Kiinteistövälittäjät: Myyntiajat lyhentyneet
Stailaus tulossa asuntokauppaan
///UUSI OTSIKKO, TÄYDENNETTY///
Helsinki, 16.8. Talous stt 092
Valtaosa eli noin 60 prosenttia kiinteistövälittäjistä uskoo asuntojen kauppahintatason pysyvän lähikuukausina ennallaan, ilmenee Suomen kiinteistövälittäjäliiton markkinaennustekyselystä. Hintatason nousuun uskoi 36 prosenttia ja hintatason laskuun viisi prosenttia välittäjistä. Asuntokauppa käy tällä hetkellä vilkkaana, ja myyntiajat ovat lyhentyneet.
Asuntohintojen nousuun uskovien määrä on lisääntynyt, sillä vuosi sitten vain 12 prosenttia ennakoi nousua. Selkeimmin hintojen nousuun uskovat välittäjät Länsi-Suomen läänissä, jossa hintojen laskuun ei uskonut kukaan vastanneista.
SKVL:n toimitusjohtaja Jukka Malila arvioi asuntohintojen nousevan syksystä 2005 helmikuun 2006 loppuun mennessä noin 2-3 prosenttia.
SKVL:n elokuussa toteuttamaan kyselyyn vastasi 82 kiinteistövälitysyritystä.
Asuntojen myyntiajat lyhentyivät alkuvuodesta ja olivat huhtikuussa 57 vuorokautta ja kesäkuussa noin 49 vuorokautta. Vielä tammikuussa myyntiaika oli 72 vuorokautta.
Toimitusjohtaja Malilan mukaan kauppaa tehdään tällä hetkellä vilkkaasti. Noin 50 prosenttia kaikista myytävistä asunnoista myydään noin 20-60 vuorokauden haarukassa.
Suomenkin kiinteistöalalle on tulossa suuntaus, jolla halutaan edistää myyntiä entisestään. Suuntauksessa käytetään yrityksiä, jotka stailaavat asuntoja muun muassa pienillä kalustemuutoksilla, ennustaa Malinen.
- Tunne- ja mielikuva-asiat merkitsevät kaupassa paljon. Esimerkiksi Ruotsiin on jo syntynyt tämäntyyppisiä yrityksiä. Näin asunnosta voidaan saada jopa kymmeniä tuhansia euroja enemmän kuin ilman ko. palvelua, josta käytetään vielä englanninkielistä nimeä homestaging.
(STT)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sillä ei oo mitään tekemistä tosiasioiden kanssa mitä välittäjät "uskoo".
vaikka jokainen välittäjä tietäs että kohta tultas alas ja kovaa.(en nyt tarkota sitä että näin olisi)
ni varmasti ei kukaan "usko" että hinnat laskis = sano sitä ääneen.
tietää,uskokaa hyvät ihmiset.minä us väl tehki teki ni.,saaamosta kyllä avaimia eikövaan
Alla on saman puljun viimekeväinen arvio. Lienevätkö nämä itseään toteuttavia?
- - - - - - -
ASUNTOKAUPPA KÄY VILKAASTI SUOMESSA VUONNA 2005
Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto (SKVL) toteutti huhtikuun lopussa 2005 jäsenistölleen markkinaennustekyselyn, jossa tiedusteltiin välittäjien näkemystä asuntokauppojen määrän ja toteutuvan hintatason kehityksestä 31.10.2005 mennessä.
Selvä enemmistö kyselyyn vastanneista 117 välitysyrityksestä uskoo kauppa-määrien pysyvän joko ennallaan (=yhteensä 75,2 %) tai kasvavan (19,7 %). Suurin osa eli yhteensä 92,3 % välittäjistä uskoo asuntojen hintatason pysyvän joko ennallaan (60,7 %) tai nousevan (31,6 %).
Elämme parhaillaan erittäin vilkkaan kaupankäynnin aikaa. Välittäjien usko kauppamäärien ja hintatason nousuun on edellisestä kyselystä lisääntynyt. Samalla odotukset kauppa-määrien ja hintatason laskusta ovat vähentyneet. Kyseessä on normaalille vilkkaalle kaupankäyntivuodelle tyypillinen alkuvuoden tilanne. Vastaava tilanne koettiin markkinoilla myös vuoden 2004 alkupuolella. Tuoreeseen tutkimustulokseen perustuen SKVL:ssa arvioidaan, että asuntohintojen nousu asettuu Suomessa kuluvana vuonna 3 - 5 prosentin haarukkaan.
Kyselyn tulos ja sitä tukevat syventävät haastattelut antavat perusteita ennakoida, että viime vuosina Suomessa koettu asuntohintojen nousu jatkuu. Nousu on kuitenkin vuonna 2005 maltillisempaa kuin aiempina vuosina ja jäänee koko vuoden osalta 3 - 5 prosentin haarukkaan. ”Kauppamäärissä päästään viime vuosien tasolle ja jopa ylikin. Tätä näkemystä tukee alkuvuonna vilkkaasti käynnistynyt asuntolainojen myynti, jossa niinikään edetään ennätystasoilla”, Malila arvioi.
Historiallisen alhainen korkotaso, vahvana jatkuva kuluttajien luottamus oman talouden kehittymiseen, maassamme edelleen vilkkaana jatkuva muuttoliike sekä ihmisten jatkuva halu oman asumisen laadun parantamiseen ovat tekijöitä, jotka tukevat maamme asunto-markkinoiden myönteistä perusvirettä ja hyvää kaupankäyntitahtia myös lähikuukausina.
Myyntiajat lyhentyneet
Asuntojen myyntiajat ovat asuntokaupassa markkinatilanteen mittari. Asuntojen myyntiajat ovat alkuvuonna 2005 selvästi lyhentyneet. Vielä tammikuussa 2005 keskimääräinen myyntiaika oli noin 72 vuorokautta. Maaliskuussa 2005 keskimääräinen myyntiaika oli laskenut 58 vuorokauteen.
Loppuvuonna 2004 maamme asuntomarkkinoilla nähtiin merkkejä markkinoiden rauhoittumisesta ja jonkinasteisesta kysynnän hiipumisesta. Ilmiö on osoittautunut tilapäiseksi: alkuvuonna 2005 asuntokauppa on lähtenyt jälleen vilkkaasti liikkeelle.
Kevät ja syksy vuoden otollisimpia ajankohtia asuntokaupalle
Tilastojen mukaan asuntokauppa käy kuumimmillaan helmi- ja toukokuun välisenä aikana. Vuoden toiseksi vilkkain periodi ajoittuu syyskuun ja marraskuun väliseen aikaan. Joulu- , tammi- ja heinäkuu ovat perinteisesti vuoden hiljaisimpia asuntokaupan kuukausia. Nämä asuntokaupan lainalaisuudet kannattaa ottaa huomioon niin asunnon oston kuin myynnin tilanteessa.
Asuntomarkkinoiden sisällä on osamarkkinoita, joilla on omat erityispiirteensä. Esimerkiksi ns. arvoasuntojen kauppaan nykyisellä lainarahan edullisella hinnalla ei ole juurikaan vaikutusta: arvoasuntokaupat tehdään hyvin pitkälle ilman pankkien apua.
Kasvukeskuksiin suuntautuvan muuttoliikkeen ja asuntohintojen nousun kääntöpuolena on maassamme nähtävissä väestöään menettävien haja-asutusalueiden päinvastainen hintakehitys ja kiinteistöjen arvon lasku.
Helsingissä 29.4.2005
SUOMEN KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄLIITTO – FINLANDS FASTIGHETSMÄKLAREFÖRBUND RY
Jaa-a, tehdäänpä kysely vaikka jääkiekkojoukkueiden toimitusjohtajille. "Uskotko että ensi kaudella nähdään yhtä hyvää tai parempaa jääkiekkoa kuin ensi kaudella?" Eipä taitaisi kovin moni sahata omaa oksaansa, riippumatta siitä mitä tietävät.
Mitä syytä kellään on olettaa että ensi kaudella nähtäisiin huonompaa jääkiekkoa kuin viime kaudella, jos kerran mikään ei viittaa sellaiseen?
Sen sijaan myyntiaikatilastot ovat FAKTAA, ja niiden perusteella on helppo sanoa että kysyntää on ja kauppa käy. Ainoastaan myyntiaikojen selvä pidentyminen johtaisi ennen pitkää hintojen laskuun.
Niin se vaan on että ei kukaan fiksu myyjä mainosta missään että hinnat tulevat alas. Kuka silloin enää mitään ostaisi. Nyt vedotaan tähän hissiefektiin, eli kannattaa hypäyä kyytiin jo nyt kun matka on vain ylöspäin.
Jos minä haluaisin myydä jotain, en tietenkään sano että : hinta on tulossa alaspäin, osta vasta ensi vuonna.
Tämä on tietoa. Hinnat ovat jo laskeneet. Kiinteistövälittäjien/Markkinointilehtien artikkelit eivät perustu mihinkään viralliseen tilastoon vaan myyjien näkemyksiin.(propagandaa)
esimerkkinä:
Espoossa Saunalahden uudis-alueella joutui rakennuttaja tiputtamaan UUSIEN asuntojen hintoja yli 10% että sai kaupat tehtyä, meinasi jäädä asunnot käsiin. Siltikin osa vielä myymättä.
hieno uusi alue meren rannalla. *Kukaan vaan ei osta
Espoon perukoilla, mm. Lippajärvelläkin on kuultu samanlaista tapahtuneen.
Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. Mainosta lainatakseni.
'esimerkkinä:
Espoossa Saunalahden uudis-alueella joutui rakennuttaja tiputtamaan UUSIEN asuntojen hintoja yli 10% että sai kaupat tehtyä, meinasi jäädä asunnot käsiin. Siltikin osa vielä myymättä.
hieno uusi alue meren rannalla. *Kukaan vaan ei osta'
Yksittäisten kohteiden kohdalta ei kannata vetää mitään yleistäviä johtopäätöksiä yleisestä hintatason kehityksestä. Kohde voi olla jo valmiiksi väärin hinnoiteltu tai muuten ei haluttava jne jne...
'Espoon perukoilla, mm. Lippajärvelläkin on kuultu samanlaista tapahtuneen.'
Minäkin olen kuullut kaikennäköistä. Huhupuheen ja mututiedon avulla ei kannata ostopäätöksiä tehdä.