Onko teistä kukaan syyskuussa bulgarian mustallemerelle matkaava ajatellut lintuinfluenssan vaaraa. Uutisten mukaan tauti voi levitä syksyllä muuttolintujen mukana myös mustallemerelle. Itse vietän rannikolla aikaa juuri syyskuun puolessa välissä.
Tuskinpa varaa on, mutta olisi tyhmää poissulkea taudin leviämisen mahdollisuus kokonaan ajatuksista...
Tuskinpa varaa on, mutta olisi tyhmää poissulkea taudin leviämisen mahdollisuus kokonaan ajatuksista...
Vastaukset 9
Vanhimmat
..kun sitä ei tiedä edes asiantuntijat maailmalla. Lehdissä on jo juttua näistä.
Juuri asiantuntijat ennustavat sen leviävän etelämmäksi.
No niin, totta puhuen, mahdollisuus on olemassa lintuinfluenssan leviämisessä länteen. Jostainhan (Kiinasta) se tuli Venäjällekin !
Lukemieni lehtiartikkelien perusteella päättelisin, että vaara ei uhkaa tämän kesän Mustanmeren turisteja millään lailla ja tauti tulee vaarallisemmaksi (maailman kattavaksi epidemiaksi) vasta, kun se alkaa tarttua ihmisestä toiseen. Miljoonat ihmisethän matkustavat ympäri maapalloa ristiin rastiin. Tällä hetkellähän se tarttuu enimmäkseen vain eläimestä toiseen ja harvemmin eläimestä ihmiseen. Kun sairaat eläimet saadaan eristyksi ja hävitetään asianmukaisesti, tilanteen voi pitää vielä hallinnassa. Joten kuten, mutta kuitenkin.
Ihan fiksua seurata ja miettiä tällaistakin asiaa ! 10 pistettä ! Ja hyvää, huoletonta lomaa sinulle !
Uralin tällä puolella se on jo.
16.8 TV-uutisten mukaan.
villi hanhet lentävät juuri nyt lintu influenssa alueelta mustalle merelle.
Keväällä voi olla uhka turistillekin.
Seuratkaamme tapahtumia, kannattaako suunnitella ensi vuonna matkaa Mustallemerelle.
moni on kuollut kotiinsa. ei varmaankaan kannata pelätä etukäteen kaikkee mahdollista. joka asiassa ja paikassa on omat vaaransa. ja jos muuten ei uskalla, niin voi vaikka yrittää selvitä humalaisen tuurilla ja juoda oikein kunnolla =)
mutta veikkaan, että ennustus toteutuu siinä määrin, että matkat bulgariaan on halpoja ensi keväänä !
eli tulee olemaan edullinen mahdollisuus kokeilla tuota "hulluna humalassa"-metodia...
Lintuinfluenssaa on tavattu elokuussa jo Kaspianmerellä.
HS 23.8 iso artikkeli