tyynyliinako?

tärkein todiste Bodomin tapauksessa.Siitä löydetty dna:han on erittäin harvinaista suomalaisille.Mitä mieltä olette?
4664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tyynynliinan dna olisi kyllä syytä verrata Persemiehen dna:aan. Minusta todella outoa että sitä ei ole jo tehty.

Äänestä

Kolmella suomalaismiehellä siihen maailman aikaan olisi voinut olla samanlainen dna. Tämä juuri yksilöi meidät, ei ole tarkoituskaan että kaikilla suomalaisilla olisi samanlaista!

Kun tilastollisesti laskettiin samanTYYPISEN dna:n osuus, saatiin osuus 3/2 milj suomalaista. Jos Suomessa asui v 60 4 milj ihmistä, ja 2 miljoonalla spermantuotantoa, vain kolmella SUOMALAISmiehellä oli vastaavanlainen dna.

Äänestä

tyynyliinalla loppujenlopuksi mitään tekemistä loppuratkaisun kanssa, varsinkin jos sen todetaan olleen kuukautissuoja, mikä on hyvin mahdollista siihen aikaan.

Tyttö on saattanut sen saada aivan keneltä tahansa, vaikka matkansakin aikana vasta jos on ollut kuukautisten alkuun viitteitä. ja tämä antaja ei ole enään elävienkirjoissa että pystyisi asiasta ilmoittamaan. Ja alkututkimuksethan aikoja sitten ovat olleet todella vajavaisia.

Tai siihen aikaan kuukautiset ovat olleet tytölle hiemän hävettävä asia, niin hän on saattanut vaikka napata tyynyliinan ihan mistä vain häpeilyn vuoksi. Ja kaikki eivät varmasti huomaa katoamista, tai vain ihmettelevät mihin on joutunut, eivätkä edes osaa yhdistää sitä tällaiseen tapaukseen.

En kyllä lähtisi, tyynyliinan perusteella ketään tuomitsemaan murhaajaksi.

Äänestä

mieleen, että se sperma voi olla tytön edellisiltaiselta valloitukselta peräisin? Spermahan säilyy " sisätiloissa " muutamia päiviä. Onkohan tyttöä edes kunnolla tutkittu?
Jokatapauksessa juttu ällöttää jo vähitellen. Antaisivat olla jo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tonto kirjoitti:

tärkein todiste Bodomin tapauksessa.Siitä löydetty dna:han on erittäin harvinaista suomalaisille.Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu