voimankäyttökurssi

Toimin vapaaehtoistyöntekijänä pienessä järjestössä ja liikun iltaisin ja öisin kadulla.

Aika ajoin vastaan tulee tilanteita, jolloin joku pitäisi "rauhoittaa" kunnes poliisit ehtivät paikalle.
Tarkoitus olisi siis oppia hallintaotteita.

etsin netistä eri kursseja ja tarjonta on kirjava, olisiko kenellekään vinkkiä hyvästä nimenomaisesti voimankäyttökursseja
pääkaupunkiseudulla tarjoavasta paikasta? kiitos.


kiitos.
31114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei semmoisia kursseja olekkaan, jonka jälkeen voisit sanoa olevasi valmis. Itse en ainakaan keksi yhtään taitoa, joka pysyisi yllä harjoittelematta (naulaamisesta ristisanoihin).
Eli toisin sanoen kun kerran harjoitella pitää jatkuvasti, niin eikös sitä sitten voi sanoa harrastukseksi. No mitä alkaisit harrastamaan? Kannattaa lukea erilaisten fyysisten harrastusten kuvauksia ja valita niistä ennenkaikkea mielekäs (jotta viitsit sitten kanssa harrastaa) ja tietysti myös sellainen jota voit sitten käyttää hyödyksi siellä järjestötoiminnassa.

Nyt vaan tulee mieleen, että oletkohan ihan varmasti valinnut itsellesi sopivan järjestötoimintaharrastuksen!? Jos on epävarma omista kyvyistään, niin ole mieluummin hyvä todistaja, kuin turpiinsa saanut hyvä todistaja. Nimim. (Jutilan sanoin) "Älä lähre shinne"

Äänestä

Aika asiallinen kysymys... ottaneen huomioon sen, että täällä on pirun paljon provoja ja kaiken maailman ihmetyksiä.

Oma mielipide:

Kai teillä on jonkin verran siellä vapaaehtoistoiminnassa, oli se sitten mitä tahansa, kirjoitettu kupoliin, että ensimmäinen ase aggression suhteen on oma pää. Toinen on omat jalat...

Siitä sitten jos alkaa homma tummumaan, niin voi ehkä vain syyttää itseänsä, eikö?

No EI!

Eli jos tunnet tarvitsevasi fyysisiä taitoja, niin hommaudu esim. Krav Magaan - laji, jota markkinoidaan tehokkaaksi ja vain ja ainoastaan turvallisuusalan ihmisille, eli käytännössä kelle tahansa kadun tallaajalle. Harjoita Judoa - erinomainen tapa väkivallattomaan tatamiharjoitteluun, jossa käytäntö poikkeaa todellisuudesta. Kokeile Tae Kwon Doa - opi potkimaan kaikkea mikä liikkuu.

Okei... okei... okei... Krav Maga olisi ehkä se paras vaihtoehto. Joku toinen "passiivinen" itsepuolustus ehkä se toinen - Aikido, ehkä. Turha mennä johonkin Karateen, Tae Kwondoon, jne jne...

Eikun tosissaan... jos homma on noin vaikeata (ja kyllä uskon sen, että Saappassa tms tulee vastaan hulluja, jotka ansaitsevat "otteita"), niin... vitut sinun tarpeistasi "rauhoittaa" ihmisiä. Opiskele ensin lakipykälät, pienet valtioneuvoston säännökset - äläkä hittovie lähde uhoamaan kansalaiselle, jos et tajua omia oikeuksiasi.

Niin... tietysti voit ostaa voimankäyttökoulutusta esim. vartiointiliikkeistä. Nämä varmaan myyvät sitä sinulle mielellään. En usko, että ne maksavat ulkopuolisille paljon, sillä kestävät n. 5 tuntia per kaasu per pamppu per järki -koulutus. Laske siitä... 15t ja pari euroa köyhempi - ja olet amatilaine!

Äänestä
  • Krav magan ideologia perustuu siihen, että mahdollinen hyökkääjä eliminoidaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Millä tavalla se sitten soveltuu voimankäyttöön? Soveltuu kyllä jollain tavalla itsepuolustukseen jossain ääritilanteessa. Mitäs eroa on voimankäytöllä ja hätävarjelulla (josta on kyse itsepuolustustilanteessa). Nämä asiat on täysin sekaisin vähintään yhdeksällä kymmenestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääkaupunkiseudulla? kirjoitti:

Toimin vapaaehtoistyöntekijänä pienessä järjestössä ja liikun iltaisin ja öisin kadulla.

Aika ajoin vastaan tulee tilanteita, jolloin joku pitäisi "rauhoittaa" kunnes poliisit ehtivät paikalle.
Tarkoitus olisi siis oppia hallintaotteita.

etsin netistä eri kursseja ja tarjonta on kirjava, olisiko kenellekään vinkkiä hyvästä nimenomaisesti voimankäyttökursseja
pääkaupunkiseudulla tarjoavasta paikasta? kiitos.


kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu