Motiivi?

Miksi sinä haluat tietää totuuden? Mitä tekisit jos saisit kuulla sen varmasti?
401419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

No puisin asiaa heti täällä suomi24:ssa.

Äänestä

tehtävässä. Ja kun saan oman tehtävän tehtä lopuun niin sielu valmis vaihtamaan korkeampa kehoonsa. Sillä oma keho alkoi jo käydä pieniiksi ja ei kestä kauvan. Onhan etaanakin vaihta kotelon kun kasva suureksi. Samoin käy muilekiin. En tee tietysti itselesi mitään, vain se prosessi vasta alkaa kun keho kuolentuu siis vanhentu ja kuole itsestänsä.
Sielu on ihan kun sähkön näköinen, se ei kuole koskaan, vain kehitty jatkuvasti suureksi.
Joskus oma ruumini ja muut nähneet vaalean sinisen värilta ja silloin on yli energiä, ja
energiä tarvitse jaksamisen elämässä. Jos energiän vähyytä, niin ihminen masentuu.
Tutkijat ehkä tämän jutun opiskelevat vasta mutta se yli latauksen aikaana ihminen heikenty 1 minuutiksi. Sehän selitä helikopterin tippumasta.Itse sain sen energiän jo 18 kerta ja se on mahtava voima. Ja muutenkin tiedän totuuden jo liika, ja sen takiä haluan auta ihmiskuntaan.Ettei tarvitse teilekaan masentua ja uupua tähän turtuneesen olon tunnetta. Ja sielu on mahtava meilä, miksi me pahentaisimme toisien oloon, kun itsekiin samala kärsimme? Eikös voime elä rauhassa ja sovuusa keskenansa. Alienit ovat sen edesta mukaviä ja huumori aina kertovat toisile ja vitsikäitä. Miksi me ollan julmiä, sulkineita, vallan halukaita, ahneita,rahan perässä juokseviä, toisiä alistamme? Eivät edes alienit tuolaiset kun me. Haluan että me muutumme Jumalan mieliiksi, sillä ollaan kaikki me, hänen sieluunsa kun vain uskaltamme hänelle avautumaan ,ja hän neuvoa pyhän hengen kauta meile mitä on häneltä ja mikä ei.

Äänestä

minä sinua, jotenkin tutuulta kuulostat? Ootko sinä tutkija, vain muuten vain pelleilet?
Nähtykkö me jossain ulkona? Jos ei nähty niin sama henkilö sitten vain lue mun tekstiit vain ja
teke kirjenpito niistä.

Äänestä
  • liika mitä he tutkijat suunitelevat. Totuuden minulta imetään ja heitette niinkun roska pellolle. En pelkä koska en ole yksin, vain avaruus on minun puolella,ja myös Jumala.

    Äänestä

  • tiedän jo kirjoitti:

    liika mitä he tutkijat suunitelevat. Totuuden minulta imetään ja heitette niinkun roska pellolle. En pelkä koska en ole yksin, vain avaruus on minun puolella,ja myös Jumala.

    Meniikö oikein?

    Joo kyllähän Me ainakin sut tunnetaan, työskentelen katsos Hallituksen leivissä. Olet voinut joskus meitä nähdäkin; musta puku ja mustat lasit.

    Älä vaan kerro mitään, muuten tiedät mitä seuraa...!!

    Äänestä

  • mies mustissa kirjoitti:

    Joo kyllähän Me ainakin sut tunnetaan, työskentelen katsos Hallituksen leivissä. Olet voinut joskus meitä nähdäkin; musta puku ja mustat lasit.

    Älä vaan kerro mitään, muuten tiedät mitä seuraa...!!

    siis tämä tutkija tietokoneen takana. Ja hän on iäkäs ja parta puoli harma. Huohmasin hänet ja
    hän nyt valvo tämän kirjoituksensa. Mutta en saa
    ketän heista kijoitaman tänne sivuulle. Oot sä hauska haaa haa. Mulla se video kaseti Miehet mustiisa. Hauska elokuva kyllä. Mutta siinä nähten en ole vaaralinen.

    Äänestä

  • kun et sinä se olet kirjoitti:

    Mutta kuule! Onko sinulla vaikeuksia tuon oikeinkirjoituksen kanssa muuten vaan, vai oletko kenties maahanmuuttaja?

    Jälkimmäinen olisi sikäli iloinen uutinen, että sittenhän meillä olisi jo ainakin yksi ikioma monikultturinen avohoidokki.

    pitaisi tehdä. Muuten en olisiin tänne suuni avannut.

    Äänestä

  • tiedän mitä kirjoitti:

    pitaisi tehdä. Muuten en olisiin tänne suuni avannut.

    Mutta minäpä tiedän mitä pitäisi olla tekemättä, hahaa!

    Äänestä

  • heebo kirjoitti:

    Mutta kuule! Onko sinulla vaikeuksia tuon oikeinkirjoituksen kanssa muuten vaan, vai oletko kenties maahanmuuttaja?

    Jälkimmäinen olisi sikäli iloinen uutinen, että sittenhän meillä olisi jo ainakin yksi ikioma monikultturinen avohoidokki.

    Laulahan sitten miehet mustiisa biisin sitten sielä. Ja heiluta päätämuuten varovasti ettei sun tietokone hajoa. Ikävä kyllä mut sinne eivät ota, kun olen terve ja täysiin järkinen.Tietenkiin olen muukalainen, mutta en ole musliimi enkä ole osamabilääde.

    Äänestä

  • Isovelimyös kirjoitti:

    Mutta minäpä tiedän mitä pitäisi olla tekemättä, hahaa!

    täytykö mennä nukkumaan eteivät sun silmälasit tippuvat jos niitä sulla on.

    Äänestä

  • Noo en osaa sanoa tunnetko mut. Ja kyselin vaan tota ku en oikeen itse tiedä miks haluun tietää, kelasin et jos joku osaa perustella hyvin niin ehkä sit tunnen itseni paremmin.

    Äänestä

motiivin? Ja miksi kerrot isovelista? Ootko sinä valvoja?

Äänestä
  • En nuku, olen siis valvoja. Mikset vastaa kysymyksiini?
    Pystytkö murtamaan tämän koodin?:

    ASAPOBOIUTYJBFGOIUYTOIUGI
    IOUOIUOIUBBJGITOIOBIOIOIO
    POIDGWNBBCYRGJHKSMVNTUJVB

    Ellet pysty en usko sinua.

    Äänestä

  • Aura kirjoitti:

    En nuku, olen siis valvoja. Mikset vastaa kysymyksiini?
    Pystytkö murtamaan tämän koodin?:

    ASAPOBOIUTYJBFGOIUYTOIUGI
    IOUOIUOIUBBJGITOIOBIOIOIO
    POIDGWNBBCYRGJHKSMVNTUJVB

    Ellet pysty en usko sinua.

    kauta kurkistan vain hengen kauta. Olet oppinut tietokoneen hyviin ja se on sinun työni. Minun työ on erilainen kun sinun, siis hengelinen ja osiitain ruumilinen. Voin todista yhtellä keinoila, kun olet tietokoneen ääressä nyt.
    Ja pian tunnet jonkuun läsnäolon sinun huonessa.
    Mutta et näit mitään henkilöä, voit vain aistiä mut. Tai nähtä vaaleasinisiä pilkuja. Silloin olen paikaala. Minä aloitan nyt.

    Äänestä

  • kun en tietokoneen kirjoitti:

    Sun pitää kuule vielä vähän harjoitella, ei tunnu oikein toimivan.
    Mutta älä anna periksi, kyllä se siitä kun vaan malttaa treenata ahkerasti. Pienestä ne on aloittaneet isommatkin gurut.

    Niistä vaaleansinisistä puheenollen..muista nyt syödä ne senkinväriset, jooko?

    Panin sen koodin hengen kautta tulemaan, otapa koppi ja kokeile nyt murtaa se.

    Äänestä

  • kun en tietokoneen kirjoitti:

    kauta kurkistan vain hengen kauta. Olet oppinut tietokoneen hyviin ja se on sinun työni. Minun työ on erilainen kun sinun, siis hengelinen ja osiitain ruumilinen. Voin todista yhtellä keinoila, kun olet tietokoneen ääressä nyt.
    Ja pian tunnet jonkuun läsnäolon sinun huonessa.
    Mutta et näit mitään henkilöä, voit vain aistiä mut. Tai nähtä vaaleasinisiä pilkuja. Silloin olen paikaala. Minä aloitan nyt.

    oveele suuntiin? Eihän tarvinnut peljata.
    Olet mies puoli, vaaleat hiukset, Paino aika pullaka, olet pitkä. Istuit ääskein melkein suorassa. Kampaus on tavallinen, pysty kammala harjata niitä.

    Äänestä

  • katselit kirjoitti:

    oveele suuntiin? Eihän tarvinnut peljata.
    Olet mies puoli, vaaleat hiukset, Paino aika pullaka, olet pitkä. Istuit ääskein melkein suorassa. Kampaus on tavallinen, pysty kammala harjata niitä.

    Enhän minä nyt noin mukavaa kaveria toki pelkäisi.
    Olet nyt vaan käynyt ihan jossakin muualla kyläilemässä. Meni tuo kuvaus nimittäin sen verran puihin.
    Mutta älä lannistu, älä lannistu..

    Äänestä

  • katselit kirjoitti:

    oveele suuntiin? Eihän tarvinnut peljata.
    Olet mies puoli, vaaleat hiukset, Paino aika pullaka, olet pitkä. Istuit ääskein melkein suorassa. Kampaus on tavallinen, pysty kammala harjata niitä.

    etten innostuun ja huomena olet liemissa. Pyyhe se äkkiä. Täälä monet osavat tietokone halitsemaan. Ja vielä katoakiin kun kysyyn sukulaisilta ensiin. Vain jaksatko pistä omaksi syyksi? En suutu vaika se katoa ja tämä teksti myös. Pyyhi äkkiä pois!

    Äänestä

  • varalta pois kirjoitti:

    etten innostuun ja huomena olet liemissa. Pyyhe se äkkiä. Täälä monet osavat tietokone halitsemaan. Ja vielä katoakiin kun kysyyn sukulaisilta ensiin. Vain jaksatko pistä omaksi syyksi? En suutu vaika se katoa ja tämä teksti myös. Pyyhi äkkiä pois!

    ..ystävä hyvä, otan täyden vastuun!!

    Äänestä

  • heps kirjoitti:

    ..ystävä hyvä, otan täyden vastuun!!

    sen kootin. Terrveiset teile, kun et ole yksiin sielä.

    Äänestä

  • tallentunnut kirjoitti:

    sen kootin. Terrveiset teile, kun et ole yksiin sielä.

    Hyvä. Panehan koodi visusti talteen, sitä ei nykypäivänä koskaan tiedä milloin koodeja tarvitsee.

    Se on varmaan tuo minun sivupersoonani sitten, kenelle terveisiä lähettelet. Mutta kerrotaan terveiset toki.

    Missäpä päin ruumiilinen olemuksesi nykyisin vaikuttaa?

    Äänestä

  • homma kirjoitti:

    kysyyt? Kun kaikki kerran meni väärin.
    Sinunhan tehtäävä minut tehtä hiljaiseksi, eikös niin? Ja sen takiä yrität väitä vastaan.
    Mutta jattä se omana tietoona, enkä olen loukannut oma mieltä, sun kirjoituksensa. Se on kyllä ymmäretty juttu.
    En tullut tänne kilpaileman sun kansa, vain kertoa totuuden. Enkä hakeman maineensa, vain olla nöyränä, ja vastaan kun kysyytän. Ja mulla
    on taidot ja minä tiedän niistä ja elän niiden perustella, ja ne eivät pettäneet mut koskaan.
    Olet ammatilainen väitelyssä jutuusa, minä taas kerron totuden.

    Äänestä

  • Aura kirjoitti:

    En nuku, olen siis valvoja. Mikset vastaa kysymyksiini?
    Pystytkö murtamaan tämän koodin?:

    ASAPOBOIUTYJBFGOIUYTOIUGI
    IOUOIUOIUBBJGITOIOBIOIOIO
    POIDGWNBBCYRGJHKSMVNTUJVB

    Ellet pysty en usko sinua.

    Ja mun sielu tule käymään katsomassa mitä puuhat.
    Olen rauhalinen mutta en vakutan, jos alienit tulevat myös katsomaan mitä puuhat. Yritä olla pelkämättä meitä emme teeme paha.

    Äänestä

  • nukkumaan kirjoitti:

    Ja mun sielu tule käymään katsomassa mitä puuhat.
    Olen rauhalinen mutta en vakutan, jos alienit tulevat myös katsomaan mitä puuhat. Yritä olla pelkämättä meitä emme teeme paha.

    mulle mitään?

    Äänestä

  • ennä vastaata kirjoitti:

    mulle mitään?

    kysymyykseensa. Pelotikko?

    Äänestä

  • ennä vastaata kirjoitti:

    mulle mitään?

    mutta et pystyyt. Älä ajatele liika, mä näin myös sunkiin sielusi. Ja on sieltä päin kyllä hieno toimiisto. Missa sä oot töiså

    Äänestä

  • haluat vastaata kirjoitti:

    mutta et pystyyt. Älä ajatele liika, mä näin myös sunkiin sielusi. Ja on sieltä päin kyllä hieno toimiisto. Missa sä oot töiså

    hieno toimisto.

    Äänestä

  • työ paikasi kirjoitti:

    hieno toimisto.

    kun oli tyhja toimisto.

    Äänestä

  • ennä vastaata kirjoitti:

    mulle mitään?

    Olihan kivakin mennä nukkumaan kotiä. Ja se toimisto jai hetkeeksi tyhjäksi. Ja teitä sielä kolme henkilöä, ja kolmeesta on yksi nainen.

    Äänestä

  • vuoro väliilä kirjoitti:

    Olihan kivakin mennä nukkumaan kotiä. Ja se toimisto jai hetkeeksi tyhjäksi. Ja teitä sielä kolme henkilöä, ja kolmeesta on yksi nainen.

    vastaata. Jääkön sitten avoimet kysymykset.

    Äänestä

  • Aura kirjoitti:

    En nuku, olen siis valvoja. Mikset vastaa kysymyksiini?
    Pystytkö murtamaan tämän koodin?:

    ASAPOBOIUTYJBFGOIUYTOIUGI
    IOUOIUOIUBBJGITOIOBIOIOIO
    POIDGWNBBCYRGJHKSMVNTUJVB

    Ellet pysty en usko sinua.

    puolelani. En minääkän salli Jumalan pilkaan.
    Omasta mielista kirkot on hienoja ja uskonnot myös. Toivotaan että Jumalan pilkaa loppuisi.
    Kiitos etusivuun otsikosta. Se oli hieno kun sen tyypin saatu kiini. Ja sehän on myös totta.
    Ja hieno työn jatkoa teile.

    Äänestä

  • Aura kirjoitti:

    En nuku, olen siis valvoja. Mikset vastaa kysymyksiini?
    Pystytkö murtamaan tämän koodin?:

    ASAPOBOIUTYJBFGOIUYTOIUGI
    IOUOIUOIUBBJGITOIOBIOIOIO
    POIDGWNBBCYRGJHKSMVNTUJVB

    Ellet pysty en usko sinua.

    Tuskin sun txt. padilla kääntämää koodia kukaan haluu lukee

    Äänestä

  • jos et haluat kirjoitti:

    vastaata. Jääkön sitten avoimet kysymykset.

    Piti lähteä eilen meditoimaan, joten jäi tää viestailu kesken.
    Mitens tänään sujuu?

    Tulehan kyläilemään, eilen menit kyllä ihan väärään osoitteeseen.

    Mistäpä päin olet lähtöisin, sanoit että olet ulkomailta Suomeen tullut?

    Äänestä

  • taasen! kirjoitti:

    vei mun sivuuni,"sivua ei löyty". Siis se jää paljastamatta. Ja hänellä se nyt on, minuun tekstiini. "Valvojalle" sait todistukseni minuun taidostani.

    Äänestä

tietokoneiden kirjoituksia. Mutta totuuden minuun omani poistiit. Ja minä en ole huijari, enkä puhuun omiä. Sinulla on talennetujä tekstiäni, ne jotka olet poistanut sivustoosta. Tietän vain, ja myös näkyy kun mietit liika. Aijotko paljasta niile?

Äänestä
  • sinä oman tietokoneen näytön vähä tummeksi kun on niin kirkas sinun tausta ja kirjaimet aika pitkät ja isompi kun mun kirjaimet. Joutuin kyllä
    mennä uudestan omalle sivuule, kun sivusto oli sun.Miksi pidätät mun kirjoitukseet?

    Äänestä

  • tehtä kirjoitti:

    sinä oman tietokoneen näytön vähä tummeksi kun on niin kirkas sinun tausta ja kirjaimet aika pitkät ja isompi kun mun kirjaimet. Joutuin kyllä
    mennä uudestan omalle sivuule, kun sivusto oli sun.Miksi pidätät mun kirjoitukseet?

    veli valvoja.

    Äänestä

  • mun kysymykseen kirjoitti:

    veli valvoja.

    pyydän nöyrästi anteeksi sinulta. Itse en kerron kun tiedän, miksi. Anteeksi vielä kerran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

telehä kirjoitti:

Miksi sinä haluat tietää totuuden? Mitä tekisit jos saisit kuulla sen varmasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu