Syyttäjän

mukaan palasi kenkien piilottamisen jälkeen lavastamaan ja viiltelemään telttaa ja odottamaan tulijoita.

PUUKKO pitää löytyä korkeintaan heittomatkan päästä!
6869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puukko ja paljon muuta tavaraa joita ei ole löydetty. Alue haravoitiin aikoinaan 3X3km alalta ja Bodomjärven pohja tutkittiin. Nilsin olisi pitänyt viedä paljon tavaraaa tämän alueen ulkopuolelle. Luultavasti hän olisi tarvinnut siihen moottoripyöräänsä mutta todistajista ei kukaan ole kuullut moottoripyörän ääntä. Lisäksi on muistettava että Nils oli loukkaantunut. Hänen leukansa oli murtunut. Kadonneet tavarat löydät puolustuksen selonteosta.

Äänestä
  • nils on voinut aivan hyvin jemmata kaiken muun kateissa olevan tavaran paitsi keklun ennen murhia. Kun hänet ajettiin teltasta ulos G jo päätti tappaa ja lähti jemmaamaan kamoja muiden nukkuessa.samalla hän on voinut ottaa rohkaisu ryyppyä matkallaan jemmapaikalle vitutukseensa ja viina kun on tarpeeksi päähän noussut nii se aikomus on tuntunut entistä "oikeutetummalta" ja muuttunut helpommaksi toteuttaa kun on pokkakin kännissä kuin euroopan omistajalla ja

    Äänestä

Alla kateissa olevat esineet jotka Nilssin olisi pitänyt keretä viedä kätköön.



Boisman


- musta nahkapusero


- taskukello


- lomapakko ( n. 10 x 15 cm ), jossa rahaa mahdollisesti 2.500 markkaa ja kaksi valokuvaa


- moottoripyörän UN-331 rekisterikirja


- puukko, pituus n.20-25 cm, josta terää on 12 cm





Gustafsson

- rannekello


- kantokassi, pohjan pituus n. 45 cm, leveys n. 17-18 cm ja korkeus n. 30


cm, pohjan kulmissa ulkopuolella on metallinapit


- lompakko ( n. 8x14 cm, jossa rahaa yli 2.000 markkaa)


- moottoripyörän rekisteriotteen vastatodistus


- suomalainen ja ruotsalainen almanakka


- mahdollisesti joitakin valokuvia


- kromatut siirtopihdit





Mäki

- lompakko ( n. 7x12 cm ), jossa mahdollisesti Paul Ankaa esittävä valokuva, 7 valokuvaa ja mahdollisesti 150 markkaa rahaa


- pyyheliina


- uimapuku





Lisäksi oli viety Gustafssonin ja Boismanin kengät, jotka löytyivät myöhemmin.


Kateissa on myös Salmisaari –viinaa sisältänyt pullo.

Äänestä
  • Nilsillähän olisi pitänyt olla syli täynnä tavaraa jos hän olisi nuo piilloittanut.Jos noin iso alue on haravoitu tavaroita etsiessä niin kylläpä on nisse vetänyt kunnon lenkin leukamurtuneena ja paljain jaloin vielä takaisin.Toi että puukko pitäisi löytyä heittomatkan päästä oli outo kommentti.Kuka tietää missä heittäjä on heittohetkellä ollut jos ylipäänsä
    puukko on heitetty.

    Äänestä

  • PenaaliPena kirjoitti:

    Nilsillähän olisi pitänyt olla syli täynnä tavaraa jos hän olisi nuo piilloittanut.Jos noin iso alue on haravoitu tavaroita etsiessä niin kylläpä on nisse vetänyt kunnon lenkin leukamurtuneena ja paljain jaloin vielä takaisin.Toi että puukko pitäisi löytyä heittomatkan päästä oli outo kommentti.Kuka tietää missä heittäjä on heittohetkellä ollut jos ylipäänsä
    puukko on heitetty.

    on murrettu ennenkuin tavarat on piilotettu.

    Äänestä

  • PenaaliPena kirjoitti:

    Nilsillähän olisi pitänyt olla syli täynnä tavaraa jos hän olisi nuo piilloittanut.Jos noin iso alue on haravoitu tavaroita etsiessä niin kylläpä on nisse vetänyt kunnon lenkin leukamurtuneena ja paljain jaloin vielä takaisin.Toi että puukko pitäisi löytyä heittomatkan päästä oli outo kommentti.Kuka tietää missä heittäjä on heittohetkellä ollut jos ylipäänsä
    puukko on heitetty.

    esityksellä olisi katu-uskottavuutta, siis meinaan puukon suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertomuksen kirjoitti:

mukaan palasi kenkien piilottamisen jälkeen lavastamaan ja viiltelemään telttaa ja odottamaan tulijoita.

PUUKKO pitää löytyä korkeintaan heittomatkan päästä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu