Ajatelkaapa

Olen tässä seurannut vähän tätä Bodom-oikeudenkäyntiä, lukenut tätä palstaa ja huomannut että on niin monta mieltä kuin on miestäkin.

Jotenkin minusta alkoi tuntua jo silloin 2003 kun tätä Gustafssonin syyllisyyttä alettiin tosissaan tutkimaan ja keräämään näyttöä, että nyt mennään metsään ja lujaa.
Yleensä tällaiset sarjamurhat ovat erittäin harvinaisia ja tekijäksi kyllä osoittautuu lopulta henkilö jolla on valtavia mielenterveysongelmia, päihdeongelmia tai suoranaista mielisairautta. Kun tämän rikoksen tutkinta ja selvittäminen nyt on kallistunut siihen suuntaan että epäillään ja jopa syytetään tätä Nils Gustafssonia, joka kiistattomasti sai sairaalahoitoa vaativia vakavia vammoja itse siellä Bodomissa, niin ei oikein tuolla minun nimimerkillä ajateltuna mene jakeluun.

Nämä syyttäjien esittämät väitteet tuntuvat niin mahdottomilta käytännössä kyseisen henkilön suorittaa, että en ymmärrä minkä takia he ylipäätään ovat ottaneet asiakseen esittää niitä?
Gustafsson oli 18-vuotias poika jolla ei tietääkseni ole todettu mielenvikaisuutta, päihdeongelmia tai muita psyykkisiä vaurioita. Hänessä ei ole ilmennyt assosiaalista käyttäytymistäkään, vaan on päinvastoin osoittautunut olevan kuin kuka tahansa nuori. On erittäin pitkä harppaus mennä tavallisesta suuttumuksesta murhaan, varsinkin tällaiseen mielettömään kolmoismurhaan, missä on käytetty hirvittävästi lyöntejä eri asein. Ihmisellä on omat puolustusmekanismit ja estot, jotka pidättelevät normaalia ihmistä tappamasta toista suuttumuksen aikana. Se on sisäänrakennettuna jokaiseen normaaliin henkilöön. Ajatelkaapa itse millaisia olette suutuspäissänne. Mieli tulisi joskus tehdä jotain mutta varmaan tulee joku joka pidättelee: seuraukset.
En usko että tällainen 18 vuotias nuorukainen, jolla on ollut kaveri- ja parisuhde näihin toisiin olisi yhtäkkiä impulsiivisesti voinut tehdä niin raan teon kuin nyt syytetään. Minusta se on psykologinen mahdottomuus. Eikö RKP:n tutkijoilla ole käytössä materiaalia ja profilointeja aikaisemmista väkivaltarikoksista, joissa käytetään ihan oikeuspsykiatrillisia teorioita näissä asioissa. On varmaan kirjoitettu kirjojakin näistä ihmistyypeistä jotka suorittavat tällaisia tekoja. Nämä psykologiset menetelmät, kuten DNAkin ovat nykyään poliisin käytössä ja minusta tuntuu noin vertauskuvallisesti sanottuna siltä, että poliisit ovat saaneet ikäänkuin käyttöönsä sähkölampun, mutta eivät osaa laittaa siihen pattereita. No nyt tämä juttu on jo edennyt syyttäjälle joka ei myöskään osaa käyttää sitä lamppua. Hirvittää.

Jutussa on sitten toinenkin nimimerkkini vastainen asia mitä väitetään: Gustafssonin vammat ja miten ne ovat tulleet. Gustafssonilla oli lääkärien mukaan muistaakseni 6 murtumaa kallossa ja leuassa sekä monia puukon iskuja. Lisäsi hänellä on todettu aivovamma, tajuttomuus ja muistinmenetys. Voiko joku ylipäätään tosissaan väittää että ihminen pystysi suorittamaan ne itse itselleen, ja minkä takia? Kehoitan kokeilemaan kaikkia joilla on kotona esim. vasara, että yritätte lyödä edes yhden kerran sillä täysillä päähän. Onnistuukohan? Mutta näin syyttäjät ihan TOSISSAAN väittävät Gustafssonin lavastaneen vammansa.

Onko samoinajattelijoita tämän palstan lukijoissa? Olisi mukava tietää mitä mieltä olette.
61558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ovat täysin tavallisia, nimenomaan niin tavallisia, että eivät erotu joukosta ja siksi heitä ei osata epäillä.vrt. Belgian pedofiilimurhaaja ja usa sarjamurhaajat.He elävät kaksoiselämää ja ovat usein jopa erittäin arvostettuja lähipiirissään sekä hyviä vanhempia, puolisoita tms. Heissä on vain tuo sairas piirre, jonka he saattavat toteuttaa.

En tiedä Nilsistä. Uskomattomalta silti tuntuu, että hän NAURESKELEE oikeudessa tapahtumille.

Vaikka olisi miten syytön, tuskin ystävien kolmoismurha hymyilyttää, vaikka olisi kulunut 45vuotta. Ja mitä muistamattomuuteen tulee niin tuntuu käsittämättömältä, ettei enempää ole jäänyt mieleen. Salailee jotain. Ei ehkä murhaaja mutta mukana, todistamassa murhaa?

Äänestä
  • murhaaja näyttää??Herää kyllä epäilys ,että moni ajattelee ettei NG voi olla syyllinen kun se on noin symppiksen oloinen...

    Äänestä

  • Ei näy päälle päin vai? No miten tää pedofiili saatiin kiinni? Varmaan antoi itsestään viitteitä.Muuten pedofiiliä ohjaa seksuaalinen kieroutuminen joka on vähän eri juttu. Ei kaikki homotkaan tunnusta taipumustaan ja niitä pyörii meidän joukossa!
    Siis minun ihmetys on miten 18 vuotias olis voinut kehittää tällaisia tappamistarpeita siinä iässä?

    Äänestä

  • Terve maalaisjärki kirjoitti:

    Ei näy päälle päin vai? No miten tää pedofiili saatiin kiinni? Varmaan antoi itsestään viitteitä.Muuten pedofiiliä ohjaa seksuaalinen kieroutuminen joka on vähän eri juttu. Ei kaikki homotkaan tunnusta taipumustaan ja niitä pyörii meidän joukossa!
    Siis minun ihmetys on miten 18 vuotias olis voinut kehittää tällaisia tappamistarpeita siinä iässä?

    no eipä olis ensimmäinen 18-vuotias murhaaja....on niitä paljon nuorempiakin ollut...
    Ja ihan vinkkinä vaan...ei kannata ruveta psykologista puolta setvimään jos ei ole psykologiaa itse opiskellut useampien vuosien ajan...

    Äänestä

  • emmaline kirjoitti:

    Enhän minä olekaan opiskellut kuin 49 v. mutta tuo minun nimimerkkini on säilynyt, niistä toisista opiskelijoista en mene takuuseen.

    Äänestä

huh huh... Eipä niitä hevillä todellakaan tule. Saa sattua onnettomuutta ihan kerrakseen ja sellaista ei vaan tule.

Ja olihan se selvää, että Nils oli muita kookkaampi, jotenka jos joku muu oli murhaamassa, niin ei ole mitenkään ihme, että murhaaja epäonnistui Nilsin kohdalla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Terve maalaisjärki kirjoitti:

Olen tässä seurannut vähän tätä Bodom-oikeudenkäyntiä, lukenut tätä palstaa ja huomannut että on niin monta mieltä kuin on miestäkin.

Jotenkin minusta alkoi tuntua jo silloin 2003 kun tätä Gustafssonin syyllisyyttä alettiin tosissaan tutkimaan ja keräämään näyttöä, että nyt mennään metsään ja lujaa.
Yleensä tällaiset sarjamurhat ovat erittäin harvinaisia ja tekijäksi kyllä osoittautuu lopulta henkilö jolla on valtavia mielenterveysongelmia, päihdeongelmia tai suoranaista mielisairautta. Kun tämän rikoksen tutkinta ja selvittäminen nyt on kallistunut siihen suuntaan että epäillään ja jopa syytetään tätä Nils Gustafssonia, joka kiistattomasti sai sairaalahoitoa vaativia vakavia vammoja itse siellä Bodomissa, niin ei oikein tuolla minun nimimerkillä ajateltuna mene jakeluun.

Nämä syyttäjien esittämät väitteet tuntuvat niin mahdottomilta käytännössä kyseisen henkilön suorittaa, että en ymmärrä minkä takia he ylipäätään ovat ottaneet asiakseen esittää niitä?
Gustafsson oli 18-vuotias poika jolla ei tietääkseni ole todettu mielenvikaisuutta, päihdeongelmia tai muita psyykkisiä vaurioita. Hänessä ei ole ilmennyt assosiaalista käyttäytymistäkään, vaan on päinvastoin osoittautunut olevan kuin kuka tahansa nuori. On erittäin pitkä harppaus mennä tavallisesta suuttumuksesta murhaan, varsinkin tällaiseen mielettömään kolmoismurhaan, missä on käytetty hirvittävästi lyöntejä eri asein. Ihmisellä on omat puolustusmekanismit ja estot, jotka pidättelevät normaalia ihmistä tappamasta toista suuttumuksen aikana. Se on sisäänrakennettuna jokaiseen normaaliin henkilöön. Ajatelkaapa itse millaisia olette suutuspäissänne. Mieli tulisi joskus tehdä jotain mutta varmaan tulee joku joka pidättelee: seuraukset.
En usko että tällainen 18 vuotias nuorukainen, jolla on ollut kaveri- ja parisuhde näihin toisiin olisi yhtäkkiä impulsiivisesti voinut tehdä niin raan teon kuin nyt syytetään. Minusta se on psykologinen mahdottomuus. Eikö RKP:n tutkijoilla ole käytössä materiaalia ja profilointeja aikaisemmista väkivaltarikoksista, joissa käytetään ihan oikeuspsykiatrillisia teorioita näissä asioissa. On varmaan kirjoitettu kirjojakin näistä ihmistyypeistä jotka suorittavat tällaisia tekoja. Nämä psykologiset menetelmät, kuten DNAkin ovat nykyään poliisin käytössä ja minusta tuntuu noin vertauskuvallisesti sanottuna siltä, että poliisit ovat saaneet ikäänkuin käyttöönsä sähkölampun, mutta eivät osaa laittaa siihen pattereita. No nyt tämä juttu on jo edennyt syyttäjälle joka ei myöskään osaa käyttää sitä lamppua. Hirvittää.

Jutussa on sitten toinenkin nimimerkkini vastainen asia mitä väitetään: Gustafssonin vammat ja miten ne ovat tulleet. Gustafssonilla oli lääkärien mukaan muistaakseni 6 murtumaa kallossa ja leuassa sekä monia puukon iskuja. Lisäsi hänellä on todettu aivovamma, tajuttomuus ja muistinmenetys. Voiko joku ylipäätään tosissaan väittää että ihminen pystysi suorittamaan ne itse itselleen, ja minkä takia? Kehoitan kokeilemaan kaikkia joilla on kotona esim. vasara, että yritätte lyödä edes yhden kerran sillä täysillä päähän. Onnistuukohan? Mutta näin syyttäjät ihan TOSISSAAN väittävät Gustafssonin lavastaneen vammansa.

Onko samoinajattelijoita tämän palstan lukijoissa? Olisi mukava tietää mitä mieltä olette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu