Syyttäjän

Nissen ja Boismanin välisestä riidasta perustuu HUOM vasta tänä kesänä esiintulleen naistodistajan lausuntoon. Nainen on kuulunut toiseen telttaseurueeseen, joka on ollut ilmeisen lähellä murhapaikkaa, koska: He (tai hän)ovat kuulleet riitelyn ääniä murhapaikalta.
Onko nyt todellakin niin, että tästä toisesta telttaseurueesta ei tiedetty mitään vuonna 60 ?????. Eihän se ole mahdollista, kun ajatellaan miten tarkkaan alue "haravoitiin" silloin kadonneita tavaroita etsiessä. Kai tuore telttapaikka olisi paljastunut?
Jos heistä on tiedetty jotain silloin, onko kuulusteltu koko seuruetta, onko miespuolisia, onko DNA- näytteet heiltä otettu.
121541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

vahvistaako joku toinen telttaseurueeseen kuulunut henkilö naisen tarinan?

Äänestä
  • Kaikki kolme muuta ovat jo edesmenneitä!

    Äänestä

  • spk kirjoitti:

    Kaikki kolme muuta ovat jo edesmenneitä!

    sitten on syyte todella hataralla pohjalla. Entäs tiedettiinkö tästä 60 luvulla. Jos ei, niin ei se siellä ole silloin ollutkaan!!!!!

    Äänestä

  • kylläpä kirjoitti:

    sitten on syyte todella hataralla pohjalla. Entäs tiedettiinkö tästä 60 luvulla. Jos ei, niin ei se siellä ole silloin ollutkaan!!!!!

    Asiathan alkaa selvitä: Nisse ei tietenkään muista siltä ajalta mitään, kun on ollut tajuton. Todennäköisesti hän on saanut ensimmäisenä kivestä päähän ja menettänyt tajuntansa.
    Nisse ei muista riidelleensä Boismanin kanssa; no ei tietenkään muista, kun ei ole riidellyt.
    Riitelyväite lähtee ym naistodistajasta, jota nisse ei muista tavanneensa, tai ei muista koko toisen telttaseurueen olemassaoloa; ei tietenkään muista jos toista telttaseuruetta ei edes ole ollut siellä, niinkuin asianlaita näyttää olevan!?
    Minusta tämä Nisse on yksinkertaisen rehellinen suomalainen mies. Hän kertoo asiat, niinkuin hän muistaa (huomautettakoon: jos nisse olisi yrittänyt lavastaa teon jonkun muun tekemäksi, niin tottahan toki hän olisi muistanut kaikki mahdolliset ja mahdottomat henkilöt paikallaolleeksi). Tässä tehdään tältä osin yksinkertaisesta asiasta turhan monimutkainen DNA-tutkimuksineen.
    Syyttäjän väittämä: NG on yrittänyt lavastaa tapahtuman seksuaalimurhaksi.... Kyllä todellakin syyttäjän korvien välissä on paljon enemmän vikaa, kuin NG:n!!

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    ...ja kertovat ainakin syyttäjistä ja heidän mielikuvituksensa laadusta ja lennosta enemmän kuin itse tapahtumista.

    Onko Suomessa syyttäjien taso todellakin tuolla tasolla?

    Äänestä

  • Gutta-Perkka kirjoitti:

    ...ja kertovat ainakin syyttäjistä ja heidän mielikuvituksensa laadusta ja lennosta enemmän kuin itse tapahtumista.

    Onko Suomessa syyttäjien taso todellakin tuolla tasolla?

    Niin eihän syyttäjän syyte perustukaan yhteen todistajaan tai aiheeseen vaan kokonaisuuteen.
    Kyseessä kuitenkin 3:n ihmisen hengenmenetys, lienee myös omaisille tärkeää saada jotenkin asiaa päätökseen. Nils ei ole ainoa, joka tapauksesta "kärsii".

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    Asiathan alkaa selvitä: Nisse ei tietenkään muista siltä ajalta mitään, kun on ollut tajuton. Todennäköisesti hän on saanut ensimmäisenä kivestä päähän ja menettänyt tajuntansa.
    Nisse ei muista riidelleensä Boismanin kanssa; no ei tietenkään muista, kun ei ole riidellyt.
    Riitelyväite lähtee ym naistodistajasta, jota nisse ei muista tavanneensa, tai ei muista koko toisen telttaseurueen olemassaoloa; ei tietenkään muista jos toista telttaseuruetta ei edes ole ollut siellä, niinkuin asianlaita näyttää olevan!?
    Minusta tämä Nisse on yksinkertaisen rehellinen suomalainen mies. Hän kertoo asiat, niinkuin hän muistaa (huomautettakoon: jos nisse olisi yrittänyt lavastaa teon jonkun muun tekemäksi, niin tottahan toki hän olisi muistanut kaikki mahdolliset ja mahdottomat henkilöt paikallaolleeksi). Tässä tehdään tältä osin yksinkertaisesta asiasta turhan monimutkainen DNA-tutkimuksineen.
    Syyttäjän väittämä: NG on yrittänyt lavastaa tapahtuman seksuaalimurhaksi.... Kyllä todellakin syyttäjän korvien välissä on paljon enemmän vikaa, kuin NG:n!!

    ei nisse niin rehellinen ole kun naama näyttää.kova riidan haastaja pikkujouluissa.

    Joku kysyi tämän toiseen seurueeseen kuuluneen naistodistajan lausunnon paikkansapitävyydestä tyyliin "onkos ketään joka voisi todistaa ko. naisen puheet tosiksi?" Samaa menetelmää käyttämällä ketjusta tulisi loputon: Todistajalle todistaja, että näki mitä näki ja kuuli mitä kuuli, todistajan todistajalle todistaja, että tämä näki toisen todistajan kuulevan ja näkevän mitä alkuperäinen todistaja näki ja kuuli, todistajan todistajan todistajalle todistaja, että... No, joo. Antaa olla.

    Sitten näille Nilsin saamista tälleistä ja hänen muistinmenetyskertomukseensa niin vannoutuneesti luottaville:
    Ajatelkaas, miten helppoa onkaan piiloutua muistamattomuuden verhon taa? Ei tarvitse selitellä kiusallisia asioita, kun toteaa vaan: Emmä muista vaikka miten yritän.

    Äänestä

  • eemeli kirjoitti:

    onko sattumaa...?

    kysyin juuri tuota asiaa aiemmin. en siinä vaiheessa tiennyt muiden kuolleen MUTTA jos 60 luvulla tutkimuksissa ei ole havaittu koko porukan olleen siellä, niin eivät ne siellä silloin ole olleet!

    Äänestä

  • eemeli kirjoitti:

    Joku kysyi tämän toiseen seurueeseen kuuluneen naistodistajan lausunnon paikkansapitävyydestä tyyliin "onkos ketään joka voisi todistaa ko. naisen puheet tosiksi?" Samaa menetelmää käyttämällä ketjusta tulisi loputon: Todistajalle todistaja, että näki mitä näki ja kuuli mitä kuuli, todistajan todistajalle todistaja, että tämä näki toisen todistajan kuulevan ja näkevän mitä alkuperäinen todistaja näki ja kuuli, todistajan todistajan todistajalle todistaja, että... No, joo. Antaa olla.

    Sitten näille Nilsin saamista tälleistä ja hänen muistinmenetyskertomukseensa niin vannoutuneesti luottaville:
    Ajatelkaas, miten helppoa onkaan piiloutua muistamattomuuden verhon taa? Ei tarvitse selitellä kiusallisia asioita, kun toteaa vaan: Emmä muista vaikka miten yritän.

    Kyse onkin siitä, voiko kyseiseen todistajaan
    luottaa, koska hän ei tullut välittömästi
    tapahtuman jälkeen esille (mitä nyt 45 vuotta
    panttasi tietojaan, kun kostoa pelkäsi).

    Koska tämä akka nyt on mitä on, niin olisi
    hyvä juttu, jos joku toinen voisi vahvistaa
    hänen kertomansa.

    Oma käsitykseni on, että hän tuli esille vasta
    nyt kun kaikki muut seurueesta on kuollut, koska
    muutoin joku toinen olisi tukkinut hänen suunsa.

    Hän ei olisi saanut ketään muuta fantasiatarinansa
    jakajaksi, eikä ole varmaan yrittänytkään.

    ********

    Toinen teoria on, ettei hän ole paikalla ollut
    kavereineen ollenkaan, vaan keksii ihan koko jutun alusta alkaen.

    Hän tulee saamaan paljon julkisuutta,
    joten hänen tavoitteensa täyttyy, tuli
    tuomio tai ei.

    Äänestä

  • olpelin kirjoitti:

    bodom-järven "Kaarina"?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarina! kirjoitti:

Nissen ja Boismanin välisestä riidasta perustuu HUOM vasta tänä kesänä esiintulleen naistodistajan lausuntoon. Nainen on kuulunut toiseen telttaseurueeseen, joka on ollut ilmeisen lähellä murhapaikkaa, koska: He (tai hän)ovat kuulleet riitelyn ääniä murhapaikalta.
Onko nyt todellakin niin, että tästä toisesta telttaseurueesta ei tiedetty mitään vuonna 60 ?????. Eihän se ole mahdollista, kun ajatellaan miten tarkkaan alue "haravoitiin" silloin kadonneita tavaroita etsiessä. Kai tuore telttapaikka olisi paljastunut?
Jos heistä on tiedetty jotain silloin, onko kuulusteltu koko seuruetta, onko miespuolisia, onko DNA- näytteet heiltä otettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu