eräs teoria

Olen yrittänyt ymmärtää, että mikä saa tekemään noin raa'an teon. Vastaus on yksinkertaisesti rakkaus. Rakkaus saa ihmiset hulluiksi. Syytetty on rakastanut yhtä uhreista niin paljon, että ei kestänyt seksuaalisen kanssakäymisen torjumista. He olivat varmasti sopineet, että tämä olisi heidän ensimmäinen kerta antaa rakkautta toisilleen telttaretken yhteydessä. On hyvin todennäköistä, että tytöt eivät olleet ottaneet alkoholia ollenkaan. Pojat olivat alkoholin vaikutuksen alaisena. Uskoisin, että murhattu mies ei juonut paljoakaan, koska hän oli nuori urheilija. Syytetty on todennäköisesti nauttinut pullon viinaa ja pullon citrus-likööriä melkein yksinään.
Voimakkaassa humalatilassa hän on uskaltanut vaatia seksiä tyttöystävältään erittäin rohkealla ja agressiivisella tavalla. Se tapa, jolla syytetty on yrittänyt saada seksiä on pelottanut koko seuruetta ja seurue on mennyt telttaan suojaan. Sitoneet narut kiinni, jotta tämä ei pääsisi sisälle. Toinen miehistä on ollut selkeaästi altavastaajana fyysisesti ja on hänkin mennyt tyttöjen kanssa telttaan piiloon. Mieshän oli alle 170 senttiä pitkä ja pienikokoinen. Syytetty on 180 senttiä pitkä ja hän on ollut harteikas ja vahva. Liian ylivoimainen fyysisesti muille seurueen jäsenille ja siksi häntä on pelätty niin paljon,että on menty tarkoituksella suojaan teltan sisälle.Kaiken sen veriteon jälkeen syytetty on ottanut sen mitä oli alunperin halunnut. Tapahtumien jälkeen syytetty on jollain tavalla havahtunut ja säikähtänyt tekojaan. Hän on tajunnut sen, että on tappanut rakkaan tyttöystävänsä ja kaverinsa.Tyttöystävän kuolema on ollut heti havahduttuaan hänelle niin suuri menetys, että hän on halunnut tappaa itsensäkin. Syytetty on mennyt aivan lähelle tyttöystävän ruumista ja yrittänyt tappaa itsensä ja ajatellut todennäköisesti, että hän lähtee taivaaseen tyttöystävänsä luokse. Tuolloinhan ihmiset uskoivat enemmän uskonnollisiin asioihin kuin nykyisin. Se on ollut kuin kirjasta Romeo ja Julia, joka on maailman tunnetuin rakkaustarina. Onko syytetyllä ollut niin vakava persoonallisuushäiriö, että hän on veriteoista havahduttuaan käyttänyt kirjan tarinaa motiivina itselleen tekemäänsä väkivaltaan ? Kuvitellut, että hän ja tyttöystävä on kuin Romeo ja Julia...Ihmiset, joilla on persoonallisuushäiriö ovat erittäin vahvoja henkisesti. He voivat sulkea sisälleen ihan mitä vaan ja voivat elää elämäänsä normaalsiti. Virheistään ja ongelmistaan he syyttävät aina toisia ihmisiä ja voi olla,että syytetty ei pidä itseään syyllisenä.Hän tietää sisällään mitä on tehnyt ja sisäisen äänensä kanssa syyttää siitä tyttöystäväänsä.Järkevänä ihmisenä kuitenkin kistää kaiken julkisuudessa ja virkavallan edessä.
Mediaa seuratessa on hyvin läpinäkyvää se, että syytetty on maailman rennoin ihminen. Silloin kun ihmistä syytetään turhasta hän ei voi olla yli-rento ja iloinen. Normaali terve ihminen puolustaa itseään vakuuttavammin ja eleet ovat vakavammat...tässä vain omia näkemyksiäni.Toivottavasti asia saadaan järkevään päätökseen.
6859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koko porukan voisi laittaa mielentilatutkimuksiin.

Äänestä

teoriaa oikein psykologian kera, taitaa vain olla sitä kotitarvepsykologiaa, fraaseja, kliseitä, uskomuksia, kuulopuheita jne.! Mikä ihme meitä suomalaisia vaivaa ja riepoo, tuomitseminen tuntuu olevan päällimmäisenä tunteena, periaatteena: "minulla menee elämä huonosti, mutta onneksi Gustafsonilla menee vielä huonommin"! Hankkikaa hyvät ihmiset itsellenne oma elämä, siinä teille kaikille riittävästi mietittävää ja hoideltavaa!

Äänestä

että Boisman oli altavastaaja. On sitä sellaisiakin pieniä miehiä jotka pärjäävät isommilleen - ja eikos Boisman ollu joku painijakin?

Äänestä

ei pillun takia tapeta noin montaa jos yhtäkään.

Äänestä

"Olen yrittänyt ymmärtää, että mikä saa tekemään noin raa'an teon. Vastaus on yksinkertaisesti rakkaus. Rakkaus saa ihmiset hulluiksi. Syytetty on rakastanut yhtä uhreista niin paljon, että ei kestänyt seksuaalisen kanssakäymisen torjumista"


Sinulla on todella omituinen käsitys rakkaudesta. Aivan kuin ajattelisit että rakkaus on hirveä myrkky joka tekee ihmisistä hirviöitä. Tosiasia on se että murhia on tehty mustasukkaisuuden, vihan, raivon, koston, himon, vallanhimon, rahan, seksuaalisen perversion takia jne, mutta kukaan ei ole koskaan tehnyt murhaa rakkauden takia.

Ei rakkaus saa aikaan tuollaista. Jos syyttety olisi rakastanut uhria "niin paljon", hän ei olisi voinut koskaan tehdä moista tekoa. Eihän kukaan halua rakkaintaan satuttaa! Päinvastoin, rakkaintaan haluaa suojella ja puolustaa.


Mikä sai syytetyn tekemään nuo hirveydet?Persoonallisuus joka ei kestä pettymyksiä ja torjuntaa. Mustasukkaisuuden ja humalatilan yhdistelmä ja torjutuksi tulemisesta johtunut voimakas turhautuminen.

Äänestä
  • mutta jos muistat myös sen että nisse oli aika tuiskeessa.
    kunnon kännissä ei varmana ole päälimmäisenä ajtuksena, että voi voi että kun en nyt saanut, ehkä parempi onni ensi kerralla.
    kännissä ei paljon järkeviä ajatella, ja luulenpa että nisse on pienessä päässään vääristellyt tilannetta ja hetki hetkeltä hylätyksi tuleminen on on tuntunut kamalammalta ja kärpäsestä saadaan aikaiseksi kunnon härkänen..
    ja kuten tiedämme, usein kohtalokkaat tappelut ja murhat on tehty humaltuneena..enkä meinaa vain syyllisiä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tpp kirjoitti:

Olen yrittänyt ymmärtää, että mikä saa tekemään noin raa'an teon. Vastaus on yksinkertaisesti rakkaus. Rakkaus saa ihmiset hulluiksi. Syytetty on rakastanut yhtä uhreista niin paljon, että ei kestänyt seksuaalisen kanssakäymisen torjumista. He olivat varmasti sopineet, että tämä olisi heidän ensimmäinen kerta antaa rakkautta toisilleen telttaretken yhteydessä. On hyvin todennäköistä, että tytöt eivät olleet ottaneet alkoholia ollenkaan. Pojat olivat alkoholin vaikutuksen alaisena. Uskoisin, että murhattu mies ei juonut paljoakaan, koska hän oli nuori urheilija. Syytetty on todennäköisesti nauttinut pullon viinaa ja pullon citrus-likööriä melkein yksinään.
Voimakkaassa humalatilassa hän on uskaltanut vaatia seksiä tyttöystävältään erittäin rohkealla ja agressiivisella tavalla. Se tapa, jolla syytetty on yrittänyt saada seksiä on pelottanut koko seuruetta ja seurue on mennyt telttaan suojaan. Sitoneet narut kiinni, jotta tämä ei pääsisi sisälle. Toinen miehistä on ollut selkeaästi altavastaajana fyysisesti ja on hänkin mennyt tyttöjen kanssa telttaan piiloon. Mieshän oli alle 170 senttiä pitkä ja pienikokoinen. Syytetty on 180 senttiä pitkä ja hän on ollut harteikas ja vahva. Liian ylivoimainen fyysisesti muille seurueen jäsenille ja siksi häntä on pelätty niin paljon,että on menty tarkoituksella suojaan teltan sisälle.Kaiken sen veriteon jälkeen syytetty on ottanut sen mitä oli alunperin halunnut. Tapahtumien jälkeen syytetty on jollain tavalla havahtunut ja säikähtänyt tekojaan. Hän on tajunnut sen, että on tappanut rakkaan tyttöystävänsä ja kaverinsa.Tyttöystävän kuolema on ollut heti havahduttuaan hänelle niin suuri menetys, että hän on halunnut tappaa itsensäkin. Syytetty on mennyt aivan lähelle tyttöystävän ruumista ja yrittänyt tappaa itsensä ja ajatellut todennäköisesti, että hän lähtee taivaaseen tyttöystävänsä luokse. Tuolloinhan ihmiset uskoivat enemmän uskonnollisiin asioihin kuin nykyisin. Se on ollut kuin kirjasta Romeo ja Julia, joka on maailman tunnetuin rakkaustarina. Onko syytetyllä ollut niin vakava persoonallisuushäiriö, että hän on veriteoista havahduttuaan käyttänyt kirjan tarinaa motiivina itselleen tekemäänsä väkivaltaan ? Kuvitellut, että hän ja tyttöystävä on kuin Romeo ja Julia...Ihmiset, joilla on persoonallisuushäiriö ovat erittäin vahvoja henkisesti. He voivat sulkea sisälleen ihan mitä vaan ja voivat elää elämäänsä normaalsiti. Virheistään ja ongelmistaan he syyttävät aina toisia ihmisiä ja voi olla,että syytetty ei pidä itseään syyllisenä.Hän tietää sisällään mitä on tehnyt ja sisäisen äänensä kanssa syyttää siitä tyttöystäväänsä.Järkevänä ihmisenä kuitenkin kistää kaiken julkisuudessa ja virkavallan edessä.
Mediaa seuratessa on hyvin läpinäkyvää se, että syytetty on maailman rennoin ihminen. Silloin kun ihmistä syytetään turhasta hän ei voi olla yli-rento ja iloinen. Normaali terve ihminen puolustaa itseään vakuuttavammin ja eleet ovat vakavammat...tässä vain omia näkemyksiäni.Toivottavasti asia saadaan järkevään päätökseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu