jos NG ei muista mitään, niin miten hän voi olla varma syyttömyydestään.
jos NG ei muista mitään, niin miten hän voi "henkihieverissä" jutustella tapahtumapaikalta sairaalaan hänet kuskanneelle taksikuskille jonkun hypänneen teltän päälle, jonka jälkeen alkanut tulla puukkoa.
miksi porukan isoin mies olisi selvinnyt huomattavasti vähemmillä vammoila kuin muut seurueen jäsenet hyökkäyksestä.lasken vammoihin myös "puolustusvammat" vaikka tappaja on ollut uhreihin todisteiden valossa suorassa näköyhteydessä.
miksi NG:n silloiseen "hoitoon" eli irmeliin on kohdistetu suurinta raivoa ja väkivaltaa.
miksi 54 kiloseen boismaniin on kohdistettu tarkempaa ja huomattavasti suurempaa väkivaltaa kuin puolet isompaan nilssiin.
miksi nilssillä ei ole samansuuntaisia kivellä tai laakealla painavalla esineellä aiheutettuja vakavia ruhjevammoja kuin muilla.
miksi parhaiten puolustautumaan kykenevällä ja ainoalla hengissä selvinneellä vo olla vähiten torjunta tai muita vammoja.
miksi nils liioittelee saamiaan vammoja ja ei myönnä riitaa olleen vaikka sitä on ollut.
miksi NG:n kengät ovat päältä mutta ei sisäpuolelta veressä.
miksi NG ei ole tukehtunut vereensä ollessaan tajuttomana tunteja tai miten voinut vaihdella asentoaan.
miksi NG ei ole yrittänyt hankkia apua vaikka se todennäköisesti saatujen vammojen puolesta olisi ollut mahdollista.
miten NG hukkaa monta päivää vaikka on kertonut taksikuskille jonkun hyökänneen ja silti kysyvänsä sairaalassa herättyään onko ajanut moottoripyörällä kolarin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Niinpä, joku tässä kyllä haisee.
Miten ihmeessä 2 hengen telttaan mennään nukkumaan, niin että kaikki 4 nukahtavat sulassa sovussa, toivotetaan hyvät yöt ja kaikki nukahtavat. Eihä sitä edes pysty nukkumaan pelkästään yhdellä kyljellä vaan on pakko vaihtaa asentoa. Luulen, että nukkumisesta ei olisi tullut mitään, jotain muuta on täytynyt tapahtua.
Että NG tuli teltasta ulos, ennen kuin puukon iskut osuivat vakavasti, ehkä siksi että teltan päällä ollut mies hakkasi satunniasesti kankan läpi sinne tänne, ja Irmeli sattui vain saamaan eneiten osumia. Ehkä sikis koska kengät olivat jaloissa, eihän ne sisältä suttaannu.
Ehkä siksi koska NG oli isoin, jolla ehkä myös eniten voimaa.. pääsi hän teltasta ja koska hän nukkui keskellä, pääsee siitä ulos helpommin. Ehkä siksi vähemmän osumia koska hän pääsi ulos ja puollustautumaan.
Ehkä siksi koska me eikä kukaan teidetä kuka, mitä ja miten.
Irmelin ruumis oli jälkikäteen raahattu ulos teltasta? NG katsoo vierestä kun murhamies raahaa hänen rakastettunsa ulos teltasta?
Tuollaisen tapahtuman jälkeen järkytys on melkoinen, jonk sulkee mielestään alitajuisesti kstääkseen sen. Jos ihminen puhuu sekavia, ristiin rastiin tuollaisen yön jälkeen eip' ole mikään ihme vaikka olisi täysin syytön kaikeen.
siinä paljon kysymyksiä syyttäjälle purtavaksi..ja ei pelkästää ne kysymykset,vaan pitäisi ne vastauksetkin löytyä.
Katokku toi muisti ei pelaa,nii se on sillee et täytyy toisen kertoa miten kävi..Ja mitä niihin vastauksiin tulee,nii niiden tulee olee "aika suht" oikeita..varsinkin syyttäjän suusta.Tarinoita ja olettamuksia me voidaan lukea iltapäivälehdistä.
Sepi sattunut huomaamaan, niin noi aloittajan kyssärit oli niinkuin tarkoitettu puolustukselle vastattavaksi. Ja niinku se syyttäjä olis se kysyjä.. Huomasitko nyt?
tajusitsä mun viestin?
Haluaisin tietää, miten Nilsin puukko lähti kävelemään teltan sisältä. Eikö sillä sitten olisi lainkaan taisteltu vastaan? Miksi kenkiä olisi pitänyt viedä piiloon? No muut tavarat olivat ennen tuota viety jo parempaan piiloon ja sieltä sitten tultu noutamaan myöhemmin. Eikö ollut vainukoiria edes olemassa? Sillä olisi löytynyt varmasti vielä jotain.