Ensirakkaus

Miettiikö kukaan, että mitä sille ensirakkaudelle mahtaa tällä hetkellä kuulua? Järkytyin eilen, kun ensimmäinen 'oikea' poikaystäväni noin viiden vuoden takaa (olin tuolloin 16) ilmestyi eteeni kaupassa. Olen viimeeksi nähnyt hänet varmaankin kolmisen vuotta sitten...Ihan hullua, siinä sitä sitten toljotettiin ja kumpikaan ei osannut sanoa yhtään mitään. Kun tietää, että on tuntenut toisen joskus niin läheisesti ja nyt ei osaa sanoa edes hei...Kävelin hänen ohitseen monen monta kertaa ja lopulta, kun hän ajoi tyttöystävänsä kanssa autolla kaupan pihalla, rohkaisin itseni ja nyökkäsin päätäni. Kyllä hänkin minut vielä tunnisti.

Se on jännää miten se ensimmäinen seurustelukumppani muistuu aina välillä mieleen. Molemmilla on jo omat uudet ystävät ja asunnot ja kouluja on tullut käytyä ja ehkä on jo töissäkin oltu. Olisi mukava kuulla, että miten se pikkuinen sydämensärkijä pärjää tässä maailmassa. Ainakin ihan samalta näytti kuin ennenkin, ehkä vaan vähän vanhemmalta..niinkuin minäkin. Olisi kiva joskus vaan tavata ja kertoa mitä on näiden vuosien aikana puuhannut. Se voisi olla ihan puhdistava kokemus.

Ensimmäiselle poikaystävälle vointeja toivottelen, teit minuun lähtemättömät jäljet.
1399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mä tiiän onneks, että missä mun ensirakkauteni söheltää. Puhuin sen kanssa keskiviikkonakin puhelimessa. Oonhan mä niin nuori, ettei elämässä oo ehtiny paljookaan tapahtua. Vai tuo ensirakkaus eikä sitten muuta. Heti kun myönsin ittelleni rakastavani sitä jätkää, niin mut jätettiin, mutta tajuanhan mä, että miksi. Yritetään tän tyypin kanssa pysyä kavereina kai... Ei hyvää ystävyyttä saa pilata yhellä typerällä suhteella >.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pallo kirjoitti:

Miettiikö kukaan, että mitä sille ensirakkaudelle mahtaa tällä hetkellä kuulua? Järkytyin eilen, kun ensimmäinen 'oikea' poikaystäväni noin viiden vuoden takaa (olin tuolloin 16) ilmestyi eteeni kaupassa. Olen viimeeksi nähnyt hänet varmaankin kolmisen vuotta sitten...Ihan hullua, siinä sitä sitten toljotettiin ja kumpikaan ei osannut sanoa yhtään mitään. Kun tietää, että on tuntenut toisen joskus niin läheisesti ja nyt ei osaa sanoa edes hei...Kävelin hänen ohitseen monen monta kertaa ja lopulta, kun hän ajoi tyttöystävänsä kanssa autolla kaupan pihalla, rohkaisin itseni ja nyökkäsin päätäni. Kyllä hänkin minut vielä tunnisti.

Se on jännää miten se ensimmäinen seurustelukumppani muistuu aina välillä mieleen. Molemmilla on jo omat uudet ystävät ja asunnot ja kouluja on tullut käytyä ja ehkä on jo töissäkin oltu. Olisi mukava kuulla, että miten se pikkuinen sydämensärkijä pärjää tässä maailmassa. Ainakin ihan samalta näytti kuin ennenkin, ehkä vaan vähän vanhemmalta..niinkuin minäkin. Olisi kiva joskus vaan tavata ja kertoa mitä on näiden vuosien aikana puuhannut. Se voisi olla ihan puhdistava kokemus.

Ensimmäiselle poikaystävälle vointeja toivottelen, teit minuun lähtemättömät jäljet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu