Ex-muija teki rikosilmoituksen pahoinpitelystä kostoksi kun päätin suhteemme. Tapaus sattui aikoja sitten. Asia puitiin käräjillä. Tuli tuomio vamman tuottamuksesta. Oikeus otti kantaa asiaan siten että katsoi etten ole syyllistynyt pahoinpitelyyn koska puolustauduin raivoisaa hyökkäystä vastaan. Tosin puolustustoimeni seurauksena aiheutui pieni haava ex-naisystävälleni. Sain pienen sakon ja se siitä. Voinko tehdä asiasta rikosilmoituksen (pahoinpitely) koska asia on nyt puitu ja lainvoimainen ja hänen todettu tulleen päälleni väkivaltaisesti? Itse asiassa hän hyökkäsi tilanteessa kaksi kertaa kimppuuni. Asian yhteydessä hän jätti kertomatta tietenkin oman osuutensa ja muutenkin kertoi täysin valheellisen tarinan suhteestamme. Onko asiolle mahdollista hakea oikeutta oikeusteitse vielä? Asiat on helppo todistaa. Sekä kirjallista aineistoa että todistajia on paljon. Asiaa koitettiin käyttää minun mustamaalaamiseen ja haluan vähän näpäyttää takaisin.
Onko
mahdollista?
1589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elikkä sinun täytyisi saada nyt vähän hyvitystä?
Asiasta on jo vuosia ja pohdit miten voisit näpäytellä vielä ex vaimoa?
Onkohan siinä mitään perää että vain puolustauduit silloin,kun taas vuosien takaa olet haastamassa riitaa? Epäilen!
Eikös ne "ystäväsikin" ole jo kyllästyneet vanhan kaiveluusi? Jätä entinen puolisosi rauhaan,äläkä kuormita oikeuslaitosta tuollaisella huuhaalla, joudut pian ihan oikeasti maksumieheksi.