Maan säännöt = P*SKAA

Aloin kirjoittaa tätä viestiä toiseen thrediin, mutta sitten kääpä paloi lopullisesti. Tässä se siis on omana kokonaisuutenaan.

"Maan säännöt" ovat tekopyhää pskanjauhantaa nojatuolisatanistin surkastuneen kristillisen moraalihermon tempoilun puuduttamiseksi. Hirvittävän oksettava Wicca/New Age/JUMALAUTA LUONNONSUOJELU-sepustus kelpaa ainoastaan kaikkein hölmöimmän itseään satanistiksi tituleeraavaan hippimaterialistin credoksi.

On sitten mukava punkkulasin ääressä puolustaa omaa näkemyksiään tyyliin: "On meilläkin oikein _kirjoitetut_ moraalisäännöt." JA EI MUUTEN OLE MITÄÄN MEITÄ!

Mihin HVETTIIN todellinen satanisti tarvitsee uusia kivitauluja ja kymmentä käskyä???

Satanistin moraalinen kompassi on hän itse ja jos se ei toimi niin voi, voi. Mikä muka pakottaisi satanistin tottelemaan muita kuin täysin sisäsyntyisiä (rakkaus jotain yksilöä kohtaan, halu selviytyä etc.) tai ympäristön suoranaiselle fyysisellä painostuksella (esim. lait) antamia sääntöjä?

Mitä järkeä on väittää kuuluvansa sellaisen filosofian kannattajakuntaan, joka perustuu äärimmäiselle individualismille ja seuraavaksi sanoa moraalinsa pohjaavan jonkin toisen _todellisen_ individualistin luomiin lakeihin? LAKEIHIN??? OHJEISIIN??? NEUVOIHIN??? Miten hölmö voi hölmö ihminen olla?

Näen aina punaista kun joku finninaama tai tutiseva posthippisatanisti alkaa siteeraamaan näitä mukavammaksi tunattuja vanhatestamentillisia KÄSKYJÄ.

Tunkekaa ne todella syvälle sinne samaan paikkaan missä säilytätte päitänne!
221400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aivan asiaa puhut. Koko toiminta on vaan erikoisuuden ja tärkeyden hakemista.

Äänestä

Ne säännöt ovat ikäänkuin ohjeita, joita voidaan muodostaa satanistisen filosofian pohjalta. Ne on ihan hyvä olla olemassa, jos pitää esim. kertoa jollekkin lyhyesti satanismista. Eipä ne mitään pakko-totella-sääntöjä tosiaan ole, vaan yhden satanistin aikaansaannoksia.

Jos sinulla vielä on sanottavaa, niin olisi oikein mukava jos pystyt esittämään asiasi vähemmän vihamielisellä asenteella.

Äänestä
  • Vihamielisyys on joskus virkistävää ja usein se leikkaa totuttujen ajatusmallien hyytelöä tehokkaammin kuin tekointellektuelli pohdiskelu. Jokaisen joka pitää itseään satanistina tulisi olla erittäin varma siitä ideologisesta pohjasta jolla seisoo.

    Toki sama pätee myös muiden maailmankatsomusten kannattajiin, mutta satanismi erityisesti on filosofia, jossa on sytä ymmärtää millainen eläin itse on koska ymmärtävä eläin on tämän filosofian ydin.

    On kammottavaa, että suhteellisen nuoreen moderniin satanismiin ollaan jo hyvää vauhtia rakentamassa dogmeja, joita siteeraamalla voi identifioitua satanistiksi. Seuraava looginen vaihe on se, että ellei allekirjoita Maan sääntöjä ei ole 'kunnon' satanisti. Kyllä sellainen laittaa vihamielisyyden pintaan.

    Jos tahtoisin kertoa jollekkin lyhyesti satanismista toteaisin sen olevan terveen lihan terve filosofia. Individualismia puhtaimmillaan. Loppuun asti vietynä dogmasta vapaata rakastamista ja kaiken lopullisuuden, ainutkertaisuuden ja katoavaisuuden hyväksymistä.

    Sanoisin mitä tahansa se syntyisi minun aivoissani ja olisi _täsmälleen_ sitä mitä _minä_ ajattelen. Ajatus satanistisista ohjeista tai säännöistä, joita on enemmän kuin yksi on paradoksi.

    Äänestä

  • Kreegah Bundolo kirjoitti:

    Vihamielisyys on joskus virkistävää ja usein se leikkaa totuttujen ajatusmallien hyytelöä tehokkaammin kuin tekointellektuelli pohdiskelu. Jokaisen joka pitää itseään satanistina tulisi olla erittäin varma siitä ideologisesta pohjasta jolla seisoo.

    Herra Mihail Bakuninia luettaessa saattaa satanistikin yllättyä, varsinkin kun leikkaa tämän herran ajattelusta pois ne moraalisäännöt, jotka hän olettaa ihmisillä apriorisesti olevan. Anarkistista tulee tällöin satanisti.

    Äärimmäinen negatiivinen vapaus yhdistettynä nietzscheläiseen vitalismi-individualismiin ja sartrelaiseen vapauteen=satanismi.

    Aivan, toivotaan ettei satanismista tosiaan tule mitään ohjeiden ja sääntöjen "uskontoa". Ymmärrän kyllä asenteesi, ja ajattelen itsekkin suurelta osin samalla tavalla.

    Äänestä

  • herra kirjoitti:

    Herra Mihail Bakuninia luettaessa saattaa satanistikin yllättyä, varsinkin kun leikkaa tämän herran ajattelusta pois ne moraalisäännöt, jotka hän olettaa ihmisillä apriorisesti olevan. Anarkistista tulee tällöin satanisti.

    Äärimmäinen negatiivinen vapaus yhdistettynä nietzscheläiseen vitalismi-individualismiin ja sartrelaiseen vapauteen=satanismi.

    Hmmh... määritelmäsi sai minut hekottelemaan koska siinä on riittävästi totuuden jyväsiä. Nietzsche oli varmasti omanlaisensa satanisti. Ainoastaan tuo 'äärimmmäinen negatiivinen vapaus' särähtää korvaan. Miksi negatiivinen? Miksei ainoastaan 'äärimmäinen vapaus'?

    Rationalistista satanismia on yllättävän helppoa perustella suhteessa moneen muuhun filosofiaan.

    Äänestä

  • Kreegah bundolo kirjoitti:

    Niin siis negatiivinen vapaus on Isaiah Berlinin määrittelemä (joskin ensin tällaisen käsiteparin lienee luonut T.H. Green 1800-luvulla), ja eikä negatiivinen liity sen toivottavuuteen, vaan tulee vain sen määritelmän muodosta, joka on negatiivinen. Vapaus on yksinkertaistetusti negatiivisena vapautena ulkoisten esteiden poissaoloa (kuten huomaat, negaation kautta määriteltynä). Berlin itse oli juuri negatiivisen vapauden kannattaja. Positiivista vapautta sen sijaan voisi kuvailla ennemminkin vapautena oman itsensä hallintaan, autonomisuuteen sekä kykynä kehittyä kohti omaa ideaaliaan.

    Tätä siis lähinnä tarkoitin, ja mainittakoon, että itsekin pidän vapauden "oikeimpana" (jos nyt näin uskallan sanoa) määritelmänä juuri negatiivista vapautta, vieläpä varsin radikaalia näkemystä, jossa vapaudella ei ole tekemistä sen kanssa, kuinka vapautta tosiasiassa käytetään; se on, vapaus on vapautta KAIKISTA esteistä ja rajoituksista (olipa ne moraalisia, fyysisiä, rakenteellisia tms.). Se taasen, onko tällainen vapaus toivottavaa, on täysin eri asia. Nietzscheä lainaten, mitäpä se puuta kiinnostaa, maistuvatko sen hedelmät muille.

    En ole pitkään aikaan enää halunnut itseäni miksikään leimata, mutta outoa kyllä, satanistin määritelmä ei loppujen lopuksi kovin kauaksi omasta aatemaailmastani jää. Mielestäni on kumminkin typerää leimautua miksikään, kyllä ihminen kykee parempaankin. Ja olen tavallaan samaa mieltä kanssasi, joskin hieman humaanimmin, olisiko vihdoinkin jo ihmisen aika monen tuhannen jumalten vuoden jälkeen.

    Äänestä

Olen samaa mieltä! Tosin...yhtä turhalta kuin satanismi filosofiana/uskontona/whatever tuntuu myös japina täällä kuinka paskaa satanismi ja sen "säännöt" ovat...helpompaa on jättää tämä palsta once and for all. Kas näin.

Äänestä

Ota vaan ihan nyt iisisti. Sulla on alkanut karvat kasvaa,äänenmurros tulossa ja kaikki tuntuu niin pahalta.. Kyllä se siitä. Me kaikki olemme olleet joskus nuoria,ja eläneet tuon saman vaiheen.

Äänestä

Mikäs satanistit saa olemaan niin ihastuneita itseensä, että kuvittelevat olevansa ainoita ihmisiä maailamssa, jotka seuraavat sisäistä moraalista kompassiaan?

Tiedoksi, myös dogmaattisten uskontojen edustajat osaavat ajatella. Ja monesti dogmit ovat olleet mainiota ajattelun aineista. Eikä satanismikaan pääse eroon siitä, että sen pohja on katolisissa(tai yleisemmin kristillisissä) dogmeissa ja kulttuurissa, tosin niiden kritisoinnissa.

Kuulostat aidolta uskovaiselta!

Äänestä
  • "Kuulostat aidolta uskovaiselta!"
    Epäselväksi jää oliko tämän tarkoitus olla loukkaus. Jos olet itse uskovainen asettaa tämä sinut hieman outoon valoon. Miltä aito uskovainen muuten kuulostaa? Onko se sellaista kimeää kimitystä vai matalaa molotusta?

    'Satanismi' nimitys on ikävä kyllä peräisin kristitystä vokabulääristä ja suuri syy siihen, että kaltaisesi ymmärtävät satanismin pelkästään antikristillisyydeksi.

    Nykyisen kristillisyyden turpean tekopyhät ilmenemismuodot todellakin näyttäytyvät äärimmäiseen sisäiseen rehellisyyteen pyrkivälle satanistille vastenmielisinä (ja niiden pitäisi olla sitä myös ns. kristityille...) Satanismi filosofiana ei silti ole kiinnostunut ristinuskosta tai muistakaan jumaluskonnoista vaan näkee ne saman arvoisina. "Aito" satanisti voi vaikka käydä kirkossa mikäli sen menot ovat hänestä kiehtovaa katseltavaa (esim. se käsittääkseni Roomassa monen papin heiluttelema jättimäinen suitsukepallo olisi hienoa nähdä).

    En missään kohdassa sanonut satanistien olevan ainoita ihmisiä maailmassa, jotka seuraavat sisäistä moraalista kompassiaan. Toisaalta jos teet näin saatat olla satanisti tietämättäsi... ;)

    Kirjoitukseni oli kohdistettu satanisteiksi itseään kutsuville ajatuksien herättämiseksi. Kannattaa pohdiskella miksi sinulle tuli siitä paha olla. Saatat huomata olevasi sinulle tärkeiden asioiden äärellä.

    Äänestä

  • Kreegah bundolo kirjoitti:

    "Kuulostat aidolta uskovaiselta!"

    Ei, en ole hihhuli. Ei se ollut loukakus, vaan vähän niin kuin sinun herättämiseksi tarkoitettu kärjistys.

    Et pääse eroon länsimaisesta kristillisyyden läpitunkemasta kulttuurista vaikka kuinka yrittäisit. Satanismi on vanhojen ajatusten toistamista uusilla termeillä. Kielipeli, jota epäilen yrityksestä luoda uutta valtaa, joka perustuu itsekkyyden määritelmän hämärtämiselle.

    En vastusta satanisteja. Vastustan satanismia, koska se on mielestäni filosofiana epärationaalisempi kuin monien hihhulien käsitykset Jesse-Sedästä. Itsekkyyden pitäminen teon moraalisen aoikeutuksena ja epäitsekkyyden itsepetoksena on vain postmodernistista kielipeliä. Joillekin se voi antaa tunteen elämänhallinnasta ja totuudesta. Toisille se on keino oikeutata iivana mitä hyvänäsä tekoja, koska yleiskieli ei ole keksimänne uuden kielipelin tasolla.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    "Itsekkyyden pitäminen teon moraalisen aoikeutuksena ja epäitsekkyyden itsepetoksena on vain postmodernistista kielipeliä."

    Ja vaihtoehtosi olisi? Postmodernihan näet kyllä huomauttaa, että moraalia ei voi pitää enää ylimaallisena konstruktiona, mutta huomauttaa myös, että se ei tosiasiassa poista niitä vallitsevia moraalirakenteita, mitä on jo muodostunut. Postmoderni ei ota asiasta kantaa tässä mielessä.

    Kuinka voi satanismi olla epärationaalisempi, kun kyseessä on ajatus egoismista? Onko sosiaalinen vaihtoehto "rationaalisempi"? Itsekkyyden määritelmä näet palautuu todennäköisesti Nietzschen ajatuksiin, jonka tarkoituksena ei ollut puolustaa turhanpäiväisestä sisäänpäinkatsomista, päin vastoin, hän halveksui tällaista itsekkyyden muotoa. Itsekkyyttä Nietzschen mukaan tuli korostaa luonnollisena, antiikin aikaisena ihanteena, jota eivät kristilliset moraaliopit luonnottomasta itsettömyydestä olleet vielä saastuttaneet, ja joka oli ennemminkin vitalismia ja spontaania vallantahtoa, ei kaunaista vallanhimoa, mihin epäaito itsettömyys johtaa. Itsekkyys oli siis ennemminkin tervettä ja elinvoimaisen ihmisen elämänasennetta, jonka tarkoitus ei ollut itselleen joka asiassa edun saaminen. Tämä kuulostaakin ennemminkin utilitaristiselta opilta (siinä negatiivisessa sävyssä, mikä sille usein annetaan).

    Mielestäni myös satanistien käsitykset itsekkyydestä ovat varsin harhaanjohtavia, ja en itse allekirjoita näitä. Itsekkyys juontuu siis juuri itsekunnioitukseen, kykyyn olla ylpeä itsestään, ei mihinkään vulgääriin oman edun tavoitteluun joka ikisessä asiassa. Vivahteiden käsittäminen on mielestäni tärkeätä, ja karrikoidut yleistykset "itsekkyys pahaa, epäitsekkyys hyvää" tai vice versa eivät itse asiassa kerro asiasta paljoa mitään.

    Äänestä

Kaikenlaisen humanistisen haihattelun voi mielestäni unohtaa suoralta kädeltä mitenkään satanismiin liitettäväksi asiaksi. Moraalisten sääntöjen noudattaminen vastoin itselle edullisempia vaihtoehtoja vasten on luonteen heikkoutta ja itsensä pettämistä.

GET IT INTO YOUR HEAD ONCE AND FOR ALL, MY SIMPLE AND VERY FAINTHEARTED FELLOW, THAT WHAT FOOLS CALL HUMANNESS IS NOTHING BUT A WEAKNESS BORN OF FEAR AND EGOISM; THAT THIS CHIMERICAL VIRTUE, ENSLAVING ONLY WEAK MEN, IS UNKNOWN TO THOSE WHOSE CHARACTER IS FORMED BY STOICISM, COURAGE, AND PHILOSOPHY.

- Marquis De Sade

Tosin olen sitä mieltä että satanismi on myös muutakin kuin kaikkein alhaisimpien eläimellisten vaistojen ja viettien toteuttamista. Se joka antaa tälle eläimellisyydelleen oman päätäntävaltansa tarpoo kyllä aika syvällä evoluution pohjamudissa. Ali-ihminen on ali-ihminen vaikka sitten missä filosofisissa pyörteissä kieriikään tuulen riepoteltavana uskotellen olevansa jotain muutakin kuin kasa luita ja tuhkaa.

Äänestä
  • "Kaikenlaisen humanistisen haihattelun voi mielestäni unohtaa suoralta kädeltä mitenkään satanismiin liitettäväksi asiaksi. Moraalisten sääntöjen noudattaminen vastoin itselle edullisempia vaihtoehtoja vasten on luonteen heikkoutta ja itsensä pettämistä."

    Satanismiin ei varmastikaan liity humanismi. Mutta huomaa kumminkin, ne keinot tai säännöt, jotka ovat itselleen edullisempia, eivät ole aina olleet suorassa yhteydessä moraalisten sääntöjen vastustamiseen. Moraalisia sääntöjä ei voi vastustaa, koska moraalia ei ole olemassa (metafyysisessä mielessä). Kuulostaako oudolta? Kuulostat ennemminkin utilitaristilta, joka mittaa kaiken edullisuuden ja hyödyllisyyden mukaan, erona on vain moraaliaspekti, jota noudatat.

    "Tosin olen sitä mieltä että satanismi on myös muutakin kuin kaikkein alhaisimpien eläimellisten vaistojen ja viettien toteuttamista. Se joka antaa tälle eläimellisyydelleen oman päätäntävaltansa tarpoo kyllä aika syvällä evoluution pohjamudissa. Ali-ihminen on ali-ihminen vaikka sitten missä filosofisissa pyörteissä kieriikään tuulen riepoteltavana uskotellen olevansa jotain muutakin kuin kasa luita ja tuhkaa."

    Olen itse asiassa jo pitkään ollut sitä mieltä, että huonompia ihmisiä on olemassa. Huonompia ihmisiä on olemassa, pahoja ihmisiä ei ole olemassa. Mielestäni vasta kristinuskon myötä dogmaattinen pahuuden vastustaminen on saanut kieroutuneet muodot, antiikin aikaiset ihanteet ylväistä ja kunniakkaista ihmisistä ovat sotkeutuneet tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Itse katson jokaisen ihmisen olevan ainutlaatuinen, korvaamaton. Jokaisella ihmisellä on oltava mahdollisuudet osoittaa oma hyvyytensä (puhun hyvyydestä älykkyyden, voimakkuuden tms. synonyymina, en vanhurskautena tai "moraalisena"), ja vasta tällöin ihmisen vahvuus voi tulla esiin. Mutta se, että ihminen voi osoittaa kykynsä, ei voi tarkoittaa sitä, että kaikki olisivat tasa-arvoisia. Kuinka parempi ja huonompi ihminen voi olla tasa-arvoisia? He voivat olla yhtä ainutlaatuisia, mutta eivät samanlaisia. Ali-ihmistä ei tule mitata rodun, kansalaisuuden, ihonvärin tms. mukaan, vaan jokaisen ihmisen kykyjen mukaan. Jos tämä kielletään, eikö tosiasiassa heikot pyri rajoittamaan mahdollisesti vahvempiensa mahdollisuuksia? Mitä he pelkäävät, jos tosissaan ovat vahvempia?

    Tässä mielessä on natsismi, joka mielestäni on ennemminkin uskonto vanhentuneine rotu-oppeineen, yhtä lailla kuin mikä tahansa muu uskonto. Se perustuu myytteihin yli-ihmisistä, ja kuinka se lopulta eroaa kristinuskosta, joka vetoaa samankaltaisiin myytteihin? On jokaisen ihmisen itsensä näytettävä laatunsa. Ja on vihdoinkin jo ihmisen aika.

    Äänestä

  • herra kirjoitti:

    "Kaikenlaisen humanistisen haihattelun voi mielestäni unohtaa suoralta kädeltä mitenkään satanismiin liitettäväksi asiaksi. Moraalisten sääntöjen noudattaminen vastoin itselle edullisempia vaihtoehtoja vasten on luonteen heikkoutta ja itsensä pettämistä."

    Satanismiin ei varmastikaan liity humanismi. Mutta huomaa kumminkin, ne keinot tai säännöt, jotka ovat itselleen edullisempia, eivät ole aina olleet suorassa yhteydessä moraalisten sääntöjen vastustamiseen. Moraalisia sääntöjä ei voi vastustaa, koska moraalia ei ole olemassa (metafyysisessä mielessä). Kuulostaako oudolta? Kuulostat ennemminkin utilitaristilta, joka mittaa kaiken edullisuuden ja hyödyllisyyden mukaan, erona on vain moraaliaspekti, jota noudatat.

    "Tosin olen sitä mieltä että satanismi on myös muutakin kuin kaikkein alhaisimpien eläimellisten vaistojen ja viettien toteuttamista. Se joka antaa tälle eläimellisyydelleen oman päätäntävaltansa tarpoo kyllä aika syvällä evoluution pohjamudissa. Ali-ihminen on ali-ihminen vaikka sitten missä filosofisissa pyörteissä kieriikään tuulen riepoteltavana uskotellen olevansa jotain muutakin kuin kasa luita ja tuhkaa."

    Olen itse asiassa jo pitkään ollut sitä mieltä, että huonompia ihmisiä on olemassa. Huonompia ihmisiä on olemassa, pahoja ihmisiä ei ole olemassa. Mielestäni vasta kristinuskon myötä dogmaattinen pahuuden vastustaminen on saanut kieroutuneet muodot, antiikin aikaiset ihanteet ylväistä ja kunniakkaista ihmisistä ovat sotkeutuneet tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Itse katson jokaisen ihmisen olevan ainutlaatuinen, korvaamaton. Jokaisella ihmisellä on oltava mahdollisuudet osoittaa oma hyvyytensä (puhun hyvyydestä älykkyyden, voimakkuuden tms. synonyymina, en vanhurskautena tai "moraalisena"), ja vasta tällöin ihmisen vahvuus voi tulla esiin. Mutta se, että ihminen voi osoittaa kykynsä, ei voi tarkoittaa sitä, että kaikki olisivat tasa-arvoisia. Kuinka parempi ja huonompi ihminen voi olla tasa-arvoisia? He voivat olla yhtä ainutlaatuisia, mutta eivät samanlaisia. Ali-ihmistä ei tule mitata rodun, kansalaisuuden, ihonvärin tms. mukaan, vaan jokaisen ihmisen kykyjen mukaan. Jos tämä kielletään, eikö tosiasiassa heikot pyri rajoittamaan mahdollisesti vahvempiensa mahdollisuuksia? Mitä he pelkäävät, jos tosissaan ovat vahvempia?

    Tässä mielessä on natsismi, joka mielestäni on ennemminkin uskonto vanhentuneine rotu-oppeineen, yhtä lailla kuin mikä tahansa muu uskonto. Se perustuu myytteihin yli-ihmisistä, ja kuinka se lopulta eroaa kristinuskosta, joka vetoaa samankaltaisiin myytteihin? On jokaisen ihmisen itsensä näytettävä laatunsa. Ja on vihdoinkin jo ihmisen aika.

    "Satanismiin ei varmastikaan liity humanismi. Mutta huomaa kumminkin, ne keinot tai säännöt, jotka ovat itselleen edullisempia, eivät ole aina olleet suorassa yhteydessä moraalisten sääntöjen vastustamiseen. Moraalisia sääntöjä ei voi vastustaa, koska moraalia ei ole olemassa (metafyysisessä mielessä). Kuulostaako oudolta?"

    Aihetta sivuten, itse kylläkin näen tämän laveyn allekirjoittaman satanismin hyvin pitkälle vain tietynlaisena "aidomman" humanismin seuraamisena.
    Taisin kirjoittaa vähän epäselvästi tuosta moraalisesta käyttäytymisestä koska tarkoitin noin yleisemmässä mielessä, en viitannut itseeni. Moraalihan on vain jokin yleisesti hyväksytty käyttäytymismuoto ja jos tästä sitten poikkeaa liian rajusti niin on mahdollisesti odotettavissahan jos jonkinlaista rangaistusta yhteiskunnan taholta. On hyvinkin sallittavaa rikkoa tällaisia yleisiä moraalisääntöjä jos näistä on muodostunut joitain ainoan totuuden ohjeita. Sanoisin että jokainen päättäköön itselleen parhaat toimintatavat ja seuratkoon niitä. Itse en puhuisi omalla kohdallani niinkään mistään moraalisista ohjenuorista, vaan tietynlaisesta kunniallisesti käyttäytymisestä. Huomaa toki ettei tämä sulje pois itsestäni mitenkään tätä ihmisluonnon synkempää puolta, vaan todellakin näen tämän tietynlaisena voimavarana itseni kehittämiseen pyrin ruokkimaan ja stimuloimaan tarpeen mukaan tätä puoltani, kasvaen ehyemmäksi kokonaisuudeksi ottaen huomioon tämän ihmisluonnon tuhoavan puolen yhtä tärkeänä asiana kuin vastaavasti tämän luovan. Tämä onkin yksi nykyisten länsimaalaisten yhteiskuntien suurimmista kompastuskivistä. Kaikkien ihmisten samaan muottiin laittaminen ja yhdenvertaisuudesta saarnaamisen ottamatta ollenkaan huomioon yksilön kykyjyä, rotua jne. Emme todellakaan ole samanvertaisia. Evoluutio on jatkuva prosessi ja siinä on mahdollisuuksia alemmas tai joko vaihtoehtoisesti ylemmäs. Joko kollektiivisesti kuten eläinmaailmassa tai yksilöinä kuten ihmisten parissa on käytäntönä.
    Tietenkin helpoin ja edullisin vaihtoehto on mennä yleisesti hyväksyttyjen normien ja moraalien mukaan, mutta tässä tapauksessa on kyseessä vain yksinkertaisesti pelkuruudesta tai henkilöstä joka ei ole vielä saavuttanut todellisen itsenäisyyden kehitysastetta.

    "Kuulostat ennemminkin utilitaristilta, joka mittaa kaiken edullisuuden ja hyödyllisyyden mukaan, erona on vain moraaliaspekti, jota noudatat."

    En kyllä usko mihinkään moraaliaspekteihin sen kummemmin, olen sitä mieltä että tietyissä olosuhteissa kovinkin ihmisrakastaja ja humanisti on potentiaalinen raaka murhaaja. En usko mihinkään niin paljoa etten voisi nähdä sen kuolevan. Enkä todellakaan mittaa kaikkea edullisuuden ja hyödyllisyyden mukaan, jos näin tekisin olisin vain vaivainen hedonisti.

    Äänestä

  • Hellfukker kirjoitti:

    "Aihetta sivuten, itse kylläkin näen tämän laveyn allekirjoittaman satanismin hyvin pitkälle vain tietynlaisena "aidomman" humanismin seuraamisena."

    Itse en tunne Laveyn oppia erityisen hyvin, joten suonette anteeksi mahdolliset asiavirheeni satanismia arvioidessa, ja toivon myös, että huomautatte näistä asianmukaisesti.

    "Moraalihan on vain jokin yleisesti hyväksytty käyttäytymismuoto ja jos tästä sitten poikkeaa liian rajusti niin on mahdollisesti odotettavissahan jos jonkinlaista rangaistusta yhteiskunnan taholta."

    Niin, tällaisena se nykyisin useasti nähdään, joskin on paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka olettavat moraalin olevan ihmisille sisäsyntyistä.

    "On hyvinkin sallittavaa rikkoa tällaisia yleisiä moraalisääntöjä jos näistä on muodostunut joitain ainoan totuuden ohjeita. Sanoisin että jokainen päättäköön itselleen parhaat toimintatavat ja seuratkoon niitä."

    Itse olen hieman eri mieltä tässä. Mielestäni suurin osa ihmisistä on älyllisesti liian heikkolahjaisia, että heidän kykynsä päätöksien ratkaisuun ovat vähintäänkin puutteelliset. Eli kyllä, olen sitä mieltä, että päin vastoin kuin liberaali ontologia meitä propagoi, ihminen ei kykene aina toimimaan järkevästi edes silloin, kun kyseessä olevat päätökset vaikuttavat häneen itseensä.

    "Itse en puhuisi omalla kohdallani niinkään mistään moraalisista ohjenuorista, vaan tietynlaisesta kunniallisesti käyttäytymisestä."

    Jonka voi varsin perustellusti palauttaa moraaliseksi ohjenuoraksi transsendentaalissa mielessä, koska sen tarkoituksena ei voi olla muu kuin universaali hyväksyntä, vaikka sitä et aluksi haluaisi hyväksyä. Jos et hyväksy, et noudata omaa ajatteluasi. Jos hyväksyt, joudut noudattamaan sitä ohjenuoraa, että et voi hyväksyä vain omaa ohjenuoraasi. Olet kehittänyt paradoksin.

    "Huomaa toki ettei tämä sulje pois itsestäni mitenkään tätä ihmisluonnon synkempää puolta, vaan todellakin näen tämän tietynlaisena voimavarana itseni kehittämiseen pyrin ruokkimaan ja stimuloimaan tarpeen mukaan tätä puoltani, kasvaen ehyemmäksi kokonaisuudeksi ottaen huomioon tämän ihmisluonnon tuhoavan puolen yhtä tärkeänä asiana kuin vastaavasti tämän luovan."

    Mitä tämä synkempi puoli on muuta kuin käsityksesi moraalista negaationa, eikö se ole, moraalin (tosin ei-vallitsevan) hyväksymistä?

    "Tämä onkin yksi nykyisten länsimaalaisten yhteiskuntien suurimmista kompastuskivistä."

    Toisaalta se on myös ollut suurin ponnahduslautakin.

    "Kaikkien ihmisten samaan muottiin laittaminen ja yhdenvertaisuudesta saarnaamisen ottamatta ollenkaan huomioon yksilön kykyjyä, rotua jne. Emme todellakaan ole samanvertaisia."

    En itse ottaisi huomioon rotua, sillä kuten sanoin, rotu-oppi on mielestäni naurettavan vanhentunut, ja perustuu typeriin myytteihin yli-ihmisistä. Yksilön kyvyt sen sijaan kyllä ottaisin huomioon, jokaisen tulisi osoittaa laatunsa.

    "Evoluutio on jatkuva prosessi ja siinä on mahdollisuuksia alemmas tai joko vaihtoehtoisesti ylemmäs."

    En näkisi asiaa näin. Mielestäni evoluutio on prosessi, joka on täysin mieletön. Ihminen ei voi edistyä, koska edistystä ei voi olla. Edistys on vain typerän mielemme staattinen varjo, jota kohti pyrimme huitomaan. Emme sitä koskaan saavuta. Se on kuin Jumala, analogisesti katsoen ihmisen kehittymisen kohti täydellisyyttä on samanlainen illuusio horisontaalisesta (ja siis saavuttamattomasta, koska sitä ei ole) totuudesta kuin jumal-uskotkin.

    "Tietenkin helpoin ja edullisin vaihtoehto on mennä yleisesti hyväksyttyjen normien ja moraalien mukaan, mutta tässä tapauksessa on kyseessä vain yksinkertaisesti pelkuruudesta tai henkilöstä joka ei ole vielä saavuttanut todellisen itsenäisyyden kehitysastetta."

