Juniperukselle

Ihmissuhdekiemuroista puhuttaessa ei olla minun fakkialueellani, sillä olen yhteiskuntatieteilijä.

Minun vastuuni sanojeni ja tekojeni seurauksista ei ole vastuuta vastapuolen mahdollisista reaktioista, vaan vastuuta omista motiiveistani. Taustalla on oletus, että kun tiedostan motiivini, valintaani ohjaa jonkinlainen pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Jolloin vastapuolen huomioon ottaminen on ennakolta sisäänkirjautuneena sanoihini ja tekoihini. Siis jo sanoessani jotakin tai tehdessäni jotakin a) tiedän mihin pyrin, b) seison pyrkimykseni takana.

Viime kädessä en voi varmasti tietää toisen ihmisen (mielen)terveydestä. Mutta mikäli motiivini ei ole vastapuolen tahallinen vahingoittaminen, tuskin kykenen aiheuttamaan kovin suurta katastrofia.
532226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Eikö yhteiskuntatieteilijäkin pohdi ihmisten toimintaa ja käyttäytymistä suhteessa muihin ihmisiin?

Oma motiivi on ratkaiseva, sen allekirjoitan, ja ainoa oikea lähtökohta muihin suhtautumisessa. Otat ennakolta huomioon kuulijan oletetun reaktion, niinkö? Jotta osaisit olla oikeudenmukainen ja jotta toimintasi perustuisi oikeihin premisseihin, sinun on ennakolta tunnettava – ainakin uskottava tuntevasi – vastapuolen suhtautuminen asioihin ja hänen käyttäytymisensä. Muutenhan et voi tietää, toimitko oikein ja oikeudenmukaisesti, jos puutut hänen asioihinsa.

Tämä ajattelutapa jättää hyvin vähän oikeutta sekaantua muiden elämään, jos oikein ymmärsin.

Äänestä
  • -kanssakäymisessä muiden kanssa reaktioiden ennakointi on kai jokaisella selkäytimessä,ennakkoluuloista kun pääsee eroon,ajatteleminen on hyvin palkitsevaa itselle ja ihmissuhteille.Intellektuellit vois kai vähentää,"tämä tekee tuon,mikä aiheutti tämän"-urautuneita pohdintojaan.Sinisilmäisen idealismin,ja kaikkea epäilevän kyynisyyden väliin jokainen sopii,mutta loogisuuskin voi yllättää.. :)

    Äänestä

  • Yhteiskuntatieteilijä toki tarkastelee ihmisen kokemusta, toimintaa ja sen sellaista, mutta ei suhteessa toisiin ihmisiin, vaan suhteessa erilaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin. Yhteiskuntatutkimuksen peruskäsite ei siis ole ihminen, vaan rakenne/rakenteet.

    En ota ennakolta huomioon vastapuolen reaktiota. Vaan oletan, että näkemällä sen vaivan, että ensin selvitän omat motiivini olen jo ottanut vastapuolen huomioon. Sillä mikäli ymmärrän motiivini olevan sellaisen, että se ei kestä päivänvaloa, myöskään sellaisesta motiivista kumpuavat sanat ja teot eivät sitä kestä. Eivät, vaikka ne kuulostaisivat ja näyttäisivät kuinka hunajaisilta hyvänsä.

    Äänestä

  • Angiina kirjoitti:

    Yhteiskuntatieteilijä toki tarkastelee ihmisen kokemusta, toimintaa ja sen sellaista, mutta ei suhteessa toisiin ihmisiin, vaan suhteessa erilaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin. Yhteiskuntatutkimuksen peruskäsite ei siis ole ihminen, vaan rakenne/rakenteet.

    Ei varmaan itsesi vuoksi, mutta toisen.
    Tätähän se elämä on, jotkut osaavat huomioida toisen,jotkut eivät edes halua osata.

    Äänestä

  • hmmmm kirjoitti:

    Ei varmaan itsesi vuoksi, mutta toisen.
    Tätähän se elämä on, jotkut osaavat huomioida toisen,jotkut eivät edes halua osata.

    Ehkä sinun kannattaa lukea viestini ajatuksen kanssa uudelleen. En suinkaan sanonut, että en ota huomioon toista ihmistä. Vaan sanoin, että en ota ennakkoon huomioon vastapuolen oletettua reaktiota. Sillä, että selvittää omat motiivinsa (joka ei aina ole suinkaan helppoa tai kivutonta!) ottaa aina toisen ihmisen huomioon. Mikäli ymmärrän, että motiivini sanoa tai tehdä jotakin ei ole oikea siinä mielessä, että se ei edistä hyviä ja myönteisiä asioita tässä elämässä, silloin yritän olla toimimatta sellaisten motiivien pohjalta.

    ,niin ainakin huomaavaista on ottaa huomioon se, että mitä oma tekeminen tai sanominen saattaa saada aikaan. Oman motiivin puntarointi on sitten taas asia erikseen, eikä helpota hiukkaakaan sen asemaa tai oloa jota itsekkäällä toiminnallaan on loukannut tai vahingoittanut.

    Äänestä

  • hmmm kirjoitti:

    Ensinnäkin tämä alunperin Juniperuksen kanssa käymäni keskustelu on ikään kuin yleisenä aloituksena, koska ketju, jossa se sai alkunsa sulkeutui. Niinpä nyt puheena oleva on jo hieman irtautunut alkuperäisestä yhteydestään. Lopetan omalta puoleltani tähän. Toiseksi usein juuri sellaiset ihmiset vähättelevät omien motiivien puntarointia, jotka eivät sellaista lainkaan harrasta.

    Olen varmasti omalla toiminallani tullut loukanneeksi ja/tai vahingoittaneeksi ihmisiä liki viisikymmenvuotisen elämäni aikana. Mutta oletan myös, että niin on meistä jokainen - sinäkin.

    Erona sinun ajattelusi pohjalta tapahtuneisiin loukkaamisiisi on näköjään kuitenkin se, että olen mahdollisesti loukannut ihmisiä siitä huolimatta, että olen punninnut etukäteen kuinka tekemiseni tai sanomiseni vaikuttaa, ja siinä epäonnistunut.
    Sinulle kun taas on ollut tärkeää se, kuinka sinä asiain, tekemisiesi ja sanomisiesi kanssa selviäisit parhaiten oman sieluntasapainosi ja itsesi kanssa.

    Kyseessä on aivan perustavaa laatua oleva ero suhtautumisessa muihin ihmisiin.

    Äänestä

  • Angiina kirjoitti:

    Ensinnäkin tämä alunperin Juniperuksen kanssa käymäni keskustelu on ikään kuin yleisenä aloituksena, koska ketju, jossa se sai alkunsa sulkeutui. Niinpä nyt puheena oleva on jo hieman irtautunut alkuperäisestä yhteydestään. Lopetan omalta puoleltani tähän. Toiseksi usein juuri sellaiset ihmiset vähättelevät omien motiivien puntarointia, jotka eivät sellaista lainkaan harrasta.

    Olen varmasti omalla toiminallani tullut loukanneeksi ja/tai vahingoittaneeksi ihmisiä liki viisikymmenvuotisen elämäni aikana. Mutta oletan myös, että niin on meistä jokainen - sinäkin.

    tiedostaminen saattaa joskus tapahtua viiveellä. Loukkaus mihin syyllistymme "vastapuolta", niinkuin Angiina sanoi, kohtaan on yleensä tapahtumahetkellä asiayhteyteen liittyvä sanallinen mielen ilmaisu.
    Me emme todellakaan aina tiedä lähimmäismme mielenterveyden tilaa, emmekä todellakaan saa syyllistää itseämme, jos mieleemme nouse epäily katastrofista, minkä aiheutimme.

    Turhat pohdinnat lisäävät tietoisuuden, olemassaolon tuskaa ja siitä saattaa seurata katastrofi...itselle, mielen maailman hajoamisen kautta.

    Äänestä

  • renata1 kirjoitti:

    ... ajattelutapasi on kyllä epätervettä, jos tarkoitat totta ajatuksellasi: "emmekä todellakaan saa syyllistää itseämme, jos mieleemme nousee epäily katastrofista, minkä aiheutimme".

    Luulen, että tasan tarkkaan kohtuullisen järjen omaava ihminen, (minä ainakin), on kauhuissaan jos epäilee aiheuttaneensa katastrofin. Siitä syyllisyydestään ei pääse eroon aivan helpolla, jos koskaan.
    Eiköhän jätetä tuo niin kiemurainen kielenkäyttö ja todeta selvästi näillä aina niin hyvillä kansansanonnoilla suomeksi että: "kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti", sekä "minkä taakseen jättää sen edestään löytää".

    Sopii mielestäni niin hyvin pettäjiin, petettyihin, kolmanteen pyörään ja ennen kaikkea hurskaisiin kyttääjiin.

    Äänestä

  • mielestäni kirjoitti:

    ilmaista itseäni niinkuin olisin tahtonut, niin
    ei ajatukseni taida ola epätervettä, sillä minä tarkoitin sanoa, että syyllisyys ja asioiden turha pohtiminen, sellaisten, joille ei voi enää mitään, on vaarallista mielenterveydella, jos ihminen on herkkää tekoa henkiseltä rakenteeltaan. Motiivinsa selvitettyään itselleen , ihminen voi pyytää anteeksi loukkaamaltaan ihmiseltä, jos kokee haavittaneensa tätä tahallaan.

    Miksi sinä vastasit minulle noin tylyyn ja hyökkäävään sävyyn? Anteeksi kun kysyn, mutta olin vaistoavinani vihamielisyyttä ja hyökköövyyttä puheenvuorossasi.

    Vastaus oli helkkarin selkeä ja suora mielipide jossa ei ollut hitustakaan vihamielisyyttä tai hyökkäävyyttä.

    Äänestä

  • Angiina kirjoitti:

    Yhteiskuntatieteilijä toki tarkastelee ihmisen kokemusta, toimintaa ja sen sellaista, mutta ei suhteessa toisiin ihmisiin, vaan suhteessa erilaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin. Yhteiskuntatutkimuksen peruskäsite ei siis ole ihminen, vaan rakenne/rakenteet.

    En ota ennakolta huomioon vastapuolen reaktiota. Vaan oletan, että näkemällä sen vaivan, että ensin selvitän omat motiivini olen jo ottanut vastapuolen huomioon. Sillä mikäli ymmärrän motiivini olevan sellaisen, että se ei kestä päivänvaloa, myöskään sellaisesta motiivista kumpuavat sanat ja teot eivät sitä kestä. Eivät, vaikka ne kuulostaisivat ja näyttäisivät kuinka hunajaisilta hyvänsä.

    Luulin jo ajoittain ymmärtäväni mutkikkaat ajatusrakennelmasi, mutta en sittenkään. Jos ottaa vastapuolen huomioon, niin eikö silloin ole otettava huomioon myös se, miten hän mahdollisesti reagoi sanoihisi? Eikö se ole jopa olennaista?

    En perimmäistä ajatustasi ymmärtänyt, mutta kaipa vika on minun putkiaivoissani. Kiitokset yrityksestäsi!

    Äänestä

  • mielestäni kirjoitti:

    ... ajattelutapasi on kyllä epätervettä, jos tarkoitat totta ajatuksellasi: "emmekä todellakaan saa syyllistää itseämme, jos mieleemme nousee epäily katastrofista, minkä aiheutimme".

    Luulen, että tasan tarkkaan kohtuullisen järjen omaava ihminen, (minä ainakin), on kauhuissaan jos epäilee aiheuttaneensa katastrofin. Siitä syyllisyydestään ei pääse eroon aivan helpolla, jos koskaan.
    Eiköhän jätetä tuo niin kiemurainen kielenkäyttö ja todeta selvästi näillä aina niin hyvillä kansansanonnoilla suomeksi että: "kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti", sekä "minkä taakseen jättää sen edestään löytää".

    Sopii mielestäni niin hyvin pettäjiin, petettyihin, kolmanteen pyörään ja ennen kaikkea hurskaisiin kyttääjiin.

    "kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti."
    Toinen yhtä hyvä kansansanonta "minkä taakseen jättää sen edestään löytää."

    Noillahan kohtuullisen järjen omaava pääseekin pitkälle.

    Äänestä

  • Angiina kirjoitti:

    Yhteiskuntatieteilijä toki tarkastelee ihmisen kokemusta, toimintaa ja sen sellaista, mutta ei suhteessa toisiin ihmisiin, vaan suhteessa erilaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin. Yhteiskuntatutkimuksen peruskäsite ei siis ole ihminen, vaan rakenne/rakenteet.

    En ota ennakolta huomioon vastapuolen reaktiota. Vaan oletan, että näkemällä sen vaivan, että ensin selvitän omat motiivini olen jo ottanut vastapuolen huomioon. Sillä mikäli ymmärrän motiivini olevan sellaisen, että se ei kestä päivänvaloa, myöskään sellaisesta motiivista kumpuavat sanat ja teot eivät sitä kestä. Eivät, vaikka ne kuulostaisivat ja näyttäisivät kuinka hunajaisilta hyvänsä.

    se onkin syyllinen tähän meidän kurjuuteemme täällä Suomessa...pitihän se arvata...:) - äkkiä pois sieltä Kiinasta..:))

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Luulin jo ajoittain ymmärtäväni mutkikkaat ajatusrakennelmasi, mutta en sittenkään. Jos ottaa vastapuolen huomioon, niin eikö silloin ole otettava huomioon myös se, miten hän mahdollisesti reagoi sanoihisi? Eikö se ole jopa olennaista?

    En perimmäistä ajatustasi ymmärtänyt, mutta kaipa vika on minun putkiaivoissani. Kiitokset yrityksestäsi!

    Angiina tarkoitti sitä, että koska emme voi oikeasti koskaan tuntea toistemme tapaa tuntea ja kokea, niin hyvin, että voisimme varmasti sanoa, miten toinen tuntee ja reagoi, on meidän peilattava sanomisemme ja tekemisemme oman kokemismme kautta. L. rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä l. tehdä toisille niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän....

    Ja jos siitä huolimatta, joku menee pieleen ja toiseen sattuu, kuten elämässä usein käykin, ei meidän tarvitse musertua syyllisyyden taakan alle, koska silloin olemme todella parhaamme yrittäneet toisen huomioonottamisessa.

    Omien motiiveiden syvällinen tutkailu on se keino, väline, toisen ymmärtämiseksi, koska olemma kaikki ihmisiä. Oleellista ei siis ole itseen ja omaan hyvinvointiin keskittyminen, vaan se, että on tekemisissään ja sanomisissaan rehellinen ensimmäisenä itselleen ja muistaa katsoa peiliin kriittisesti omia ajatuksiaan ja asenteitaan tutkiskellessa...

    Niinhän sitä muuten kristillisen etiikankin mukaan opetetaan: 'Ota malka ensin omasta silmästäsi. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Nyt näemme kuin kuvastimesta, kangastuksen tavoin...(kirjoitetaan rakkaudesta) jne...'

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    se onkin syyllinen tähän meidän kurjuuteemme täällä Suomessa...pitihän se arvata...:) - äkkiä pois sieltä Kiinasta..:))

    Kun solisti siirtyy syrjään niin komppiryhmä saa mahdollisuutensa :DDD

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    Angiina tarkoitti sitä, että koska emme voi oikeasti koskaan tuntea toistemme tapaa tuntea ja kokea, niin hyvin, että voisimme varmasti sanoa, miten toinen tuntee ja reagoi, on meidän peilattava sanomisemme ja tekemisemme oman kokemismme kautta. L. rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä l. tehdä toisille niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän....

    Ja jos siitä huolimatta, joku menee pieleen ja toiseen sattuu, kuten elämässä usein käykin, ei meidän tarvitse musertua syyllisyyden taakan alle, koska silloin olemme todella parhaamme yrittäneet toisen huomioonottamisessa.

    Omien motiiveiden syvällinen tutkailu on se keino, väline, toisen ymmärtämiseksi, koska olemma kaikki ihmisiä. Oleellista ei siis ole itseen ja omaan hyvinvointiin keskittyminen, vaan se, että on tekemisissään ja sanomisissaan rehellinen ensimmäisenä itselleen ja muistaa katsoa peiliin kriittisesti omia ajatuksiaan ja asenteitaan tutkiskellessa...

    Niinhän sitä muuten kristillisen etiikankin mukaan opetetaan: 'Ota malka ensin omasta silmästäsi. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Nyt näemme kuin kuvastimesta, kangastuksen tavoin...(kirjoitetaan rakkaudesta) jne...'

    Emmeköhän tuota lähimmäisellemme sanomaa sen mukaan minkälainen mieliala meissä kulloinkin vallitsee. Neutraalin mielialan vallitessa voimme ottaa hyvinkin asiallisen ja ikäänkuin etäältä katsovan kannan. Mutta mikäli kiivastumme, saattaa viestimme sisältö muuttua paljonkin, eikä silloin yleensä mennä ensin peilin eteen. Vastaanottaja tietty reagoi kuulemaansa ja virittyy osaltaan jonkunlaiseen mielialaan ja näin se jatkuu. Joten nämä ovat aika moniuloitteisia asioita, eikä aina itselle ennakkoon järkeiltävissä.

    Äänestä

  • Taatto kirjoitti:

    liittyi alunperin kontekstiin, jossa käytiin pohdintaa siitä, että tulisiko kertoa parisuhteessa elävän toiselle puoliskolle se, jos tietää toisella olevan toisen suhteen.
    Sellaisessa pohdinnassa on aikaa mittiä ja tutkiskella motiiveitaan!?

    Jokainenhan meistä, reagoi myös vuorovaikutustilanteissa impulsiivisesti. Kellä parempi, kellä heikompi... impulssikontrolli. Mielestäni kyseessä on kaksi erilaista vuorovaikutustilannetta.

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    Angiina tarkoitti sitä, että koska emme voi oikeasti koskaan tuntea toistemme tapaa tuntea ja kokea, niin hyvin, että voisimme varmasti sanoa, miten toinen tuntee ja reagoi, on meidän peilattava sanomisemme ja tekemisemme oman kokemismme kautta. L. rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä l. tehdä toisille niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän....

    Ja jos siitä huolimatta, joku menee pieleen ja toiseen sattuu, kuten elämässä usein käykin, ei meidän tarvitse musertua syyllisyyden taakan alle, koska silloin olemme todella parhaamme yrittäneet toisen huomioonottamisessa.

    Omien motiiveiden syvällinen tutkailu on se keino, väline, toisen ymmärtämiseksi, koska olemma kaikki ihmisiä. Oleellista ei siis ole itseen ja omaan hyvinvointiin keskittyminen, vaan se, että on tekemisissään ja sanomisissaan rehellinen ensimmäisenä itselleen ja muistaa katsoa peiliin kriittisesti omia ajatuksiaan ja asenteitaan tutkiskellessa...

    Niinhän sitä muuten kristillisen etiikankin mukaan opetetaan: 'Ota malka ensin omasta silmästäsi. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Nyt näemme kuin kuvastimesta, kangastuksen tavoin...(kirjoitetaan rakkaudesta) jne...'

    Siihen asti minäkin päättelyssäni pääsin.

    Oma ajatukseni oli, että muiden elämään puuttuvan on harkittava omien motiiviensa lisäksi muös vastapuolen reaktioita, ja jos ei niistä ole mielessään varma, parasta olla puuttumatta.

    En ole täysin varma, ettei joskus voisi tulla eteen tilanne, jossa pettämisestä olisi kerrottava. Jos arvioin, että kertomatta jättäminen voisi aiheuttaa katastrofin, luultavasti kertoisin. Pääsääntönä vain on, että kertomatta jättäminen pahentaa harvoin tilannetta, kun taas kertominen usein, ellei useimmiten.

    Yksi tekijä aiemmassa keskustelussa jäi huomiotta, nimittäin että ihmiset ovat erilaisia, toiset mustasukkaisia ja ehdottomia, toiset eivät. Jos itse haluaa pettämisestä kuulla, ei pidä itsestäänselvyytenä olettaa, että muutkin haluavat tai sen kestävät. Siinä suhteessa käsky "tehkää te heille samoin" ei päde tapaukseen.

    Äänestä

  • reppie kirjoitti:

    Kun solisti siirtyy syrjään niin komppiryhmä saa mahdollisuutensa :DDD

    pilaamaan tämänkin biisin hyvissä ajoin.

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    Angiina tarkoitti sitä, että koska emme voi oikeasti koskaan tuntea toistemme tapaa tuntea ja kokea, niin hyvin, että voisimme varmasti sanoa, miten toinen tuntee ja reagoi, on meidän peilattava sanomisemme ja tekemisemme oman kokemismme kautta. L. rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä l. tehdä toisille niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän....

    Ja jos siitä huolimatta, joku menee pieleen ja toiseen sattuu, kuten elämässä usein käykin, ei meidän tarvitse musertua syyllisyyden taakan alle, koska silloin olemme todella parhaamme yrittäneet toisen huomioonottamisessa.

    Omien motiiveiden syvällinen tutkailu on se keino, väline, toisen ymmärtämiseksi, koska olemma kaikki ihmisiä. Oleellista ei siis ole itseen ja omaan hyvinvointiin keskittyminen, vaan se, että on tekemisissään ja sanomisissaan rehellinen ensimmäisenä itselleen ja muistaa katsoa peiliin kriittisesti omia ajatuksiaan ja asenteitaan tutkiskellessa...

    Niinhän sitä muuten kristillisen etiikankin mukaan opetetaan: 'Ota malka ensin omasta silmästäsi. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Nyt näemme kuin kuvastimesta, kangastuksen tavoin...(kirjoitetaan rakkaudesta) jne...'

    ytrität nyt toimia tulkkina ja onnistutkin aika hyvin.
    Tuli vain mieleeni, että miksi sanottaavaansa ei voi yleisillä keskustelupalstoilla tuoda selkeasti ja kansantajuisesti esiin, ilman, että
    toisen sanomista täytyy spekuloida ja mietiskellä noin paljon.
    Kyllä Angiina osaa kirjoittaa ymmärrettävästikin,mutta tässä ei millään voi välttyä ajatukselta, että tahdotaan tarkoituksella käyttää vaikeaselkoista akateemista kieltä vaikutuksen tekemis mielessä.
    Ei millään pahalla, mutta tämä on keskustelupalsta, missä suuri "viisaus"tuskin tekee vaikutusta muihin kuin joihinkin Pirren tyyppisiin, joka on nähnyt "tohtoreita" vain kuvissa.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Siihen asti minäkin päättelyssäni pääsin.

    Oma ajatukseni oli, että muiden elämään puuttuvan on harkittava omien motiiviensa lisäksi muös vastapuolen reaktioita, ja jos ei niistä ole mielessään varma, parasta olla puuttumatta.

    En ole täysin varma, ettei joskus voisi tulla eteen tilanne, jossa pettämisestä olisi kerrottava. Jos arvioin, että kertomatta jättäminen voisi aiheuttaa katastrofin, luultavasti kertoisin. Pääsääntönä vain on, että kertomatta jättäminen pahentaa harvoin tilannetta, kun taas kertominen usein, ellei useimmiten.

    Yksi tekijä aiemmassa keskustelussa jäi huomiotta, nimittäin että ihmiset ovat erilaisia, toiset mustasukkaisia ja ehdottomia, toiset eivät. Jos itse haluaa pettämisestä kuulla, ei pidä itsestäänselvyytenä olettaa, että muutkin haluavat tai sen kestävät. Siinä suhteessa käsky "tehkää te heille samoin" ei päde tapaukseen.

    vastapuolen reaktioista?

    Henkilökohtaisesti vaikenisin, jos toinen ei, todella suoraan, kysyisi. Suoraan kysyttäessä, on minusta toisen itsetuntemuksen ja voimavarojen aliarvioimista se jos vastauksessaan lähtee kiertelemään.

    .... Oletteko muuten koskaan ajatelleet, miten harvoin kysymme asioita suoraan? Kun kyselee kierrellen, jättää sitä itselleen aina takaportin auki ja senkin mahdollisuuden, että jos ei saamastaan vastuksesta pidä, sitä voi vielä kääntää asian niin, että ei oikeastaan ole kysynytkään;)))

    Äänestä

  • renata1 kirjoitti:

    ytrität nyt toimia tulkkina ja onnistutkin aika hyvin.
    Tuli vain mieleeni, että miksi sanottaavaansa ei voi yleisillä keskustelupalstoilla tuoda selkeasti ja kansantajuisesti esiin, ilman, että
    toisen sanomista täytyy spekuloida ja mietiskellä noin paljon.
    Kyllä Angiina osaa kirjoittaa ymmärrettävästikin,mutta tässä ei millään voi välttyä ajatukselta, että tahdotaan tarkoituksella käyttää vaikeaselkoista akateemista kieltä vaikutuksen tekemis mielessä.
    Ei millään pahalla, mutta tämä on keskustelupalsta, missä suuri "viisaus"tuskin tekee vaikutusta muihin kuin joihinkin Pirren tyyppisiin, joka on nähnyt "tohtoreita" vain kuvissa.

    että se ns. vaikeaselkoinen akateeminen kieli jonka käytöstä sekä Anginaa että minua aina välillä syylistetään, on äidinkielemme ja se kieli jolla ajattelemme, tunnemme ja koemme.

    Samaan tapaan, kuin on murteella itseään ilmaisevilla oikeus käyttää äidinkieltään, lienee se oikeus myös meillä?

    Ei ole olemassa, jotain kaikkien osaamaa kansantajukieltä, joka olisi se ainut oikea ja kaikki muu olisi snobbailua. Perkele, että on välillä rasittavaa tuo kuvitelma siitä, että silloin kun kirjoittaa juuri niin kuin ajattelee onkin toisten silmissä vain snobi ja viisastelija. Koittakaa nyt lopultakin tajuta, että niin ei välttämättä ole!

    Angina tai minä emme KOSKAAN ole kyseenalaistaneet muiden tapaa ilmaista itseään! Miksi vitussa, me emme saisi olla kuten muut, kirjoittaa omalla äidinkielellämme!?!

    Myönnän vaikeaselkoisuuteni, mutta se johtui siitä, että viestini oli vastaus Juniperuksen esittämään kysymykseen, joka jo valmiiksi liikkui hieman yleisemmällä tasolla. Viestini ei siis ollut tarkoitettu ikään kuin yleiseen keskusteluun. Sitäpaitsi se myös irrotettiin asiayhteydestään.

    Mutta enää en tee samaa virhettä. Tai muutakaan virhettä. Sillä niin tyhmä en sentään ole minäkään, etten ymmärrä, koska minun on aika lopettaa.

    Angina anna perkiksi ja jätä minua tänne yksin!!!!
    *PARKUU*

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    vastapuolen reaktioista?

    Henkilökohtaisesti vaikenisin, jos toinen ei, todella suoraan, kysyisi. Suoraan kysyttäessä, on minusta toisen itsetuntemuksen ja voimavarojen aliarvioimista se jos vastauksessaan lähtee kiertelemään.

    .... Oletteko muuten koskaan ajatelleet, miten harvoin kysymme asioita suoraan? Kun kyselee kierrellen, jättää sitä itselleen aina takaportin auki ja senkin mahdollisuuden, että jos ei saamastaan vastuksesta pidä, sitä voi vielä kääntää asian niin, että ei oikeastaan ole kysynytkään;)))

    tuo on yleinen käytäntöni..:)

    Äänestä

  • renata1 kirjoitti:

    ytrität nyt toimia tulkkina ja onnistutkin aika hyvin.
    Tuli vain mieleeni, että miksi sanottaavaansa ei voi yleisillä keskustelupalstoilla tuoda selkeasti ja kansantajuisesti esiin, ilman, että
    toisen sanomista täytyy spekuloida ja mietiskellä noin paljon.
    Kyllä Angiina osaa kirjoittaa ymmärrettävästikin,mutta tässä ei millään voi välttyä ajatukselta, että tahdotaan tarkoituksella käyttää vaikeaselkoista akateemista kieltä vaikutuksen tekemis mielessä.
    Ei millään pahalla, mutta tämä on keskustelupalsta, missä suuri "viisaus"tuskin tekee vaikutusta muihin kuin joihinkin Pirren tyyppisiin, joka on nähnyt "tohtoreita" vain kuvissa.

    etköhän nyt yliarvioi itsesi....:))

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    että se ns. vaikeaselkoinen akateeminen kieli jonka käytöstä sekä Anginaa että minua aina välillä syylistetään, on äidinkielemme ja se kieli jolla ajattelemme, tunnemme ja koemme.

    Samaan tapaan, kuin on murteella itseään ilmaisevilla oikeus käyttää äidinkieltään, lienee se oikeus myös meillä?

    Ei ole olemassa, jotain kaikkien osaamaa kansantajukieltä, joka olisi se ainut oikea ja kaikki muu olisi snobbailua. Perkele, että on välillä rasittavaa tuo kuvitelma siitä, että silloin kun kirjoittaa juuri niin kuin ajattelee onkin toisten silmissä vain snobi ja viisastelija. Koittakaa nyt lopultakin tajuta, että niin ei välttämättä ole!

    Angina tai minä emme KOSKAAN ole kyseenalaistaneet muiden tapaa ilmaista itseään! Miksi vitussa, me emme saisi olla kuten muut, kirjoittaa omalla äidinkielellämme!?!

    aploodit perkele...!! :DDD

    mikä tuossa oli niin vaikeaselkoista..minusta ei mikään....

    Tohtorit on mielestäni ihan samannäköisiä, kuin kuka tahansa, mistä sinä olet erottanut tohtorin..?

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    että se ns. vaikeaselkoinen akateeminen kieli jonka käytöstä sekä Anginaa että minua aina välillä syylistetään, on äidinkielemme ja se kieli jolla ajattelemme, tunnemme ja koemme.

    Samaan tapaan, kuin on murteella itseään ilmaisevilla oikeus käyttää äidinkieltään, lienee se oikeus myös meillä?

    Ei ole olemassa, jotain kaikkien osaamaa kansantajukieltä, joka olisi se ainut oikea ja kaikki muu olisi snobbailua. Perkele, että on välillä rasittavaa tuo kuvitelma siitä, että silloin kun kirjoittaa juuri niin kuin ajattelee onkin toisten silmissä vain snobi ja viisastelija. Koittakaa nyt lopultakin tajuta, että niin ei välttämättä ole!

    Angina tai minä emme KOSKAAN ole kyseenalaistaneet muiden tapaa ilmaista itseään! Miksi vitussa, me emme saisi olla kuten muut, kirjoittaa omalla äidinkielellämme!?!

    ...tuo mittään äidinkieltä ole.
    Murretta puhuvat taas puhuvat sitä omissa ketjuissaan - yleensä ja onneksi.

    Kiroilemista voisit pikkuisen harkita, millä kielellä vaan:D
    Kysyn tässä sinulta aivan uteliaisuuttani, että tietävätkö sinun murrosikäiset lapsesi, että kirjoittelet täällä palstoilla ja varsinkin mitä kirjoittelet? :)
    Kysymyshän on kuule nyt siitä, että ilmaisee asian täysin ymmärrettävästi, mihin sinäkin pystyt.
    Esimerkiksi ne naimahaluisuus tekstisi olivat huvittavuudessaan hyvin selkeää tekstiä. Eri asia sitten taas on se ,ylittivätkö ne hyvän maun rajat, niinkuin nyt tämä edellinenkin "äidinkielelläsi" tuotettu tyypillesi ominainen .......
    Kyllä tavasta kirjoittaa palstalla voi huomauttaa, jos kokee toisen tarkoituksella esittävän jotain, mitä ei edes ole, niinkuin sinä
    esimerkiksi.

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    Angina anna perkiksi ja jätä minua tänne yksin!!!!
    *PARKUU*

    onhan sinulla pullo seuranasi:D

    Äänestä

  • Akateeminen, sinä? kirjoitti:

    ja lasten asiat... Epäilenpä, että harvassa perheessä lapset tietävät ja tuntevat vanhempiensa eroottisen elämän kiemuroita kovinkaan tarkaan, tai jos tietävät on kyse jostain kovin epänormaalista ja vanhempien kyvyttömyydestä suojella lapsiaan.

    Makuasiat ovat sellaisia joista, edes täällä, ei kannata kiistellä. Eikä sillä, pidätkö sinä minua aitona tai epäaitona, ole onneksi suurempaa merkitystä, meistä kummallekaan.

    Pääasia lienee se, että meistä kumpainenkin tietää itse, mitä on. Ainakaan minun, ei tarvitse toisten arvostelulla pönkittää omaa olemistani.

    Olen mikä olen, ja nuolen itse omat munani... näin mäyräkoiravertausta lainatakseni;))

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    Angina anna perkiksi ja jätä minua tänne yksin!!!!
    *PARKUU*

    Miten sinä yksin jäisit, tämähän on keskustelupalsta , missä osanottajia vaikka kuinka paljon.
    Ethän sinä nyt raivopäissäsi kiroillessasi vain mennytkin osoittamaan, että ilman toista 'akateemista' olet ainoa akateeminen.
    Kuule ehkä heitä on täällä muitakin, mutta he saattavat olla vielä oppineisuutensa lisäksi sivistyneitäkin, mitä sinä taatusti et ole.
    Huh, maalari, taisit nolata itsesi!
    Huvittavaakin löytyy: Pirre perässä piipertäjäkin rohkaistuu kiroilemaan kuten "akateemiset" :DDDDD

    Äänestä

  • Rusina kirjoitti:

    se minkä koen, minua ja Angiina yhdistävän, on lähinnä tämä kykenemättömyytemme ilmaista itseämme niin, että toiset ymmärtäisivät.

    Ilman Angiina kokisin itseni, tällä keskustelupalstalla, huomattavasti orvommaksi, kuin mitä koen silloin, kun Angiinakin kirjoittelee.

    Kyse oli siis itsensäilmaisutaidoista eikä akateemisuudesta, kielieroista ...
    Ja kuten tässäkin, että ymmärsit sen, mitä yritin sanoa, täysin toisin, kuin mitä tarkoitin... näkyy se, että ongelma on hyvinkin todellinen.

    Äänestä

  • Rusina kirjoitti:

    Miten sinä yksin jäisit, tämähän on keskustelupalsta , missä osanottajia vaikka kuinka paljon.
    Ethän sinä nyt raivopäissäsi kiroillessasi vain mennytkin osoittamaan, että ilman toista 'akateemista' olet ainoa akateeminen.
    Kuule ehkä heitä on täällä muitakin, mutta he saattavat olla vielä oppineisuutensa lisäksi sivistyneitäkin, mitä sinä taatusti et ole.
    Huh, maalari, taisit nolata itsesi!
    Huvittavaakin löytyy: Pirre perässä piipertäjäkin rohkaistuu kiroilemaan kuten "akateemiset" :DDDDD

    joskus kirota akateemisesti, se kohentaa kummasti itsetuntoani...:))

    Kannanottoni voipi tuntua TRMN:sen peesaisulta ja piiperrykseltä, mutta minua ei ärsytä mikään niin paljoa kuin se että ihmisiä..siis ihmisinä ihmisten joukossa, syytellään perusteettomasti snobbailusta ja diivailusta.... hitonkos he verbaalille taidoilleen mahtaavat....eikä minusta ole mikään vika, jos akateeminenkin ihminen kirjoittelee tänne tavallisena talliaisena ja ilman tarkoituksellista ylemmyyttä...

    Minulla ei ole mitään muuta syytä puolustaa näitä kahta immeistä, kuin oma oikeudentajuni ja sen voin sanoa, että se on tasoa akateeminen.. ainakin....

    Äänestä

  • renata1 kirjoitti:

    ytrität nyt toimia tulkkina ja onnistutkin aika hyvin.
    Tuli vain mieleeni, että miksi sanottaavaansa ei voi yleisillä keskustelupalstoilla tuoda selkeasti ja kansantajuisesti esiin, ilman, että
    toisen sanomista täytyy spekuloida ja mietiskellä noin paljon.
    Kyllä Angiina osaa kirjoittaa ymmärrettävästikin,mutta tässä ei millään voi välttyä ajatukselta, että tahdotaan tarkoituksella käyttää vaikeaselkoista akateemista kieltä vaikutuksen tekemis mielessä.
    Ei millään pahalla, mutta tämä on keskustelupalsta, missä suuri "viisaus"tuskin tekee vaikutusta muihin kuin joihinkin Pirren tyyppisiin, joka on nähnyt "tohtoreita" vain kuvissa.

    Mikähän Angiinan kielessä niin vaikeaa oli, että sitä ei kansakoulupohjalta ymmärtäisi? Asia oli vaikea ja monitahoinen, ei kieli. Kortoisitko, kuka tällä palstalla kirjoittaa paremmin kuin Angiina. Ei hänen tarvitse yrittää tehdä vaikutusta kehenkään, kun teksti puhuu puolestaan.

    Kaikenkaikkiaan kieli on vain viestinnän väline. Miksi keskustelu ei voi pysyä asiassa, sen sijaan, että käännetään keskustelu kieleen tai jopa henkilöön? Ja jos kieltenkäyttöä halutaan moittia, miksi moititaan hyvää kieltä?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    joskus kirota akateemisesti, se kohentaa kummasti itsetuntoani...:))

    Kannanottoni voipi tuntua TRMN:sen peesaisulta ja piiperrykseltä, mutta minua ei ärsytä mikään niin paljoa kuin se että ihmisiä..siis ihmisinä ihmisten joukossa, syytellään perusteettomasti snobbailusta ja diivailusta.... hitonkos he verbaalille taidoilleen mahtaavat....eikä minusta ole mikään vika, jos akateeminenkin ihminen kirjoittelee tänne tavallisena talliaisena ja ilman tarkoituksellista ylemmyyttä...

    Minulla ei ole mitään muuta syytä puolustaa näitä kahta immeistä, kuin oma oikeudentajuni ja sen voin sanoa, että se on tasoa akateeminen.. ainakin....

    korvasi heiluvat.
    Sinun kaltaisesi p.....n nuolijat mielistelevät aina niitä, joiden uskovat olevan sen arvoisia, eli sinäkin kuvittelet pikku päässäsi vielä joskus pääsevän "kirjailijan" henkilöhahmoksi johonkin hänen "kirjaansa."

    Muuten,olet edistynyt,ennen nuoleskelit parilla sanalla, nyt kirjoitit jo lauseita.

    oikeudentajusi lomalla silloin kun puhuit täällä palstalla, tai hyvin selvästi vihjailit, pääministerin ja Tanja Karpelan suhteesta.
    Minun oikeudentajuni mukaan juoruilu on alhaista ja väärin.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Mikähän Angiinan kielessä niin vaikeaa oli, että sitä ei kansakoulupohjalta ymmärtäisi? Asia oli vaikea ja monitahoinen, ei kieli. Kortoisitko, kuka tällä palstalla kirjoittaa paremmin kuin Angiina. Ei hänen tarvitse yrittää tehdä vaikutusta kehenkään, kun teksti puhuu puolestaan.

    Kaikenkaikkiaan kieli on vain viestinnän väline. Miksi keskustelu ei voi pysyä asiassa, sen sijaan, että käännetään keskustelu kieleen tai jopa henkilöön? Ja jos kieltenkäyttöä halutaan moittia, miksi moititaan hyvää kieltä?

    kohdeltiin, taas kerran, pahasti ja kaltoin.
    Asiat joista keskustellaan unohtuvat...
    Mielenkiintoiset keskustelut torpedoidaan silkalla ilkeydellä. Sellaista on vaikea käsittää. Sellainen on minusta julmaa ja rasistista.

    Äänestä

  • maalarinainen kirjoitti:

    kohdeltiin, taas kerran, pahasti ja kaltoin.
    Asiat joista keskustellaan unohtuvat...
    Mielenkiintoiset keskustelut torpedoidaan silkalla ilkeydellä. Sellaista on vaikea käsittää. Sellainen on minusta julmaa ja rasistista.

    missä kohden keskustelua Angiinaa kohdeltiin pahasti tai väärin? Oliko se se kohta jossa Renata piti Angiinan kirjoitustyyliä vaikeaselkoisena ja tarkoitushakuisena, vai aiemmin olleet joissa oltiin eri mieltä hänen kanssaan toisen huomioon ottamisessa?
    Kyllä keskusteluun kuuluu että on erilaisia mielipiteitä ja aina oma tyyli ei miellytä toista.
    Väkisinkin tulee taas ajatus prinsessahipiäisitä henkilöistä, ja että pikkuinen ripaus itsetuntoa olisi kohdallanne kohdallaan. Kannattaa esittää itselleen kysymys:Entä sitten jos joku on eri mieltä? Entä sitten jos tyylistäni ei pidetä? Niin? Mitäs sitten. No ei sitten mitään.

    Äänestä

  • putkiaivo kirjoitti:

    ei mielestäni arvosteltu kirjoituksen vaikeatajuisuutta, vaan kirjoittajan motiiveita kirjoittaa siten kuin kirjoittaja kirjoittaa.

    Tuota samansuuntaista kommentointia on ollut palstalla jo pitemmän aikaa. Asiat joista kirjoitetaan ovat jääneet sivuseikaksi ja kirjoittajan persoonallisuus ja ilmaisutapa nousseet arvostelun kohteiksi.

    Tottakai rakentavaan keskusteluun liittyy erilaiset näkemykset ja mielipiteet. Jos kommentoija olisi kirjoittanut, tekstin olevan hänelle vaikeaselkoista, en olisi ihmetellyt.

    Näitä tämänsuuntaisia kommentteja on viimeaikoina ollut paljon. Jos ajattelet minun reagoineen herkästi, olen kanssasi asiasta, todellakin eri mieltä.

    Nähtävästi kuitenkin on niin, että aiheessa on jotain sellaista joka ei tämän ryhmädynamiikan kiemuroissa ole korjattavissa. Joten jatkossa asia saa puolestani olla. En kommentoi toiste.

    vain hullu, hakkaa päätään seinään ;)) m. o. t.

    Äänestä

  • putkiaivo kirjoitti:

    missä kohden keskustelua Angiinaa kohdeltiin pahasti tai väärin? Oliko se se kohta jossa Renata piti Angiinan kirjoitustyyliä vaikeaselkoisena ja tarkoitushakuisena, vai aiemmin olleet joissa oltiin eri mieltä hänen kanssaan toisen huomioon ottamisessa?
    Kyllä keskusteluun kuuluu että on erilaisia mielipiteitä ja aina oma tyyli ei miellytä toista.
    Väkisinkin tulee taas ajatus prinsessahipiäisitä henkilöistä, ja että pikkuinen ripaus itsetuntoa olisi kohdallanne kohdallaan. Kannattaa esittää itselleen kysymys:Entä sitten jos joku on eri mieltä? Entä sitten jos tyylistäni ei pidetä? Niin? Mitäs sitten. No ei sitten mitään.

    on nyt kuitenkin eri maata.
    Hänellä sentään oppineisuutensa ohella ilmenee sivistyneisyyttäkin. Ei ole V- kieltä näkynyt.
    Taitaa olla todellakin akateeminen ihminen, kun taas tämä rivouksien puhuja on lankkumaalari ja sillä sipuli.

    Äänestä

  • Naamion läpi kirjoitti:

    korvasi heiluvat.
    Sinun kaltaisesi p.....n nuolijat mielistelevät aina niitä, joiden uskovat olevan sen arvoisia, eli sinäkin kuvittelet pikku päässäsi vielä joskus pääsevän "kirjailijan" henkilöhahmoksi johonkin hänen "kirjaansa."

    Muuten,olet edistynyt,ennen nuoleskelit parilla sanalla, nyt kirjoitit jo lauseita.

    asiasisältö tulisi selväksi vähemmilläi lauseilla..:DD

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Mikähän Angiinan kielessä niin vaikeaa oli, että sitä ei kansakoulupohjalta ymmärtäisi? Asia oli vaikea ja monitahoinen, ei kieli. Kortoisitko, kuka tällä palstalla kirjoittaa paremmin kuin Angiina. Ei hänen tarvitse yrittää tehdä vaikutusta kehenkään, kun teksti puhuu puolestaan.

    Kaikenkaikkiaan kieli on vain viestinnän väline. Miksi keskustelu ei voi pysyä asiassa, sen sijaan, että käännetään keskustelu kieleen tai jopa henkilöön? Ja jos kieltenkäyttöä halutaan moittia, miksi moititaan hyvää kieltä?

    ollut seurannut ketjua, mistä tämä aloitus "Juniperukselle" oli sanut sytykkeen.
    Siksi ilmaisuna käytetty moitteeton kieli ja se sisältö olivat minulle käsittämättömiä ja vaikeastitajuttavia.
    Aivan rehellinen ollakseni ovat vieläkin, mutta en jaksa paneutua aiheeseen enempää.
    Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että Angiina osaa kirjoittaa hyvin, mutta koska tämä on lähinnä keskustelupalsta, eikä niinkään sujuvan kirjallisen ilmaisutavan näyttämö, niin olen edelleenkin sitä mieltä, että asiat, käsiteltävinä olevat teemat voisi ilmaista helppotajuisemmin.
    Sanot "Miksi keskustelu ei voi pysyä asiassa, sen sijaan, että käännetään keskustelu kieleen tai jopa henkilöön. Ja jos kielenkäyttöä halutaan moittia, miksi moititaan hyvää kieltä."

    Taas tuli oikosulku.

    Äänestä

  • Oikeudentajuinen kirjoitti:

    oikeudentajusi lomalla silloin kun puhuit täällä palstalla, tai hyvin selvästi vihjailit, pääministerin ja Tanja Karpelan suhteesta.
    Minun oikeudentajuni mukaan juoruilu on alhaista ja väärin.

    uutisen julkaisi Iltasanomat..:DD???!!!

    Äänestä

  • renata1 kirjoitti:

    ollut seurannut ketjua, mistä tämä aloitus "Juniperukselle" oli sanut sytykkeen.
    Siksi ilmaisuna käytetty moitteeton kieli ja se sisältö olivat minulle käsittämättömiä ja vaikeastitajuttavia.
    Aivan rehellinen ollakseni ovat vieläkin, mutta en jaksa paneutua aiheeseen enempää.
    Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että Angiina osaa kirjoittaa hyvin, mutta koska tämä on lähinnä keskustelupalsta, eikä niinkään sujuvan kirjallisen ilmaisutavan näyttämö, niin olen edelleenkin sitä mieltä, että asiat, käsiteltävinä olevat teemat voisi ilmaista helppotajuisemmin.
    Sanot "Miksi keskustelu ei voi pysyä asiassa, sen sijaan, että käännetään keskustelu kieleen tai jopa henkilöön. Ja jos kielenkäyttöä halutaan moittia, miksi moititaan hyvää kieltä."

    Taas tuli oikosulku.

    mitenpuolinkahan täällä pitäisi oikein olla, jos teijjän/meijjän kaikkien mieliksi yrittäsi olla..:DD

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mitenpuolinkahan täällä pitäisi oikein olla, jos teijjän/meijjän kaikkien mieliksi yrittäsi olla..:DD

    24/24 :DD

    Äänestä

  • renata1 kirjoitti:

    ollut seurannut ketjua, mistä tämä aloitus "Juniperukselle" oli sanut sytykkeen.
    Siksi ilmaisuna käytetty moitteeton kieli ja se sisältö olivat minulle käsittämättömiä ja vaikeastitajuttavia.
    Aivan rehellinen ollakseni ovat vieläkin, mutta en jaksa paneutua aiheeseen enempää.
    Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että Angiina osaa kirjoittaa hyvin, mutta koska tämä on lähinnä keskustelupalsta, eikä niinkään sujuvan kirjallisen ilmaisutavan näyttämö, niin olen edelleenkin sitä mieltä, että asiat, käsiteltävinä olevat teemat voisi ilmaista helppotajuisemmin.
    Sanot "Miksi keskustelu ei voi pysyä asiassa, sen sijaan, että käännetään keskustelu kieleen tai jopa henkilöön. Ja jos kielenkäyttöä halutaan moittia, miksi moititaan hyvää kieltä."

    Taas tuli oikosulku.

    Paheksuin viestissäni sitä, että näissä keskusteluissa käydään jatkuvasti sivistymättömästi kiinni henkilöön - nimimerkin takana on aina oikea ihminen. TRMN on saanut olla yhteisenä sylkykuppina, vaikka hän ei itse koskaan syyllisty samaan. Sivistys ei ole sievistelyn synonyymi.

    Toiseksi paheksuin sitä, että sisällön asemesta tartutaan kielenkäyttöön. Vain harva osaa kirjoittaa hyvää yleiskieltä, eikä se voi olla tämän palstan vaatimuskaan. Omituista on silti moittia huonosta tai väärästä kielestä juuri Anginaa, joka kirjoittaa hyvää suomea.

    Pääsitkö jyvälle tarkoituksestani?

    Äänestä

  • TR.maalariN kirjoitti:

    Angina anna perkiksi ja jätä minua tänne yksin!!!!
    *PARKUU*

    jopa maalarinaiselta.
    Oletko sinä aivan todella otaksunut , että palstalla kirjoittelee vain kaksi akateemien koulutuksen saanutta ihmistä?

    Äänestä

kohteliaimmin että mitä sinä oikeastaan tarkoitat, kun sanot: "Taustalla on oletus, että kun tiedostan motiivini, valintaani ohjaa jonkinlainen pyrkimys oikeudenmukaisuuteen." Voitko kääntää tämän lauseen suomeksi, varsinkin sanat "jonkinlainen pyrkimys oikeudenmukaisuuteen". Olen ehkä tyhmä, mutta tämä lause meni ns "yli hilseen".

Äänestä
  • ... sarkikala, mikäli luet Juniperukselle osoittamani viimeisimmän viestin (Jatkub) uskoisin asian siitä selviävän. Ja mikäli ei, niin yritän sitten uudestaan...

    Äänestä

  • Angiina kirjoitti:

    ... sarkikala, mikäli luet Juniperukselle osoittamani viimeisimmän viestin (Jatkub) uskoisin asian siitä selviävän. Ja mikäli ei, niin yritän sitten uudestaan...

    Juniperuksen J.K. -kirjoitukseen, eli en minäkään perimmäistä ajatustasi ymmärtänyt. Mutta olkoon. Ei kai sen ymmärtäminen ole minulle niin tärkeää. Minä olen joskus saanut kuulla että aivoni koko on 1mm x 1mm ja että sekin neliömilli on mätä, niin ymmärrän etten ymmärrä! Sen minä kuitenkin ymmärrän! *nauraa*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Angiina kirjoitti:

Ihmissuhdekiemuroista puhuttaessa ei olla minun fakkialueellani, sillä olen yhteiskuntatieteilijä.

Minun vastuuni sanojeni ja tekojeni seurauksista ei ole vastuuta vastapuolen mahdollisista reaktioista, vaan vastuuta omista motiiveistani. Taustalla on oletus, että kun tiedostan motiivini, valintaani ohjaa jonkinlainen pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Jolloin vastapuolen huomioon ottaminen on ennakolta sisäänkirjautuneena sanoihini ja tekoihini. Siis jo sanoessani jotakin tai tehdessäni jotakin a) tiedän mihin pyrin, b) seison pyrkimykseni takana.

Viime kädessä en voi varmasti tietää toisen ihmisen (mielen)terveydestä. Mutta mikäli motiivini ei ole vastapuolen tahallinen vahingoittaminen, tuskin kykenen aiheuttamaan kovin suurta katastrofia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu