin pitkiin aikoihin
alan sulaa, tuntea itseni - nämä kädet, ne ovat minun -

Kädet, jotka löivät -
olen vastuussa, Jumala, minä olen vastuussa, ei kohtalo:
eivät vanhempani, eivät olosuhteet, ei sattuman leikki!
Nämä kädet, jotka niin monta kertaa
pelkoni tähden jäivät taskuun, kieltäytyivät
tekemästä hyvää, kätkeytyivät tekosyiden ja puolusteluiden alle.
Ne ovat minun käteni.

Yksin. Minä.

Ja katso:
Kaikessa tässä löydän sillan, kun suostun
jäämään kipuni kanssa yksin,
ei ketään jota
voisin syyttää tai jolta vaatisin hyvitystä
kipuni ankaruuteen - sillan niin paljon paremman:
se kestää ihmisyyteni taakan, sieluni kätketyimmätkin
haavat

ja syyllisen sydämen
painon.

Äkkiä tuska ei olekaan liikaa - se on omaani, tunnen sen!
Yön keskelle avautuu hiljaa
kuin kaikkeuden laulua hymisevä suloinen
tuuli -

Olen yksin Luojani kanssa,
ja en enää olekaan yksin, vain yksi ainoa silta, tämä, jonka
kautta kaikki läheisyydet.
Itseni kohdanneena voin kohdata sinut,
anteeksi saaneena opetella tekemään toisin, armoon vapautettuna
löytää voiman rakentaa, uhrautua, asettua alttiiksi -
haavoineni -

Minä ihminen, ihmisten maailmassa:
vaikka on vielä yö ja monet pimeydet masentavat meitä, kuitenkin
aamu on jo tullut, se sarastaa
Golgatan ristin kautta kuin lauluna kaikkialla
missä emme enää pakene -
kaikkialla missä hurskastelevat lauseet särkyvät
elämän pöydälle -
kaikkialla missä valo saavuttaa pettymysten
jäykistämät sielut.

Ecce Homo!

* *

Yö on vaihtunut aamuksi -
olen kipeä, sieluuni sattuu, on niin monia
asioita joita en tahtoisi ja jotka kuitenkin on pakko
kohdata, mutta huomaan hymyileväni, silta
jalkojeni alla kannattelee, ei illuusio, jokin
uskonnollinen tekele, ei, todellinen kuin
nämä kädet, tämä sydän.

Nyt vasta tunnen itseni todellisena.
Jumalan löytyessä löydän itseni, itseni löytäessäni
lähimmäisen.
Miksi pyrkisin vapautumaan ihmisyyden
taakasta, kun minua ja taakkaani kannattelee
todellisuus, ikuinen elämän silta?
Miksi sulkisin silmäni virheiltä, kun voin tuoda ne
ristin luokse, saada anteeksi ja anteeksi saaneena pyytää
anteeksi sinulta, ystäväni, jota olen loukannut.

Anna anteeksi.

Elämän sillalla, aamun sarastaessa
käsi kohtaa käden.

Me rakennamme yhteyttä.
Tulkaa meidän puolueeseen, meidän sakkiin!
Jos ette tule meidän puolueeseen, olette
yhteyttä vastaan, ja koska
olette yhteyttä vastaan, meidän on pakko sulkea
teidät ulkopuolelle.

Tulkaa osaksi ihmiskuntaa, osaksi
yhteiskuntaa, yhteistä hyvää, osaksi rakentamista:
liittykää jo meihin!

* *

Kuinka monta sotaa
on käyty rauhan tähden?
Kuinka monta siltaa rikottu
yhteyden syntymiseksi?
Kaikki!

Kuinka -

* *

Annan käteni sinulle.
Vaikka meillä on erilaisia mielipiteitä, voimme
silti olla samaa mieltä, rakentaa.
Tartu käteeni tai ole tarttumatta, en vaadi.

* *

Kauan sitten, emme muista milloin -
mutta siitä on kertomuksia lähes kaikkien
kansojen keskuudessa -
yhteys särkyi.
Ihmisen yhteys Korkeimpaan, ja sitä kautta
toisiinsa.

Löytääksemme yhteyden toisiimme, meidän tulisi
nyt löytää Hänet, jossa yhteys on.

Mutta ihminen korvaa Hänet uskonnolla.
Puheillaan Jumalasta hän kätkee Jumalan itseltään
eikä kuule.
Kauniin alttaritaulun alla, ristiinnaulitun kuvan juurella
hän hymisee kristillistä liturgiaansa
ohittaen Kristuksen, joka tahtoisi tulla
lauluksi hänen sydämeensä.

Hän sanoo:
minulla on totuus, veljet, liitykää minuun!
minulla on totuus, siskot, liittykää minuun!

Ja kun
Jeesus Kristus sanoo, että Hän ainoa
on Totuus, niin ihminen ottaa tämänkin omiin käsiinsä:
vain minulla on Kristus, joka on Totuus, uskokaa Häneen
minun tavallani ja liittykää
minuun -

* *

Miksi puhun niin paljon Golgatan rististä?
Käytän uskonnollista kuvastoa?

Minulle se ei ole uskonnollista kuvastoa.

Jeesus otti päälleen itsekkyytemme,
mursi minäkeskeisyytemme vallan,
että Hänelle sydämemme avanneina, kun annamme
valon tulvia itseemme, pakenematta,
voimme löytää yhteyden -

Itseemme!
Itseni luovuttaneena löydän itseni:
suostuessani luovuttamaan totuuteni Totuuden käsiin,
saan kokea tyhjien käsieni kautta
virtaavaa rakkautta.

* *

Ystävät. Meidän käsissämme on niin paljon.
Kuinka voimme tarttua toistemme käsiin
niin täysinäisin käsin.
Omasta mielestämme kyllä ovat
kätemme vain hyviä tarkoituksia täynnä, ja puristamme
kouramme toisen kouraan kuin julistan oivallisia
aikomuksiamme hänelle.
Ystävät. Miksi hyvät tarkoituksemme
pistävät toistemme kädet haavoille? Miksi on niin vähän
tilaa löytää Totuus tässä totuuksien maailmassa?

Tule. Tanssitaan!
Tanssitaan saman auringon alla!
Erilaisin mielipitein, erilaisin aikomuksin
tanssitaan kuitenkin sydämissämme yksi yhteinen pyyntö

oi, me olemme niin rajalliset ja
erehdymme monessa kohdin, siksi Totuus, ilmaise sinä
itseäsi meille - ja auta hyväksymään
rajallisuutemme.

Oi, tanssitaan! Ystävät, tanssitaan!

* *

En voi rakentaa yhteyttä.
Se ei synny minun rakentamisellani.
Ja kuitenkin -

Voin antautua Hänelle joka rakentaa yhteyttä,
toisilta vaatimatta
voin itse antautua Hänelle, ja jättää
jokaiselle tilaa löytää, ahdistamatta, tuo siunattu
totuuden tie.

Ehkä näin voin rakentaa.
Antautuen itse rakennettavaksi.

Silloin ei ole puolueita?
Ah, ainahan puolueita on! Mutta niiden
ei tarvitse erottaa meitä toisistamme.
On monia puolueita, mutta ketään ei suljeta
ulkopuolelle.

Jokainen on osa ihmiskuntaa, osa yhteyttä -
tahdoimme tai emme, näin on.
Sillä sotia on paljon, rauha on yksi:
se alkaa sydämistä
jotka suostuvat näkemään oman
raadollisuutensa ja vajavaisuutensa.

* *

Vain satutetut sydämet voivat tanssia.
Niin minä luulen, niin.

Tanssitaan.

MUOKATTU VERSIO


Ajan valtimoilla tihkuvat
viilletyt haavat.
Lepakoiden kyyneleet
romahtaneiden katakombien
raivatuilla kujilla.

Uudistetut maailmat.

*

Historia ei toista itseään. Toistan:
ei historia, ei.

Laastaroidut ranteet, unohdetut
menneisyydet!

*

Maalasitko seinään ikkunan?
Katseletko kaunista maisemaa, alitajunnasta
kumpuavaa kiitosvirttä?
Ihmeellinen on tämä maailma, kuinka ihmeellinen!

Niin aivan, salli minun kysyä,
kuinka ihmeellinen?

*

Elämä kääriytyy siipien suojaan,
luolan katossa oliot
vieri vieressä nukkuvat kuin verenimijöiden
ihmiskunta.

Sitä romahtanutta, mikä raivattiin auki, ei ole
koskaan ollutkaan, vain tämä uusi
ja avattu
on, turvallinen maailma, runsas ruokapöytä.

*

Gloria.
Olen kyllä kuullut:
nauraessakin voi sydän itkeä.
Mutta voiko itkeä sydämen nauraessa?

*

Aikajanat kääntyilevät
muistin viivastolla, kuvitelmat,
hetkittäiset välähdykset
ja valoläikät paperilla, mykät elokuvat.
Teräksen ääni...

Piikkilangoin toisiinsa sidotut rakkauskirjeet!
Tuhansia koskettavia sanoja
kirjepapereiden uumenissa, paperin kahina
kuin riisuisi naista vaatteista:
vain sinulle, sinua varten, ikuisesti
sinun.
Kaikki tämä täydellinen ja ihana.

Täydellisesti ihana.
Se kertoo että tämä yö on kaikki,
vain tämä yö on kaikki, kaikki on tämä yö.

*

Grogilasin reuna täyteläisiä huulia
vasten.
Hellimpien suudelmien puremat
pelästyneen ihmisen
kaulalla.
Kesken rauhallista ravintolailtaa ja
runonlausuntaa -
säpsähdys.
Kuin giljotiinin terä olisi viuhahtanut ilmassa,
näkymättömänä, vain juuri
ja juuri aistittavana, humalaisen mielen
havaintona:
Tässä.

*

Tässä se on, kaikkien lauseidemme
takana ja niiden alla.
Historia!

Mitä se sitten sisältääkään.


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001396321

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000257&posting=22000000001440717#22000000001440717

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001992251#22000000001992251

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000004984380

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000005147812

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000061&posting=22000000005300136

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000005343076

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000005548780#22000000005548780

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000006574420#22000000006574420