Muistakaa, että koirat on petoja!
Tän päivän IS:
"- Koira juoksi pihasta aivan raivopäisen näköisenä ja hyppäsi suoraan kaulaa kohti. Se hyökkäsi noin 6-8 kertaa kaataen minut maahan, Salminen kertoo.
Omistaja yritti saada koiraa irti Salmisen kimpusta tuloksetta. Keskellä autotietä käyty kamppailu loppui vasta minuuttien päästä.
- Lääkärit sanoivat, että jos koira olisi saanut otteen muutaman sentin päästä henkitorvesta, olisin varmaan kuollut nyt, Salminen kertoo.
- Voi veljet mä sanon, että se oli hullu koira. Yhden kerran tunsin, kun se otti kiinni ja hampaat purivat kovasti. Sitten kaaduin maahan. Omistaja huusi vaan kovaa, että älä kato sitä silmiin. Miten voin olla katsomatta, kun koira käy raivona päälle.
- Koira juoksee aina vapaana. Olemme joutuneet ennenkin keskeyttämään harjoittelun koiran takia. Omistaja myönsi itsekin koiran yrittäneen tappaa minut, joten en usko, että ihmiset ovat turvassa, jos koiraa ei lopeteta."

Vastaukset 2
Vanhimmat
sen kun kaikki tosiaan muistaisi ,niin vahinkoja sattus paljon vähemmän.Saalisviettinen koira ei katso kohdetta,se käy kiinni siihen mikä sattuu sen vietin herättämään ja sillon päämäärä on tappaa saalis. Omistajan vastuulla on tuntea koiransa ja pitää huoli,että se ei pääse tekemään tuhoja.
Juuri toi oman koiran tunteminen tuntuu joiltain olevan hukassa. Metsästysviettistä koiraa ottaessa se tosiaan on sellainen pirre, jota ei tulisi sivuttaa ihan noin vain, meillä ainakin saaliiksi kelpaa kaikki ampiaisesta eteenpäin ja kun asian tiedostaa ja muistaa, niin koiran kanssa onkin sitten melko helppo elellä. Kunnollinen koulutus ja koiran totuttaminen mahdollisimman moniin asioihin on mielestäni helppo toteuttaa, kun alusta asti jaksaa toimia määrätietoisesti.