Meidän pennulla(9vko) on koko ajan maha sekaisin, oisko hyviä neuvoja sen parantamiseen?
Syötin sille aluksi samaa kuin kasvattaja, nyt olen kokeillut vähän kaikkea mutta huonolla menestyksellä...
Syötin sille aluksi samaa kuin kasvattaja, nyt olen kokeillut vähän kaikkea mutta huonolla menestyksellä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
ohjeiden mukaan jos maha sillä pysyi kunnossa.
ja kun vaihdat pennun ruokaa, tee se vähitellen, ei kerralla. mitä pentu söi kasvattajalla? mitä sinä olet syöttänyt?
onko madotukset kunnossa?
oksentaako?
muista katsoa ettei pentu pääse kuivumaan, jatkuva ripuli noin nuorella koituu äkkiä sen kohtaloksi!
Sen ruokana oli koiran raksut(vedellä pehmitetyt) joita annan vieläkin ja purkki ruoka,samaa olen antanut tarkistin merkit mitä hän antoi. Mato kuurin olen antanut mutta piti keskeyttää, oksentelun takia. ruutalla juotan veden välillä sille kun ei suostu muuten juomaan tai oikein houkuttelemalla, en uskalla jättää pitkäksi aikaa yksin kun se ei oikeen juo. sanoin siitä eläinlääkärille.
käytit? pienelle pennulle flubenol pasta olisi ehkä paras, kannattaa myös kysyä kasvattajalta millä hän on madottanut.
älä juota pentua väkisin, jos nappulat ovat jo vedessä turvotettuja, pentu ei välttämättä hirveästi juo. ripuliin saattaa myös olla syynä liika vesi!
Matokuurin merkkiä en muista mutta kasvattaja antoi sen mukaan ihan varalta, ruutalla olen antanut vettä jossa on nutrisal jauhetta eläinlääkäri määräsi jotta maha olisi normaali, oksentaa välillä pelkän veden pois, varmaan sen takia ei juo vettä. Pitää vähentää vettä, kiitos tosi paljon neuvosta. Laitan tuon matokuurin nimen muistiin.
Pentusi on vasta 9 vk. miksi nyt jo haluat vaihtaa kasvattajan, suosittelemaa ruokaa, jos ruoka on hyvää ja sitä saat hankittua lisää, niin älä vaihda vielä vähäänaikaan.
noin kokeilumielellä. Minulla on ollut koiria joiden vatsa ei ole kestänyt verta ja muita voimakkaita juttuja.
Osta pakastettu maustamaton kana ja keitä se niin kypsäksi, että liha irtoaa luista. Keitä samassa keitinvedessä riisi. Aloita pieneillä annoksilla ja katso miten vatsa reagoi. Jos kaikki hyvin niin sitten pikkuhiljaa ruoan joukkoon raksuja.
HALOO! Olet varmasti saanut pentusi 8viikkoisena(luovutusikä), ja nyt pentu on 9 vko!Pennulla menee aina vatsa sekaisin kotia vaihdattaessa!!!Se ei millään viikossa kerkeä tasaantumaan.Olet tehnyt itsellesi karhunpalveluksen luulemalla olevasi tietäväisempi kuin koiran kasvattaja!Nyt kestää vielä kauemmin vatsan rauhoittuminen.Vaihdat HETI kasvattajan suosittelemaan ruokaan takaisin!Vatsa ei sekunneissa rauhoitu, siihen menee päiviä.
Pennulla ei ole voinut olla hyvät oltavat, sillä sen pitää ensin saada totuteltua yhteen uuteen asiaan, ruoan vaihto ja kodinvaihto ovat liikaa yhdessä niin pienelle. ja yksi kysymys vielä...MIKSI IHMEESSÄ sinä ensimmäisen koiran hankkija luulet tietäväsi paremmin kuin koirasi kasvattaja, joka on nähnyt kymmenten koirien kasvavan ja nähnyt kasvatusurallaan monenlaista!!!Ja vastasuudessa käännythän kasvattajasi puoleen, etkä tänne keskustelupalstalle, täällä tyhmyys tiivistyy, ketään muu ei tunne pentuasi paremmin kuin sen kasvattaja.