Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Työkaverit

Kesä on tullut tännekin ja kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle, mutta ajattelin välillä koittaa taas saada jotain aikaiseksi.

--------------------------------------------------
Työkaverit:

Viisi vuotta tässä samassa firmassa, en olisi silloin alussa uskonut. Olihan aika mennyt nopeasti, eikä tuntunut kovin pitkältä, mutta silti. Mitä kävi niille suunnitelmille, että olen siellä hetken töissä ja jatkan sitten opiskeluja? Ehkä yllättävän nopeat ylenemiset olivat sen verran sekoittaneet päätäni, että kauniit suunnitelmat olivat unohtuneet. Mene ja tiedä, mutta tosiasia oli se, että tänään olisi viisivuotis "juhlapäivä".

Aamu alkoi kuten mikä tahansa muukin arkiaamu. Kello soi seitsemältä ja vääntäydyin vastentahtoisesti ylös lämpimästä vuoteesta. Herääminen aikaisin ei koskaan ollut kuulunut vahvuuksiini ja oikeastaan se oli käynyt kokoajan vaikeammaksi. Osa syy tietysti lankesi sille tosiasialle, että en oikein osannut mennä nukkumaan ajoissa. Niinpä yöunet säännöllisesti jäivät vähiin ja joka päivän ensimmäiset tunnit olin töissä puoliunessa.

Laitoin kahvia valmistumaan ja raahustin postilaatikolle hakemaan aamun lehden. Aurinko paistoi jo ja ulkona oli suhteellisen lämmintä. Haistelin hetken raikasta ulkoilmaa ennenkuin korvasin sen vähemmän raikkaalla tupakan savulla. Joka aamuisiin rituaaleihini kuului myös poltella tupakka kaikessa rauhassa ja rentoutua vielä hetki ennen töihin lähtöä.
Nautin kahvista ja selailin lehteä, en mä koskaan näin aikaisin pystynyt mitään ajatuksella lukemaan.

Pikainen suihku, hampaiden pesu ja hiukset kuntoon. Katselin hetken peilikuvaani ja mietin, että mitenköhän noinkin komea mies on pysynyt sinkkuna.

Lyhyt automatka töihin ja pian olin jo päätteen ääressä. Sähköposti auki... pari uutta meiliä. Tanja oli näemmä laittanut postia... Tanja oli työpaikkamme ehdoton piristys. Minua pari vuotta nuorempi ja taatusti ainakin jokaisen miespuolisen työntekijän mielestä varsin viehättävä nainen.
Tanja oli ahkera aerobiccaaja ja kuntosalilla kävijä, joten hänen vartalossaan ei juurikaan valittamista ollut. Ihana litteä vatsa ja kauniit kiinteät pakarat, rinnat arviolta b-kuppia ja terhakkaat kuin mitkä. Kaiken kruununan kuvan kauniit kasvot, pitkät ja kiharat vaaleat hiukset ja kauniit siniset silmät. Toisin sanoen Tanja oli ainakin minun mielestäni varsinainen unelmanainen. Kaiken lisäksi hän oli syystä tai toisesta edelleen sinkkuna.
Tanja oli liittynyt tiimiimme vasta muutama kuukausi sitten, joten en ollut ehtinyt vielä tutustumaan häneen kunnolla vaikka tietysti käytinkin kaikki mahdolliset tilaisuudet hyväkseni, että pääsin vaihtamaan hänen kanssaan edes muutaman sanan.
Hyvä tapa avata jonkinlaisia keskusteluja oli urheilu jota itsekin ahkerasti harrastan, mutta olisin halunnut puhua hänen kanssaan niin monesta muustakin asiasta... kuten siitä, että olin ajatellut häntä päivittäin jo heti ensitapaamisesta lähtien.

Sitten siihen sähköpostiin: "Huomenta Marco :) Eikös Sulla tule tänään 5 vuotta firmassa täyteen? Olitko ajatellut juhlia sitä jotenkin? Meinasin, että jos haluaisit vaikka lähteä oluelle töiden jälkeen tai jotain...? T: Tanja ;)"

Täytyy sanoa, että se sähköposti oli sellainen piristys, että päiväni alkoi näyttää todella valoisalta. Väsymys oli tiessään ja tunsin oloni todella hyväksi.
Vastasin Tanjalle, että tottakai lähden hänen kanssaan ulos töiden jälkeen.

Päivä tuntui kestävän ikuisuuden, kun mielessä pyöri vain se tosiasia, että töiden jälkeen pääsisin vihdoinkin juttelemaan Tanjan kanssa oikein kunnolla.
Silloin tällöin pitkin päivää törmättiin Tanjan kanssa pikaisesti ja joka kerta olin näkevinäni hänen hymyissään jotain muutakin kuin pelkkää ystävällisyyttä kolleegaa kohtaan. Yritin kuitenkin ns. pistää jäitä hattuun ja katsella rauhassa mitä ilta toisi tullessaan.

Vihdoinkin kello 16. Olimme sopineet Tanjan kanssa, että tapaisimme firman pääovella 16.05 ja katsottaisiin sitten yhessä, että mihin päin mennään.
Menin ovelle odottelemaan, tasan klo 16.05 näin kuinka Tanjan viehättävä hahmo lähestyi. Hänellä oli päällään tiukka toppi ja lyhyt hame. Siis juuri sellainen vaatetus joka toi hänen kauniin vartalonsa loistavasti esille, mutta ei kuitenkaan paljastanut liikaa. Jalassaan hänellä oli polveen asti pitkät saapikkaat. Katselin hänen lähestymistään ja mietin, että siinä on varmaan maailman kaunein nainen.

"Moikka!" Tanja huikkasi jo kaukaa ja väläytti kauniin hymynsä. Vastasin tervehdykseen iloisesti. Tanja tuli luokseni, varoittamatta hän veti minut itseensä kiinni ja halasi tiukasti. Sydämeni pamppaili kiivaasti. "Onnea Marco" hän sanoi kauniilla äänellään, olin hiukan hämilläni ja lähes onnesta sekaisin, mutta sain kuitenkin änkytettyä jonkinlaisen kiitoksen.

Päätimme suunnata parin korttelin päässä sijaitsevaan baariin jossa on kattoterassi. Aurinko paistoi niin mukavasti, että ei viitsisi istua sisällä. Paikka oli onneksi melkein tyhjä, joten saisimme olla rauhassa. Pyysin Tanjaa varaamaan meille pöydän ja kävin itse tilaamassa itselleni oluen ja hänelle siiderin.

Istuin pöytään ja kaivoin tupakka-askin taskusta, tiesin että Tanjakin polttaa joten tarjosin hänellekin. Siinä sitten istuimme nauttien juomista, tupakasta ja toistemme seurasta. Olin enemmän kuin iloinen huomatessani, että Tanjakin tuntui viihtyvän seurassani erinomaisesti. "Mä olen jo kauan halunnut tutustua Suhun paremmin" Tanja kertoi yllättäin. "Niin mäkin Suhun, onneksi nyt tuli tälläinen hyvä syy" vastasin.

Juttu kulki erinomaisesti, siinä kävi ilmi kuinka molemmat oltiin sinkkuina, millaisesta musiikista pidetään, mikä on parasta ruokaa urheilijalle jne. Puhuttiin kaikesta siitä, mistä olin Tanjan kanssa halunnutkin puhua. Aloin vihdoin tietää hänestä muutakin kuin, että hän on iloinen ja kaunis nainen.

Tunti ja toinenkin kului. Sitten Tanja kysyi, että haluaisinko lähteä hänen luokseen syömään, tietysti halusin ja niinpä olimme kohta Tanjan viihtyisässä kerrostalokaksiossa. Paikka oli siisti ja nätisti sisustettu, juuri sellainen missä olisin voinut kuvitellan Tanjan asuvan.
Nautimme pikaisesti pastaa jonka Tanja oli kokkiohjelmien tyyliin valmistanut jo etukäteen ja siirryimme sitten olohuoneeseen kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan viiniä.

"Tiedätkös Marco, sä olet tosi mukava, fiksu ja komea mies" Tanja sanoi yllättäin. Melkein nielaisin viinit väärään kurkkuun ja toivuttuani shokista kerroin Tanjalle, että hän on mielestäni maailman kaunein, ihanin ja mukavin nainen.
Kun sain sen sanottua, Tanja kumartui lähemmäs ja pian huulemme kohtasivat. Maistoin punaviinin Tanjan kuumilta huulilta, hän työnsi varovasti kielensä suuhuni ja kosketti sillä omaani. Suutelimme kauan ja hartaasti, olisin voinut olla siinä ikuisesti.

Suudelma päättyi ja jäimme katsomaan toisiamme. Hymyilimme molemmat. "Tule" Tanja sanoi ja tarttui käteeni. Hän johdatti minut makuuhuoneeseen jossa odotti iso parivuode. Tanja ohjasi minut makuulle sängylle ja tuli istumaan vatsani päälle. Hän alkoi jälleen suudella minua ahnaasti, vastasin suudelmaan yhtä kiihkeästi. Sitten Tanja riisui toppinsa. Sen alta paljastui valkoisiin pitsikoristeisiin rintaliiveihin verhotut upean kiinteä rinnat. Nännit nöpöttivät seksikkäästi ja koko ylävartalo oli kauniisti ruskettunut.
Kurottauduin ylöspäin ja suutelin hänen rintojaan liivien läpi, Tanja huokaisi nautinnosta. Samalla hivelin kiinteä vatsaa sormenpäilläni.

Tanja laskeutui alemmas ja riisui paitani. Sen alta paljatui ylävartaloni joka onneksi oli kunnoltaan samaa luokkaa Tanjan kanssa. Kaikki ne vuodet urheillessa eivät olleet menneet hukkaan. Tanja hiveli hetken vatsalihaksiani, suuteli nännejäni ja napitti samalla housujani auki.
Pian hän veti housuni pois ja huokaisi iloisesti yllättyneenä kun huomasi, ettei mulla ollut niiden alla mitään. Puolijäykkä kaluni oli hänen silmiensä edessä. Tanja kosketti sitä varovasti ja se heräsi heti täyteen mittaansa. Tanja hyväili kaluani varovasti, sitten hän nuolaisi terskaani. Kielen kosketus tuntui uskomattomalta.
Tanja otti terskan huuliensa väliin ja hänen kielensä liikkui ihanasti sen ympärillä. Sitten hän imaisi kalun niin syvälle suuhunsa kuin pystyi. Tanja alkoi imeä kaluani rytmikkäästi, katselin kuinka hänen päänsä liikkui ylös alas jokaisen liikkeen tuottaessa suunnatonta nautintoa.

En ollut rakastellut vähään aikaan, joten ei kestänyt kovin kauaa kun aloin tuntea orgasmin lähestyvän. Kerroin siitä Tanjalle joka lopetti imemisen hetkeksi ja sanoi "laukea mun suuhun, mä haluan maistaa Sua". Sitten hän jatkoi kiihkeää imemistä, ei mennyt kauaa kun laukesin ääneen huutaen, spermani ryöpsähtivät Tanjan ihanaan suuhun, hän nieli minkä pystyi ja nuoli loput kaluni varresta. Sitten hän nousi suutelemaan minua kiihkeästi, maistoin oman suolaisen makuni hänen huuliltaan ja kiihotuin hetkessä uudestaan.

Tanja riisui hitaasti keimaillen housunsa, rintaliivinsä ja pikkuhousunsa. Hän oli ajellut karvoituksensa taitavasti, pieni tupsu kostean vaon yläpuolelle muistutti edesmenneestä karvoituksesta.
"Luoja että Sä näytät ihanalta" sanoin, Tanja hymyili ja asettui hajareisin päälleni. Hän laskeutui hitaasti alas ja ohjasi kaluni sisäänsä. Tanjan vako tuntui todella tiukalta vaikka hän oli aivan märkä.
Hitaasti kaluni painui tuo ihanan naisen ihanaan pimppiin, yhtä hitaasti Tanja nousi ylöspäin. Tunsin jokaisen millimetrin ihanana nautintona. Vähitellen Tanja alkoi kiihdyttää tahtiaan. Hyväilin toisella kädellä hänen rintojaan ja toisella kiinteää takapuolta, Tanja ratsasti yhä kasvavalla kiihkolla ja jokaisella liikkeellä hänen suustaan purkautui nautinnollista voihketta.

Tanja kumartui vähän eteenpäin, asetti kätensä olkapäilleni saadakseen kunnolla tukea ja aloitti naimisen aivan villillä tahdilla. Kaluni painui sisään ja ulos sellaisella vauhdilla, etten ollut vastaavaa kokenut, vaikka kokemuksia sentään oli melko paljon.
Kauaa sitä ei kestänyt, kun tunsin Tanjan pimpin supistelevan orgasmin kourissa ja kuulin Tanjan huutavan kovaan ääneen nautintoaan.

Tanja jäi hetkeksi päälleni makaamaan, sitten hän asettui selälleen ja sanoi "nai mua lujaa". Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä vaan nostin Tanjan jalat olkapäilleni, ohjasin kaluni sisään ja aloitin raivokkaat työnnöt. Tanja ei ollut vielä palautunut kunnolla orgasmistaan, kun hän jo tuntui saavan uudeen. Hän huusi lähes suoraa huutoa, se kiihotti minua entisestään ja nain minkä ikinä pystyin. Tanjan supisteleva pimppi yhdistettynä rajuun tahtiin oli niin nautinnollinen kombinaatio, että kauaa ei kestänyt kun laukesin maata järisyttävään orgasmiin ja laskin kuuman lastini Tanjan sykkivään koloon.

Jäimme sylikkäin makaamaan, suutelimme jälleen kiihkeästi ja jossain vaiheessa nukahdimme.
Heräsimme vasta seuraavana aamuna, olin pitkästä aikaa levännyt kunnolla. Onneksi oli lauantai joten ei ollut kiirettä mihinkään. "Huomenta Rakas" kuulin Tanjan sanovan, sen kuuleminen tuntui todella ihanalta, "Huomenta Kulta" vastasin ja uppouduimme hellään suudelmaan.

[email protected]
33103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No yritetään taas olla katselematta kesätyytöjä liian pitkään...

Äänestä

Tekstisi oli ihana niin kuin aina! :)

Äänestä

Sä oot niin ihana ku kirjotat noita loistavia novelleja! Kiitos Marco!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

marco_77 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu