Elin ensimmäiset 17 vuotta elämästäni yksin, sydän täynnä tukahdutettua kaipuuta, lämpöä ja tuskaa. Luulin olevani onneton ja lohduton, kadehdin teitä jotka onnellisina kävelitte kaduilla käsi kädessä, nauroitte ja olitte toistenne lumoissa.
Rakkaus... niin voimakas ja kaunis asia, en kestäisi enää hetkeäkään yksin...
Mutta nyt, kun viimein sain viereeni jonkun jota rakastaa, jonkun jonka kietoa syliinsä ja unohtaa kaiken muun, jonka kanssa suunnitella tulevaa ja haaveilla mahdottomista... olen viimein tajunnut totuuden: Rakkaus tappaa.
Se repii, riuhtoo ja kiduttaa, lupaa ja ottaa pois, nostaa taivaisiin vain pudottaakseen sieltä vauhdilla märkään katuun.
Pahinta on se, että kun viimein pääset siitä eroon, saat sen haudattua, se hyökkää salakavalasti kimppuusi ja vie taas mukanaan, vaikka koitat vastustaa sitä, tiedät että se on turhaa...=)
Rakkaus... niin voimakas ja kaunis asia, en kestäisi enää hetkeäkään yksin...
Mutta nyt, kun viimein sain viereeni jonkun jota rakastaa, jonkun jonka kietoa syliinsä ja unohtaa kaiken muun, jonka kanssa suunnitella tulevaa ja haaveilla mahdottomista... olen viimein tajunnut totuuden: Rakkaus tappaa.
Se repii, riuhtoo ja kiduttaa, lupaa ja ottaa pois, nostaa taivaisiin vain pudottaakseen sieltä vauhdilla märkään katuun.
Pahinta on se, että kun viimein pääset siitä eroon, saat sen haudattua, se hyökkää salakavalasti kimppuusi ja vie taas mukanaan, vaikka koitat vastustaa sitä, tiedät että se on turhaa...=)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.