Leppäkeihäs

"Seitsemänkymmentä vuotiaiden leppoisa kahvipöytä. Liity rohkeasti mukaan"
Näin suurinpiirtein seisoo tuossa sivun ylälaidassa, kun avaa tämän sivun.
Nyt kuitenkin minulle kävi hullusti, kun lensin ulos, kuin leppäkeihäs. Tosin niin lensi koko ketjukin.
Istuessani nyt täällä ulkopuolella hölmistyneenä ihmettelen miksiköhän näin kävi?
Ei sen puoleen, ei siitä ulosheitosta niin suurta meteliä kannata pitää. Onhan näitä keskusteluryhmiä täällä netissä muitakin.
Sitäpaitsi olen lupautunut vertaisohjaajaksi ikätovereille tämän tietokoneen alkeiden opiskelussa. Siinä on taas haastetta kerrakseen koko syksyn ja talven ajaksi.
Toivotan mukavia hetkiä ja varokaa, ettei teille käy samoinkuin minulle.
251585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Vitsikö???
En ymmärrä.

Äänestä

Et kai noin pienestä lannistu, iso mies?
Valitettavasti minä en tiedä asiasta tuon taivaallista, miten siinä nyt noin on käynyt. En tainnut sitäkään ketjua edes ehtiä lukemaan.

Lenykin mainitsi jostain kaunakanavasta, joka olisi palstalla ollut. Siihenkään en ehtinyt upottamaan hartioista sopimatonta viittaa, joka ei lakannut hiertämästä vaikka saumat ratkoin ;)

Jos kirjoituksessasi ei ollut herjausta yms. "kiellettyä tavaraa" niin pistä uudelleen jakoon. Sopivampaan paikkaan! Ei kannata luovuttaa noin vähästä.

Minuakin on yritetty häätää ulos muutamaan kertaan, varsinkin silloin alkuaikoina. Mutta minä aion pysyä täällä kuin täi tervassa!!! Tosin kirjoituksiani ei ( ;)toistaiseksi;) ) ole poistettu. Olen nykyisin tarkkaan katsonut mihin paikkaan kirjoitan!

Ja osan kirjoituksista heitän suoraan virtuaaliseen ö-mappiin!

Äänestä
  • Pyysin sheriffin poistamaan kaunakanavan, kun ajattelin että se olisi tehtävänsä tehnyt purkuketjuna. Huomasin, että se saattoi lisätä "nokkapokkaa" entisestään. Siis aloituksen tekijä voi pyytää poistamaan oman aloittamansa ketjun.
    SINIKYNÄ. Poistettiinko Sinun aloittamasi ketju vai vaan ketjun haara, jossa oli kirjoituksesi? Kerro mistä ketjusta oli kyse.
    Älä nyt kumminkaan lopeta täällä.

    Äänestä

keskustelijana.

Voit avata uuden ketjun, tai kirjoittaa muiden avaamiin ketjuihin. Mikä oli ketjusi nimi?

Usein poistuu muitakin viestejä, kun yksi poistetaan.

Äänestä
  • Kiitoksia paljon hyvät daamit. On ollut ilo todeta, että täällä on sittenkin inhimillisyyttä, esiintyneestä loiskiehunnasta huolimatta.
    Kun kysytään, niin vastaan. Poistettu ketju oli Ruuneperin aloittama. Saattaapi olla, että hän kyllästyi joihinkin kirjoituksiin ja pyysi poistamaan koko ketjun. Jos se tehtiin minun juttuni takia, olen vielä enemmän hämmästynyt, sillä jutussani ei takuulla loukattu ketään erityisesti. Siinä vaan ihmettelin, tosin hieman kärjistäen, sitä pahansuopaisuutta, joka monissa jutuissa on esiintynyt.
    Joku arvon daameista arveli, että minä "iso mies" olisin loukkaantunut ja häipynyt sen takia.
    En minä ole loukkaantunut. Tähän ikään ehtineenä on saanut tottua kaikenlaiseen, joten tämä on sieltä pienemmästä päästä.
    Enkä minä ole vielä mihinkään lähtenyt. Katsotaan nyt, jos aikaa, ideoita ja halua on, kukaties vielä jotakin posiitivista voisin antaa tälle palstalle,

    Äänestä

  • Sinikynä kirjoitti:

    Kiitoksia paljon hyvät daamit. On ollut ilo todeta, että täällä on sittenkin inhimillisyyttä, esiintyneestä loiskiehunnasta huolimatta.
    Kun kysytään, niin vastaan. Poistettu ketju oli Ruuneperin aloittama. Saattaapi olla, että hän kyllästyi joihinkin kirjoituksiin ja pyysi poistamaan koko ketjun. Jos se tehtiin minun juttuni takia, olen vielä enemmän hämmästynyt, sillä jutussani ei takuulla loukattu ketään erityisesti. Siinä vaan ihmettelin, tosin hieman kärjistäen, sitä pahansuopaisuutta, joka monissa jutuissa on esiintynyt.
    Joku arvon daameista arveli, että minä "iso mies" olisin loukkaantunut ja häipynyt sen takia.
    En minä ole loukkaantunut. Tähän ikään ehtineenä on saanut tottua kaikenlaiseen, joten tämä on sieltä pienemmästä päästä.
    Enkä minä ole vielä mihinkään lähtenyt. Katsotaan nyt, jos aikaa, ideoita ja halua on, kukaties vielä jotakin posiitivista voisin antaa tälle palstalle,

    Huomasin kyllä, että viestini poistettiin, ihmettelinkin. Itse en sitä poistattanut.

    Viestin otsikko lienee ollut sopimaton sheriffin mielestä.

    Haistakaa huilu! oli otsikkoni kun ruvettiin puolustamaan häiriköintiä.

    Herkkähipiäisyyttä - joskus?

    Äänestä

Siinä ketjussa, jossa Sinunkin sanomasi tuli poistetuksi oli herja Ruuneperille. Sen oli kirjoittanut rekkaamaton nimimerkki, joka on ennenkin haukkunut Ruuneperia. Sen takia syyttömätkin tulevat poistetuksi. Näin luulen, että tässä kävi.

Äänestä
  • tässä isossa maailmassa.
    Ei kannata jäädä tähän kiinni, vaan mennään eteenpäin.
    Viel`uusi päivä kaiken muuttaa voi.
    Ehkäpä tämäkin keskustelupalsta on omiaan parantamaan meidän härmäläisten keskustelukulttuuria niin, että tulevaisuudessa siedämme toisiamme paremmin?!

    Äänestä

Kehittävät keskustelut usein poistetaan, kuvitteelliset ovat suosiossa. Siihen " Ruuneperi" ketjuun minäkin kirjoitin muutaman asiapitoisen viestin. Ymmärrän hyvin miten se harmittaa kun ketju poistetaan ilman minkäänlaista selitystä.Varsinkin kun oli miettinyt aihetta. Siihen vain on totuttava.
Kaikki eivät pidä lapsenomaisen tasoisista pirtti-baatti keskusteluista, nekin palvelevat eri tyyppisiä henkilöitä..
Jonkun viesti voi aloittaa temmellyskentän ajattelemattomille osallistujille.

Santiago de Compostellan vaellus alkaa syyskuun alussa ja seuraava toukokuussa 2006. Jos kunto riittää, siellä sitä avartuu näkemys itsestä ja kanssakulkijoista. Toden sanoakseni vaellus on tarkoitettu 10 - 20v nuoremmalle ikäryhmälle.
Lapissa on meille remppakuntoisille ihan kivoja
pikkuvaelluksia. Pidän niistä koska vaelluksella voi ns. "ladata omaa akkua."

Vertaisryhmien ohjaajana minäkin toimin, on hauska ja haastava tehtävä. Tunnelma on todella leppoisa.

Äänestä
  • sanot,sitähän me olemme ,ihmiset.
    Missään ei varmaan ole kysytty minkä tyyppiset saa kirjoitella,mielestäni kaikki tyypit,kaikilla hymiöillä,eikö;))D
    Lapsenomaiset,,jostakin olen lukenut ja ominut ajatuksen ,että lapsenmielisyys olisi hyvä omata,pystyisi suhtautumaan elämään hymy suupielessä.

    Tälläisin miettein ,kaikella ystävyydellä ja hymyillen,,,,

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    sanot,sitähän me olemme ,ihmiset.
    Missään ei varmaan ole kysytty minkä tyyppiset saa kirjoitella,mielestäni kaikki tyypit,kaikilla hymiöillä,eikö;))D
    Lapsenomaiset,,jostakin olen lukenut ja ominut ajatuksen ,että lapsenmielisyys olisi hyvä omata,pystyisi suhtautumaan elämään hymy suupielessä.

    Tälläisin miettein ,kaikella ystävyydellä ja hymyillen,,,,

    Mihin tyyppiin kuulut;
    Vanhempi-Aikuinen-Lapsi - kuvaa miten toimit.

    Ne jo antavat käsityksen viesteistä. Huumori on ihan eri juttu - minäpä tiedän kaiken - minä olen vain tällainen- huomiot antavat hyvän kuvan henkilöstä.

    Erilaisuutta, myös mielipiteiden, on siedettävä mutta ei kaikkea tarvitse -hyväksyä- jos se on oman sisimmän mielipiteen vastainen. Ei ole hyväksi yrittää vääntää muita henkilöitä oman mielen mukaiseksi, sillä toisen persoonallisuuden muokkailu yritys on tosi vaarallinen juttu.

    On vähän sama kun antaisi omilla mielipiteillä ladatun aseen puhua suoraan toisen sisimpään. Sitä voi tulla aikamoinen ongelma tilanne.

    Niitäkin tilanteita näkyy palstalla ilmenneen. Joskus olen ajatellut, ovatko henkilöt loppuun saakka miettineet mitä kirjoittavat.

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    En menisi mielelläni pitkälle meneviin tyypityksiin tällä palstalla. Voisin erehtyäkin. Ei kaikki halua käydä niitä "fiksuja" keskusteluja ja väittelyitä täällä. Itse käyn ne mieluimmin ystävien ja tuttavieni kanssa. Väitän kuitenkin olevani aikuinen, joka käyn täällä vain huvin vuoksi välillä jotain tyhjänpäiväistä tokaisten, kuppilassa ja paatissakin. En pyri pätemään täällä. Huvittaa kun jotkut ottavat tämän liian vakavasti. Ehkä se korreloi runsaan ruudun äärellä viihtymisen kanssa. Kun keskusteltiin halutuista aiheista, niin tuli ilmi, että keskusteluja saisi samalla kertaa olla laidasta laitaan, jotta olisi valinnan varaa. Siksi ei aiheita saa laittaa paremmuusjärjestykseen. Ei se kivalta tunnu, kun lapselliseksi sanotaan.

    Äänestä

  • Leny kirjoitti:

    Heitin kehiin haasteen suvaisuuteen. Antaa kaikille tilaa mielipiteidensä ilmaisuun ja vastata haasteisiin.

    Palstoilla ilmennyt hiekkalaatikkoleikki - et kuuluu mun kavereihin - mene pois - ei kait oikein kuulu enää tämän ikäluokan taapertajille.

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    Mihin tyyppiin kuulut;
    Vanhempi-Aikuinen-Lapsi - kuvaa miten toimit.

    Ne jo antavat käsityksen viesteistä. Huumori on ihan eri juttu - minäpä tiedän kaiken - minä olen vain tällainen- huomiot antavat hyvän kuvan henkilöstä.

    Erilaisuutta, myös mielipiteiden, on siedettävä mutta ei kaikkea tarvitse -hyväksyä- jos se on oman sisimmän mielipiteen vastainen. Ei ole hyväksi yrittää vääntää muita henkilöitä oman mielen mukaiseksi, sillä toisen persoonallisuuden muokkailu yritys on tosi vaarallinen juttu.

    On vähän sama kun antaisi omilla mielipiteillä ladatun aseen puhua suoraan toisen sisimpään. Sitä voi tulla aikamoinen ongelma tilanne.

    Niitäkin tilanteita näkyy palstalla ilmenneen. Joskus olen ajatellut, ovatko henkilöt loppuun saakka miettineet mitä kirjoittavat.

    Viimeiseen lauseeseesi, Magda, viestissäsi viitaten tuli mieleeni muutamia sanontoja joiden sisällä piilee viisaita ajatuksia siitä kuinka asioista sanomme tai kirjoitamme.

    - Sanat kävelivät suoraan suustani ulos. - J.G.
    ....(olisiko tuo harkitsematonta puhetta?)

    - Hänelle tuotti vaikeuksia kietoa sanoja käsitteen ympärille. - J.B.
    ...( tarkoittaisiko, etteivät muut ymmärtäneet ihan kaikkea mitä hän oli sanonut? )

    - Hänen sanansa marssivat ihailtavan täsmällisesti kuin koulutetut sotilaat, jotka osaavat sulkeisjärjestyksen. - G.S.
    ... ( Tuo puhuja taas osasi sanoa asian kiertelemättä ja kaartelematta. )

    - Tietämättömät luulevat, että kissatappelussa sietämättömintä on meteli. Mutta ei, sietämättömintä on kissojen räävitön kieli. - Mark Twain

    Mark Twain on sanonut tämänkin; - Jos haluat ymmärtää omaa aikaasi, lue sen tutottamia romaaneja. Valepuvussa ihmiset puhuvat vapaasti. -

    Siitäkö johtunee että täälläkin nimimerkin suojassa tai ilman nimimerkkiä kirjoitetuissa viesteissä ihminen on alastomimmillaan, eli rohkenee tuoda ilon, yhteisymmärryksen, tai toisaalta, kateuden ja vihan tunteessa syntyneet sanat palstalle muiden luettaviksi.

    Me ihmiset osaamme olla lämmin syli, mutta myös piiskan sivallus kanssaihmisillemme. Olemme me niin raadollisia, jopa sanoissamme joskus.

    Toivottavasti rauha vallitsee sivuilla edelleenkin.
    - Asiat kääntyvät useimmiten parhain päin. Joskus vain vaaditaan hyviä hermoja odotella miten käy. - Henry Donovan.

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    Heitin kehiin haasteen suvaisuuteen. Antaa kaikille tilaa mielipiteidensä ilmaisuun ja vastata haasteisiin.

    Palstoilla ilmennyt hiekkalaatikkoleikki - et kuuluu mun kavereihin - mene pois - ei kait oikein kuulu enää tämän ikäluokan taapertajille.

    Sekö kuuluu asiaan, että rauhallisiin keskusteluihin saa tulla riehumaan, loukkaamaan ja tuomitsemaan kelvottomiksi kaikki.

    Tällainenko on sitä hyväksyttävää erilaisuutta - jopa asiallisuutta.

    Oikeus oman mielipiteesi ilmaisuun kuuluu kaikille, meillekin molemmille. Annat sen käsityksen, että muodostat mielipiteesi väärin ja/tai puutteelisin perustein.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    En halua vääntää rautalangasta mallia, mutta kait kaikki järkevät henkilöt tiedostavat minkälaatuinen kielenkäyttö on sopivaa yleisillä palstoilla.
    Ikävästi sanottuna, kuka nyt kerjäisi "verta omasta nokastaan."

    Riitelemiseen minusta ei ole mutta eriävän mielipiteen ilmaisen alta aikayksikön. Yleisenä asiana y.m. viestit kirjoitin koska minua häiritsee ainaiset epäasialliset kiistelyt ja nimittelyt.

    Olisiko hyvä keskustelun aihe; mikä on kinaa ja mikä on känää?

    Väität, että kaikki tajuavat minkälainen kielenkäyttö on soveliasta.

    Miksi sitten eivät, tai paremminkin ei, tajuta tätä.

    Nimittelyt ja torailut eivät näköjään lopu, joten ne on vain poistettava.

    Täällä ei siis saisi lyödä vastaan vaan ainoastaan hyväksyä.

    Erilaiset mielipiteet ja muukin erilaisuus on jopa toivottavaa.

    Äänestä

  • Mitä tarkoittaa "pirtti-baatti keskustelu"?

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    Mihin tyyppiin kuulut;
    Vanhempi-Aikuinen-Lapsi - kuvaa miten toimit.

    Ne jo antavat käsityksen viesteistä. Huumori on ihan eri juttu - minäpä tiedän kaiken - minä olen vain tällainen- huomiot antavat hyvän kuvan henkilöstä.

    Erilaisuutta, myös mielipiteiden, on siedettävä mutta ei kaikkea tarvitse -hyväksyä- jos se on oman sisimmän mielipiteen vastainen. Ei ole hyväksi yrittää vääntää muita henkilöitä oman mielen mukaiseksi, sillä toisen persoonallisuuden muokkailu yritys on tosi vaarallinen juttu.

    On vähän sama kun antaisi omilla mielipiteillä ladatun aseen puhua suoraan toisen sisimpään. Sitä voi tulla aikamoinen ongelma tilanne.

    Niitäkin tilanteita näkyy palstalla ilmenneen. Joskus olen ajatellut, ovatko henkilöt loppuun saakka miettineet mitä kirjoittavat.

    kirjoittanut niinkuin puhun - miettimättä kovin pitkään , ja se aiheuttaakin sitten monta kertaa pikkuisen ikäviä tilanteita.
    Livessä voi kuitenkin heti siloitella sanomistaan ja siellä näemme toistemme ilmeet ja eleet.
    Täällä todellakin pitää miettiä, jos tahtoo tehdä asiallisen , järkevän ihmisen vaikutelman.
    Tuo viimeinen lauseesi antoikin ajattelemisen aihetta :"Ovatko henkilöt loppuun saakka miettineet mitä kirjoittavat."

    Aika erikoista, että niissä loppuun saakka mietityissä on usein ilkeimmät ja loukkaavimmat sanomat muille kirjoittajille. Kaunaiset vanhojen asioiden kaivelut ja kohteliaaseen sanamuotoon kätketyt tölväisyt.
    Älä pyydä esimerkkiä! Minä en jaksa kaivella vanhoja asioita.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Väität, että kaikki tajuavat minkälainen kielenkäyttö on soveliasta.

    Miksi sitten eivät, tai paremminkin ei, tajuta tätä.

    Nimittelyt ja torailut eivät näköjään lopu, joten ne on vain poistettava.

    Täällä ei siis saisi lyödä vastaan vaan ainoastaan hyväksyä.

    Erilaiset mielipiteet ja muukin erilaisuus on jopa toivottavaa.

    Uskon normaalilla järjellä ymmärtävän mitä viestittää.
    Mitalin toinen puoli, joku haluaa "ärsyttää" tahallaan saadakseen k.o.henkilöltä huomiota.

    Onko sitten perimmäinen syy ihastus, vihastus vai yrittääkö nokkapokalla niistää kaverin nenän, jokainen tulkitkoon tavallaan.

    Itse on puolensa pidettävä, kukaan muu ei sitä tee toisen puolesta, on minun näkökantani.
    Eri asia on sitten, kuinka paljon heittää löylyä lisää juttuun ja millä tavalla "ärsyttäjälle."
    Siitä päättäköön jokainen tykönään ja kuinka pitkälle menee mukaan.

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    Mihin tyyppiin kuulut;
    Vanhempi-Aikuinen-Lapsi - kuvaa miten toimit.

    Ne jo antavat käsityksen viesteistä. Huumori on ihan eri juttu - minäpä tiedän kaiken - minä olen vain tällainen- huomiot antavat hyvän kuvan henkilöstä.

    Erilaisuutta, myös mielipiteiden, on siedettävä mutta ei kaikkea tarvitse -hyväksyä- jos se on oman sisimmän mielipiteen vastainen. Ei ole hyväksi yrittää vääntää muita henkilöitä oman mielen mukaiseksi, sillä toisen persoonallisuuden muokkailu yritys on tosi vaarallinen juttu.

    On vähän sama kun antaisi omilla mielipiteillä ladatun aseen puhua suoraan toisen sisimpään. Sitä voi tulla aikamoinen ongelma tilanne.

    Niitäkin tilanteita näkyy palstalla ilmenneen. Joskus olen ajatellut, ovatko henkilöt loppuun saakka miettineet mitä kirjoittavat.

    viestini olet lukenut ja ymmärtääkseni luonut minusta oikeaoppisen kuvan.
    Itseni mielestä olen joskus hapan vanha ihminen,useimmiten optimistinen ,sinisilmäinen,kaiken uskova lapsellinen vanha nainen.

    Se että tiedän ,että minusta ei tekemälläkään saa toisten kirjoituksista arvosteluja luomaan,niistä mainitsemaan,ei tarkoita etten jotakin mieltä olisi viestistä,mutta katson ,että en sillä tavoin halua itseäni esiin tuoda.
    Joskus toimin tyhmästi ja puutun asiaan mitä en ymmärrä ja se on tunnettu paheeni,siitä koitan pois päästä.
    Tämä tästä tyypistä.

    Äänestä

  • sarkikala kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "pirtti-baatti keskustelu"?

    tuon "pirtin" asiaan ,se on Kahvipirtti,liki vuoden toiminut monen,monen mieliharmi.
    Mitalin toinen puoli,myös monen mielestä tykätty paikka.
    Kerron vielä senkin että "paatti" on Ellin boksin
    Salmonella laiva 60 :ssa
    Paatin oivallinen kippari on MdkMdk.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    tuon "pirtin" asiaan ,se on Kahvipirtti,liki vuoden toiminut monen,monen mieliharmi.
    Mitalin toinen puoli,myös monen mielestä tykätty paikka.
    Kerron vielä senkin että "paatti" on Ellin boksin
    Salmonella laiva 60 :ssa
    Paatin oivallinen kippari on MdkMdk.

    Minäkin haluan vähän puolustella tätä pirttiketjua. Se on siitä hauska ketju, että siellä saa kertoa ihan mitä sattuu olemaan mielessä ajattelematta ollenkaan, onko tämä nyt aloitukseen sopiva aihe.

    Lisäksi ei ole yhtään hassumpaa joskus olla ihan kuin eri maailmassa, siinä virtuaalimaailmassa, jossa tuoksuu vastaleivottu pulla ja kahvi.

    Mitä paattikeskusteluun tulee, se on parhaimmillaan niin mielikuvitusrikasta, että oikein ihmettelee, miten ne aina keksivät uutta sisältöä heidän touhuilleen.

    Nämä paatti- ja pirttiketjut ovat siis eräänlaista aikuisten leikkiä ja väitänpä, että täytyy olla aika luovasti hullu eikä turhan tärkeä, kun menee mukaan irrottelemaan. Me ollaan siis eräänlaisia satukirjailijoita ja tarinankertojia!

    Äänestä

  • saara.dma kirjoitti:

    valaisevista tiedoista!

    Äänestä

  • sarkikala kirjoitti:

    valaisevista tiedoista!

    On se tuo muisti kumma värkki.minulle kävi tänään vanhan aikaisesti.Olen ollut melkein koko kesän mökillä missä ei tarvise lukita ovia ja huolehtia avaimista.Läksin päivällä kaupungille ja tietystu paiskasin oven kiinni eikä avaimia mukana. Eimuuta kuin huoltlmieheen yhteys ja 7€ rahaa niin pääsinhän kotia.Nyt on avain varmassa paikassa kellarissa,sinne sentään joku naapuri laskee sisälle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sinikynä kirjoitti:

"Seitsemänkymmentä vuotiaiden leppoisa kahvipöytä. Liity rohkeasti mukaan"
Näin suurinpiirtein seisoo tuossa sivun ylälaidassa, kun avaa tämän sivun.
Nyt kuitenkin minulle kävi hullusti, kun lensin ulos, kuin leppäkeihäs. Tosin niin lensi koko ketjukin.
Istuessani nyt täällä ulkopuolella hölmistyneenä ihmettelen miksiköhän näin kävi?
Ei sen puoleen, ei siitä ulosheitosta niin suurta meteliä kannata pitää. Onhan näitä keskusteluryhmiä täällä netissä muitakin.
Sitäpaitsi olen lupautunut vertaisohjaajaksi ikätovereille tämän tietokoneen alkeiden opiskelussa. Siinä on taas haastetta kerrakseen koko syksyn ja talven ajaksi.
Toivotan mukavia hetkiä ja varokaa, ettei teille käy samoinkuin minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu