minä en kerää
galuppi keräätkö koiran kakan talteen
rumalehtinen
211117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ihan siitä syystä että koira käy niin syvällä ojanpohjalla tarpeillaan etten lähde sinne perään rämpimään.eikä ole tarviskaan.
en kyllä kerää jos koira tekee asiansa johonkin ojaan tai muuhun syrjäiseen paikkaan mihkä ei ihmisiä kulje ainakaan kauheesti! mutta jos vahingossa tekee asiansa melkein johonkin toisten pihaan tai muuten näkyvälle paikkaan niin kyllä siivoan ja laitan pussin roskiin.
En ole koskaan kerännyt,sillä koirani ei pasko
kadulle.Eläissäni en paskaa ole maasta noukkinut,
sellaiseen en sentään alennu.
Tottakai siivoan pihani !
Minun koirat on oppineet ettei lenkillä sonnita, näin on helpointa ei tarvi kulkea kakkapussi kädessä pitkiä matkoja, eikä kellään ole sanomista.
Koirani on oppineet sontimaan vielä tontin perimmäiseen nurkkaan, sieltä ne on helppo siivota, siistiä kavereita.
sillä koirani ei kakkaile tielle eikä kenenkään pihoille tai porteille. On tuolla tien vierustoissa pahempaakin kuin koiran kakka; esim. lasinsiruja (ja hyvin usein ne on myös keskellä tietä). Enemmän niistä haittaa on.
Ai niin piti vielä kysyä, kuka nyt koirankakkaa "talteen kerää", mihinkä tuo pitäisi tallettaa ja mix ?
Talteen en kerää minäkään pihaltani vaan roskikseen.
kuika epäsiistejä koiran omistajat ovat,eivät huolehdi edes omasta puhtaudestaan haisevat hielle ja ulosteelle niin että vaihdan aina kadun toiselle laidalle kun näen koiran ulostuttajan tulevan vastaan.
Täällä onkin taas tämmönen meno päällänsä!
Viikonloppu tulossa ja kaikenmaailman tellervot ja kullervot liikkeellä,joten eipä tarvihe näitäkään lueskella.
Hyvää viikonloppua!
Tellervo hyvä, et ole yksin sairautesi kanssa. Vaihdatko puolta myös juoppojen kohdalla - voi ruveta haisemaan alkoholilta, autoilijoiden kohdalla - voi tarttua bensan tai öljyn haju, urheilijoiden kohdalla - voi tarttua kamala hienlöyhkä, tupakoitsijoiden kohdalla - passiivinen tupakointi ja löyhkä, kukkakaupan kohdalla - kananpaska ja muut likaiset lannoitteet, kuralätäköt - siellä asustaa loisia ja bakteereja, asemat ja julkiset liikennevälineet - joukossa on jokunen tarttuva pöpö, vieraat WC:t - jollain on kuitenkin sukupuolitauti, rahat - likaiset pitelijät jne, jne.
Tutustu reilusti elämän eri puoliin - myös ulosteeseen, niin omakin WC:ssä käyntisi muuttuu häpeästä tarpeeksi. Totuttelun täytyy kuitenkin pysyä kohtuudessa. Könyäminen ojissa ulosteen etsinnässä tai oman ulosteen tuhriminen seinille eivät ole suotavia. Ulostellaan reippaasti!
Kiitos, hauska viestisi käänsi muuten tosi veemäisen päiväni ihan siedettäväksi, lisää tuollaisia :)
Mukavaa syksyä sinulle!
jospa nyt samalla vaihtaisit myöskin palstaa, sillä täälähän meitä on kasapäin hieltä ja koirien ulosteilta haisevia ihmisiä. Että sinä lapsukainen kehtaatkin olla noin......o!
En kerää, koska koiramme tekee metsään. Jos tekee taajamaalueella, niin kerään tai jos on hiekkatie niin peitän vain kunnon hiekkakerroksella. Vihaan koirien ulosteita tien poskella. Halveksin ihmisiä jotka antavat niiden jäädä sinne...
se on parempaa kuin tapolan mustis
umalehtinen kerää, vaikka ei aina mieli tekisikään.
Tuskin sinä olet nimesi veroinen, sillä kauneus on katsojan silmissä.
Hyvää viikonloppua
täällä noita metiköitä on sen verran että ei tarvii tien viereen sitä läjää vääntää...
jotka on tehtävä jo yhteisen sovun säilymiseksi ja yksi niistä on koiransa paskan kerääminen yleisiltä kulkuväyliltä, nurmikoilta ja muilta oleskelupaikoilta. Elikkä, kerään.
olen miekin eli kerään kun on iso koira ja iso kakka!! Jos kakkii johonki vitikkoon niin sinne saa jäädä mutta jos torttu turahtaa tienvierustaan niin en viitti jättää..ei tuota ongelmaa pökäleen noukkiminen mulle. Paska on kansainvälinen asia,ei sen noukkiminen ole alentavaa,päinvastoin,tunnen oloni loistavaksi ja fiksuksi;o)
Kerään jos normaalit kakit, jos maha jostain syystä sekaisin niin siihen jää vaikka keskelle katua. Törkeää mutta totta.
narttu paskoo syvälle ojaan ja uros vaikka keskelle kulkuväylää,joten en kerää nartulta, mutta urokselta kyllä joudun kyykkimään tienposkes.
paitsi jos hätä yllättää koulutus kentällä...
silloin siivoan koirani jäljet, muutoin ukko menee tekemään tarpeensa paikkaan minne en perässä rämmi!
Asun maalla joten en kerää. Täytyy myöntää että kun asuin kaupungissa, en myöskään kerännyt vaikka TIEDÄN, olisi pitänyt. Pussit olin kyllä ostanut..