tamponi vielä siellä?

tyttönen

Hei. Nolottaa kysyä, mutta asia hämää sen verran...

Minulla oli noin viikko sitten kuukautiset loppumaisillaan ja olin (mielestäni) ottanut tamponin pois. Kuitenkin vessassa käydessä huomasin alushousuissani tamponin narun tai pätkän siitä! Ihmettelin tätä ja ajattelin, että enkö olekaan poistanut tamponia ja onko naru itsekseen katkennut... (älkää naurako)

Päivän päästä alkoi tiputtelu vuoto (ihan normaalia minulle). Laitoin tamponin muutamaksi tunniksi ja otin sen sitten pois ja vuoto oli ohi. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä sitä tamponin narua. Onko mahdollista että olen työntänyt toisella tamponilla ensimmäisen niin syvälle, että en tunne sitä? Äitini sanoo, että ei se ole mahdollista. Olen pinnistellyt ja tunnustellut itseäni, enkä todella tunne että siellä olisi mitään.

Mutta kertokaa. Onko se mahdollista? Onko kenelläkään unohtunut tamponi sisälle tai katkennut naru?

26

22320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missy

      Elä huoli.. Ei se ole jäänyt sisällesi..

    • mie vain

      kyllä sä sen tamponin tuntisit sormilla jos se olisi siellä. sulla on vain se naru katkennu. ei ole moista tapahtunut itselleni mutta eipä tuo mitenkään ihmeellistä ole. eli ei sinne voi mitään kadota,älä huoli!

    • naru

      tamppoonin naru ei katkea ihan itsestään... testaappa kuule ihan oikeella tamppoonilla, kun kastelet sen vesilasissa ja sit yritä vetää sitä narua... ei se ihan helpolla katkea. tunge sormet sisään ja tarkista onko siellä tamppoonia. kyllä sä sen tunnet sit, et jos siel on. ei se paikka niin iso ole. Katsos, voihan se "naru" olla jokin langanpätkä joka oli joutunut pikkareihin!

    • Paula

      Minulla kerran murkkuikäisenä (eihän tällä sikäli kuitenkaan iän kanssa ole mitään tekemistä) jäi tamponi sisälle.
      Olin työntänyt seuraavalla tamponilla sen liian syvälle. ja se meni naruineen päivineen.
      Kuukautiset olivat ohi, niin kohta rupesi tulemaan likaisen veren näköistä vuotoa ja sitten se muuttui hyvin pahan hajuiseksi ja ruskehtavaksi.
      Hain ja hain tamponia, ja vihdoin sen sain jotenkin pois. tätä vuotoa ensin ihmettelin useita päiviä ennenkun edes osasin ajatella, että sinne on jäänyt tamponi sisälle.
      No, kävin kerroin asian äidille, että näin on päässyt käymään. kävin varmuuden vuoksi lääkärissä ja se antoi minulle jonkun lääkekuurin siltä varalta jos tamponin osittain hajoamisesta olisi tullut tulehdus tai jotain.

      eli toisin kun luullaan- kyllä tamponi voi mennä sisälle naruineen päivineen. ei toki itsekseen normaalisti, mutta toisella tamponilla työntämällä. jos on väljät paikat, niin ei aina tunne, onko tamponia vai ei.

      Mutta jos on unohtunut tamponi, niin kuukautisten loputtua ruskehtava ja haiseva vuoto on se tunnusmerki.

      • tyttönen

        ... mutta ei ole ollut mitään erityistä vuotoa. Valkovuoto on ihan normaalia ja ei hajujakaan ole. Mielestäni itselläni ei ole kovin väljät paikat, olen aika herkkä tyttö sillä saralla...

        Olen sitä kyllä useamman kerran hakenut. Istunut kyykyssä sormet sisällä ja ei siellä mitään tunnu. Pääsen gynelle vasta ensi viikolla jolloin vuodon loppumisesta on noin pari viikkoa.

        Mietityttää tuo TSS, jos tamponi on jäänyt sisälle noinkin pitkäksi aikaa niin eikös mahdollisuus sairastua siihen kasva? Ihmettelin itsekin tuota lankaa, totta se voi olla mikä tahansa naru (esim. alushousuista itsestään) jota olen sitten myöhemmin alkanut epäillä tamponin naruksi... Eipä ne kai sitten noin vain katkeile.


      • kun on gynellekin aika
        tyttönen kirjoitti:

        ... mutta ei ole ollut mitään erityistä vuotoa. Valkovuoto on ihan normaalia ja ei hajujakaan ole. Mielestäni itselläni ei ole kovin väljät paikat, olen aika herkkä tyttö sillä saralla...

        Olen sitä kyllä useamman kerran hakenut. Istunut kyykyssä sormet sisällä ja ei siellä mitään tunnu. Pääsen gynelle vasta ensi viikolla jolloin vuodon loppumisesta on noin pari viikkoa.

        Mietityttää tuo TSS, jos tamponi on jäänyt sisälle noinkin pitkäksi aikaa niin eikös mahdollisuus sairastua siihen kasva? Ihmettelin itsekin tuota lankaa, totta se voi olla mikä tahansa naru (esim. alushousuista itsestään) jota olen sitten myöhemmin alkanut epäillä tamponin naruksi... Eipä ne kai sitten noin vain katkeile.

        kun sinulla on ensi viikolla jo aika gynelle, niin voinet olla huoletta siihen asti.
        Minulla alkoi silloin se epänormaali ruskeahko vuoto vasta parin viikon päästä kuukautisten loppumisesta. tamponihan tavallaan "mätänee" sisään, jos unohtuu.
        mutta gyne sen löytää kyllä, jos se siellä on.
        Ei sitä välttämättä sormin tunnustelemalla itse löydäkään. Minunkin tamponistani oli naru lähtenyt. mutta sitä ei koskaan löydettykään mistään. varmaan oli hajonnut ja "huuhtoutui" sitten pissan mukana pois.
        - näin ihmeellistä on elämä -
        kaikkea siis voi tapahtua.

        odottele vaan rauhassa gynen aikaa, ja kysy siltä kaikkea näitä asioita, mitkä vaivaavat.


      • shs

        Sama juttu kävi minulle, eli tamponi jäi sisään ja oli siellä melkein kuukauden (!) ennen kuin tajusin asian. Enkä ole ollenkaan tuntenut sitä. Olin laskenut vesiliukumäkeä, kun oli tamponi sisällä. Ilmeisesti veden paine veteen tullessa oli niin kova, että se imaisi narunkin sisään. Tamponi meni ilmeisesti syvälle, koska en löytänyt sitä tunnustelemalla heti vessassa käydessäni. Päättelinkin, että sen oli täytynyt lähteä kokonaan pois liukumäessä. No, unohdin asian ja olin käyttänyt toisia tamponeja, kunnes viikon parin päästä alkoi tulla rusehtavaa pahanhajuista vuotoa. Luulin ensin, että minulle oli tullut virtsaongelmia, mutta sitten tänään järkytyksekseni löysinkin tamponin sisältäni. Se oli liikkunut ihan emättimen suuaukon lähelle. Nyt pitää varmaan käydä lääkekuuri hakemassa tulehduksen varalta...


      • Typy-95
        shs kirjoitti:

        Sama juttu kävi minulle, eli tamponi jäi sisään ja oli siellä melkein kuukauden (!) ennen kuin tajusin asian. Enkä ole ollenkaan tuntenut sitä. Olin laskenut vesiliukumäkeä, kun oli tamponi sisällä. Ilmeisesti veden paine veteen tullessa oli niin kova, että se imaisi narunkin sisään. Tamponi meni ilmeisesti syvälle, koska en löytänyt sitä tunnustelemalla heti vessassa käydessäni. Päättelinkin, että sen oli täytynyt lähteä kokonaan pois liukumäessä. No, unohdin asian ja olin käyttänyt toisia tamponeja, kunnes viikon parin päästä alkoi tulla rusehtavaa pahanhajuista vuotoa. Luulin ensin, että minulle oli tullut virtsaongelmia, mutta sitten tänään järkytyksekseni löysinkin tamponin sisältäni. Se oli liikkunut ihan emättimen suuaukon lähelle. Nyt pitää varmaan käydä lääkekuuri hakemassa tulehduksen varalta...

        Aikas paha jos narukin on viel katkennu niin oli aika sattumaa ettöä se liuku itestään. Iten en käytä tamppooneja vaikka oon 13. mutta ehkä joskus lähi aikoina.


      • Anonyymi
        Typy-95 kirjoitti:

        Aikas paha jos narukin on viel katkennu niin oli aika sattumaa ettöä se liuku itestään. Iten en käytä tamppooneja vaikka oon 13. mutta ehkä joskus lähi aikoina.

        Tamppoonit on mun pelastus


    • maksu

      ei mulla oo koskaa tamponista katkennu narua ja eiks se oo aika epätavallista??

    • .....................

      Mutta kyllä sen tuntee sormilla, vaikka se olisi tosi syvällä ja saa pois "työntämällä".

      • rouva82

        Niin, sii ihan kamalaa. Mutta tässä elävä todiste että niin voi käydä. Olen synnyttänyt rouva ja jostkin syystä vain unohdin sen sinne. Sitten tuli kuukautisten jälkeen pahanhajuista valkovuotoa ja kipuaja, niin kuin kuukautiskivut. Ajattelin ettei se ole mahdollista.
        No välttämättä ihan heti ei hyvita alkaa tampooneita käyttämään ja täytyy ma mennä lääkäriin jotta katsotaan onko tulehduksia tuon vuoksi.


      • gaktus
        rouva82 kirjoitti:

        Niin, sii ihan kamalaa. Mutta tässä elävä todiste että niin voi käydä. Olen synnyttänyt rouva ja jostkin syystä vain unohdin sen sinne. Sitten tuli kuukautisten jälkeen pahanhajuista valkovuotoa ja kipuaja, niin kuin kuukautiskivut. Ajattelin ettei se ole mahdollista.
        No välttämättä ihan heti ei hyvita alkaa tampooneita käyttämään ja täytyy ma mennä lääkäriin jotta katsotaan onko tulehduksia tuon vuoksi.

        ite synnytin puoli vuotta sitten ja olimme viime vkonloppuna viihteellä pitkästä aikaa mieheni kanssa. Olin onnellinen kun ekat menkat oli alkanut ja piti saada kierrukka. Seuraavana päivänä heräsin alasti ja kysyin mieheltäni että oltiinko seksiä harrastettu ja kuulemma oltiin. En muistanut tapahtumasta yhtään mitään! Mies kysyi veinkö tamppoonin roskiin, menin ja etsin, mutta en löytänyt ja jotenkin sivuutin koko asian ja ajattelin, että olin jo yöllä heittänyt sen meneen, kun en kerran muistanut tapahtumista mitään... (yleensäkin joskus kun minut herätetään saatan esim. puhua puoli unissani puhelimeen ja muuta mukavaa muistamatta mitä olen tehnyt, nyt oli vielä alkoholia ollut veressä)

        Noh... se oli pe-la yö ja siihen luulin että menkat loppui. Siiten tiistaina tuli ruskeaa tiputtelua. Ajattelin että se johtuu tästä synnyttäm,isestä, kun on muutenkin aina välillä tiputellut ja nyt keskiviikkona koin elämäni noloimman tilanteen. Kun menin vaivalla väliin ympätylle lääkäriajalle laittamaan kierrukkaa niin eiköhän sieltä löytynyt tampooni! Soitin miehelleni heti käytyäni ja kävi ilmi että molemmat olimme luulleet että toinen oli ottanut sen pois ja tamponi oli jotenkin onnistunut seksin aikana liusumaan niin syvälle etten ollut sitä käsin huomannut. Lääkäri ei määrännyt antibioottikuuria, kun oli vain paha haju, mutta mulla ei maha tuntemuksia lenkkeilystä ja liikkumisesta huolimatta. kuuri ois vaan katkaissut imettämisen. sain neuvon jos tulee kipuja lääkäri aika, jos kuume nousee päivystykseen.


    • nimetön avustaja

      siikahan se siellä!1!1!!!!111 TSAJAJAJAJAJAAJAJAJAJAJA

    • señorita12

      Joo mulle itselleni tapahtui joku 4 kk sitten aika outo juttu.. yhtenä iltana huomasin että mulla on tulossa tamppooni ulos , vaikka mulla ei ollut ollu kuukautisia yli 3'een viikkoon.. sain sen sitten ulos sieltä ja menkat alkoi pari päivää tuon jälkeen...
      olin aika varmasti työntänyt tuolloin viimeksi olleina kuukautisina toisella tamppoonilla sen ensimmäisen niin syvälle, että se oli jäänyt sinne tms. Olinkin vähän ihmetellyt miksei ollut ollenkaan mitään vuotoa koko kierron aikana niinkuin yleensä... Mutta tosiaan oli aika ihmeellistä kun se sieltä 3 viikon jälkeen yhtäkkiä tuli pois, olin aika ihmeissäni siinä sitten.. että jos se on sinne jäänyt niin tulee kyllä pois ennen seuraavia menkkoja...

    • käyttäisin

      nolottaa kyl ihan hirveesti mut mul on ollu menkat jo aika kauan mut en osaa viekää käyttää tamponia en vaikka miten luen kaikkia ohjeita en vaan osaa asettaa sitä oikein onko jollakin muulla sama onglema???
      kaverit sanoo et käytä ny vaa sitä tamponia en kyllä ole heille sanonut että en osaa käyttää sitä.
      käyttäisin jos osaisin

      • mr

        Käytätkö tamponia jossa on asetin? Jos et, niin ehkä sellaisen käyttäminen olisi helpompaa. Mikä siinä asettamisessa tarkalleen ottaen on ongelmana?


    • minä täällä taas

      kertokaa mulle onko jollekulle tapahtunut sama ja miten asiasta on selvitty??
      koska mä haluun alkaa käyttää tamponeja

    • lady(;

      joo oon 13 vuotta,ja oon käyttäny jo kauan tamppooneja. mutta eilen kävi semmonen juttu että kun olin menossa ottaa tamppoonia pois niin huomasin että alushousuissa oli jokin naru mutta luulin että se oli tullut jostain muualta kunnes huomasin että tamppooni ei ullutkaan niin lähellä kuin kuvittelin ja yritin ottaa sitä pois eritavoilla jatkuvasti mutta en ole saanut sitä millään pois. ja mietin milloin se tulee pois sieltä ja onko siitä vaaraa? ja en haluis minnekkään gynekologille! ja eikös siitä voi tulla jtn tulehusta tai tss tai jtn semmosta ? mutta kannattaisko mun olla huolissaan ?

    • Louhokset.

      o__O

      Minkämoisia huutotunneleita teillä oikein on??

    • "Tietäjä"

      Älä huoli, eivät ne katkea. Olisit kyllä huomannut jos tamponi olisi ollut sisälläsi :)

      • Katkennut naru

        Kyllä ne katkeaa. Olen pari vuosikymmentä käyttänyt tamppooneja ja tänä aamuna se sitten tapahtu. Tamppoonin naru katkesi. Koitin aikani kaivaa tamppoonia ulos. Tunnen kyllä sormellani tampponin, mutta koska tungen sen aina oikeasti syvälle, en yllä itse siihen. Koskapa nyt on lauantai, enkä kuitenkaan ole hengenvaarassa, niin alkuviikolla saan sitten soitella ja yrittää varata aikaa terveyskeskukseen tai gynelle.

        Eli valitettavasti nämä eivät ole urbaaneja legendoja. Ja tuotevalmistajalle lähtee palautetta.


    • supertampax

      Itsekin olen miettinyt, että onko mahdollista että tampponi jää sisälle. Käytän tampax supereita, ei siis mitään pienimmästä päästä :D Nyt vaan olen alkanut miettimään, että onko mahdollista että tampponi jää emättimeen, ettei sitä sormella tunne.

      Olen siis aika varma, että olen tampponit poistanut, mutta nyt vaan on käynyt mielessä, että jos nyt kuitenkin olen vahingossa työntänyt uuden vanhan päälle. Ja näin olisi tampponi jäänyt sisälleni. Sormella olen ronkkinut koko emätintä, eikä siellä mitään ylimäärästä ole tuntunut. Seksiä olen harrastanut, voisiko tällöin tampponi työntyä entistä syvemmälle, ettei sitä todellakaan sormella tuntisi. Outoja kysymyksiä kyllä, mutta jos täällä olisi joku, jolla olisi oikeaa tieota näistä :)

    • 33333dvsdzv

      tamponia voi yrittää saada ulos pinnistämällä, kuin olisit kakalla, jos naru katkeaa.

    • tambax

      kyllä sillä jotain muuta on kuin sun tambax.täriseekö se?!

    • Muuten...

      Nykäisit kai sitä narua ihan kunnolla ennen kun laitoit tamponin. Siinähän on ideana testata pysyykö naru kiinni ja saatko tamponin ulos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      354
      3153
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      117
      1157
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1147
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      129
      937
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      158
      734
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      717
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      679
    Aihe