Homettako??

Muutimme kuun vaihteessa uuteen(vuokra)asuntoon. Kun meille tarjottiin sitä kohdetta, kävin katsomassa ennen kuin tein muuttopäätöksen. Edellinen asukas sanoi, että kylppärissä on hometta ja suihkuverho oli alareunasta homeessa. Kerroin myyntineuvottelijalle asiasta ja hän informoi asiasta huoltoyhtiötä. Otin asunnon sillä ehdolla että asia saadaan korjatuksi. Lattia oli laitettu uusiksi ja asunnon kaikki seinät oli maalattu. Yleisilme siis siisti. Mutta mieheni huomasi kylppärin kaapin olevan homeessa ja kynnyksen pinta lastuilee irti ja se on täysin mätä/homeinen. Seinän toisella puolella on tyttöjen makuuhuone, joka tuoksahtaa oudolle, samalle kuin kylpyhuone. Hajua on vaikea kuvailla. Se on hieman uimahallia muistuttava, ehkä hieman ripaus mentholia sekaan, märän puolitunkkainen haju. Kylppärissä voimakkaampi. Mistä saa kosteusmittareita lainaksi? Asun Vantaalla. Kuka kosteusmittaukset tekee? Antakaa neuvoja kuinka pitäisi toimia!!
31049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse käännyin terveystarkastajan puoleen. Hän tuli paikalle otti näytteet ja homma eteni siitä eikä minun tarvinnut maksaa mitään kuluja.
Soita Vantaan terveystarkastajalle niin saat tarkemmat ohjeet häneltä.

Äänestä
  • Meillä kävi terveystarkastaja ottamassa sivellys ja materiaali näytteitä. Eka itiöitä viljellään, sitten jos kasvaa erikseen menee vielä tutkimus maksu. Yksi näyte tulee maksamaan n.50€.

    Äänestä

  • Susanna kirjoitti:

    Meillä kävi terveystarkastaja ottamassa sivellys ja materiaali näytteitä. Eka itiöitä viljellään, sitten jos kasvaa erikseen menee vielä tutkimus maksu. Yksi näyte tulee maksamaan n.50€.

    käynti ilmainen. Jos lisä tutkimuksia tarvitaan ne maksaa taloyhtiö tai kiinteistön omistaja.
    Meidän tapauksessa otettiin näytteet ja viljelyn tulos tuli n. 4 viikon kuluttua. Itse en joutunut maksamaan mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuvottava haju kirjoitti:

Muutimme kuun vaihteessa uuteen(vuokra)asuntoon. Kun meille tarjottiin sitä kohdetta, kävin katsomassa ennen kuin tein muuttopäätöksen. Edellinen asukas sanoi, että kylppärissä on hometta ja suihkuverho oli alareunasta homeessa. Kerroin myyntineuvottelijalle asiasta ja hän informoi asiasta huoltoyhtiötä. Otin asunnon sillä ehdolla että asia saadaan korjatuksi. Lattia oli laitettu uusiksi ja asunnon kaikki seinät oli maalattu. Yleisilme siis siisti. Mutta mieheni huomasi kylppärin kaapin olevan homeessa ja kynnyksen pinta lastuilee irti ja se on täysin mätä/homeinen. Seinän toisella puolella on tyttöjen makuuhuone, joka tuoksahtaa oudolle, samalle kuin kylpyhuone. Hajua on vaikea kuvailla. Se on hieman uimahallia muistuttava, ehkä hieman ripaus mentholia sekaan, märän puolitunkkainen haju. Kylppärissä voimakkaampi. Mistä saa kosteusmittareita lainaksi? Asun Vantaalla. Kuka kosteusmittaukset tekee? Antakaa neuvoja kuinka pitäisi toimia!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu