Rikosoikeutemme periaatteiden mukaan rangaistuksen tavoitteena ei ole kosto eikä hyvitys. Uhrilla tai hänen omaisillaan ei ole oikeutta saada syyllistä rangaistuksi. Rangaistuksella on kolme tarkoitusta:
1)Erityisestävä
2)Yleisestävä
3)Yhteiskuntaa suojeleva
Erityisestävän tarkoituksen tavoitteena on saada rikollinen luopumaan rikollisuudestaan osoittamalla hänelle, mikä on rikoksen seuraus. Periaatteessa rangaistus on siis rikollisen, ei uhrin oikeus. On kysyttävä, vaikuttaako Gustafssonin mahdollisiin tuleviin rikoksiin se, että hän saisi elinkautisen tuomion. Koska mies ei ole syyllistynyt 45 vuoteen mihinkään mainitsemisen arvoiseen, ei hän syyllistyne tulevaisuudessakaan.
Yleisestävällä tarkoituksella on tarkoitus osoittaa muulle yhteiskunnalle, että lain rikkominen ei kannata. Normaalitapauksessa 45 vuotta vanha rikos olisi jo täysin unohdettu eikä yleisestävää vaikutusta olisi, mutta Bodomin tapauksesta on valitettavasti tullut osa kansakunnan kollektiivista muistia. Mikäli Gustafsson tuomitaan, osoitetaan erinomaisesti yhteiskunnan kaikkivoipaisuus. Toisaalta on kysyttävä, vaurioitetaanko uskoa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen, mikäli todisteet eivät vakuuta yleistä mielipidettä.
Rangaistuksen tehtävänä on myös suojella yhteiskuntaa rikolliselta. Tämä tarkoitus ei voi olla merkittävä tuomittaessa Gustafssonia, sillä hän on elänyt nuhteettomasti 45 vuotta Bodomin tapahtumien jälkeen. Olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että hän syyllistyisi uusiin murhiin.
Rikosten vanheneminen perustuu siihen, että yhteiskunta ja syyllinen unohtavat teot hiljalleen, jolloin rangaistuksen erityis- ja yleisestävä vaikutus unohtuvat. Se, että murha ei vanhene perustuu siihen, että tuomiona on elinkautinen. Jos Gustafsson olisi tuomittu murhasta 1960, hän olisi edelleen vankilassa, ellei presidentti olisi armahtanut häntä. Tällöin olisi vain oikeudenmukaista toimittaa Gustafsson rangaistukseen, jota hänen olisi pitänyt jo kärsiä 45 vuotta. Käytännössä presidentti olisi kuitenkin varmasti armahtanut Gustafssonin jo 1970-luvulla, ja saman pituisen vankeusrangaistuksen tuottava teko olisi vanhentunut jo 1980-luvun alussa. On siis oikeastaan vain eräs oikeusjärjestelmämme epäloogisuus, että Gustafsson voi nyt olla oikeudessa.
Mikäli olisin Korkeimman oikeuden oikeusneuvos, kun juttua parin vuoden päästä käsitellään siellä, ja toteaisin Gustafssonin syylliseksi murhiin, tuomitsisin Gustafssonin elinkautiseen rangaistukseen lain vaatimuksen mukaisesti ja käyttäisin samalla lain KKO:lle suomaa oikeutta ehdottaa Tasavallan presidentille Gustafssonin välitöntä armahtamista. Tällöin oikeus ja siihen välittömästi liittyvä armo kulkisivat kylki kyljessä.
1)Erityisestävä
2)Yleisestävä
3)Yhteiskuntaa suojeleva
Erityisestävän tarkoituksen tavoitteena on saada rikollinen luopumaan rikollisuudestaan osoittamalla hänelle, mikä on rikoksen seuraus. Periaatteessa rangaistus on siis rikollisen, ei uhrin oikeus. On kysyttävä, vaikuttaako Gustafssonin mahdollisiin tuleviin rikoksiin se, että hän saisi elinkautisen tuomion. Koska mies ei ole syyllistynyt 45 vuoteen mihinkään mainitsemisen arvoiseen, ei hän syyllistyne tulevaisuudessakaan.
Yleisestävällä tarkoituksella on tarkoitus osoittaa muulle yhteiskunnalle, että lain rikkominen ei kannata. Normaalitapauksessa 45 vuotta vanha rikos olisi jo täysin unohdettu eikä yleisestävää vaikutusta olisi, mutta Bodomin tapauksesta on valitettavasti tullut osa kansakunnan kollektiivista muistia. Mikäli Gustafsson tuomitaan, osoitetaan erinomaisesti yhteiskunnan kaikkivoipaisuus. Toisaalta on kysyttävä, vaurioitetaanko uskoa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen, mikäli todisteet eivät vakuuta yleistä mielipidettä.
Rangaistuksen tehtävänä on myös suojella yhteiskuntaa rikolliselta. Tämä tarkoitus ei voi olla merkittävä tuomittaessa Gustafssonia, sillä hän on elänyt nuhteettomasti 45 vuotta Bodomin tapahtumien jälkeen. Olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että hän syyllistyisi uusiin murhiin.
Rikosten vanheneminen perustuu siihen, että yhteiskunta ja syyllinen unohtavat teot hiljalleen, jolloin rangaistuksen erityis- ja yleisestävä vaikutus unohtuvat. Se, että murha ei vanhene perustuu siihen, että tuomiona on elinkautinen. Jos Gustafsson olisi tuomittu murhasta 1960, hän olisi edelleen vankilassa, ellei presidentti olisi armahtanut häntä. Tällöin olisi vain oikeudenmukaista toimittaa Gustafsson rangaistukseen, jota hänen olisi pitänyt jo kärsiä 45 vuotta. Käytännössä presidentti olisi kuitenkin varmasti armahtanut Gustafssonin jo 1970-luvulla, ja saman pituisen vankeusrangaistuksen tuottava teko olisi vanhentunut jo 1980-luvun alussa. On siis oikeastaan vain eräs oikeusjärjestelmämme epäloogisuus, että Gustafsson voi nyt olla oikeudessa.
Mikäli olisin Korkeimman oikeuden oikeusneuvos, kun juttua parin vuoden päästä käsitellään siellä, ja toteaisin Gustafssonin syylliseksi murhiin, tuomitsisin Gustafssonin elinkautiseen rangaistukseen lain vaatimuksen mukaisesti ja käyttäisin samalla lain KKO:lle suomaa oikeutta ehdottaa Tasavallan presidentille Gustafssonin välitöntä armahtamista. Tällöin oikeus ja siihen välittömästi liittyvä armo kulkisivat kylki kyljessä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt jos Nilsu armahdetaan saattaa joillekkin junioreille jäädä alitajuntaan että murhasta voi päästä armahduksella. Joskus sitten Leijona viinapullon jälkeen tämä saattaa alentaa kynnystä käyttää väkivaltaa. Tuomio on annettava jos syyllisyys pystytään todistamaan, kolmesta murhasta, kolme elinkautista. Siis maksimirangaistus.
Näkökulmasi on hyvä ja ajattelemisen arvoinen. Varmaankin ajatukseni siitä, että Gustafsson hänen osoittautuessaan syylliseksi tuomittaisiin, jolloin muodollinen oikeus toteutuisi ja sitten armahdettaisiin inhimillisesti katsoen liian ankaran lain lieventämiseksi, on liian idealistinen. Jos Bodomin järven murhat eivät olisi olleet niin paljon julkisuudessa, tuollainen toimintatapa olisi helpompi. Nyt tuomiolla olisi selkeästi yleisestävä vaikutus.
Tosin kolmesta murhasta ei tule kolmea vaan yksi elinkautinen. Elinkautinen kestää tuomion täytäntöönpanon alusta kuolemaan, joten ensimmäisen elinkautisen jälkeen ei voi aloittaa toisen suorittamista. Ajatus on yhtä absurdi kuin kolminkertainen kuolemanrangaistus. Elinkautiseen rangaistukseen yhdistetään myös kaikki tuomitut sakko- ja arestirangaistukset sekä määräaikaiset vankeusrangaistukset. Jos tuomittu on virkamies tai luottamushenkilö, hänet pannaan viralta, jolloin hän menettää virkansa ja luottamustoimensa lukuunottamatta kunnanvaltuustopaikkaa ja kansanedustajuutta. Näiden elinten on tapauskohtaisesti sitten harkittava, voiko elinkautiseen rangaistukseen tuomittu kunnanvaltuutettu tai kansanedustaja jatkaa tehtävässään. (Harkinnan tulos lienee selvä.)
Kolme elinkautista voisi olla ajatuksena ymmärrettävä, jos haluttaisiin rajoittaa presidentin armahdusoikeutta. Tällaisia rajoituksia ei kuitenkaan ole. Jos presidentti päättää armahtaa jonkun tai lieventää tuomiota, ei kellään ole nokan koputtamista. Kolmesta tai yhdestä elinkautisesta on yhtä helppo armahtaa kuin rikesakosta. Eri asia on, haluaako presidentti armahtaa. On aivan mahdollista, että maahamme valittaisiin presidentti, joka päättäisi olla armahtamatta elinkautisvankeja.
Ihan viisasta ja oleellista minusta tuo sinun pohdintasi
Halusin vain sanoa että olisihan mahdollista määritellä "kolme elinkautista" siten että tarvittaisiin yhteensä kolmen eri presidentin armahdus. Eli esim. niin että halonen antaisi nyt armahduksen mutta pitäisi odottaa että valitaan uusi presidentti joka antaisi sitten mahdollisesti toisen armahduksen ja sitten vasta kun kolmas armahdus saataisiin, pääsisi "kolmeen elinkautiseen" tuomittu vanki vapaaksi.