Ricoh -digikamerat

Kaipaisin erityisesti kokemuksia Ricoh Caplio R2 -kamerasta, mutta myös yleisesti kyseisestä merkistä. Hyviä/huonoja puolia jne.
6725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En muista lukeneeni kehuja Ricoheista.

Äänestä
  • ainakin yhden ..

    Äänestä

hei

mulla on ollut muutaman kiihkeän vuoden ajan Ricoh RR1. Se on ollut aina mukana, kaikkialla. Kuvia on tullut otettua mitä ihmeellisimmissä olosuhteissa ja saalis ihan mielenkiintoista. Liikkuvasta autosta, pimeässä lumimyrskyssä, hämärähetkiä, auringonlaskuja. Pikkupakkasissa. Lähikuvia ja suurennoskuvia. Maisemakuvia ja usean kuvan yhdistelmä-maisemia. Videoitakin, äänityksiä. Pakkasta ja Kreikan uimaranta-hellettä ja kaikkea siltä väliltä - paitsi vesisadetta!

Kamerani on pieni ja monikäyttöinen. Ainoa varsinainen hankaluus on, että kuvakoon valintanappia saattaa epähuomiossa painaa, esim kun ottaa kameraa kiireesti esiin, ja se on vielä päällä edellisen kuvan jäljiltä.

Otan lähestulkoon poikkeuksetta suurimmalla mahdollisella kuvakoolla ja "fine" eli kaikkein suurin tiedosto. Sitähän voi sitten myöhemmin muokata pienemmäksi. - Juuri tällöin se kuvakoon valintanappi yhden kerran painettuna siirtyykin siihen kaikkein pienimpään kuvaan, jolla ei käytännössä ole ollut meikälle yhtään mitään käyttöä.

Muuten olen ollut oikein tyytyväinen kameraani! Parissa vuodessa malli tietty vanhenee, mutta Saksastakin ostettuna kamerani oli suht kallis ja saa toimia kunnes hajoaa.
Akkuja on kaksi kpl, muistikortteja on 2x125 MB ja 1x64 MB, niillä olen pärjännyt kuukauden ulkomaillakin purkamatta kuvia välillä. - Purkamisesta puheenollen, RR1:n oma purkuohjelma on tör-keen hidas, mutta en ole saanut vaihdettua sitä toimivampaan.

Seuraava malli tästä RR1:stä on varmaan vähintään yhtä toimiva,n RR1:nkin kuvissa on todella tasoa!

Äänestä
  • kattavammasta vastauksesta!

    Äänestä

  • tietoa kaipaava kirjoitti:

    kattavammasta vastauksesta!

    no, kiitos kiitoksesta.
    Mietin vain, että mahtoiko olla sitten apua. En käsitellyt esim. yhtään videointi-mahdollisuutta. (surkea resoluutio, mutta tallentaa kyllä muistoksi jonkun tilanteen ja kestää pienessä koossa katsoa tietokoneessakin). Tai äänitysmahdollisuutta, vaikka taskussa pitäen (joo, olen käyttänyt muutaman kerran. Joku luento tai tilanne missä ollut tärkeää muistaa kuka mitäkin sanoi, tai konsertti). Muistikorttinikin ovat pieniä, nythän on varmaan jo 512 M kortteja. Ja uudemmissa Ricoheissakin saattaa olla .raw tiedostomahdollisuus?

    Vastaukseni oli oikein kunnon amatöörin vastaus, ammattilaisethan ostavatkin ihan eri kaliiperin kameroita.
    Olitko ostanut jo kameran vai mietitkö? Onko joku erityinen asia mihin kaipaat tietoa?

    Äänestä

Kyllä aivan. Minäkin mieluusti ottaisin vastaan tietoja Ricoh Caplio R2-digikamerasta. Kannattaako sitä ostaa, onko hyvä zoom, onko kohinaa? Kiitos oikein paljon, jos kehtaisitte vastata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemuksia... kirjoitti:

Kaipaisin erityisesti kokemuksia Ricoh Caplio R2 -kamerasta, mutta myös yleisesti kyseisestä merkistä. Hyviä/huonoja puolia jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu