Gustafsson on syytön
Prof. Jorma Palo sai minut lopullisesti vakuuttuneeksi siitä, että Nils Gustafsson on syytön. Rauhallisesti, varmasti ja uhoamatta esiintynyt Palo kertoi to A-studiosssa, miksi N.G. ei ole voinut tehdä näitä murhia. Lääkärinä hän tietää. Tiedemiehenä hän vakuuttaa. Ihmisenä hän on vastuullinen ja hyvin eettinen.
1. N.G:n aivoneste valui sairaalassa ulos nenästä: hän ei voinut siinä kunnossa juoksennella kätkemässä kenkiä, kuten syyttäjä naurettavasti väittää. Jo tämä riittää kumoamaan syyttäjän hauraat teoriat.
2. Tajuton mies ei huutele apua.
3. Seksiä ei osattu noin vain vaatia 60-luvulla: tytöthän olivat lähes lapsia. Seksiteoria on älytön.
4. Tiedemiehenä Palon etiikka vaatii puolustamaan ennalta löysin perustein syytettyä. Tulee mieleen kuuluisa Dreyfus-juttu 1800-luvulta: juutalaista upseeria syytettiin Ranskassa maanpetoksesta. Mies tuomittiin ja lähetettiin elinkautiseen. Kirjailija Emil Zolan lehtikirjoitus ”Minä syytän” sai vasta viranomaiset heräämään: Dreyfus vapautettiin syyttömänä.
Palo on Suomen Zola: heikon ja viattoman puolustaja.
5. Hänen Assman-teoriansa on hyvä. Mies oli ammatiltaan teurastaja, asui lähellä Bodomia, oli entinen Ausswitschin vartija ja kokenut tappaja. Sairas ihminen Assman oli joka tapauksessa: hän ylvästeli Saksassa tehdyillä naismurhilla. Kirurgisessa sairaalassa Helsingissä hän teeskenteli tajutonta. Hullu mies Huittisista: mutta koskaan ei poliisi kuulustellut Kirurgin lääkäreitä. Ei halunnut kuulustella.
Juuri Assmanin sopivat tuntomerkit N.G. antoi hypnoosissa.
6. Suomettunut Suomi ei ottanut Kirran lääkäreitä vakavasti, koska Assman oli KGB:n vakooja. Väkivaltainen luonteeltaan.
7. Joka tapauksessa on selvää, että N:G. on täysin syytön: mutta ihmiset rakastavat näitä dekkaritarinoita, maalaavat kauhukuvia tunnottomasta murhaajasta. Ihmiset haluavat nähdä verta: jos suuri yleisö saisi päättää, noitarovio roihuaisi jo.
8. On häpeällistä, että syyttäjä jatkaa tätä prosessia: se on niin läpeensä mätä. Syyte on pelkkää teoriaa. Hän tekisi viisaasti, kun luopuisi jutusta. Se olisi kaikkien kannalta parasta.
Kuulkaapa te, jotka uskotte N.G:n syyllisyyteen. Katsokaa peiliin: näette siellä ihmisen, joka on dekkaritarinoitten sokaisema. Muistakaa, että seuraatte oikeudenkäyntiä, ette ole mukana filmissä. Erottakaa toisistaan oma villi mielikuvituksenne ja todellisuus. Yrittäkää kerrankin vaatia itseltänne enemmän: ottakaa järki käteen. Tunnustakaa: minä olen vaatimassa syytöntä miestä roviolle olemattomin perustein.
Koska olette jo ennalta tuominneet N.G:n, niin on selvää, että kaikki mitä hän sanoo, käännetään häntä vastaan.
Koettakaa tämäkin muistaa, jos teistä siihen on.
Muistakaa: olette itsekin sensaatiota janovan median uhreja.

Vastaukset 18
Vanhimmat
1. aivonestettä ei kenties koskaan ollut.
2. hän ei kenties ollut tajuton.
3. seksiä on osattu vaatia jo luola-ajoista lähtien. Tekeekö 60-luku teinien elämästä jotenkin erilaisen? Kyllä pojilla on se sama ollut jo silloin mielessä. Perustelisit vähän.
4. Palo on tiedemies. Ei poliisi, ei rikostutkija, eikä tuomari. Hän on kirjoittanut myös kirjan aiheesta. On selvää, että hän puolustaa teoriaansa.
5. Hyvä teoria. Mutta assmann-linja on tutkittu ja hänellä on alibi. Sillä selvä.
6. "Joka tapauksessa on selvää, että N:G. on täysin syytön" --> tuota.. voisitko perustella hieman. Sinusta siis ulkopuolinen tekijä on
-saapunut paikalle ja pukenut Nilsin kengät itselleen
-leikannut telttaan aukot ja suorittanut murhat.
-jättänyt NG:n henkiin ja lähes vammoitta
-lyönyt huvikseen telttaan n. 25 puukoniskua
-napannut mukaan myös Sepon kengät
-siirrellyt ruumiita parin tunnin päästä teosta
-poistunut paikalta siten, että kukaan ei näe (kukaan ei nähnyt ulkopuolista veristä miestä).
-ei jätä itsestään DNA-jälkiä
-tähän päälle vielä NG:n vammojen liiottelu totaalinen muistamattomuus.
-niin ja lähtiessäänhän assman tumputti tietysti tyynyliinaan.
8. "On häpeällistä, että syyttäjä jatkaa tätä prosessia: se on niin läpeensä mätä. Syyte on pelkkää teoriaa." --> Minusta tekninen tutkimus ja näyttö on todella vahva. Nämä assmannit ovat pelkkää TEORIAA ilman mitään teknistä faktaa. Se, että joku sopisi murhaajan muottiin, ei tee hänestä tappajaa.
vielä elossa oleva henkilö.Jos viitsisit vaivautua lukemaan kaikkien nyt vielä elossa olevien haastettelut lehdistä,saisit kokonaiskuvan henkilöiden tämänhetkisestä mielentilasta,ja asenteesta millä jotkut suhtautuvat uudellen herätettyihin tutkimuksiin.
Miten esim. nyt joku voi päätellä tapahtumien kulun 45v. sitten tapahtuneeseen,ja nyt syytteessä olevan lausunnot,yhtenevinä aikoinaan tehtyihin kuulusteluihin,jäävätään?Kyllä nyt jossain mättää,ja pahasti.Mutta kyllä jollain myös housut tutisee,ja selviäähän se kenellä.
Olen jo aikaisemmin nähnyt Palon haastattelun tv:ssä,mutta eilisen unohdin täysin.Kirjaa en ole lukenut,mutta kyllä syytteet on niin hataralla pohjalla,että tuomio nyt syytteessä olevaa kohtaan,menee varmasti nurin.Ihmeellisiä vetoja syytäjän taholta.Miten on voitu syytekohtiin saada noita lausuntoja,kuka ne on kehitellyt?Ei minun oikeustajuni ainakaan hyväksy noita syytteitä.Miksi ei aikanaan tehty kaikkia mahdollisia tutkimuksia,mm. kuulusteltu kaikkia henkilöitä,joilla oli asiasta jotain tietoa?Nyttemminhän nuo kuulustelut ovat mahdottomia,koska osa todistajista on kuollut,ja jää syyttäjän harkintaan miten nuo silloin tehdyt kuulustelut käsitellään oikeudessa.Useita silloin tehtyjä kuulusteluita ei hyväksytä puolustuksen julkituomina,mutta useat asiat mitkä ovat syyttäjälle eduksi,on otettu huomioon.Miksi näin on?
Kyllä asia ratkeaa,mutta nyt syytteessä oleva NG vaputetaan kaikista syytteistä,ja syyllinen löytyy vielä elossa olevasta henkilöstä.
"kyllä syytteet on niin hataralla pohjalla"
Miten niin? Minusta tekninen näyttö on todella vahva. Olethan perehtynyt materiaaliin?
3. Seksiä ei osattu noin vain vaatia 60-luvulla: tytöthän olivat lähes lapsia. Seksiteoria on älytön.
Miksi Sepon taskusta sitten löytyi kondomeja? Ja miksi Nils kuitenkin kertoo rintojen koskettelusta ym. Seksiteoriako älytön? Ja millä helvetin perusteella?
jos et pääse seksitoiveissasi päämäärään?Kuka helvetin seksivammainen onkaan keksinyt tuon seksin puutteen teorian?Syyttäjäkö puutteessaan?Vai onkohan jollain yliaktiivinen seksivietti ja omien pettymystensä myötä saanut päähänsä seksiteorian!Kysyn vaan?Sullako on tapana että vetelet päin näköä toista osapuolta jos et satukaan saamaan?Mene hoitoon,niin kauan kuin siitä vielä voisi olla apua.Ja ota asia tosissaan.
Totesin vain mitä osui silmiini esitutkintapöytäkirjasta. Ei tässä mistään minun päämääristäni ole kysymys.
Menisit piltti pois häiritsemästä asiallista Suomi24 -keskustelua HOHO!!!!
Mikä piltti minä olen?Täysissä ruumiin ja sielunvoimissa oleva yksilö,jonka täysi-ikäisyys on kyllä täyttynyt,mutta samaa ei voi sanoa kaikista tämän palstan kirjoittajista.Eikö sulle muuta osunu silmiin kuin esitutkintapöytäkirjan syytelauselmat?Mitä helkkarin asiallista keskustelua täällä on?Josko nyt olisit skarppina,ja viitsisit vaivautua lukemaan noita kaikenmaailman syytöksiä,joita on kerrottu tehneen.Ei hitustakaan järkeä!Luehan ajatuksen kanssa ja totea muutakin,esim. puolustuksen kirjelmä ja siinä olevat faktat.
Olen virkani puolesta tehtävässä,joka liittyy lakiasioihin,että katsantokantani on täysin oikeusoppineisuuteen perustuva.
Mielestäni tuo seksisyytösvastaus vain oli vähän provosoiva ;)
Ja kommenttini suomi24:n keskustelujen asiallisuudestahan oli vain ironiaa, täällähän on täyttä sontaa ja penikoiden pelleilyä.
Hyvää päivänjatkoa
Siinä kylläkin oli vastaus kaikille seksisyytöksen kirjoittajille samalla,ja todennäköisesti ovat lukeneet sen.Joten ymmärrys virhehän se oli,että olisin yksinomaan tarkoittanut vain sinua,mutta kaikkea sattuu.
Täällähän on saatu lukea vaikka minkälaisia syytöksiä nyt syytteessä olevalle,ja olen aiemminkin kirjoittanut asiasta,että kaikki nettiin kirjoitetut viestit voidaan saada selville,ja se ei ole edes vaikeaakaan,joten olen kehoittanut pitämään syyttelyasiat omassa mielessään,sillä kohde,johon syytökset ovat kohdistuneet,on oikeutettu halutessaan,syyttömäksi julistamisen jälkeen,hakemaan korvauksia kirjoittaneilta.Että kannattaa pitää pientä rajaa.
Nythän on tuomiolle menossa jo kaksi erillistä asiaa,netin kautta tapahtuneen Jumalanpilkan ja toinen yllytyksen johdosta.Nehän on helppo selvittää,kuka ne on kirjoittanut.Pitäkää mielessä.
Minun mielestäni kyllä tuo mainitsemasi Assmann-teoria vaikuttaa paljon enemmän dekkaritarinalta kuin Gustafsson-teoria.
Palon Assman-teoria on kokonaisuudessaan varmasti kaikkein epätodennäköisin noista murhavaihtoehdoista. Se on siis varsinainen dekkaritarina. Uskotaan tälläiseen salaliittoon todisteiden täysin puuttuessa, ja ainoastaan hiukan epäilyttävä käyttäytyminen johtaa siihen, että Assmania pidetään murhaajana.
Lehdisssä kirjoitettujen kuvausten perusteella voi jo nyt sanoa että tämä oikeudenkäynti on jo nyt täysi farssi. Onko tosiaan niin, että syyttäjä voi nostaa syytteen millä perusteella tahansa? Jos voi, niin itsensä nolaaminen on ainoa seuraamus, jonka syyttäjät joutuvat kärsimään. Muussa tapauksessa kyseessä on virkavirhe, taitamattomuudesta tai tahallaan tehty, ja tämän jutun syyttäjät kuuluvat itse syytettyjen penkille.
voi olla syyllinen?
Siis mitkä esitetyistä todisteista osoittaa ettei NG ole missään tapauksessa voinut tehdä tekoja?
Palon kirjako? Paikalta löytynyt tyynyliina, jota ei voi sitoa tapahtumaan vaan paikaan? Syytehän perustuu siihen, että on voinut tehdä ja syyttäjän mukaan (todisteet oikeudenkäynnin kuluessa) on lisäksi syytä epäillä, että on tehnyt. Ja oikeushan sitten lopullisesti ratkaisee syyllisyyden.
Vastuullisia ja eettisiä vastauksia:
1. Jos aivoneste-väittämä on totta niin siitä löytynee dokumentteja. Syyttäjä on tutkinut dokumentit ja niiden prusteella NG on liioitellut vammojaan ja on ollut toimintakunnossa.
2. NG on ollut tajuissaan jo hyvin aikaisin aamulla, koska on todistajien mukaan liikkunut ja äännellyt.
3. Seksiä on ollut jo ennenkin 60-lukua. Kysy vaikka mummoltasi.
4. Palo on kieltämättä vakuuttava, mutta hän on omien houreidensa vanki.
5. Assmannin alibi on tarkistettu moneen kertaan. Mikään ei liitä häntä Bodomin tapaukseen.
6. DDR-yhteys on voinut vaikuttaa asioihin, mutta se ei tee Assmanista murhaajaa.
7 ja 8. Syyte on täysin perusteltavissa ja pitää tutkia.
http://www.expressen.se/index.jsp?a=422387
Samanlaista se elämä on ollut ennenkin, voin noin hiukan vanhempana vakuuttaa.
tullut katsottua Matlockia? Tai Murder she wrotea? Tai kahden keikkaa? Salaliittoteoriaa? Näkijää? Kovaa lakia? Siiesaita? Mottia?
Useinhan murhaaja on ihan täysin ulkopuolinen yllätystekijä.
Siihen onko Nils syytön vau ei, en edes jaksa ottaa kantaa, mutta väite, ettei tuohon aikaan osattu vaaatia seksiä on pakko puuttua!! Kyllä ihminen on ollut samanlainen tiettyjen asioiden suhteen iät ja ajat!!! Ja kun vielä Nils on ollut humalassa niin kyllähän joka jätkä koittaa ruinata jos nätti tyttö makaa vieressä! Ja kyllä joku voi suuttuakin jos ei sitten anneta... Ihminen on peto.