Onko vm 2000 (1.4) corolloissa ohjausyksikkö-ongelmia?

Minua on vaivannut vm 2000 -corollani korkeahko bensankulutus (yli 7 l/100 km) ja nykiminen alhaisilla kierroksilla ja liikkeelle lähtiessä.

Käytin sitä merkkihuollossa ja he sanoivat, että jos ohjausyksikkö ei ole vaihdettu takuuna niin voi olla sellaisia ongelmia.

No, mun autostani ei ainakaan huoltokirjassa ole merkintää ohjausyksikön vaihdosta, ja takuuaika on jo aikoja sitten mennyt umpeen, joten kysyisin nyt teiltä muilta samaa vuosimallia ajavilta corollisteilta: Oletteko vaihdattaneet ohjausyksikköä, ja onko meno muuttunut tasaisemmaksi ja kulutus pysynyt paremmin kurissa? Kutsuttiinko teidän autot yksikön vaihtoon aikoinaan?
61232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tuo 7-litraa ole mikään paha sekalaisessa ajossa.Itselläni menee kesällä semmoiset 6,8l/100km. Matkaa ajettaessa rajoitusten mukaan menee semmoiset 5,8l/100km. Corolla on siis 1,4 -03:nen Samoissa lukemissa kulki myös vanhempi -99 Corolla, ehkä se himpun verran pienemmällä kulki, mutta eihän siinä ollut ihan niin paljon potkuakaan.

Äänestä
  • Itse ajan hyvin vähän kaupungissa (kuljen julkisilla töihin). 7 litraan tai ihan pikkasen alle pääsen siis matka-ajossa. On mielestäni liikaa, ottaen huomioon auton koko. Edellinen autoni oli Nissan Primera -95 ja se kulutti vähemmän.

    Kysyisin vielä, onko kukaan VVTI- corollisti joutunut vaihtamaan ohjausyksikköä joko takuuna tai muuten, ja onko sillä ollut vaikutusta?

    Äänestä

  • porolla kirjoitti:

    Itse ajan hyvin vähän kaupungissa (kuljen julkisilla töihin). 7 litraan tai ihan pikkasen alle pääsen siis matka-ajossa. On mielestäni liikaa, ottaen huomioon auton koko. Edellinen autoni oli Nissan Primera -95 ja se kulutti vähemmän.

    Kysyisin vielä, onko kukaan VVTI- corollisti joutunut vaihtamaan ohjausyksikköä joko takuuna tai muuten, ja onko sillä ollut vaikutusta?

    reilusti jos nostaa nopeutta vaikkappa 120km/h. Silloin minullakin menee tuonne seistämän pintaan.

    Itselläni ei ole ollut mitään ongelmia, eikä siis ole joutunut vaihtamaan mitään osiakaan. Työkaverini vanhemman kopan farmariin oli joku motikka jouduttu vaihtamaan, auto oli siis vm-01. Auto ei ymmärtääkseni ollut lähtenyt käyntiin ja oli jouduttu hinaamaan huoltoon. Pitää utsia asiasta tarkemmin, niin osaan sanoa asiasta jotain faktaa.

    Äänestä

Tämä nykiminen ja liiallinen kulutus kaupunkiajossa tuntuis liittyvän siihen että ryyppy pysyy liian kauan päällä.

Bensankulutus etenkin kaupunkiajossa vaikuttaa myös liian suurelta. Vaikka miten koittaisi ajaa kaupungissa sääteliäästi ajotk:n mukaan kulutus tahtoo kivuta lähemmäs kymppiä jo lyhyelläkin matkalla kaupunkiajoa. Vähän epäilyttää että jos vaan kaupungissa oikeasti 100 km ajaisin näinköhän se kaupunkikulutus edes jäis siihen kymppiin. Maantiellä pääsee taloudellisella ajotyylillä vähän alle seiskalla. Aikaisemmilla autoilla, jotka kylläkin olivat diiseleitä, samojen matkojen keskikulutukset kaupunkikulutukset ml. vaihtelivat 4,5-5,4 välillä, joten ajotyylissä tuskin on ainakaan vikaa.

Äänestä
  • Minulla on monia tankillisia ajettu pelkästään kaupungissa -05 1.4 Corolla Wagonilla. Talvella kulutus oli aika tarkkaan 7.7-7.8l/100km. Nyt kesällä kulutus on noin 7.4-7.5l/100km. Välillä on ollut peräkärrykin perässä. Tien päällä kulutus on jossain 6 litran paikkeilla. 1.4-koneessa "ryyppy" ei yleensä ole päällä kuin hetken.

    Äänestä

Itte kokeilin juuri Corollan pikkudieseliä. Periaatteessa auto kiinnostaa, mutta nykyinen vanha diesel Pösö 406 tuntuu kuitenkin tehokkaammalta ja leppoisammalta kulkijalta.
Kulutus on näissä nykydieseleissä 4-5l/100 maantieajossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


porolla kirjoitti:

Minua on vaivannut vm 2000 -corollani korkeahko bensankulutus (yli 7 l/100 km) ja nykiminen alhaisilla kierroksilla ja liikkeelle lähtiessä.

Käytin sitä merkkihuollossa ja he sanoivat, että jos ohjausyksikkö ei ole vaihdettu takuuna niin voi olla sellaisia ongelmia.

No, mun autostani ei ainakaan huoltokirjassa ole merkintää ohjausyksikön vaihdosta, ja takuuaika on jo aikoja sitten mennyt umpeen, joten kysyisin nyt teiltä muilta samaa vuosimallia ajavilta corollisteilta: Oletteko vaihdattaneet ohjausyksikköä, ja onko meno muuttunut tasaisemmaksi ja kulutus pysynyt paremmin kurissa? Kutsuttiinko teidän autot yksikön vaihtoon aikoinaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu