Aivan turhaa

En usko hetkeäkään Gustafssonin syyllisyyteen. Olen lukenut tapaukseen liittyvän pöytäkirjan, joten tiedän faktat.

Mutta: Jos NG olisikin tehnyt nämä murhat, eikö juttu ole jo vanhentunut? Ja sitä paitsi, hän itse ilmiselvästi uskoo, ettei murhia ole tehnyt. Eikö se jo tee hänestä syyttömän?

Vaikken usko NG:n syyllisyyteen, niin jos hän jollain kumman ilveellä ne murhat olisi tehnyt ja jälkensä niin hyvin peittänyt, eivätkö vuodet ole jo osoittaneet, ettei hän ole mikään psykopaatti murhamies?

Syyttäjän tulisi todella hävetä, on aivan järkyttävää, että vuosikausia vanhaa juttua aletaan tonkia ja pilataan sillä tavoin syyttömän miehen elämä.

Tämä oli sitten vain minun mielipiteeni.
4734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei!
Mieti miltä sinusta tuntuisi, jos sinun omainen/ystävä olisi tällä tavalla surmattu?
Ei tässä haluta ketään lynkata, mutta totuus pitää saada selville.
Jos teon teki Nils on hän varmaan saanut jo rangaistuksensa elettyään nämä teot tunnollaan jo 45 vuotta....

Äänestä
  • ...sitten ei ole elänyt ne tunnollaan. Vaikka olisikin tehnyt murhat, jos hän on tietoisesti tai tietämättään sulkenut teot muististaan, ja siksi juuri uskoo syyttömyyteensä. Sittenhän hän ei ole saanut rangaistustaan?

    Mutta antais oikeesti miehen olla rauhassa, kuten ensimmäinen kirjoittaja kirjoitti, ei se mies ole tässä vuosien varrella heilunut puukon kanssa kylillä, ettei se kovin psykopaattinen voi olla.

    Äänestä

murha ei vanhene, tapot yms. vanhenee.

Äänestä
  • Eikös murha ole suunniteltu teko? Miten Gustafson on voinut sen suunnitella ja sitten unohtaa? En jaksa uskoa että kukaan voi elää tuollainen tunnollaan noin pitkään, kyllä se asia joskus olisi jollain tavalla pyrkinyt ulos. Jos hän ei vain muista niin voiko häntä pitää teon hetkellä ihan täyspäisenä ja siten syyntakeellisena?

    Jotenkin säälittää. Aikaa on mennyt puoli vuosisataa, ketään ei takaisin saa ja vankilaan ollaan pistämässä jo iäkästä miestä.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietiskelijä kirjoitti:

En usko hetkeäkään Gustafssonin syyllisyyteen. Olen lukenut tapaukseen liittyvän pöytäkirjan, joten tiedän faktat.

Mutta: Jos NG olisikin tehnyt nämä murhat, eikö juttu ole jo vanhentunut? Ja sitä paitsi, hän itse ilmiselvästi uskoo, ettei murhia ole tehnyt. Eikö se jo tee hänestä syyttömän?

Vaikken usko NG:n syyllisyyteen, niin jos hän jollain kumman ilveellä ne murhat olisi tehnyt ja jälkensä niin hyvin peittänyt, eivätkö vuodet ole jo osoittaneet, ettei hän ole mikään psykopaatti murhamies?

Syyttäjän tulisi todella hävetä, on aivan järkyttävää, että vuosikausia vanhaa juttua aletaan tonkia ja pilataan sillä tavoin syyttömän miehen elämä.

Tämä oli sitten vain minun mielipiteeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu