Mitäs jos naisesi jonain päivänä muuttuisi käytökseltään oudoksi. Aikasi kyseltyäsi muutoksen syytä, hän sanoisi ihastuneensa toiseen. Mitä tekisit?
Mitä
tekisit
81699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
en ainakaan panikoisi. Ihmiset ihastuu usein, se on normaalia. Eri asia on se, laittaako kultasi ihastuksensa sinun edellesi. Usein ihastus kuitenkin menee ohi.
Minäkin olen parisuhteessa ja ollut ihastunut. Ajattelin järjellä, enkä tehnyt "ihastumiselleni" mitään ja tällä hetkellä olen edelleen parisuhteessa, onnellisena. Tuo on valintakysymys.
Mistä oot kivi?
Mistä oot kivi? :)
että miten vakavaa se on ja jos vastausta ei tulisi tai että olisi vakavaa niin lähtisin kävelee. sen verran kunnioittaisin itseäni. mutta jos se olisi vain joku ohimenevä älytön juttu niin nauraisin koko jutulle. riippuu siitä, kuinka kauan olisin seurustellut ja millä pohjalla suhde aiemmin olisi ollut. oma vastaukseni tulee sitä taustaa vasten, että olen todella onnellinen ja juuri kihlautunut.
Kysyin miten vakavaa se on. Kun en saanut vastausta, annoin hänelle muutaman päivän aikaa miettiä mitä hän haluaa (tätä oli jo edeltänyt muutama viikko hänen puoleltaan miettimistä ja "päivä kerrallaan ottamista", hän ei vain silloin myöntänyt että syynä oli toinen). Sitten hän totesi ettei pysty jättämään uutta ihastustaan eikä vastannut mitään kun kysyin että pystyykö hän sitten jättämään minut. Jolloin minä totesin että selvä, tämä on sitten tässä.
Siihen loppui yli neljän vuoden suhde, ja ajoittain muisto loppuajasta vihlaisee vieläkin ikävästi, vaikka tapahtuneesta on kohta kolme vuotta. Silti, parempi näin.
Minun mielestäni, vaikka tekeekin tajuttoman kipeää. Saman olen kokenut, sama tilanne oli myös silloin, kun toisen ihastus oli alkoholi.
Jos ihastuminen muuttuu vakavaksi, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin todeta, että päätä kumman haluat, molempia et voi pitää. Jo se, että joku on onnistunut valloittamaan toisen mielen, kertoo paljon siitä, missä kohtaa vanhassa suhteessa mennään.
Minua raivostuttaa suunnattomasti ihmiset, jotka jahkaavat omien tunteidensa kanssa ja olettavat, että toiset siinä ympärillä vain hartaasti odottavat lopputulosta. Sen verran pitäisi olla särmää ja kunnioitusta ihmistä kohtaan, että uskaltaa tehdä päätöksiä ja seisoa niiden takana.
Ja aivan - olen todennut saman kuin sinäkin. Vaikka silloin teki kovin kipeää, olen tänä päivänäkin sitä mieltä, että ratkaisut olivat oikeita. Aika on näyttänyt sen moneen kertaan.
Niin. Toisaalta olen sitä mieltä että tavallaan luovutin/luovutimme liian "helpolla", liian nopeaan (en kylläkään tiedä mitä mieltä exäni asiasta on, välimme katkesivat siihen), tavallaan ero oli helppo pakokeino ahdistavasta ja kipeästä tilanteesta. Sitähän sanotaan että suuria päätöksiä ei pitäisi tehdä tunnekuohujen vallassa, voi olla että mikäli meillä olisi ollut malttia tapella ne tappelut alta pois ja puhua rauhassa kun pöly oli hieman laskeutunut, tilanne olisi saattanut päättyä toisin. En ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt pitkäaikaiseen suhteeseen (omaan tai ystävien), jossa ajoittaisia ihastumisia toisiin ei tule. Ei kukaan elä niin tynnyrissä että näkisi vain sen oman puolisonsa, ja kun puhutaan vuosien suhteesta ja yhdessäasumisesta, siihen mahtuu pakostakin myös niitä pitempiäkin aallonpohjia. Eipä sitä turhaan sanota että rakastaminen on ennen kaikkea tahdon asia ja vaatii työtä, vaikka ei parisuhteen tietenkään pitäisi koko ajan mitään hampaat irvessä vääntämistä olla.
Mutta niin, kaikki eivät ajattele samoin kuin minä, minä nyt vain satun olemaan niitä konservatiivisia arvoja kannattava enkä usko siihen että ruoho olisi sen vihreämpää aidan takana, jos mitään vakavia ongelmia ei entuudestaan ole. Enkä tietenkään tiedä olisimmeko saaneet parisuhteemme exäni kanssa kuntoon vai ei, voi olla että keskustelut ynnä muut olisivat olleet vain tekohengitystä. Että leikkaus olisi onnistunut, mutta potilas kuollut silti.
Nykyinen tilanne on silti hyvä, vaikka tämä ehkä kuulostaakin siltä että minun mielestäni ero oli virhe. :) Ei se ollut, moni asia vain olisi ehkä kannattanut tehdä toisin jolloin ehkä olismme voineet jäädä edes kavereiksi.
Niinpä, kukaan ei tiedä onko oikeassa ja tekeekö oikein,; sitähän kaikki havitteleee. Ei tarvitse olla oikeassa, kun on vaan sydämessä ja sielussa toiminut oikein. Ei öle merkitystä, onko ne tehty täällä maailmassa oikein tai väärin. Mutta, iloitkaa kaikki kaikesta ja siitäkin , mitä ei ole ollut. t. Lumihiutale