    Tässä olen aika lailla samaa mieltä. Pelkuruuden vastakohtaa rohkeutta en tosin näe pakolaisten hakkaamisena, vaan ennemminkin älyllistä kykyä hylätä kategorisesti kaikki ylimaalliset ja taikauskoiset uskot sekä keskittyä ihmiseen, ja hyväksyä elämän totaalinen tarkoituksettomuus, mutta toisaalta huomata koko elämän olevan vain ihmisen, ja ihmisen olevan vain eläessä.

    "En kyllä usko mihinkään moraaliaspekteihin sen kummemmin, olen sitä mieltä että tietyissä olosuhteissa kovinkin ihmisrakastaja ja humanisti on potentiaalinen raaka murhaaja. En usko mihinkään niin paljoa etten voisi nähdä sen kuolevan. Enkä todellakaan mittaa kaikkea edullisuuden ja hyödyllisyyden mukaan, jos näin tekisin olisin vain vaivainen hedonisti"

    Hienoa hienoa, todellakin, keskimmäisessä lauseessa sanoit jotakin, jota todella arvostan. "En usko mihinkään niin paljoa etten voisi nähdä sen kuolevan." Ihmisen elämä staattisena on pelkkää pelkoa ja tukeutumista tottuneisuuteen, se on uskallettava ylittää AINA kun se on tarpeellista, järkevää, vastaansanomatonta. Uskojen ja mielipiteiden syrjäyttäminen on todellista rohkeutta, se on uskallettava tehdä aina uudelleen, jos se on perusteltua.

    Kumma juttu, on se kyllä totta, täällä on heti paljon antoisampaa keskustella, kuin uskovaisten palstoilla, joissa vastakaiku loppuu heti ensimmäisen viestin tervehdykseen.

    "Jonka voi varsin perustellusti palauttaa moraaliseksi ohjenuoraksi transsendentaalissa mielessä, koska sen tarkoituksena ei voi olla muu kuin universaali hyväksyntä, vaikka sitä et aluksi haluaisi hyväksyä. Jos et hyväksy, et noudata omaa ajatteluasi. Jos hyväksyt, joudut noudattamaan sitä ohjenuoraa, että et voi hyväksyä vain omaa ohjenuoraasi. Olet kehittänyt paradoksin."

    Elikkä jos sanotaan lyön vaikka joltain tietyltä vittumaiselta persoonalta leegot kurkkuun niin en noudata tätä omaa kunnia käsitystäni, vaikka tämä tietty henkilö kävisi henkilökohtaiseksi? Kunnianloukkaus? Universaali hyväksyntä? ei ei, menee jo liian pitkälle. Kyse on oman itsensä nostamisesta jalustalle jolle sitä ei minkään muun tahon ansiosta tulla koskaan nostamaan. Alistu tai kuole.

    Sanotaanko näin, että tällainen kunnia käsitys on mielestäni yksi sellaisista hyveistä joista kannattaa pitää kiinni tänä Kali-yugan aikana, sillä se kuitenkin jos ei muuta, niin nostattaa ainakin henkisesti.

    "Mitä tämä synkempi puoli on muuta kuin käsityksesi moraalista negaationa, eikö se ole, moraalin (tosin ei-vallitsevan) hyväksymistä?"

    Ei. Tällä alueella liikuskellaan totaalisesti moraalin tuolla puolen. Onhan se sinänsä aika synkkää jos uskot olevasi jumala ja minkään tietynlaisen uskomuksen liikuttavan maailmankuvaasi sentin vertaa, jos mikään ei ole aitoa, niin mikä on sitten se totuus?

    "En itse ottaisi huomioon rotua, sillä kuten sanoin, rotu-oppi on mielestäni naurettavan vanhentunut, ja perustuu typeriin myytteihin yli-ihmisistä. Yksilön kyvyt sen sijaan kyllä ottaisin huomioon, jokaisen tulisi osoittaa laatunsa."

    Noh, mielestäni kuitenkin tietynlainen kollektivismi perustuu kaikkien menestyvien eläinlajien ja ihmisrotujen menestyvyyden salaisuuteen. Jos mitä isompi joukko puhaltaa yhteen hiileen, niin tottakai siinä on paremmat mahdollisuudet menestyä. Tähänhän tähtäävät esim. susilaumat jotka metsästävät joukkona turvatakseen oman elintasonsa. Joten miksei tätä ajatusmaailmaa voisi soveltaa sitten ihmiseläimeen? Ehkäpä se vain sotii liiaksi tätä ajan henkeä vastaan joka on kaikkea muuta kuin menestyvä homogeeninen yhteiskunta.

    "En näkisi asiaa näin. Mielestäni evoluutio on prosessi, joka on täysin mieletön. Ihminen ei voi edistyä, koska edistystä ei voi olla. Edistys on vain typerän mielemme staattinen varjo, jota kohti pyrimme huitomaan. Emme sitä koskaan saavuta. Se on kuin Jumala, analogisesti katsoen ihmisen kehittymisen kohti täydellisyyttä on samanlainen illuusio horisontaalisesta (ja siis saavuttamattomasta, koska sitä ei ole) totuudesta kuin jumal-uskotkin."

    Uskotko sitten tällaiseen raamatun saarnaamaan luomisteoriaan? jos evoluutio kerta on vain staattinen varjo?

    On evoluutio sitten mielestäsi mieletön prosessi tai ei, niin se on kuitenkin aina yhtä läsnä halusi sitä tai ei. Joko yksilö sitten taantuu ja ottaa sen loiventavan kohti tietynlaista tasaisuutta, tai ottaa sen ylimääräisen askeleen ja päättää ettei siitä hetkestä ole takaisin astumista. Voima ja kunnia. Sinänsä kyllä harmittavaa ettei nykyaikana todellakaan erotella pahemmin jyviä akanoista. Sinänsä kuitenkin oman itsensä kehittäminen kohti jotain korkeampaa kuin mitä edustaa, on hyvinkin suotavaa ja kehittävää käyttäytymistä. Sentään tehdä jotain elämällään kuin staattisena yksilönä elää ja kuolla ilman sen kummempaa määränpäätä.

    Äänestä

  • "Alhaisimpien viettien" JUMALAUTA ja PERKELE: "Alhaisimpien viettien". Vittu sä olet pihalla.

    ***MEIDÄN PERUSVIETTIEN.***

    Voiko joku olla noin sairas? Mikähän määrittelee apinassa sen apinan? Ei saa sietää ihmistä. Ei saa tarpoa evoluution pohjamudissa. Ei saa haluta panna/rakastaa toista apinaa.

    Me _OLEMME_ kasa luita ja tuhkaa.

    Sinä et ole mitään. Siis et yhtään mitään.

    Äänestä

  • Greegah Bundolo kirjoitti:

    "Alhaisimpien viettien" JUMALAUTA ja PERKELE: "Alhaisimpien viettien". Vittu sä olet pihalla.

    ***MEIDÄN PERUSVIETTIEN.***

    Voiko joku olla noin sairas? Mikähän määrittelee apinassa sen apinan? Ei saa sietää ihmistä. Ei saa tarpoa evoluution pohjamudissa. Ei saa haluta panna/rakastaa toista apinaa.

    Me _OLEMME_ kasa luita ja tuhkaa.

    Sinä et ole mitään. Siis et yhtään mitään.

    Jos haluat palvoa keskitysleirin vartijaa jumalanasi niin siitä vaan perkele.

    Kirjoitin muutin itsekin tätä edeltävän viestini päissään.

    Äänestä

Satanismin "säännöt" ovat ohjenuoria ja selventävät osaltaan sitä, millainen ihminen on satanisti. Niitä ei siis ole tarkoituskaan noudattaa orjallisesti, vaan niiden tulisi tulla ihmisestä itsestään luonnostaan. Muutoinhan se veisi pohjan koko satanismilta.
Satanismissa kaikki ei ole suoraan sitä, mitä voisi ensi kuulemalta olettaa. Hyvä esimerkki tästä on saatana, joka ei ole satanismissa se sama kristinuskon sarvipää, kuten monet tuntuvat virheelisesti olettavan. Tutkitaan ja sisäistetään ja aletaan sitten vasta hutkia :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kreegah Bundolo kirjoitti:

Aloin kirjoittaa tätä viestiä toiseen thrediin, mutta sitten kääpä paloi lopullisesti. Tässä se siis on omana kokonaisuutenaan.

"Maan säännöt" ovat tekopyhää pskanjauhantaa nojatuolisatanistin surkastuneen kristillisen moraalihermon tempoilun puuduttamiseksi. Hirvittävän oksettava Wicca/New Age/JUMALAUTA LUONNONSUOJELU-sepustus kelpaa ainoastaan kaikkein hölmöimmän itseään satanistiksi tituleeraavaan hippimaterialistin credoksi.

On sitten mukava punkkulasin ääressä puolustaa omaa näkemyksiään tyyliin: "On meilläkin oikein _kirjoitetut_ moraalisäännöt." JA EI MUUTEN OLE MITÄÄN MEITÄ!

Mihin HVETTIIN todellinen satanisti tarvitsee uusia kivitauluja ja kymmentä käskyä???

Satanistin moraalinen kompassi on hän itse ja jos se ei toimi niin voi, voi. Mikä muka pakottaisi satanistin tottelemaan muita kuin täysin sisäsyntyisiä (rakkaus jotain yksilöä kohtaan, halu selviytyä etc.) tai ympäristön suoranaiselle fyysisellä painostuksella (esim. lait) antamia sääntöjä?

Mitä järkeä on väittää kuuluvansa sellaisen filosofian kannattajakuntaan, joka perustuu äärimmäiselle individualismille ja seuraavaksi sanoa moraalinsa pohjaavan jonkin toisen _todellisen_ individualistin luomiin lakeihin? LAKEIHIN??? OHJEISIIN??? NEUVOIHIN??? Miten hölmö voi hölmö ihminen olla?

Näen aina punaista kun joku finninaama tai tutiseva posthippisatanisti alkaa siteeraamaan näitä mukavammaksi tunattuja vanhatestamentillisia KÄSKYJÄ.

Tunkekaa ne todella syvälle sinne samaan paikkaan missä säilytätte päitänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu