Tällä palstalla on ollut puhetta aiemminkin yksinäisyydestä.Mä olen myös hyvin yksinäinen kohta 20-vuotias tyttö.Joku voisi sanoa että "voi kuule,sulla on elämä edessä,kyllä sä vielä ne omat ihmisesi löydät",no,enpä ole löytänyt.
Olen kai liian erilainen jotenkin,tai ainakin niin ajattelen.Arka ja vetäytyvä olen myös,vaikkakaan en täysin lukossa.Ihmissuhteet on aina jotenkin lopahtaneen ennen kuin ne on ehtineet alkaakaan.Vapaa-ajalla mulla ei ole ollut moneen vuoteen ketään kenen kanssa olla.
Opiskelupaikassa on ollut joitakin tuttuja, joiden kanssa ei ole kuitenkaan ollut mitään yhteistä,ei samaa huumorintajua tai mitään.Olen yrittänyt riipiä elämääni onnea tavallisista arkipäivän jutuista,olemalla kiinnostunut maailmasta ja sen ilmiöistä yksinäisyydestä huolimatta,mutta ei sekään loputtomiin riitä.
Ulospäin yritän näyttää iloisempaa ilmettä,vaikka ei millään olis voimia hymyillä.Ei musta kai ulospäin huomaa ettei mulla ole kavereita.Olen yrittänyt tutustua ihmisiin netin kautta,etsiä samanhenkisiä,mutta ei vaan ole kohdalle osunut ketään jonka kanssa ystävystyis paremmin.En tiedä sitten olenko liian vaativa.Mutta eikai se ole liikaa vaadittu jos vain haluaa tutustua ihmisiin joiden kanssa on jotain yhteistä?ihmisiin jotka ymmärtää?Ihmisiin joiden seurassa vois viihtyä?Ihmisiin joiden seurassa ei tarvitse esittää mitään?
Kellään muulla nuorella samantyylisiä kokemuksia?
Olen kai liian erilainen jotenkin,tai ainakin niin ajattelen.Arka ja vetäytyvä olen myös,vaikkakaan en täysin lukossa.Ihmissuhteet on aina jotenkin lopahtaneen ennen kuin ne on ehtineet alkaakaan.Vapaa-ajalla mulla ei ole ollut moneen vuoteen ketään kenen kanssa olla.
Opiskelupaikassa on ollut joitakin tuttuja, joiden kanssa ei ole kuitenkaan ollut mitään yhteistä,ei samaa huumorintajua tai mitään.Olen yrittänyt riipiä elämääni onnea tavallisista arkipäivän jutuista,olemalla kiinnostunut maailmasta ja sen ilmiöistä yksinäisyydestä huolimatta,mutta ei sekään loputtomiin riitä.
Ulospäin yritän näyttää iloisempaa ilmettä,vaikka ei millään olis voimia hymyillä.Ei musta kai ulospäin huomaa ettei mulla ole kavereita.Olen yrittänyt tutustua ihmisiin netin kautta,etsiä samanhenkisiä,mutta ei vaan ole kohdalle osunut ketään jonka kanssa ystävystyis paremmin.En tiedä sitten olenko liian vaativa.Mutta eikai se ole liikaa vaadittu jos vain haluaa tutustua ihmisiin joiden kanssa on jotain yhteistä?ihmisiin jotka ymmärtää?Ihmisiin joiden seurassa vois viihtyä?Ihmisiin joiden seurassa ei tarvitse esittää mitään?
Kellään muulla nuorella samantyylisiä kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä olin nuorena (nyt 37) "erilainen" nuori.
Minut erotti ikätovereistani ehdoton suhtautumiseni alkoholiin ja tupakkaan. En tahtonut kapakoihin enkä hummaamaan. Pikkuhiljaa kuitenkin opin käymään Gambrinissa, laitettuani lehteen ilmoituksen. Tutustuin kivaan tyttöön, joka siihen aikaan luuli olevansa lesbo, kun ei löytänyt sopivaa miestä. Hän toimi kuitenkin oivana siltana löytää sosiaalista verkostoa, joka syntyi pikkuhiljaa.
Mikään ei tapahdu hetkessä. Jos olet syvällisempi, älykäs ja ajattelevainen yksilö, joudut hakemaan kaltaistasi seuraa pidempään. Asetat alitajuisesti ja tiedostaen ihmissuhteille tietyt vaatimukset. Se on hyvä ja huono asia yhtäaikaa.
Minulla kävi onni. Löysin hyviä ystäviä muutaman kappaleen. Heidän kanssaan nuoruus sujui opiskeluaikana oikein rattoisasti. Opin jopa tanssimaan ja nauttimaan tanssimisesta. En tuntenut enää oloani niin kovin erilaiseksi kuin muut. Sopeuduin "nuorisokulttuuriin". Opin olemaan "nuori".
Minä olen yhä arka ja vetäytyvä, tarkkaileva ihminen. Nuoruudenystävät ovat vaihtaneet maata ja mannerta, muuttaneet paikkakunnalta. Minulla on ihana kumppani ja mukavia työkavereita. Tässä iässä ei enää kaipaa sitä sosiaalista rinkiä ympärilleen. Ymmärrän kuitenkin mainiosti mitä tarkoitat!
En voi muuta neuvoa antaa kuin että "opettele tekemään kompromisseja". Nuoruutta ei ole kiva elää yksin. "kelpuuta" ystäviksesi niitäkin, joista et ensinäkemältä ehkä pidä. Pinnan alta voi löytyäkin ihan kiva ihminen.
Muista myös se, että suurin osa nuorista tuntee olonsa sisimmässään yhtä yksinäiseksi kuin sinä. Juuri se ihminen, jonka luulet olevan jatkuvasti menossa ja muiden ihmisten ympäröimä, voi olla yhtä yksinäinen kuin sinä! Ne kaikkein kivimmat voivat yllättäin olla niitä kaikkein yksinäisimpiä. Kukaan ei kehtaa tai ilkeä soittaa, kun luulevat tämän kalenterin olevan ylibuukattu. (minua on luultu tosi, tosi kiireiseksi ja "kaikkien" ystäväksi:-)
Ota kännykkä käteen ja soita ihmisille itse. Meidän kansamme perisynti on aloitteettomuus. Tee aloitteita ja huomaat yhtäkkiä omaavasi sosiaalisen elämän!
päin olet? Harrastatko jotain? Kenen kanssa sulla olis yhteistä eli millaset asiat kiinnostaa? Laita sähköpostiosoite niin kirjoitan.
Päijät-hämeestä olen =) pidän kirjoista,
luonnosta ja kuvataidejutuista.
Jos haluat tutustua niin mailaile
[email protected],ja muutkin jos kiinnostaa!