Nisäkasvaimet

Hei!
Haluaisin tietää nisäkasvaimista koiralla, eli miten sen huomaa tai onko millaisia oireita ja onko jokin tietty ikä milloin se ilmenee eniten. ja onko muuten yleinen vaiva koiralla ja kuinka vakava.
olisin kiitollinen vastauksista ja ihan vaan mielenkiinnosta kyselen kun itselläni kaksi narttukoiraa on.
31379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuli tuossa noin 8 vuotiaana ensimmäinen. Se oli vain non 2 cm patti nisässä. Vuodessa se kasvoi nyrkin kokoiseksi. Eläinlääkärin kanssa keskusteltiin silloin jo kun patti oli pieni. Tultiin tulokseen, että kasvainta ei kannata leikata, koska nisäkasvaimilla on tapana leikkauksen jälkeen levitä räjähdysmäisesti. Kun patti oli tuollainen nyrkin kokoinen, oli kasvaimia jo muissakin nisissä. Koiran kuntoon ne eivät vaikuttaneet kovin paljon, ainoana erona huomasi silmien surullisen ilmeen ja elottomuuden. Koira ei myöskään ollut niin iloinen kuin ennen. Päädyin lopetuttamaan koiran, ennenkuin se alkaa selvästi kärsiä, koska tiesin ettei suuntaa ollut enää parempaan. Jäi hyvä muisto koirasta, eikä tarvitse muistella kärsimyksiä.

Tiedän muutamia tapauksia, joissa koira on leikattu ja tämän jälkeen muutamassa vuodessa kasvaimet levinneet toisiinkin nisiin.

Liekö muilla toisenlaisia kokemuksia?

Äänestä
  • on monenlaisia. Heti kun huomaan pattia nisässä, kannattaa leikkauttaa ne pian. Ei siis odottaa misään tapauksessa vuotta, mikäli aikoo pitää koiransa kauemmin.
    Koiravanhuksella huomasin kahdeksan sormenpäänkokoista pattia sen ollassa 8 v. Leikautin ne välittömästi ja samalla poistettiin kohtu ja munasarjat. Koira on nyt kohta 16 v eikä ole lisää patteja tullut.
    Toisella nartulla huomasin kolme sormenpään kokoista pattia kaksi vuotta sitten (koira oli silloin 7 v). Leikkautin myös ne heti pois ja samalla koira myös steriloitiin. Ainakaan vielä ei ole tullut uusia.

    Vanhalla sekarotuisellani oli hurjaa vauhtia kasvava nisäkasvain, mikä kasvoi muutamassa viikossa. Koira leikattiin. Se oli silloin 12 v. Se eli vielä 2,5 vuotta.

    Kun patit leikkauttaa ajoissa osaavalla eläinlääkärillä (patit pitää poistaa huolellisesti, jotta kaikki kasvainmateriaali todellakin poistuu). Jos vaan odottelee, niin pääseehän ne leviämään.

    Itse tarkistan narttuni 5 v iästä alkaen viikottain kasvainten varalta.

    Äänestä

Omalla koirallani ensimmäinen nisäkasvain huomattiin 7 vuotiaana. Lääkäri leikkasi ja totesi että kasvua on ympäriinsä koiran nisissä (oli tehnyt pitkän haava) ja totesi että koira ei elä vuotta pitempään. Patologolta tuli muutaman viikon päästä vastaus että nisäkasvaimet ovat hyvälaatuisia. Nisäkasvaimia ei poistettu. Ne ovat pieniä herneen ja pavun kokoisia. Koirani on nyt 10 1/2 vuotias. Uskon että nämä hyvälaatuiset pienet nisäkasvaimet eivät aiheuta tällähetkellä koiralleni mitään haittaa.

Tämä on vain yksi esimerkki nisäkasvaimista. Luulen kuitenkin että ne kannattaa pääsääntöisesti poistaa jos vain mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-koirakas- kirjoitti:

Hei!
Haluaisin tietää nisäkasvaimista koiralla, eli miten sen huomaa tai onko millaisia oireita ja onko jokin tietty ikä milloin se ilmenee eniten. ja onko muuten yleinen vaiva koiralla ja kuinka vakava.
olisin kiitollinen vastauksista ja ihan vaan mielenkiinnosta kyselen kun itselläni kaksi narttukoiraa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu