miksi täydellisesti yksi tutkintahaara on jätetty tutkimatta (Assmannin osuus)? Jos nykypäivänä tämä tapahtuisi, niin ei tulisi kuuloonkaan, että 1 noin olennainen tutkimuksen haara jätettäisiin vallan tutkimatta.
Kaikki ei ole ihan kohdallaan. Suomi taitaa olla suomettunut vieläkin. Tiitisen listaa ei julkaista. Muistaako vielä kukaan, mitä lista itse asiassa tarkoitti? No, lista henkilöistä jotka toimittivat DDR:lle (Neuvostoliitollekin?) arkaluonteisia tietoja korvausta vastaan. Miksi listaa ei julkaista? yksi selitys on poliitikkojen: ei todisteita, media tuomitsisi lehtien sivuilla vakoojaksi ilman oikeudenkäyntejä. Todellinen syy voipi vain olla, että Tiitisen listalta löytyy sen verran arkaluontoista kamaa vielä tämänkin päivän poliitikoista, ettei julkaisu tule kysymykseen. Päitä tippuisi rytinällä ja edesmenneiden maineeseen tahroja.
KRP:ssäkin työskentelee vain ihmisiä ja ihmisiin voi vaikuttaa. Jos Assmann vakoili Neuvostoliitolle niin käsky jättää A rauhaan on voinut tulla aika korkealta. Virkistelkääpäs muistianne kuka Bodomin aikaan hallitsi suomea rautaisella otteella? Kyllä, on sekin vaihtoehto.
Mikä muu syy kuin suomettuminen voisi olla sen takana ettei Assmannin osaa ollenkaan avata tutkinnalle? tuollainen kieltäytyminen on ihmeellistä. muuta sanaa en keksi...
tuli vaan mieleen, jos murhaajalla tod. näk. A:lla on ollut iho täydellisesti peitossa ja hanskat kädessä niin eihän silloin edes jää DNA:ta? Korkeintaan kuituja vaatteista. Ei se ole mikään maata mullistava asia, ettei löytynyt ulkopuolista DNA:ta (paitsi teltan ulkopuolella olleesta verisestä tyynyliinasta). Ei murhaaja verta vuoda...
kamalaa tämä media pyöritys. sääliksi käy gustafssonia. kun media kerran sellainen herhiläinen on niin eikö se kerrankin voisi keskittyä negatiivisen lööppihakuisuuden sijasta positiiviseen tutkivaan journalismiin. Siksi minusta tv 1 pitäisi haastatella Paloa 2 tunnin mittaisessa ohjelmassa jossa kertoisi koko tarinan a:sta ö:hön.
Joo-o. Niin paljon alkoi sapettaa, että piti ajatukset tuoda julki. Ja vaikka kuinka G olisi syyllinen (siihen en usko), niin SILTI moinen mediajyrääminen on ihan kohtuutonta...
luin esitutkinta materiaalia (sitä vähää mikä netissä on tarjolla tuosta 700:sta sivusta), ja täytyy sanoa, että on syyttäjillä mielikuvitusta jos sen perusteella ovat keksineet sellaiset tapahtumakulut mitä ne nyt yrittävät ajaa läpi. Kuulostaa jonkin pikkutunneille asti venähtäneen aivoriihen tulokselta...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Koska Suomen poliisi tutkii johtomiehineen aivan muita asioita, kysyn viimeisen kerran, miksi Hans Assmannin dna-näytettä ei ole?Kun murhatut on nostettu ylös, miksei murhaajaakin?
niinpä!
sekin tuli mieleen, että mitä jos A oli parhaillaan listimässä G:tä, mutta paikalle tulleet onkipojat ketkä muut lie tulivat häiritsemään, ja homma jäi ikään kuin kesken? Vaihtoehdoksi jäi paeta jalan puskia pitkin. Tarkoituksena oli ehkä paeta moottoripyörillä (jommalla kummalla) kun kilveltkin irroitettu...
Olen kyllä täydellisen samaa mieltä kanssasi suosta assmanin dna:sta... Sitä tulisi verrata siihen spermaan.
luotto poliisiin kyllä rapisee...
tota on täällä jo sivuutettu.Joten kysäsen sinultakin,että jos näin olisi tapahtunut,niin miksi tutkimukset "avattiin"?
Jos ois isoo herraa takana,nii olisiko juttua avattu?
Vai onko tämä näytöstä nilkoille kusemisesta ja selän rapsuttelun pois jättämisestä?
"iso herra" on saattanut olla kuolleena jo pitkään. G:ia pidettiin syyttömänä aluksi joten ajateltiin, ettei vahinkoa synny jos A:n osuus jätetään tutkimatta. murha jää selvittämättömäksi.
miksi avattiin uudelleen? uudet innokkaat keltanokat halusivat ratkaista suuren arvoituksen. Enää on paha suorittaa A-haaran tutkintaa, se kun olisi pitänyt tehdä 45 vuotta sitten.
Eli Palon kirja alkoi saamaan liikaa julkisuutta...
Vainoharhaista, Tiitinen, erittäin vainoharhaista, sekä kaukaa haettua ja "from ass, man"!
Olettaisin, että tuon ilmansuunnan joissakin muissakin "tippisjonoissa" oli muitakin verissäpäin, odottaen paikkausvuoroaan. Mitenkäs heidän motiivit?