olen adoptoitu, ja yritän etsiä sukulaisiani, olen adoptoitu vanhan lain mukaan, mutta ottovanhempani ovat uudistaneet vuosia myöhemmin adoptioni uuden lain mukaiseksi, joka ilmeisesti tarkoittaa sitä ettei minulla ole oikeutta saada tietoja biologisista sukulaisistani????!!! kellään ei ole minulle antaa mitään tietoja, voiko todellakin olla totta???? vai olenko unohtanut jonkun varteenotettavan tahon joka minua voisi auttaa eteenpäin?? vai olenko todellakin törmännyt seinään? ettei ihminen siis saa tietoja omista biologisista sukulaisistaan?? siis edes nimiä, ettei tarvitse lapsille puhua mummo A:sta ja isoäiti B:stä. Ei voi olla totta! kertokaa ettei ole, olen niin vihainen ja pettynyt!!
siis ei ole totta...
nimetön
122198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos sinut on adoptoitu Suomessa, niin kyllä sinun tulee saada tietää adoptiostasi sekä ainakin biologisesta äidistäsi. Vuonna 1980 tehty lakimuutos ei vaikuta tiedonsaantiin, mutta perintäoikeuteesi se vaikuttaa. Eli uuden lain mukaan et peri biologisia vanhempiasi.
Et tässä viestissä kertonut sitä, mistä olet yrittänyt etsiä tietoa. Yksinkertaistettuna tietoa adoptiostasi täytyisi olla joko Pelastakaa Lapset ry:ssä tai niissä sosiaalivirastoissa, joiden alueella adoptiovanhempasi ja/tai biologinen äitisi asui adoption hetkellä. Jos olet täysi-ikäinen, kuten ilmeisesti olet, sinulla on oikeus nähdä adoptiotasi koskevat asiakirjat sekä saada niistä kopiot itsellesi. Adoptiosi on myös vahvistettu jossain käräjäoikeudessa (ilmeisesti jopa kahdesti) ja oikeuden asiakirjatkin sinun tulee saada nähdä halutessasi. Adoptiosi on vahvistettu hyvin todennäköisesti käräjäoikeudessa, jonka alueella ottovanhempasi asuivat silloin kuin adoptio vahvistettiin.
Kysy lisää, jos haluat. Täällä on monia, jotka osaavat neuvoa sinua. Aiemmissa viesteissäkin on hyviä neuvoja.
ad.äiti
nimet, syntymäajat jne. on kyllä tiedossa, myös molempien kuolinajat, mutta muita tietoja ei saa mistään. olisin halunnut selvittää biologiset sisarukseni tai muita sukulaisia jotta olisin edes saanut tietää miltä vanhempani näyttivät, tai millainen heidän elämänsä oli.
Oletko:
- Hankkinut adoptiotasi koskevat asiakirjat sosiaalivirkailijoilta sekä käräjäoikeudesta? Niistä pitäisi selvitä mm. vanhempiesi (ainakin äidin) elämäntilanne adoption hetkellä ja adoptioon johtaneet syyt (sosiaalityöntekijä on tosin voinut suoristaa mutkia). Niissä voi olla tietoja myös esimerkiksi biologisista sisaruksistasi, jos semmoisia on ollut ennen adoptiotasi.
- Oletko pyytänyt vanhempiesi tietoja maistraatista ja kirkkoherranvirastoista? Sinulla olevien tietojen perusteella voit pyytää tietoja nimenomaan vanhemmistasi. Koska he ovat kuolleet, heitä koskee eri määräykset kuin eläviä henkilöitä. Käsittääkseni sinun tulisi saada tietoa mahdollisista sisaruksistasi sekä muista biologisista sukulaisistasi.
- Koska tiedät vanhempiesi nimet, voit etsiä sukulaisia myös netin avulla. Esimerkiksi Google on oikein hyvä hakukone. Nykyään on monia sukututkimuksia netissä joten voit hyvinkin päästä jäljille. Harvinaisten sukunimien kohdalla tämä toimii erityisen hyvin, mutta yleisten nimien kanssa voi olla vaikeampaa. Kannattaa kuitenkin etsiä samalta suunnalta olevia saman nimisiä, jos tietää esimerkiksi syntymäpaikkakuntansa tai -sairaalan. Suomi on niin pieni kansa ja maa, että kyllä joku jossain tietää.
- Voit myös ilmoitella lehdissä ja netissä, jos muuta ratkaisua ei ole. Minä olen tehnyt niin, sillä minulle tuo seinä nousi vastaan. En tiedä adoptioon luovutetusta lapsestani juuri mitään, isyyttäni ei ole vahvistettu eikä minua ole nimetty isäksi lapsen papereihin. Sen takia minulla ei ole kuin muutamia johtolankoja, joiden avulla toivon hartaasi löytäväni lapseni jostain. Olen saanut paljon yhteydenottoja ja vihjeitä, mutta vielä ei ole tullut sitä ratkaisevaa palaa tähän palapeliin.
Tervetuloa vierailemaan http://groups.msn.com/Adoptiotiimi
takia haluat ottaa yhteyttä niihin ihmisiin, jotka sinut ovat hylänneet? Minut on adoptoitu yli 30 vuotta sitten, eikä pieneen mieleenkään tulisi ottaa yhteyttä "biovanhempiin". Ja adoptio on muutettu uuden lain aikaiseksi. Jos haluat tiedot äidistäsi (ja isästäsi, sikäli kuin niitä papereissa on, minulla ei ole), vanhempasi kertovat. Minulle kertoivat kaikki tiedot mitä heillä oli ollessani 15-vuotias, adoptiosta olen tiennyt noin 7-vuotiaasta asti.
olisin vain halunnut selvittää heidän elämäänsä, millaista se oli, tai miksi he päättivät luopua minusta. Jotenkin tuntuu että haluaisin selvittää millainen äiti minusta voi tulla, tiedän että suurin osa minusta on sitä miten minut on kasvatettu, (ja siinä ottovanhempani ovat onnistuneet hienosti) mutta onhan ihmisessä muutakin kuin kasvatus....
Ymmärrän (vai ymmärränkö???) halusi selvittää biosukulaisesi, mutta kannattaa ottaa huomioon myös se, että he eivät ehkä halua tietää sinusta - niin pahalta kuin se tuntuukin. Ihan vaan sillä, ettei sitten tulee pahaa mieltä :(
itse olen ollut sijaishuollossa 4 vuotiaasta lähtien samassa pereheessä (myös 7 vuotias siskoni), tottakai siinä ajanmittaan sitten tuli uudet vanhemmat. Silloin tällöin pidettiin yhteyttä biovanhempiini. Kun täytin 18, minut ja siskoni adoptoitiin sijaisperheeseen.
Nyt nämä "lailliset" vanhempani eivät halua, että pidän yhteyttä biovanhempiini, vaikka itse sitä haluasinkin. Ihan yhteisen sovun turvaamiseksi, olen jättänyt yhteydenpidon pois.
Tiedän jo nyt, että kun minusta itsestäni tulee äiti, haluan tietää omasta äidistäni enemmän. Hänen geeninsähän minulla on. Silloin minua ei sitten enää paljon velvollisuudentunne estä.
Kamalan vaikea asia, varsinkin kun tämä "laillinen" äitini on todella herkkä ja tiukka ihminen, niin on sitten painettu villasella koko asia! Ärsyttävää!
ihanaa että joku ymmärtää :) mietin itsekin kovasti sitä päivää jolloin minusta tulee äiti, täytyyhän lapsillenikin kai selittää että minut on adoptoitu, eihän sellaista voi oikein salata, tuleehan se viimeistään minun kuoltuani ilmi, ja on varmasti kamala sokki lapsilleni siinä vaiheessa.
voin mielenrauhasi takia kertoa että molemmat biovanhempani ovat kuolleet, joten eivät saaneet edes mahdollisuutta tutustua minuun, enkä minä heihin. ja se vasta pahalta tuntuukin!! ainakin olisin saanut rehellisen vastauksen jos olisivat elossa, nyt ei ole kuin suuri epätietoisuus.
Kannattaa todella miettiä asioita monilta kannoilta enne kuin tekee sen isompia päätöksiä. Minua myös kiinnosti kovin biologinen sukuni. Väestörekisterin tiedoista vanha synnyttäjä löytyikin. Vanhempani olivat asiaa kovin vastaan, perustelivatkin kantaansa, joskin silloin ajattelin etteivät ehkä tarpeeksi perusteellisesti.
Minunkin perusteluni itselleni etsimiseen olivat uteliaisuus ja terveydelliset syyt (olisiko jotakin sairauksia tms.). Mitein pitkään ja hartaasti, siitä huolimatta, mitä tekisin ja miten ottaisin yhteyttä.
Minä löysin äitini ja muutakin sukuani. Jokainen tehkööt ratkaisunsa itse. ihmiset, jotka löysin, eivät olleet unohtaneet minua. sukua ei ole suuri, mutta kyllä niissä ihmisissä on samoja piirteitä kuin minussakin. (olin jo aikuinen heidät tavatessani).
Nykyään ymmärrän hyvin, mitä vanhempani tarkoittivat. Heidän lapsettomuutensa oli heille todella kova paikka. Sitä ei nuorempana ymmärtänyt ollenkaan, miten se voi sattua. Elämässäni ei ole ollut moittimista.
Se, että minut on adoptoitu, ei merkitse minun lapsensaantini suhteen mitään. Ei siitä tarvitse tehdä numeroa, ja asia on kaikin puolin ok.
Biologisen sukuni kanssa olen jonkin verran tekemisissä. Sinänsä kaikki on mennyt hyvin. useissa suomalaisissa suvuissa on periytyviä sairauksia, mutta joko niitä saa tai ei saa. pitkälti ollaan kuin samaa sukua, kaikki suomalaiset.
Minunkin perusteluni olivat vähän ontuvat. Ajattelin itsekkäästi sukuani etsiessäni. Ei siksi, että onneksi loppu hyvin kaikki hyvin, ja minut otettiin neutraalisti vastaan. minua ei oltu kokonaan unohdettu. Mutta; ne ihmiset, jotka oikeasti myös ovat minua rakastaneet ja minulle kaikkensa antaneet - en halunnut heille tässä asiassa valehdella - heidän elämässään revin vanhoja haavoja auki. (Asiathan eivät ole aina niin yksioikoisia kuin luulisi..)
Biologisuuteni tiedostaminen ei tehnyt minua silti yhtään onnellisemmaksi. Odotukset eivät kohtaa iana todellisuutta. Mutta kaikki saavat tehdä kuten haluavat, luonnollisesti!
Minäkin otin aikuisena yhteyttä silkasta uteliaisuudesta ja itsekkyydestä biologiseen vanhempaani&perheeseeni.
Minuakaan ei oltu unohdettu. Minut otettiin vastaan hämillään ja uteliaisuudesta mutta kaikki lopulta meni huonosti.
En päässyt läheiseksi kenenkään kanssa, en kokenut olevani tervetullut. B-äitini oli henkisesti sairas, alkoholisti, joka ei ollut ikinä päässyt ajatuksesta eroon että oli antanut lapsensa pois. Hän puhui aina ja koko ajan menneisyydestään ja aina oli jotain uutta kerrottavaa ja perusteluja miksi minut oli pakko antaa pois. Hän ei ollut antanut sitä itselleen anteeksi, oli tehnyt liudan lisää lapsia joita ei pystynyt elättämään eikä kasvattamaan kunniallisiksi kansalaisiksi. Kaikki sisarpuoleni ovat viinaan taipuvaisia sekä toistavat oman äitinsä virheitä mies suhteissaan.
B-äitini haki minulta anteeksiantoa, jota en kaikesta huolimatta tuolloin osannut pyyteettömästi antaa. Omalla tavallani annoin sen myös näkyä kun aloin odottaa omaa esikoistani. Yhteydenpito heihin meni totaalisesti poikki useasti, he ottivat aina uudestaan yhteyttä mutta ei siitä enää tullut mitään. En vain arvosta b-äitiäni, sisarpuoliani. Me elämme niin eriarvoisissa maailmoissa, olemme kuin eri planeetoilta.
En enää ole tekemisissä kenenkään heidän kanssa, se oli niin täysin väärä teko ottaa yhteyttä. Sain vain pahan mielen joka tulee taakkanani perässä. Sen lisäksi aiheutin suurta pahaa mieltä omille vanhemmilleni (minun kasvattivanhemmille siis). Tunsin pettäneeni äitini ja isäni. Tunsin että olen pilannut ja rikkonut oman perhe idyllini. En osannut tuolloin täysi-ikäisenäkään ymmärtää miten vaikea ja tabu asia lapsettomuus voi olla henkilölle joka ei todellakaan voi saada omaa biologista lasta.
Mutta kukin tekee itse ratkaisunsa. Minun oli ilmeisesti käytävä tämä läpi jotta pääsisin sen asian yli. Nyt tiedän että adoptointini olikin hyvä asia, en ikinä olisi halunnut kasvaa siinä perhessä, sen äidin kanssa niissä oloissa joissa he elävät. NYT voin sanoa aivan vilpittömästi että annan anteeksi hänelle minun pois antoni. Syy miksi nyt pystyn antamaan anteeksi ei varmasti hivele hänen omaatuntoaan mutta väliäkös sillä. Enää toivon, etten ikinä joudu tekemisiin heidän kanssaan. Heitä ei ole enää olemassa minulle. (Anteeksi kova kielenkäyttöni mutta näin se on rehellisesti sanottuna).