G ei vastaa miten hän voi muistaa ettei tehnyt murhia ,jos ei muista mitään mitä tapahtui teltassa nukkumaanmenon ja Töölön sairaalassa heräämisen välillä
G olisi hyvin voinut tehdä murhat ja menettää sen jälkeen muistinsa
G:n pitäisikin myöntää että hän voi olla murhaaja
G ei mitenkään olisi voinut säilyä niin vähin vammoin ,jos hän olisi ollut sisällä teltassa kun tuntematon murhaaja iski
Eli G murhasi itse kolme toveriaan
G olisi hyvin voinut tehdä murhat ja menettää sen jälkeen muistinsa
G:n pitäisikin myöntää että hän voi olla murhaaja
G ei mitenkään olisi voinut säilyä niin vähin vammoin ,jos hän olisi ollut sisällä teltassa kun tuntematon murhaaja iski
Eli G murhasi itse kolme toveriaan
Vastaukset 18
Vanhimmat
...sillä sipuli!!!
on käsittämätöntä huolimattomuutta poliisilta jos niitä ei ole kuvattu tapahtuman jälkeen välittömästi - ja sehän ei ole NG'n vika.
Telttakankaassa oli niin paljon puukoniskujen reikiä että useiden puukoniskujen olisi pitänyt osua Nilsin vartaloon jos hän oli sisällä teltassa
näinkään jos NG sai ensimmäisenä kivestä päähänsä ja menetti tajunnan. Muistaakseni ei muillakaan ollut juurikaan vartalon alueella puukoniskuja, vaan päässä ja kaulassa. NG:lla oli myös puukoniskuja päässä.
kaikki on mahdollista. Kuka on päällimmäisenä?
Nilsin kertoman mukaan hänellä oli päässä kymmeniä puukoniskuja
Lääkärintutkimuksissa Nilsin päästä ei kuitenkaan löytynyt kymmenien puukoniskujen jälkiä
Kysymys on kuvauksesta - eihän ihminen esitäkään mitään täsmällistä kun tapahtumia kuvaa - ei NG ollut tekemässä pöytäkirjaa vaan 'LUONNEHTI' asiaansa OMALLA TAVALLAAN. Kuten tänäänkin 'sillä sipuli'. Se on tyypillistä kielen käyttöä.
Tuntemattomalla murhaajalla ei olisi ollut mitään syytä pistellä telttaan ylimääräisiä reikiä
Nils pisteli niitä reikiä lavastukseksi tuntemattoman murhaajan hyökkäyksestä ulkoapäin
siksi Nils liioitteli puheissaan vammojaan häivyttääkseen epäilyt että on itse tehnyt murhat
ei sinänsä ole merkitystä. toisaalta hän ei ole puhunut kymmenistä, vaan kymmenestä puukoniskusta. Lääkäri, joka oli ommellut poskessa olevan puukonreijän, muisteli ommelleensa muitakin puukon aiheuttamia vammoja päässä. Tuon iskujen määrän NG on kuullut hoitajilta tai lukenut lehdistä. Vaikeahan se on itse omasta takaraivostaan eritellä kaikki puukon jäljet.
OLETTAMUS ja vieläpä MAHDOLLISUUS, mutta ei TOSIASIA.
'ylimääräisiä' reikiä? Absurdia!
kun silmittömästi ja umpimähkäisesti huitoo puukolla telttakankaan läpi, ei ne tarvitse olla mitään lavastusreikiä. Muutenkin koko lavastusteoria on huuhaata!
on pistelty telttaan jälkikäteen lavastustarkoituksessa koska
reiät ja sisällä olleiden vammat eivät vastaa toisiaan
POLIISIN ominaisuuden osaamisesta tulkita TOSIASIOITA.
:)
Gustafsson kertoi hypnoosissa että murhaaja heittäytyi teltan päälle ja iski telttakankaan läpi sisällä olleita
Poliisi on kuitenkin päätynyt siihen että murhaaja viilsi telttakankaan auki ja hänellä oli katsekontakti sisälläolleisiin
Uhrit on tapettu tähdätyillä iskuilla päähän ja kaulaan
Gustafsson ilmeisesti pisteli telttaan jälkikäteen reikiä lavastukseksi tuntemattoman murhaajan hyökkäykselle
poliisin sepite vastaan NG'n hypnoosissa tehty kertomus?
Jorma Palon kirjan Bodom aiheesta?
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=jorma palo&btnG=Google-haku&meta=