Ne mamman pikku pillunuolijat vois pitää taajamassa remmissä!
Koirista
IFeelReal
81121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun monessa kyläpaikassa koiria saa hätistellä nuuskimasta jalkoväliään. Isot koirat varsinkin on tunkemassa kuonoaan heti eteisessä. Hitto että v***ttaa. Miksei koiranomistajat opeta niille tappoja! Kun ekan kerran näin käy,, seuraavalla kerralla muistaa jo vahtia rakkia silmä tarkkana!!
Antaakohan niiden omistajat haistella omia haarojaan, siitäkö se johtuu?
Nyt rupes piiikkasen naurattamaan. Ei sen takia, että on huonosti koira omistajan hanskassa.
Meidän koira on laittanut kuonoaan tasan kahden ihmisen haaroihin. Toisella oli menkat ja toinen lienee harrastanut aamuseksiä ja kiireessä jäänyt kikkeli huuhtomatta.
Koiralla on älyttömän hyvä hajuaisti. Meidän koira esim. haistaa pihallamme aina vieraiden kulkeman reitin päästä päähän. Kulkee siis kuono maassa jalanjälkiä pitkin.
Rohkeasti vain sanotte omistajalle, että ette voi sietää koiran kuonoa haaroissanne. Tai sanokaa, että otanko housut pois, jotta voi kunnolla lipasta. Siinä vaiheessa se lällympikin koiran omistaja älyää komentaa nuppuaan.
pesulla? Ja vaihtanut alushousut? Koiralla on tosiaan herkkä hajuaisti ja rupeaa heti haistelemaan kaikkea likaista. Siis muutakin likaista. Kiinnostaa kaikki märäntyneet ruuat, jotka on heitetty pitkin pihamaita. Ehkä sinun haarojen välisi haisee pilaantuneelta kalalta? Silloin sinulla on mahdollisesti klamydia?!
silloin olet väärässä kyläpaikassa jos et koiraa siedä ,ja anna haistaa sinua.ilmeisesti haiset ns, sonnalle,koska koirat ovat sinusta niin kiinnostuneita.minun labbari oli kiinnostunut lehmänlannasta ja hirvien ym eläinten,sen piti aina peuhata sontakasoissa, kuin löysi niitähaju ei tietysti suihkussa heti lähtenyt.
Jos menee vieraisille ja käy ennen sitä kotona suihkussa (kuten me useimmat sisäsiistit suomalaisetkin sentään teemme) niin pitäisiköhän vielä kyläpaikassa ekaksi käydä kylppärissä alapesulla ja ruiskuttaa vielä jotain parfyymia tussuunsa ja vasta sitten tulla tervehtimään isäntää ja emäntää? Ei tätä jokaisessa koiratalossa tapahdu, muutamassa kylläkin on sitäkin innokkaampi nuuskija!
Tykkään koirista.
Peseydyn päivittäin, vaihdan alusvaatteet jokaisen peseytymiskerran jälkeen, joten en ihan heti usko haisevani pilaantuneelle hirvenpaskalle. Onhan koirilla herkkä hajuaisti, siksi kait niiden kuono ottaa myös ihmisen tuoksut ja kiinnostavimmat saa niiden kuonon huomion. Samat koirat yrittävät nuuskia muitakin vieraita (olen huomannut). Ilmeisesti nämä koiranomistajat kutsuvat vain pahanhajuisia ihmisiä kylään..
Jonkinlaista kirjanpitoa täytyy siis vieraista pitää? Ilmoittavatko he heti ovella että voi voi kun on pimppi juuri nyt sattumoisin verinen tai sekstasin juuri vaimoani, enkä ehtinyt/halunnut/viitsinyt käydä pesulla?
Eli vika on vieraassa, ei koirassa, eikä ainakaan koiran kasvattajassa! Aivan sama juttu kuin "ei meidän lapset ainakaan koskaan".. :)
Olipas mukavat vastaukset sai tälle päivälle nauraa vedet silmissä.tosi on että kiusallistahan se on mutta koira voi ajatella että kun on menkat niin tuolla on varmaan juoksut siis koiran mielestä varmaan.nekinhän vuotaa kun juoksut alkaa.
Naurattaa niin että vedet silmistä valuu...
Kyllä se kuulkaa on niin, että koiraa pitää moisesta käytöksestä kieltää.
Ei ole koiramme niiden kahden tapauksen jälkeen kuonollaan haaroja tonkinut tai sitten oli niin järkky käry, että tajusi itse.
Jos teillä on onni tuntea gynekologi, niin häneltä voi kysyä, että kuinka monella naisella roikkuu kakkakikkareita sieltä takapuolesta vaikka muutoin saippualle tuoksahtaakin. Vedet silmissä saa sitäkin nauraa.
Ehkäpä olet niin läpimätä ja haiseva ettei siinä suihku enään riitä.
Koirathan ovat tunnetusti mielettömän kiinnostuneita mätänevistä luista yms raadoista.